Hyvästi Myrskyluoto

Anni Blomqvist
1973 suom. 1976
161 s./Gummerus

Myrskyluodon Maija -sarja on vihdoin luettu loppuun asti. Olen ihan lähivuosina uskaltautunut lukemaan enemmän kirjasarjoja, sillä suurimmaksi osaksi olen keskittynyt tutustumaan uusiin kirjailijoihin ja heidän tuotoksiinsa. Tarina Maijasta ei koskaan iskenyt minuun ihan täysillä, mutta kirjat olivat kyllä lukemisen arvoisia.

Viimeinen osa kertoo ajasta Jannen kuoleman jälkeen. Elämä jatkuu Myrskyluodolla, vaikka kipeää se tekee - ihan joka päivä. Maija kulkee kuin sumussa, mutta arkiaskareet on hoidettava. Kasvavat lapset tarvitsevat ruokaa ja vaatteita ja opiskellakin pitäisi ehtiä, sillä Janne piti luku- ja kirjoitustaitoa tärkeänä. Onneksi sisaruskatraan vanhimmat lapset pystyvät auttamaan lastenhoidossa ja kalastuksessa. Myös naapurit ja sukulaiset antavat korvaamattoman arvokasta apua myrskyluotolaisille.

Sarjan osista juuri tämä viimeinen oli eniten mieleeni. Koin lukijana saavani Maijaan ihan uudenlaisen yhteyden. Edellisissä osissa on kyllä kerrottu kuka Maija on, mitä hän tekee ja millaista hänen elämänsä Myrskyluodolla on, mutta vasta nyt sain paremman käsityksen siitä mitä Maijan mielessä liikkuu.

Yleensä kirjasarjaa lopetellessa mielen valtaa rauha tavalla tai toisella ja oletinkin, että nyt kävisi samalla tavalla. Myrskyluodon Maija päättyy minun mielestäni kuitenkin samalla tavalla kuin millaista Maijan elämä armottoman meren äärellä on aina ollut. Tuntui, että Maijasta tuli vanhoilla päivillään sukunsa ja varsinkin miniänsä riippakivi, jota nuorempi sukupolvi ei arvosta juuri lainkaan. Toisaalta kirjan loppu sopii tähän kaunistelemattomaan ja realistiseen saaristolaiselämää kuvaavaan sarjaan täydellisesti, mutta omaan makuuni se on kyllä jotenkin turhan karu.

Maija

Anni Blomqvist
1970 suom. 1975
132 s./Gummerus

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Myrskyluoto-sarjan kolmannessa osassa Maijalla ja Jannella on jo useampi lapsi ja perhe sen kun kasvaa. He elävät eristäytyneinä omalla luodollan, armottoman meren naapurissa. Kaikkien työpanos on tärkeä, jotta arki sujuisi: Janne hankkii elannon, Maija hoitaa kotia ja kotielämiä ja vanhemmat lapset kaitsevat pienempiä sisaruksiaan. Menetyksen suru tulee perheelle tutuksi eikä mitään voi pitää itsestäänselvyytenä. Onneksi suvun tukeen voi luottaa ja siihen, että elämä kyllä kantaa vaikeuksien yli.

Lukukokemuksesta.
Nappasin kirjan mukaani juhannuslukemiseksi ja vaikka saaristolaiselämän kuvaus sopikin hyvin yhteen osittain sateisenkin juhannusviikonlopun kanssa, oli tarina melkoisen raskas teemoiltaan. Ensimmäisten osien tapaan tarina on helposti lähestyttävä, mukavan yksinkertaisesti kirjoitettu. Pääpaino on työntäyteisen arjen kuvailussa ja Blomqvistin rakastetussa kirjasarjassa menneen maailman saaristolaiselämä tulee melkein iholle asti. Vaikka Maijan elämä ei ole koskaan ollut helppoa, kolmannessa osassa kamppaillaan jo melkoisten menetysten parissa.

Tv:stäkin tuttu?
Huomasin, että telkkarista tulee juuri Myrskyluodon Maija -sarja, mutta en ole sitä koskaan katsonut. Onko katsomisen arvoinen? Onko tv-sarja kuinka uskollinen kirjasarjan tapahtumille? En sitä nyt tässä välissä ala kuitenkaan katsomaan, koska kirja-sarjasta on vielä kaksi osaa lukematta. Nyt lukutahtini on tainnut olla kirja per vuosi...

Noitanaisen älä anna elää

Leena Virtanen
2013
232 s./WSOY

Syksyn ihana synkkyys ajoi minut valitsemaan lokakuun lukuteemaksi tarinat noidista. En ole noitafani fanaattisimmasta päästä, mutta sanoisin olevani melko perinteisellä tavalla kiinnostunut tästä salaperäisestä ihmisryhmästä, joka tuntuu aina olevan yhtä ajankohtainen. Aiheesta voi ammentaa vaikka kuinka paljon: tarinat voivat olla viihdyttäviä, hauskoja, koskettavia, jännittäviä ja pelottaviakin.

Noitasuosikkejani ovat Buffy vampyyrintappaja -sarjan Willow ja Giles, Harry Potterin Hermione sekä Universumin tomu -trilogiasta tuttu Serafina Pekkala. Disneyn piirretyt ovat toki täynnä pahoja noitia ja kauhuelokuviakin on tullut nähtyä niin monia, ettei niitä enää edes massasta erota (Yhdysvaltojen syvän etelän noidat ovat kuitenkin aina yhtä pelottavia). Tv-sarjoista ja elokuvista mieleen pompsahti näin äkkiseltään Sabrina teininoita, Siskoni on noita, Noitapiiri, Noitavaino, Lumotut sisaret, Tähtisumua sekä Lumikki ja Metsästäjä. Kirjojakin on tullut luettua vinopino, mutta vahvaa suosikkia ei ole ilmaantunut.

Näiden positiivisten noita-aiheisten kokemuksien jälkeen uskalsin olettaa, että kirja Ahvenanmaan noitavainoista 1600-luvulla olisi tietoteos minun makuuni. Vaan luulin väärin. Virtasen teksti oli omaan makuuni aivan liian jäykkää (hyvin usein kirjaa lukiessani tuntui siltä kuin olisin pimeässä kellarissa yhden hehkulampun valossa tavaamassa vaikeaselkoista, pölykerroksen alle jäänyttä tekstiä, joka on kirjoitettu satoja vuosia sitten...). Tuntuu kuin minua olisi huijattu: mielenkiintoisesta aiheesta ei voi olla lopputuloksena melko puuduttavaa tarinointia. Tästä syystä päädyin lukemaan vain sivulle 232 asti, jonka jälkeen tuli vielä muutama kappale Ahvenanmaan ja noitavainojen historiasta sekä pakolliset liitteet yms. Kisakunto ei yksinkertaisesti vienyt pidemälle.

No, ehkä en kuitenkaan ole täysin kirjan kohderyhmää. Ehkä kirja olisi kirjoitettu eri tavalla, jos sillä olisi haluttu kosiskella ns. tavislukijoita, jotka eivät ole päättäneet omistaa koko elämäänsä tieteelliselle tekstille. Tai sitten olen lukenut lähiaikoina niin vetävästi kirjoitettuja tietokirjoja, että olen tullut krantuksi.

Ahvenanmaalla joka tapauksessa käynnistettiin todellinen ihmisjahti, kun paikallinen noitakanta haluttiin kitkeä pois hinnalla millä hyvänsä. Perheenjäsenet, naapurit, ystävät ja tuntemattomat olivat valmiita ilmiantamaan lähes kenet tahansa säästääkseen itsensä, joten mielikuvitus todella pääsi valloilleen ihmisten kuvaillessa kaikenlaisia noitariittejä kuten esimerkiksi erilaisia noitien yöllisiä pitoja, joissa itse Saatanakin oli läsnä.

Tämän lukukokemuksen myötä olenkin valmis lyömään hanskat tiskiin ja pysymään fiktion parissa. On tietenkin mielenkiintoista tietää, mitä noitavainojen aikaan on ihan oikeasti tapahtunut, mutta huomaan myös kaipaavani tietoa siitä, miten ihmiset ovat reagoineet, mitä he ovat ajatelleet, miltä pelko on tuntunut ja miten se on näkynyt tavallisen arjen keskellä. Ja näihin asioihinhan ei voida ottaa kantaa tutkimalla menneisyyttä, vaan on annettava hyvien tarinankertojien muokata mieleisiään tarinoita, joissa he antavat äänen niille, joita emme voi enää kuulla.

Koen 13 kotimaista kirjailijaa
Kansankynttiläin kokoontumisajot

Luoto meressä




Anni Blomqvist
1969 suom. 1975
163 s./Gummerus

Myrskyluodon Maijan tarinahan on minulle kokonaisuutena tuntematon, joten nyt pikkuhiljaa tutustun tähän kotimaiseen suurteokseen, osa kerrallaan. Olen nyt siis lukenut toisen osan kirjasarjasta.

Minusta Blomqvistin sarjassa parasta on paikoitellen todella tarkka ajankuva. Toki lapset syntyvät - hupsista vaan ja talokin on kohta pystyssä - käsitelläänpä sitä muutamalla rivillä, mutta esimerkiksi kirkottamista pohditaan jo monelta eri kantilta ja annetaan eri henkilöille mahdollisuus kertoa mielipiteensä. Mielenkiintoista!

En kuitenkaan ole vielä siinä pisteessä, että Maija merkitsisi minulle henkilökohtaisesti paljon. En tiedä tuleeko näin tapahtumaankaan, sen verran yksinkertaista kerronta valitettavasti on. Lukukokemus oli hyvä, mutta kyllä silloin liikutaan jo ihan eri sfääreissä, kun henkilöhahmojen elämä herättää lukijassa suuriakin tunteita. Toki esimerkiksi Maijan ja Jannen nuori rakkaus, joka tuntuu olevan syvempää, kuin heidän aikansa muiden pariskuntien rakkaus (pientä yleistämistä...), luo positiivista energiaa koko sarjan ylle. Vielä täytyy kuitenkin lukea eteenpäin ja katsoa, jospa minustakin olisi kasvamassa Maija-fani.

Onko kenellekään muulle tullut Myrskyluodon Maija -sarjasta tyttökirjamainen fiilis? Minusta Blomqvistin sarjassa ja esimerksi Laura Ingalls Wilderin kirjasarjassa on paljon samaa, jälkimmäisen kirjat ovat ehkä kirjoitettu vielä enemmän tunteisiin vetoavammin, mielenkiintoisempaa kieltä käyttäen. Tuntuukin hieman nurinkuriselta, että Myrskyluodon Maija on aikuistenkirja ja Ingalls Wilderin nuortenkirja, mutta johtuuko luokittelu sitten vain siitä, että Maija sattuu olemaan pariakymppiä lähestyvä nuori nainen, kun kirjasarja alkaa - vaikka hänen lapsuuttaan käydäänkin ensin läpi. Kirjallisilta ansioiltaan sarjat kuitenkin ovat minusta tasavertaiset.

Nyt töiden kautta mökille, en ehdi edes uudelleen lukea tekstiä, toivottavasti en ole hirveästi pistellyt omiani esim. kieliopin kanssa:D

Avioliittojuonia
Kiinteistöhaaste - kohti linnaa

Jää

Ulla-Lena Lundberg
2012 suom. 2012
366 s./Teos & Schildts & Söderströms
Karun kaunis kirkkosaari saa uudet asukkaat Petteristä, tämän vaimosta Monasta ja heidän tyttärestään Sannasta. Eristäytynyt ja vaivalloinen elämä saaressa ei suinkaan pelota nuorta pariskuntaa, vaan Petter on innoissaan uusista haasteista kun taas Mona on työntekoon tottunut maalaistalon tytär. Sillä aikaa kun vaimo huolehtii kodista ja pappilan eläimistä, pähkäilee aviomies tulevien kirkonmenojen parissa: Miten yhdistää Raamatun kertomukset ja saaristolaisten elämä niin, että kirkossakäynti alkaisi kiinnostaa saaristolaisia enemmän? Uusi elämä tuo mukanaan myös monia hyviä ystäviä, kun perhe tutustuu suntioon, lukkariin, paikalliseen kauppiaaseen ja luotojen venäläiseen tohtoriin. Elo saaristossa ei ole helppoa, mutta vaikka pakkaset kirjaimellisesti paukkuvat nurkissa, saa tuvan aina välillä täyteen hienoja ihmisiä, joiden kanssa on mukava kokoontua lämpimien juomien ääreen.

Muistelen muutamien blogikollegoiden sanoneen, että kirjan hienouden ymmärtää, kun kirjan on lukenut loppuun. *Kiivasta nyökyttelyä* Myönnän, että alku oli hankala, koin tarinan aluksi pitkäveteiseksi ja pelkäsin ettei tarina saisi missään vaiheessa tuulta alleen. Uskonnollinen aihekin pisti epäilyttämään. Lopulta kävi niin, että totuin ja tykästyin viipyilevään tarinaan enkä enää kaivannut juonivetoisuutta. Vaikka liiallisilta juonipaljastuksilta olin onnistunut välttymään, olin silti ymmärtänyt, että jotain menee saarella pahasti pieleen. Luulin monesti saavuttaneeni tuon käännekohdan, joka tulisi vaikuttamaan henkilöhahmojen loppuelämään, mutta tyrmistyin kun tuo hetki vihdoin saapui. Hetken aikaa Lundbergin luoma maailma tuntui liian epäreilulta.

Finlandia-palkinto puhuttaa aina, ja voinkin ilokseni todeta, että kaikista lukemistani 2000-luvulla palkituista kirjoista Jää on ehdottomasti suosikkini ja oikeastaan ainoa teos, joka toistaiseksi on osunut lukumakuni kanssa täysin yksiin. Pidin kirjailijan kikkailemattomasta kirjoitustyylistä, ja onkin aika mielenkiintoista miten pitkäksi lukukokemus ajallisesti venähti. Vaikka teksti ei ole vaikeaselkoista, ei kirjaa oikein osaa ahmaista kerralla. Niin tai näin, oli hienoa rauhoittua kirjan parissa pitkien ja hektisten työpäivien jälkeen, ja seurata miten luotolaiset elävät arkeaan luonnon armoilla. Huonoa omatuntoa saattoi syntyä siitä, että oma yöpöytä notkui herkkujen alla, kun taas kirjan henkilöhahmot joutuivat tekemään kovastikin työtä ruokansa eteen.

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja Underbara finlandssvenskar vid papper -haasteeseen.

P.S Te muut kirjan lukeneet, onko teillä lukukokemuksen jälkeen kuinka toiveikas tai epätoiveikas olo liittyen tarinan surulliseen käänteeseen? Minun täytyy myöntää, että en näe valoa tunnelin päässä.

Tie Myrskyluodolle

Anni Blomqvist
1968 suom. 1974
154 s./Gummerus

Myrskyluodon Maija -sarjan ensimmäisessä osassa Maija on vielä nuori neitonen, jonka elämänpiiri rajoittuu omaan perheeseen ja naapurustoon Ahvenanmaan kauniin karuissa olosuhteissa. Aikuisuus kolkuttelee kuitenkin oven takana, ja pian Maija huomaakin olevansa kihlattuna miehenalulle, jota ei voi edes sanoa tuntevansa hyvin. Parin vuoden ajan Maijan perhe valmistautuu häihin ja nuorenparin muuttoon yksinäiselle Myrskyluodolle.

Pieni talo preerialla -kirjaa lukiessani jaksoin hehkuttaa ajankuvaa ja menneen maailman tunnelmaa. Blomqvistin kirjasta löysin paljon samaa, mutta se ei juuri tässä lukuvälissä ollutkaan sitten niin positiivinen asia kuin olisi luullut. Molemmissa kirjoissa koko elämä tapahtuu perhepiirissä, muutamien naapureiden vilahtaessa mukana arjessa. Kaukaisempia sukulaisia kaivataan, koska heitä nähdään äärimmäisen harvoin. Toisaalta elämän perustarpeista huolehtiminen (kodin kunnossapito, ruoan hankinta ja karjasta huolehtiminen) on rankkaa puuhaa, eikä siinä jää paljon aikaa muulle, vaikka koko perhe onkin jatkuvasti auttamassa erilaisissa työtehtävissä.

Toisaalta nautin jälleen kerran tästä nykyihmiselle kaukaisen elämäntavan kuvaamisesta, mutta pakko myöntää, että vanhempien tiukka kurinpito ja jatkuva huonotuulisuus sekä sisarusten jatkuva naljailu kuitenkin aiheutti väsymystä. En epäile hetkeäkään, etteikö Tie Myrskyluodolle antaisi menneen maailman kasvatusmetodeista realistisemman kuvan kuin esimerkiksi Pieni talo preerialla, mutta ehkä sitten vain kaipaan kirjoihin hyväntuulisia ihmisiä ja sellaista peruspositiivista otetta (rankkaankin) elämään. Silti välillä tuppaa ärsyttämään se, ettei kukaan sano, että hei-mä-välitän-susta, vaan kaikki rakkaus pitää aina näyttää pelkästään tekojen kautta ja ja... No, edelleen, tuollaistahan se Suomessa on varmasti ollut, mutta voi kun joskus voisi joku suomalainenkin lapsi kapsahtaa isänsä kaulaan sen suuremmin miettimättä...

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Kirjan takakansi hehkuttaa sarjan olevan vaikuttava Ahvenanmaa-eepos, ja sitä se varmasti on, kunhan muutkin osat saisi luettua. Ensimmäinen osa sai kyllä mielenkiinnon heräämään, vaikka henkilönä Maija ei kyllä tullut ihan niin tutuksi kuin esimerkiksi Montgomeryn ihastuttavat sankarittaret. Sarjaa eteeenpäin kahlatessa toivoisin Maijan kuitenkin tulevan siinä mielessä ystäväksi, että hänet hyvästelisi viimeisessä osassa haikein mielin. No, aika näyttää.

Osallistun kirjalla Underbara finlandssvenskar vid papper –haasteeseen ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin (alakategoria Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua).