Linnunaivot

Johanna Sinisalo
2008
331 s./Teos


Olen aikaisemmin lukenut Sinisalolta pelkästään Finlandia-palkitun Ennen päivänlaskua ei voi. Muistelisin, että pidin teoksesta yllättävän paljon vaikka maaginen realismi ei ole koskaan ollut minun juttuni. Linnunaivoista olen kuullut pelkkää hyvää, joten se sijoittui 100 naiskirjailijan lukematonta kirjaa -listalleni ja olihan se viimein otettava käsittelyyn.


Jyrki ja Heidi ovat tunteneet vasta muutaman hassun kuukauden, kun he päättävät lähteä yhdessä vaeltamaan koskemattoman luonnon keskelle Uuteen-Seelantiin ja Tasmaniaan. Varsinkin Jyrki on henkeen ja vereen ääriolokokemusten perään, joten reissusta ei tule helppo minkään mittarin mukaan. Kirjassa kuullaan myös Heidin häiriintyneen veljen ajatuksia hänen keksiessään toinen toistaan kurjempia temppuja tehtäväksi toisille.


Lukukokemus oli hyvä, tarina oli todella toimiva kokonaisuus. Vaellusteema kiinnosti jo itsessään, mutta takakansitekstissä viitattiin vielä pahanenteisesti seurauksiin, joita ei voi välttää kun ihminen tunkeutuu maapalllon joka kolkkaan jättäen aina jotain itsestään jälkeensä. Henkilöhahmot ovat inhimillisen moniuloitteisia. Jyrki on oikealla asialla levittäessään tietoisuutta maapallon tilasta, mutta ei huomaa omaa tekopyhyyttään vaan saa usein aikaan vastareaktioita paasauksellaan. Heidi  vaikuttaa aluksi hajuttomalta ja mauttomalta, mutta pikku hiljaa hänestä kumpuaakin tarmoa ja asennetta vaelluksen jatkuessa aina vähän haastavampiin oloihin.


Takakansitekstin perusteella odotin, että tarinassa olisi ollut vielä enemmän ns. valistusta, joten Heidin ja Jyrkin vaellusarjen osuuden laajuus yllätti. Heidin veljen ajatusmaailmaa esittelevät pienet kappaleet saivat karvat pystyyn sitäkin tehokkaammin. Kyllä ihminen osaa olla paha niin halutessaan. Ja toki tarinassa käy ilmi, että pahaa jälkeä saa aikaiseksi ilman varsinaista tarkoitustakin. Reseptiin ei tarvita kuin hieman piittaamattomuutta ja tietämättömyyttä ja avot!


Mitään uutta kirjan ekoaiheiset tietoiskut eivät antaneet, mutta  tästä teemasta on kyllä hyvä ammentaa aika ajoin! Ehdottomasti soisin, että äidinkielen opettajat esimerkiksi ottaisivat kyseisen kirjan koulujen lukulistoille. Kantaaottavasta ja ajatuksia herättävästä kirjasta saisi hyvät esseet ja väittelyt aikaiseksi.

Kun aika loppuu

Elina Hirvonen
2015
248 s./WSOY

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Aslak seisoo Lasipalatsin katolla ja on tekemässä jotain peruuttamatonta. Samaan aikaan hänen äitinsä Laura kamppailee maailmantuskansa kanssa ja pohtii onko osannut olla tarpeeksi hyvä äiti. Aslakin sisko on päätynyt toiselle puolelle maapalloa, mahdollisimman kauaksi perheestään. Omaa veljeään hän ei osaa auttaa, mutta tekee kyllä parhaansa, jotta sotien runtelemassa maassa mahdollisimman moni selviäisi hengissä edes seuraavaan päivään.

Lukukokemuksesta.
Kirja ei yllättänyt, sain sen mitä oletinkin saavani. Osittain tarina tuntui olevan hyvinkin samantyylisistä palasista koottu kuin hänen edellinen romaaninsa. Molemmissa on ajankohtainen aihe, monimutkaisia perhesuhteita ja hätää kärsiviä ihmisiä niin Suomessa kuin kehitysmaissakin.

Oma lukuhistoriani Hirvosen suhteen.
Elina Hirvonen on yksi harvoista suomalaisista kirjailijoista, joiden kaikki kirjat olen lukenut. Itse asiassa olisiko jopa ainoa kirjailija... Hänen esikoiskirjastaan en loppujen lopuksi edes syttynyt sen erikoisemmin, vaikkei se missään nimessä täysin yhdentekeväkään ollut. Muistiinpanoja Afrikasta oli puolestaan todella mielenkiintoinen teos, jonka luin suorastaan ahmien. Kauimpana kuolemasta oli myös hyvä. Jokin Hirvosen tyylissä on iskenyt vähän niin kuin vaivihkaa, sillä en silti sanoisi, että Hirvonen on yksi lempikirjailijoistani. Onhan silti olemassa jokin syy, että palaan hänen tuotantonsa pariin kerta toisensa jälkeen - varmasti tämänkin kirjan jälkeen.

Kultarinta

Anni Kytömäki
2014
644s./Gummerus

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Kultarinta on kertomus isästä, tytöstä, metsästä ja karhusta. Eletään 1900-luvun alkuvuosikymmeniä ja muutosten tuulet puhaltavat kaikkialla: maailmalla, Suomessa, metsissä kuin varakkaassa Stenforsin perheessäkin. Erik kasvaa kipuillen mieheksi, sillä hänen elämänsä naiset katoavat yksi toisensa jälkeen. Vaikka mihinkään ei voi enää luottaa, metsä on kuitenkin ikiaikainen ja sitä on suojeltava.

Alkufiilikset?
Aloittelin kirjan parissa joulukuun alussa ja vaikka tarina etenikin kiinnostavan oloisesti eteenpäin, tarina ei tuntunut sopivalta lukuseuralta hektisen joulukuun keskellä. Olin päässyt Erikin osuuden loppuun asti, kun päätin pistää kirjan tauolle. Varsinkin kirjan ensimmäiset kappaleet olivat todellista rämpimistä. En yleensä ajaudu tieten tahtoen maalailevan kerronnan pariin, joten vauhtiin pääsemisessä menee aina oma aikansa. Nyt kun olen lukenut kirjan loppuun, olen todella iloinen, että uskaltauduin tarttumaan kirjaan vielä uudelleen sillä kokonaisuus oli juurikin niin hieno kuin monet lukijat ovat kehuneet.

Lukukokemuksesta.
Tarinassa viehätti toisaalta metsän ikiaikaisuus ja toisaalta maailman muuttumisesta johtuva surumielisyys, tarinan maailmaahan ei enää ole. Kytömäki kirjoittaa tarinaa auki niin, että lukija tuntee itsekin olevansa keskellä metsämaisemaa. Rinnassa on tunne, että kaikki ei voi päättyä hyvin, mutta voi jos voisi päättyä edes keskinkertaisesti, että ei jäisi niin raskas olo. Luonnosta täysin vieraantunutta lukijaa lohduttaa ajatus, että metsää ei tarvitse pelätä. Tarina kestäisi hyvin toisenkin lukukerran, ehkä seuraavalla kerralla keskittyisin enemmän henkilöhahmojen tarinoihin, nyt luonto vei enemmän mukanaan.

Day 01 – Best book you read last year

Viime vuosi ei ollut kovin erityinen kirjojen suhteen. Luin 56 kirjaa, joista vuoden lopulla oli vaikea muodostaa top-kymppiä. Kovinkaan moni kirja ei olisi ansainnut päästä noin hienolle listalle. Ei minkään teoksen lukemista sentään tarvinnut katua, niin huonoksi vuosi ei onneksi mennyt. En kuitenkaan ollut tekemisissä kirjojen kanssa, joiden muisto seuraisi läpi elämän. Ja se on harmillista, koska luen osaksi juuri siksi että löydän tuollaisia koko elämän kestäviä kirjarakkauksia.

Vaan marinat sikseen. Viime vuoden parhaana lukukokemuksena pidän Beavan Colinin Ekovuosi Manhattanilla -kirjaa.

Perusperhe Manhattanilta päättää elää vuoden mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Hiilijalanjäljen pienentäminen johtaa pitkään kiellettyjen asioiden listaan, johon päätyy esimerkiksi matkustaminen, uuden tavaran ostaminen ja take away -kahvi. Vuoden aikana tutuksi tulee puolestaan niin lähiruoka, lautapeli-illat kynttilänvalossa kuin kerrostalojen portaat.

Muutaman vuoden ympäristöjuttuja opiskelleena koin kirjan aiheen heti mukaansa tempaavaksi. Aina on voitava tehdä jotain paremmin ympäristön vuoksi ja aina siihen tekemiseen kaipaa vähän inspiraatiota. Ja motivaattorina tämä kirja todellakin toimii. Jo itse kaikenlainen nippelitieto on mahdottoman mielenkiintoisesti esitetty. Ja tietenkin tavallisen perheen ympäristökamppailu on koukuttavaa seurattavaa kaikkine onnistumisineen ja hankaluuksineen.

Ekovuosi Manhattanilla on ensimmäinen ympäristöaiheinen kirja, jonka olen lukenut. Siksi se varmaankin teki niin ison vaikutuksen minuun. Joku toinen kirja saattaa olla vielä parempi, aion ottaa siitä selvää joku päivä. En muista muuttuiko mikään asia sen suuremmin meillä kotona kirjan luettuani, mutta ainakin kirja muistutti miten paljon hyviäkin valintoja teemme jo ihan sen kummemmin asioita ajattelematta. Vaikka toki paljon olisi arkitoiminnoissa parantamistakin.  

Onko muut lukeneet kyseistä kirjaa, ja jos olette niin mitä tykkäsitte?