The Voyage of the Dawn Treader & Last Battle

C.S. Lewis
1952 ja 1952
216 s. ja 172 s./Collier Books ja Lions


Caspianin matka maailman ääriin -kirjassa Prinssi Caspian uskottuine miehineen lähtee kauas merelle löytääkseen seitsemän kadonnutta lordia. Myös Lucy ja Edmund päätyvät laivalle ärsyttävän serkkupoikansa kanssa. Merimatkan aikana peloton joukko kohtaa monenmoisia vaaroja ja päätyy mielenkiintoisiin paikkoihin.

Viimeinen taistelu -kirja puolestaan on sarjan viimeinen osa. Paha hivuttautuu Narniaan, kun ilkeä apina näkee tilaisuutensa hallita maata Aslanin nimissä. Pian kalormenilaiset sotilaat ovat valloittaneet Narnian ja puhuvia eläimiä uhkaa kamala kohtalo alistettuina työjuhtina. Lopulta oikea Aslan ilmestyy ja kutsuu Aslanin maahan kaikki häneen uskovat. Olin yllättynyt miten raaka viimeinen osa oli, se tuntui paljon vanhemmille lapsille suunnatulta kun vertaa muihin sarjan tarinoihin.

Voi pojat, ikiaikainen urakkani sarjan parissa on viimein tullut päätökseensä. Rehellisyyden nimissä en lukenut Hopeista tuolia, koska minulla ei ollut kyseisestä osaa, mutta mielestäni ihan reilu peli näin:D Veikkaisin kuitenkin, että tulen joskus sarjan lukemaan uudelleen tyttäreni kanssa, joten tarina tulee minulle vielä varmasti tutuksi.

Kokonaisuutena Narnian tarinat on ollut todella tasalaatuinen. Mikään osa ei ole tuntunut täyteosalta ja jokainen seikkailu on osoittautunut sopivasti erilaiseksi muihin verrattuna ja yllättäviä käänteitä on riittänyt. Siinä mielessä suosikkiosaa onkin hankala sanoa (jos Velhoa ja Leijonaa ei oteta laskuun, sillä se on yksi suosikeistani fantasiaelokuvista).

Narnian tarinoissa painottuva kristinusko ei ole aikaisemmin häirinnyt lukukokemusta. Aikaisemmin olen jopa vähän harmitellut, ettei mikään hahmo ikinä voi toimia niin kuin Jeesus ilman, että kirja tuomitaan kristinuskoa levittäväksi. Nyt täytyy kyllä myöntää, että meriseikkailu loppui niin räikeään kristinuskon ihannointiin, että sitä oli mahdoton sivuuttaa. Viimeinen taistelu päättyi myös vahvasti kristinuskon oppeja mukaillen.

Prince Caspian

C.S. Lewis
1951
190 s./Lions

Neljä osaa luettu, kolme jäljellä.

Ei tässä ehkä ihan viharakkaus-suhteesta voi puhua, mutta Narnian tarinoiden lukeminen pikkuhiljaa käy kuitenkin jollain tasolla vähän henkisestä työstä. Oikeastihan tarinat ovat jokainen olleet kivoja fantasiaseikkailuja, mutta kun ei oikein ole kohdeyleisöä enää, niin kirjoihin on aina todella vaikea saada tartuttua.

Kävin kirjahyllyt aika rankalla kädellä läpi muutama kuukausi takaperin ja luovuin isosta osasta lukemattomia kirjoja ja asetin näille Narnian englanninkielisille yksittäisille kirjoille sen ehdon, että ne on saatava luettua lähikuukausina. Tyttären kanssa näitä ei tule kuitenkaan luettua vielä kymmeneen vuoteen ainakaan niin turha jyväjemmailla niin pitkään ja muutenkin haluaisin projektin Narnian tarinat loppuun.

Tällä kertaa kekkasin, että yksittäinen kirja on hyvä kaveri puolen tunnin junamatkalle ja nyt kun olen lähiviikkoina käynyt Helsingissä ja takaisin, niin olen lukenut pari kappaletta per matka ja lopulta rykäisin kirjan loppuun yhtenä iltana. Samalla tavalla yritän kesän aikana saada tahkottua loput kolme.

En ole nähnyt Prinssi Caspianin tarinaan liittyvää elokuvaa, mutta ensimmäisestä Narniaan sijoittuvasta Hollywood-leffasta pidin kovasti. Olen kuitenkin nähnyt loppukohtauksen liittyen Prinssi Caspianiin ja näin ollen odotin kirjalta lähinnä tunteikasta loppua. Peter, Susan, Edmund ja Lucyhan kutsutaan takaisin Narniaan, jotta he voisivat auttaa Prinssi Caspiania pääsemään Narnian oikeutetuksi kuninkaaksi. Kun tehtävä on suoritettu ja lasten on aika palata takaisin omaan maailmaansa, Aslan-leijona kertoo, että Peter ja Susan eivät palaa enää koskaan Narniaan, sillä he ovat jo lähellä aikuisuutta. Kirjassa kohtaus kuitenkin kuitattiin muutamalla rivillä ja that's that.

Mutta joo, kirjaan liittyen ei muuten ollut sen suurempia odotuksia ja prinssin tarina oli aika perinteinen ja yllätyksetön verrattuna esimerkiksi edelliseen osaan The Horse and His Boy. Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä viimeset osat tuovat kokonaisuuteen ja onko Lucylla ja Edmundilla millaiset roolit niissä.

The Horse and His Boy

C.S. Lewis
1954
175s./Lions

Tanskalaisen Ib Michaelin trilogian myötä minulle iskostui hyvin ajatus siitä, että saman sarjan kirjojen väliin ei kannata jättää liikaa väliä, joten nyt tuli pieni kiirus jatkaa ikuisuusprojektiksi muuten jämähtävää Narnian tarinat -sarjaa.

Olen nyt siis edennyt sarjan kolmanteen osaan. Kirjassa vilahtaa aikaisemmasta ja tunnetuimmasta osasta tutut High King Peter, King Edmund, Queen Susan ja Queen Lucy, mutta pääosassa on tällä kertaa sekalainen seurue, joka matkaa kohti Narnian vapaita maita. Nuori poika Shasta aloittaa pitkän ja vaarallisen matkansa puhuvan hevosen Breen kanssa ja pian he kohtaavat Aravisin ja Hwinin, joilla on sama määränpää. Vaarallisilta tilanteilta ei vältytä, mutta päivä päivältä Narnia tulee lähemmäksi.

Aluksi lueskelin vähän takellellen. Englanniksi lukemisesta on taas ehtinyt vierähtää tovi ja lukeminen ei muutenkaan oikein idean tasolla lähtenyt käyntiin, kun mielessään ajatteli, että mitä tätä sarjaa kokonaan kahlaamaan kun toinen osa eli The Lion, the Witch and the Wardrobe on kuitenkin se paras. Vaan kolmas osa osoittautuikin aikas kivaksi tarinaksi!

The Horse and His Boy on mukavan erilainen tarina verrattuna kahteen edelliseen osaan, melkeinpä voisi sanoa itsenäinen osa isosta kokonaisuudesta. Mielenkiintoiseksi tarinan teki myös se, että tarinan alussa oltiin jo valmiiksi Narnian maailmassa eikä vaatekaapilla ollut tällä kertaa osaa eikä arpaa tarinan kulussa. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut osa Narnian tarinoita, jota oli ilo lukea ihan näin aikuisenkin näkökulmasta.

Maameren tarinat 1: Maameren velho

Ursula K. Le Guin
1968 suom. 1976
217 s./WSOY
Mitä tapahtui ja kenelle?
Ensimmäisessä osassa seurataan Varpushaukka -nimisen miehenalun vaiheita. Pienen kylän pojasta kasvaa yksi Maameren saariston mahtavimmista velhoista. Tie menestykseen on kuitenkin täynnä haasteita ja vaaroja: aikuisuuden kynnyksellä Varpushaukka tulee päästäneeksi irti pahan varjon, joka hänen täytyy päihittää ennen kuin varjo tuhoaa hänet.

Lukukokemus
Vallitseva säätila ja kirja komppasivat tällä kertaa toisiaan mainiosti. Oli suorastaan arjen luksusta pujahtaa peiton alle lämpösukat jalassa ja teekuppi yöpöydällä ja uppoutua tunnelmallisen kasvutarinan maailmaan. Takakansiteksti osui nappiin: kirja on taianomainen ja syvää viisautta tihkuva. Ja jättää juuri sopivasti tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle. Tykkäsin!

Minä ja fantasiakirjallisuuden jatko
Luen nykyään aika harvakseltaan fantasiakirjallisuutta. Omasta kirjahyllystä kuitenkin löytyy viime vuosien rakastetuimmat teokset, koska mieheni puolestaan ei lue muuta kirjallisuutta. Jo muutaman vuoden ajan minulla on ollut tarkoituksena lukea mm. del Toron vampyyri-trilogia, Tuulen nimi ja Noituri-sarjan ensimmäinen osa, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Nyt minulla on kuitenkin meneillään kirjahyllyn armoton perkaminen: yksikään ennakkokappale, joka ei kiinnosta minua ihan sataprosenttisesti saa nyt lähteä kirjaston vaihtohyllyyn. Näin omaan kirjahyllyyn jää vain kaikkein kiinnostavimmat lukemattomat kirjat ja ehkä siis ihan lähikuukausina saan aikaiseksi tarttua johonkin toiseenkin fantasiakirjaan. Elämä todella on liian lyhyt keskivertoa kiinnostusta herättäville kirjoille:)

Kuukauden nuortenkirja: Käärmeenlumooja

Annukka Salama
2012
330 s./WSOY
Sain vihdoin aikaiseksi tarttua Salaman paljon kehuttuun esikoisteokseen, joka aloittaa Faunoidit-sarjan. Kirjaa oli oikein kiva lukea, tarina on vauhdikas ja päähenkilöt ovat kiinnostavia ja vaikka juoni on omalla tavallaan hyvinkin arvattava ja tuttuja polkuja kulkeva, tuo Käärmeenlumooja jotain uuttakin genreen.

Kirjassa tutustutaan faunoideihin eli ihmisiin, jotka saavat osan luontaisesta voimastaan eläimiltä ja ovat näin ollen tavallisia tallaajia voimakkaampia, ennalta-arvaamattomia ja no, eläimellisempiä. Tarinan päähenkilön Unnan voimaeläin on orava ja vaikka ketteryys ja uhkarohkeat temput tuottavatkin tytölle iloa, hän on aina luullut olevansa friikki, yksin maailmassa outoine kykyineen. Maailmassa omaa paikkaa etsivän poikatytön elämä mullistuukin, kun öinen skeittiretki johtaa erikoisen kaveriporukan tykö, palavasilmäisen ja hurjan komean Rufuksen luo. Uudet ystävät ovat suuri onni yksinäiselle tytölle, mutta ongelmiakin on luvassa - kasapäin.

En yleensä pidä kirjallisuudesta tai elokuvista, jotka esittelevät suomalaista arkea liian rankoin keinoin. Kirosanan ilmestyminen joka toiseen lauseeseen, vaikeat ihmissuhteet, vaikea suhde itseensä, alkoholin ja huumeiden kanssa läträäminen ykkösharrastuksena ja mitä näitä nyt on. Yleensähän nuortenkirjoissa ei näitä teemoja ehkä ihan niin rankalla otteella käsitellä, mutta omien kokemuksieni perusteella väitän, että kotimainen ja esimerkiksi amerikkalainen nuortenkirja eroavat selkeästi toisistaan, vaikka molemmissa teemat olisivat samat ja päähenkilöt olisivat samanlaisissa elämäntilanteissa. Tällä kertaa suomalaisuus huokuu tarinasta hyvällä tavalla. Päähenkilöihin pystyy samaistumaan ja dialogi on aitoa. Elämä saattaa olla ehkä hieman hankalaa, mutta ei helvetin hankalaa. Unnan ja Rufuksen voi olettaa tulevan vastaan kadulla ihan milloin vain.

Kotimaisista nuortenkirjoista ainakin tämä kannattaa lukaista. Minä aion jossain vaiheessa lukea myös sarjan toisen osan Piraijakuiskaaja, joka on ilmestynyt tänä kesänä.

Koen 13 kotimaista kirjailijaa

Helsingin alla

Maria Turtschaninoff
2010 suom. 2012
493 s./Tammi

Tämä saattaa tulla yllätyksenä teille, mutta maamme pääkaupungin alla sijaitsee kuin sijaitseekin kaikenlaisten kansantaruista tuttujen hahmojen asuttama Alistadi. Sieltä on kotoisin myös tarinan sankaritar Alva, joka aikoinaan joutui maanpinnalle vallankaappauksen repiessä Alistadia hajalle. Äkkiseltään katsottuna Alva on kuin kuka tahansa yläasteikäinen tyttö, mutta tämän elämää on aina varjostanut tieto erilaisuudesta, joka on tehnyt tytöstä syrjäänvetäytyvän ja varuillaan olevan. Samaa koulua käyvä Joel on kuitenkin huomannut Alvan ja haluaisi kovasti tutustua tähän paremmin. He saavatkin sovittua treffit, mutta juuri ennen kahvilaan astumista Alva kohtaa pitkän nahkatakkiin pukeutuneen miehen ja lähtee tämän matkaan. Joel lähtee huolestuneena seuraamaan kaksikkoa, ja kun he häviävät kaupungin alle, ei Joelin auta muu kuin mennä perässä. Alistadissa Alvaa ja Joelia odottaa suuri seikkailu eikä taisteluiltakaan vältytä. Onneksi maan alta löytyy myös ystäviä, jotka ovat valmiita auttamaan kaksikkoa.

En ole muistaakseni koskaan lukenut kotimaista fantasiaa, joten jo oli aikakin! Turtschaninoffin kovasti kehuttu Helsingin alla jäi mieleen monista arvosteluista, ja päätyi lukupinoon pienen itsetsemppauksen avulla. Ihan ensimmäiset kappaleet eivät vakuuttaneet, olin ehkä hieman hämilläni, että miksi ihmeessä kotimaiseen fantasiaan on sekoitettu kuumia keitaita, itämaista tunnelmaa ja kamelikansoja. Alkupuitteet tuntuivat jotenkin liian suureellisilta kotimaiseen kirjallisuuteen:) Tykästyin kuitenkin nopeasti Alvaan, josta kirjailija on muokannut oikein pätevän ja monikerroksisen sankarittaren. Pienet yksityiskohdat tekevät paljon, esimerkiksi Joel harrastaa kirjassa mielenkiintoista parkouria, liikuntalajia, jossa pyritään tehokkaaseen ja nopeaan, mutta myös sulavaan liikkumiseen paikasta A paikkaan B. Kyseisen harrastuksen kirjoittaminen tarinaan mukaan saa lukijan myhäilemään tyytyväisenä. Kirjailija ei ole selvästikään mennyt sieltä missä aita on matalin, vaan on ajatuksella keksinyt jotain hieman omaperäisempää. Tietenkin myös Joelin menestymistä taistelukohtauksissa selittää se, että hän harrastaa esteiden yli hyppimistä ja seiniä pitkin juoksemista.

Huomasinkin pian olevani erittäin kiinnostunut tarinan etenemisestä, Alvan ja Joelin kohtalosta ja uusien myyttisten hahmojen kohtaamisesta. Myös kirjan laadukas ja hyvä suomenkieli ihastutti. Kuulen usein asiakkaiden harmittelevan nuortenkirjallisuuden huonoa kieltä, mutta ainakin Helsingin alla -kirjassa nuoria ei ole aliarvioitu, vaan kieli on helposti lähestyttävää ja hyvin soljuvaa, mutta myös hienoa. Maan alla olevan kaupungin nimi vain aiheutti minulle kamalaa ahdistusta:D Olisiko se millään voinut olla joku muu kuin Alistadi? Stadi on ehkä yksi maailman kamalimmista sanoista, ja vaikka kirjassa vihjaistaankin, että Alistadi on ollut maailmassa kauemmin kuin Helsinki, ja että Helsinki on ikäänkuin alla olevasta kaupungista saanut lempinimensä, ei se juurikaan minua lohduta.

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Ehdottomasti. Oli ensinnäkin virkistävää lukea fantasiakirja, jonka tarina on saatu mahdutetuksi yksiin kansiin. Kaikkien kirjojen ei onneksi tarvitse olla osa trilogiaa ollakseen toimiva kokonaisuus. Kirjailijan kirjoitustyyli ja menevän fantasian taju sai minut kiinnostumaan Turtschaninoffin toisestakin kirjasta Arra.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin alakategoriaan Fantasia- ja scifikirjallisuus. Osallistun myös Underbara finlandssvensk vid papper -haasteeseen.

The Lion, the Witch and the Wardrobe

C.S. Lewis
1950
171 s./Lions

Olen tänä vuonna pyrkinyt lukemaan enemmän englanninkielisiä kirjoja ylläpitääkseni kielitaitoani. Nyt tämä projekti sai mieluista jatkoa Narnia-sarjan kenties tunnetuimmalla osalla Velho ja leijona. Niin kuin totesin jo ensimmäistä osaa lukiessani, kirjassa on runsaasti kuvitusta ja tarina etenee mukavan joutuisasti. Tällaiset seikat tekevät teoksesta mukavan välipalakirjan. Pidempään kirjaan keskittymiskykyni ei riittäisikään, onhan kyseessä kuitenkin minulle ennestään tuttu tarina.

Olen tosiaan nähnyt muutamanvuosi sitten tehtaillun elokuvan jo monta kertaa ja se on minusta aivan ihana. Mitään uutta kirjaversio ei tunnu lukijalle tarjoavan, joten elokuvan käsikirjoittaja on ollut positiivisen uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Saan tosin kiittää huonoa muistiani, että pääsin muutaman kerran yllättymäänkin kirjaa lukiessani. Unohdan näköjään juonet todella nopeasti, koska en myöskään muista muutama kuukausi sitten lukemastani sarjan ensimmäisestä osasta juuri mitään. Onkohan englanniksi lukemisella jotain tekemistä asian kanssa? Olen joka tapauksessa usein skeptinen sen suhteen,että jaksaisin lukea kirjan sen jälkeen kun olen tahkonnut monta kertaa elokuvaversiota. Tuttua tarinaa kun voi olla hieman liian pitkästyttävä lukea, kun taistelukohtaukset esimerkiksi voivat kirjassa kestää kymmeniä sivuja.

Monille Velhon ja leijonan tarina on varmasti tuttu, mutta kerrattakoon, että tässä osassa sisarukset Lucy, Susan, Edmund ja Peter vierailevat ensimmäistä kertaa Narniassa ja päätyvät ottamaan osaa taisteluun, jolla yritetään lopettaa Narniassa vallitseva ikuinen talvi. Kirjan henkilöhahmoja en kokenut kovinkaan moniulotteiseksi ja mielikuvani heistä ovat enimmäkseen peräisin elokuvasta. Edmundin toivoisin jatko-osissa kasvavan ihmisenä (lapsena) sen verran, että häntä ei joka kerta houkuteltaisi pahisten puolelle.

Osallistun tällä kirjalla TB:n alakategorian Éirinn go Brách! valloittamiseen ja päätän samalla koo haasteen omalta osaltani. Saattaa toki olla mahdollista, että joulun tienoilla tartun vielä Englannista peräisin olevaan kirjaan, mutta se ei ainakaan tällä hetkellä tunnu kovin todennäköiseltä. Haasteen seurassa on ollut erittäin mukavaa ja palaankin siihen ja luettuihin kirjoihin vielä omassa postauksessa.

P.S. Illalla julkaisen synttärikilpailun voittajan, vielä ehtii päivän aikana osallistua täällä.

Harry Potter - Suuri velhouskirja

Hankin Harry Potter -elokuvista kertovan kirjan osaksi muuta Potter-kokoelmaani. Ajattelin toki, että kirjaa on hauska selailla sieltä täältä ja lukea joitakin pätkiä, mutta kirjan nippelitiedothan piti suorastaan ahmia! Enpä olisi uskonut, että esimerkiksi tuontantosuunnittelijan muistelmat kiinnostaisivat niin kovasti.

Kirja on pullollaan kutkuttavia kirjekuoria ja lisälehtisiä, joita aikuisenkin ihmisen on hauska tutkia. Teoksessa käydään kattavasti läpi erilaisia asioita, joita on pitänyt ottaa huomioon elokuvia suunniteltaessa. Kirjan sivuilta selviää, miten näyttelijät on valittu rooleihinsa, miten lavasteiden suunnittelu on alkanut ja mitä kaikkea pientä härpäkettä on pitänyt tehdä ihan muutaman sekunnin elokuvanäkyvyyttä varten. Mikä mieletön työmäärä! Ei sitä katsojana jotenkin ole osannut edes ajatella, millaisia alkuvalmisteluita on pitänyt tehdä ennen kuin ollaan päästy lähellekään kuvaamista. Kirjailijahan se tietenkin on, joka on alunperin keksinyt ja kuvaillut esimerkiksi liekehtivän pikarin, mutta silti jonkun on pitänyt konkreettisesti suunnitella ja toteuttaa se elokuvaa varten. Ainakin minä olin lapsekkaan onnellinen siitä tiedosta, että J.K. Rowling on ollut tiiviissä yhteistyössä leffantekijöiden kanssa.

Ensinäkemältä kirja saattaa vaikuttaa sekavalta ja hieman liian runsaalta. Yhdelle asiakokonaisuudelle on yleensä uhrattu aukeama, joten esimerkiksi Suuresta salista on jos jonkinmoista kuvamateriaalia ihan elokuvasta, mutta myös sen lavasteista ja niiden lisäksi sivuja koristaa muutamat aamiaismuropaketit ja O.W.L. koepaperit ja muutamat tekstiryppäät. Totuttuani tietopaljouteen, koin ihanaa tutkimisen iloa, kun mitä tahansa kiinnostavaa saattoi tulla vastaan sivuja tarkasteltaessa.

Iltalukemisena kirja toimi vallan mainiosti. Kun ei jaksanut tarttua romaaniin, oli helppoa lukea muutama aukeama elokuvien tekemisestä ja pohtia niistä opittuja juttuja kumppanin kanssa ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen muitakin Potter-faneja lukemaan ja hämmästymään elokuvien ihmeellisestä maailmasta:)

Valloitan kirjalla TB: haasteen alakategorian Children's Britain. Kirja ei taida olla englantilaista perua, mutta Harry Potterin maailma on, joten näillä mennään. Taidanpa osallistua myös Lue kirja, katso elokuva -haasteeseen, sillä tänä vuonna on tullut katsottua ainakin kolme Potteria.

Dead Until Dark




Charlaine Harris
2001
292 s./

Jälkijunassa tullaan ja pahasti. Uskoin pitkään, etten tulisi lainkaan tutustumaan Sookie Stackhouse -sarjaan, mutta keksittyäni englanniksi lukemisen ilon, päätin antaa kirjoille mahdollisuuden. Olen tullut siihen tulokseen, että kevyehkö fantasiagenre tarjoaa englanniksi juuri oikeanlaista haastetta minun kaltaiselle lukioenglannin voimalla lukevalle nuorelle naiselle. Kynnys tarttua johonkin "vaikeampaan" kirjaan alkuperäiskielellä on suuri siitäkin huolimatta, että muutamat lempikirjoistani olen lukenut juuri englanniksi. Toivottavasti joku päivä kielitaitoni on sillä tasolla, että uskallan lukea "mitä vain" englanniksi.

Sookie Stackhouse on nuori tarjoilijatar, joka pystyy lukemaan ihmisten ajatuksia. Näin ollen hänen sosiaaliset kuvionsa eivät ole sieltä vauhdikkaimmasta päästä. Eräänä iltana Sookien työskennellessä baariin astuu komea vampyyri Bill, josta tyttö kiinnostuu välittömästi - eikä vähiten siksi ettei pysty lukemaan tämän ajatuksia. Pian elämä pikkukaupungissa kääntyy päälaelleen, kun murhattuja tyttöjä löydetään vartaloissaan vampyyrinpuremia. Onko Bill murhien takana?

Pidin ja en pitänyt kirjasta. Tai no en varsinaisesti ollut pitämättä, muttei kirja (eikä Bill) kyllä saanut jalkojani veteliksikään. Ehkä siihen tarvittaisiin altistumista vielä muutamalle sarjan kirjalle? Vai onko kenties vampyyriaihe vain minun tapauksessani melko loppuunkulutettu juttu. Olen fanittanut Buffya vuosia, joten sen paikkaa (eikä Spiken) voi viedä mikään muu sarja. Pakollisen viittauksen Buffy Vampyyrintappajaan bongasin myös Dead Until Darkin sivuilta, totta kai.

Kirja ei siis missään tapauksessa ollut huono vaan suurimmaksi osaksi melko viihdyttävä. En vain taida olla kovin vastaanottavaisella tuulella mitä tulee uusiin vampyyriystäviin. Plussaa kuitenkin siitä, että kirjan kieli on juuri sellaista kuin toivoinkin: toimii englanniksi hyvin, mutta suomeksi en osaisi kuvitella kirjoja lukevani. Sarjamurhaajan paljastumista odotin rystyset valkoisina, vaikka en nyt tiedä miten uskottava koko kuvio kokonaisuudessaan loppujen lopuksi oli:) Pakko kuitenkin myöntää, että jatko-osan tapahtumat jäivät kyllä kiinnostamaan ja vaikka en tänä vuonna sarjan parissa jatkaisikaan, enköhän kakkososaan tartu vielä joku päivä.

Olen tässä pohtinut, että ehkä True Blood -sarja olisi enemmän minun mieleeni. Tietääkö kukaan, miten tv-sarja on rakennettu eli onko se kuinka uskollinen kirjasarjalle vai rönsyileekö juoni omiin suuntiinsa ensimmäisen kirjan annettua tarinalle perustan?

The Magician's nephew

C.S. Lewis
1955
171 s./Lions

Olen saavuttanut taas yhden kirjallisen tavoitteeni: olen vihdoin ja viimein tarttunut englanninkieliseen kirjaan. Muutamia vuosia sitten luin silloin tällöin jotain englanniksi, mutta jostain syystä se jäi. Ja mitä enemmän aikaa kului, sitä suuremmaksi kynnys kasvoi. But now I'm back in the game!

Ensimmäiseksi englanninkieliseksi yritelmäksi Taikurin sisarenpoika - eli Narnian ensimmäinen osa - oli hyvä valinta. Kirja on melko lyhyt ja tapahtumat etenevät mukavasti. Vaikka englanninkielen taitoni on ihan hyvä, luettaessa vastaan tuli jatkuvasti sanoja, joita en ymmärtänyt. Kirjan kuvitus auttoikin mukavasti silloin, kun en itse pysynyt kärryillä esimerkiksi paikkojen kuvailujen suhteen.

Pidin lukemastani, mutta olisi toki ollut hauskaa lukea Narnia kokonaisuudessaan silloin, kun vielä kuuluin ns. kohdeyleisöön. Ehkä jotkut lastenkirjallisuuden klassikot vain ovat sellaisia, että niistä olisi saanut enemmän irti lapsena. Olen iloinen, että luin kirjan englanniksi, joten kirja itsessään tuntui haastavammalta vieraan kielen takia. Muuten Taikurin Sisarenpoika taitaa olla vain pientä pohjustusta tuleville tarinoille. Narnian ensimmäisessä osassa seurataan siis Digoryn ja Pollyn seikkailuja Narniassa, joka on vasta muutaman tunnin vanha. Jään odottamaan tulevia lukukokemuksia hyvillä mielin. Olen nähnyt elokuvista vain ensimmäisen, joten olen mukavan epätietoinen tulevista seikkailuista. Tällä lukukokemuksella osallistun TB:n Children's Britain -haasteesen.

Kiitos vielä Booksylle, joka ystävällisesti lahjoitti englanninkieliset Narnia-kirjansa minulle luettavaksi!<3