Stefan Ahnhem
2014 suom. 2015
534s./WSOY
Mitä tapahtui ja kenelle?
Rikostutkija Fabian Risk palaa perheineen lapsuutensa kotikaupunkiin Helsingborgiin. Pian muuton jälkeen selviää, että joku ottaa hengiltä Riskin vanhoja luokkatovereita yläasteajoilta. Murhaaja ei tee hätiköityjä ratkaisuja, vaan kaikki näyttäisi olevan viimeistä piirtoa myöten suunniteltua. Saadaanko älykäs murhaaja kiinni?
Kirjan vahvuudet?
Murhaajan etsiminen luokan keskuudesta. Murhatavat ja syyt miksi murhaaja on päätynyt juuri niihin. Älykäs murhaaja ja ajatusleikki siitä, kuka on uhri ja kuka ei. Jännitystarina ei ole Fabian Riskin sooloshow vaan mukana sopassa on monia muitakin kiinnostavia poliiseja Ruotsista ja Tanskasta.
Kirjan heikkoudet?
Kun murhaaja ja hänen motiivinsa pikkuhiljaa selviävät, en pitänyt koko kuviota kovin uskottavana. Tarinan viihdearvoa se ei kuitenkaan pilannut, joten sikäli kyse oli melko yhdentekevästäkin asiasta. Fabian Riskin perhe-elämän moninaiset ongelmat eivät myöskään oikein kiinnostaneet. Tämä on yleinen ongelma minulla ja jännityskirjallisuudella, en juuri koskaan kiinnostu poliisien yksityiselämän koukeroista. Onneksi pian selvisi, että tarinassa tulee olemaan monia Riskin kollegoitakin, eikä hän tee ns. kaikkea työtä.
Pohjoismaisen kirjallisuuden uusi helmi?
Kansiteksteissähän suitsutetaan kirjan suosiota kotimaassa ja sitä, miten se tulee olemaan suuri hitti tänä vuonna Suomessakin. Viihdyin tarinan parissa kyllä hyvin, kirja ei ehkä ihan vetänyt vertoja esimerkiksi yhdysvaltalaisen John Verdonin ensimmäisille teoksille, mutta ahmin kyllä tarinaa eteenpäin aina kun sille oli aikaa. Voisin lukea seuraavankin osan, vaikka saapa nähdä luenko. En kovinkaan usein palaa saman jännityskirjailijan kirjojen pariin, vaikka lukemani osa olisi ollutkin keskivertoa parempi. Niin kuin jo totesinkin, murhaajan identiteetin paljastumista oli kutkuttava seurata. Toisaalta mietin, eikö ihan tavallinen hyvä jännitystarina enää vetoa yleisöön, kun koko ajan lukemissani kirjoissa viedään kikkailua pidemmälle ja pidemmälle?
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
lauantai 21. helmikuuta 2015
William N. päiväkirja
Kristina Carlson
2011
153s./Otava
Mitä tapahtui ja kenelle?
Kasvitieteilijä William Nylander elää yksinäistä tutkijan elämää Pariisissa 1800-luvun lopussa. Vanha mies on vuosien mittaan erkaantunut muusta yliopiston väestä ja päivät kuluvat jäkälänäytteitä tutkien ja päiväkirjaan arkisia mietteitä ylös merkiten.
Lukukokemuksesta.
William N. päiväkirja oli minulla mukana minilomalla Kööpenhaminassa. Carlsonin kirja toi mukavaa vastapainoa kaupunkilomalle, vaikka ensimmäisiä sivuja tavaillessani pelkäsinkin tehneeni virhearvioinnin. Vanhan tutkijan merkinnät ovat lyhykäisiä, samasta asiasta harvoin jatketaan enää myöhemmin, joten ei haitannut, että lukeminen oli välillä hyvinkin pirstaleista. Paluulennolla saavutin juuri oikean tunnelman käpertyessäni lämpimän huivin alle, siemaillessani teetä ja saattaessani Nylanderin tarinan loppuun.
Miksi kirja voitti minut lopulta puolelleen?
Carlsonin kirja oli kerännyt pölyä kirjahyllyssäni jo ilmestymisestään asti, mutta koska ajattelin sen sopivan pituutensa takia mahdolliseksi lukumaratonkirjaksi, en ole raaskinut hankkiutua siitä eroonkaan. Matkaa varten en viitsinyt pakata mukaan kovinkaan paksua teosta ja ajattelinpa jopa niin pitkälle, että jos olisin saanut kirjan luettua jo matkakohteessa, olisin voinut hylätä sen sinne. Yllätyinkin, kun huomasin liikuttuvani äreän ja yksinäisen miehen mielenliikkeistä. Köyhyyden rajamailla elävän tutkijan vähäeleiset päiväkirjamerkinnät maalaavat kuvaa syrjäytyneestä miehestä, jolla ei ole elämässä enää muuta kuin intohimo omaa työtä kohtaan. Kun on liian kauan pitänyt muita etäällä, paluuta entiseen ei enää ole.
2011
153s./Otava
Mitä tapahtui ja kenelle?
Kasvitieteilijä William Nylander elää yksinäistä tutkijan elämää Pariisissa 1800-luvun lopussa. Vanha mies on vuosien mittaan erkaantunut muusta yliopiston väestä ja päivät kuluvat jäkälänäytteitä tutkien ja päiväkirjaan arkisia mietteitä ylös merkiten.
Lukukokemuksesta.
William N. päiväkirja oli minulla mukana minilomalla Kööpenhaminassa. Carlsonin kirja toi mukavaa vastapainoa kaupunkilomalle, vaikka ensimmäisiä sivuja tavaillessani pelkäsinkin tehneeni virhearvioinnin. Vanhan tutkijan merkinnät ovat lyhykäisiä, samasta asiasta harvoin jatketaan enää myöhemmin, joten ei haitannut, että lukeminen oli välillä hyvinkin pirstaleista. Paluulennolla saavutin juuri oikean tunnelman käpertyessäni lämpimän huivin alle, siemaillessani teetä ja saattaessani Nylanderin tarinan loppuun.
Miksi kirja voitti minut lopulta puolelleen?
Carlsonin kirja oli kerännyt pölyä kirjahyllyssäni jo ilmestymisestään asti, mutta koska ajattelin sen sopivan pituutensa takia mahdolliseksi lukumaratonkirjaksi, en ole raaskinut hankkiutua siitä eroonkaan. Matkaa varten en viitsinyt pakata mukaan kovinkaan paksua teosta ja ajattelinpa jopa niin pitkälle, että jos olisin saanut kirjan luettua jo matkakohteessa, olisin voinut hylätä sen sinne. Yllätyinkin, kun huomasin liikuttuvani äreän ja yksinäisen miehen mielenliikkeistä. Köyhyyden rajamailla elävän tutkijan vähäeleiset päiväkirjamerkinnät maalaavat kuvaa syrjäytyneestä miehestä, jolla ei ole elämässä enää muuta kuin intohimo omaa työtä kohtaan. Kun on liian kauan pitänyt muita etäällä, paluuta entiseen ei enää ole.
torstai 5. helmikuuta 2015
Kerro minulle jotain hyvää
Jojo Moyes
2012 suom. 2015
473 s./Gummerus
Mitä tapahtui ja kenelle?
Louisa on nuori, vielä elämäntarkoitustaan etsivä nainen, joka päätyy avustajaksi neliraajahalvaantuneelle miehelle ilman minkään sortin kokemusta hoitoalalta. Neljän seinän sisään jämähtänyt Will vietti ennen onnettomuuttaan aktiivista elämää seikkaillen pitkin maailmaa ja luoden uraa liikemiehenä. Louisan iloinen ja mutkaton seura tekee Willin päivistä siedettävämpiä, mutta uuteen elämään on silti vaikea sopeutua.
Lukukokemuksesta.
Olen odottanut Kaiken teoria -elokuvan näkemistä jo monta kuukautta, joten kun tajusin, että tässä kirjassa käsitellään paljon samankaltaisia asioita, tarina alkoi kiinnostamaan. Suurilta osin Kerro minulle jotain hyvää on hyvinkin perinteinen chick lit -tarina, jossa on elementtejä, jotka eivät oikein kolahda minuun, mutta tarinalla on ehdottomasti omat hetkensä. Willin ja Louisan pikkuhiljaa kehittyvä ystävyys ja rakkaus sykähdytti ja heidän välisensä kemia tuntui aidolta. Louisan paikallaan junnaavan elämän koukerot eivät olleet kirjan herkullisinta antia, mutta menivät siinä sivussa.
Miksi ihastuin kirjaan?
En lue kovin usein rakkauskertomuksia, mutta Moyesin tarinassa oli jotain, joka kolahti kivasti. Onko se sitten melankoliaan taittuva luonteeni, jota puhutteli ajatus tarinasta, jolla ei välttämättä olisi onnellinen loppu... Liikutuin ajatellessani miten vahvasti pääpari onnistui muokkaamaan toistensa elämää ja miten paljon rakkautta oli läsnä, vaikka juuri mitään ei tapahtunut. Kirjaa lukiessa oli helppo uskotella itselle, että nämä ihmiset ovat todellisia ja että heidän välisensä rakkaus on todellista. Tämä ei itsestään selvää ns. paremmankaan kirjallisuuden parissa.
2012 suom. 2015
473 s./Gummerus
Mitä tapahtui ja kenelle?
Louisa on nuori, vielä elämäntarkoitustaan etsivä nainen, joka päätyy avustajaksi neliraajahalvaantuneelle miehelle ilman minkään sortin kokemusta hoitoalalta. Neljän seinän sisään jämähtänyt Will vietti ennen onnettomuuttaan aktiivista elämää seikkaillen pitkin maailmaa ja luoden uraa liikemiehenä. Louisan iloinen ja mutkaton seura tekee Willin päivistä siedettävämpiä, mutta uuteen elämään on silti vaikea sopeutua.
Lukukokemuksesta.
Olen odottanut Kaiken teoria -elokuvan näkemistä jo monta kuukautta, joten kun tajusin, että tässä kirjassa käsitellään paljon samankaltaisia asioita, tarina alkoi kiinnostamaan. Suurilta osin Kerro minulle jotain hyvää on hyvinkin perinteinen chick lit -tarina, jossa on elementtejä, jotka eivät oikein kolahda minuun, mutta tarinalla on ehdottomasti omat hetkensä. Willin ja Louisan pikkuhiljaa kehittyvä ystävyys ja rakkaus sykähdytti ja heidän välisensä kemia tuntui aidolta. Louisan paikallaan junnaavan elämän koukerot eivät olleet kirjan herkullisinta antia, mutta menivät siinä sivussa.
Miksi ihastuin kirjaan?
En lue kovin usein rakkauskertomuksia, mutta Moyesin tarinassa oli jotain, joka kolahti kivasti. Onko se sitten melankoliaan taittuva luonteeni, jota puhutteli ajatus tarinasta, jolla ei välttämättä olisi onnellinen loppu... Liikutuin ajatellessani miten vahvasti pääpari onnistui muokkaamaan toistensa elämää ja miten paljon rakkautta oli läsnä, vaikka juuri mitään ei tapahtunut. Kirjaa lukiessa oli helppo uskotella itselle, että nämä ihmiset ovat todellisia ja että heidän välisensä rakkaus on todellista. Tämä ei itsestään selvää ns. paremmankaan kirjallisuuden parissa.
tiistai 27. tammikuuta 2015
Ihana nähä!
Anna-Leena Härkönen
2015
173s./Otava
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Ihana nähä! on kokoelma kirjoituksia, joista suurin osa on ilmestynyt Anna-lehdessä vuosina 2003-2011. Kirjoituksissa puidaan niin ihmissuhdekoukeroita, matkustelua kuin naiseuteen liittyviä asioita.
Minä ja Anna-Leena.
On muutamia lukukokemuksia, jotka ovat jääneet mieleen keskivertoa kamalampina. Nämä kirjat eivät välttämättä edes ansaitsisi niin rusentavaa arvostelua osakseen, mutta jostain ne traumat ovat syntyneet... Minun ykkösinhokkejani kautta aikain ovat mm. Häräntappoase ja Sieppari ruispellossa. Tämä selittääkin sen, miksi en saa tartuttua Härkösen kaunokirjallisiin teoksiin. Härkösen kolumneja kuitenkin suorastaan rakastan ja voisin lukea niitä aina vaan. Kaikille suomalaisille naisille tekisi hyvää lukea Härköstä silloin tällöin;)
Lukukokemuksesta.
Kultarinnan jälkeen oli kiva lukaista jotain kepeämpää hyvänmielen kirjallisuutta. Ihana nähä! tarjosikin juuri oikeanlaista sielunhoitoa. Harmistuin vähän huomatessani, että olin onnistunut lukemaan lähes kaikki kolumnit jo aikaisemmin, vaikka en ole koskaan ollut aktiivinen Annan lukija. Vaan eipä tuo mitään, Härkösen kirjoitukset tuntuvat aina ajankohtaisilta ja kestävät ehdottomasti useamman lukukerran.
2015
173s./Otava
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Ihana nähä! on kokoelma kirjoituksia, joista suurin osa on ilmestynyt Anna-lehdessä vuosina 2003-2011. Kirjoituksissa puidaan niin ihmissuhdekoukeroita, matkustelua kuin naiseuteen liittyviä asioita.
Minä ja Anna-Leena.
On muutamia lukukokemuksia, jotka ovat jääneet mieleen keskivertoa kamalampina. Nämä kirjat eivät välttämättä edes ansaitsisi niin rusentavaa arvostelua osakseen, mutta jostain ne traumat ovat syntyneet... Minun ykkösinhokkejani kautta aikain ovat mm. Häräntappoase ja Sieppari ruispellossa. Tämä selittääkin sen, miksi en saa tartuttua Härkösen kaunokirjallisiin teoksiin. Härkösen kolumneja kuitenkin suorastaan rakastan ja voisin lukea niitä aina vaan. Kaikille suomalaisille naisille tekisi hyvää lukea Härköstä silloin tällöin;)
Lukukokemuksesta.
Kultarinnan jälkeen oli kiva lukaista jotain kepeämpää hyvänmielen kirjallisuutta. Ihana nähä! tarjosikin juuri oikeanlaista sielunhoitoa. Harmistuin vähän huomatessani, että olin onnistunut lukemaan lähes kaikki kolumnit jo aikaisemmin, vaikka en ole koskaan ollut aktiivinen Annan lukija. Vaan eipä tuo mitään, Härkösen kirjoitukset tuntuvat aina ajankohtaisilta ja kestävät ehdottomasti useamman lukukerran.
sunnuntai 25. tammikuuta 2015
Kultarinta
Anni Kytömäki
2014
644s./Gummerus
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Kultarinta on kertomus isästä, tytöstä, metsästä ja karhusta. Eletään 1900-luvun alkuvuosikymmeniä ja muutosten tuulet puhaltavat kaikkialla: maailmalla, Suomessa, metsissä kuin varakkaassa Stenforsin perheessäkin. Erik kasvaa kipuillen mieheksi, sillä hänen elämänsä naiset katoavat yksi toisensa jälkeen. Vaikka mihinkään ei voi enää luottaa, metsä on kuitenkin ikiaikainen ja sitä on suojeltava.
Alkufiilikset?
Aloittelin kirjan parissa joulukuun alussa ja vaikka tarina etenikin kiinnostavan oloisesti eteenpäin, tarina ei tuntunut sopivalta lukuseuralta hektisen joulukuun keskellä. Olin päässyt Erikin osuuden loppuun asti, kun päätin pistää kirjan tauolle. Varsinkin kirjan ensimmäiset kappaleet olivat todellista rämpimistä. En yleensä ajaudu tieten tahtoen maalailevan kerronnan pariin, joten vauhtiin pääsemisessä menee aina oma aikansa. Nyt kun olen lukenut kirjan loppuun, olen todella iloinen, että uskaltauduin tarttumaan kirjaan vielä uudelleen sillä kokonaisuus oli juurikin niin hieno kuin monet lukijat ovat kehuneet.
Lukukokemuksesta.
Tarinassa viehätti toisaalta metsän ikiaikaisuus ja toisaalta maailman muuttumisesta johtuva surumielisyys, tarinan maailmaahan ei enää ole. Kytömäki kirjoittaa tarinaa auki niin, että lukija tuntee itsekin olevansa keskellä metsämaisemaa. Rinnassa on tunne, että kaikki ei voi päättyä hyvin, mutta voi jos voisi päättyä edes keskinkertaisesti, että ei jäisi niin raskas olo. Luonnosta täysin vieraantunutta lukijaa lohduttaa ajatus, että metsää ei tarvitse pelätä. Tarina kestäisi hyvin toisenkin lukukerran, ehkä seuraavalla kerralla keskittyisin enemmän henkilöhahmojen tarinoihin, nyt luonto vei enemmän mukanaan.
2014
644s./Gummerus
Mitä tapahtuu ja kenelle?
Kultarinta on kertomus isästä, tytöstä, metsästä ja karhusta. Eletään 1900-luvun alkuvuosikymmeniä ja muutosten tuulet puhaltavat kaikkialla: maailmalla, Suomessa, metsissä kuin varakkaassa Stenforsin perheessäkin. Erik kasvaa kipuillen mieheksi, sillä hänen elämänsä naiset katoavat yksi toisensa jälkeen. Vaikka mihinkään ei voi enää luottaa, metsä on kuitenkin ikiaikainen ja sitä on suojeltava.
Alkufiilikset?
Aloittelin kirjan parissa joulukuun alussa ja vaikka tarina etenikin kiinnostavan oloisesti eteenpäin, tarina ei tuntunut sopivalta lukuseuralta hektisen joulukuun keskellä. Olin päässyt Erikin osuuden loppuun asti, kun päätin pistää kirjan tauolle. Varsinkin kirjan ensimmäiset kappaleet olivat todellista rämpimistä. En yleensä ajaudu tieten tahtoen maalailevan kerronnan pariin, joten vauhtiin pääsemisessä menee aina oma aikansa. Nyt kun olen lukenut kirjan loppuun, olen todella iloinen, että uskaltauduin tarttumaan kirjaan vielä uudelleen sillä kokonaisuus oli juurikin niin hieno kuin monet lukijat ovat kehuneet.
Lukukokemuksesta.
Tarinassa viehätti toisaalta metsän ikiaikaisuus ja toisaalta maailman muuttumisesta johtuva surumielisyys, tarinan maailmaahan ei enää ole. Kytömäki kirjoittaa tarinaa auki niin, että lukija tuntee itsekin olevansa keskellä metsämaisemaa. Rinnassa on tunne, että kaikki ei voi päättyä hyvin, mutta voi jos voisi päättyä edes keskinkertaisesti, että ei jäisi niin raskas olo. Luonnosta täysin vieraantunutta lukijaa lohduttaa ajatus, että metsää ei tarvitse pelätä. Tarina kestäisi hyvin toisenkin lukukerran, ehkä seuraavalla kerralla keskittyisin enemmän henkilöhahmojen tarinoihin, nyt luonto vei enemmän mukanaan.
sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Linnanneidon lokikirja
Dodie Smith
1949 suom. 2002
374 s./Gummerus
Mitä tapahtui ja kenelle?
Tarinassa seurataan Cassandra Mortmainen ja hänen perheensä vaiheita vanhassa, jo parhaat päivänsä eläneessä linnassa. Perhe on kituutellut jo vuosia, sillä isän lupaavasti alkanut kirjailijanura tyssäsi yllättäen ensimmäiseen kirjaan eikä hyvämaineisen perheen tyttöjen oikein sovi tehdä työtä. Cassandra haaveilee kirjailijanurasta ja tekee merkintöjä perheensä arjesta muistikirjoihinsa. Kaikki saavat uutta potkua, kun samaan kylään muuttaa varakkaat veljekset vanhempineen. Onko Cassandran siskon mahdollista saada varakas aviomies niin kuin hän on aina haaveillut?
Lunastiko kirja odotukset?
Kirja on pyörinyt must-read-listoillani jo vuosia, vaikka en ole koskaan edes tiennyt mistä se oikeastaan kertoo. Ennakko-odotuksia ei siis juurikaan ollut ehtinyt kertymään (paitsi, että olen ymmärtänyt kirjan olevan todella rakastettu lukijoiden keskuudessa), joten tarina todellakin sykähdytti ihanuudellaan. Olisinpa tajunnut jo aikaisemmin tarttua tähän kirjaan!
Lukukokemuksesta.
Mortmainen perheen elämästä on onnistuttu kirjoittamaan todella tunnelmallinen ja ihastuttava tarina. Tyttökirjallisuuden hahmoiksi kaikki henkilöhahmot olivat mukavan realistisia ja monisyisiä. Tykästyin myös lukiessani siihen, että en todellakaan tiennyt mihin suuntaan tarina kehittyisi ja mitä kenellekin tapahtuisi. Smithin ote tarinaan oli raikas ja jopa moderni, välillä oli vaikea uskoa, että tarina on todella kirjoitettu melkein 70 vuotta sitten!
Kenelle suosittelisin?
Tunnelmallista tarinaa kaipaavalle syksyn ja talven pimeneviin iltoihin. Tyttökirjallisuuden ystäville, jotka haluavat kokea genren sisällä vähän jotain erilaista. Kaiken ikäisille tytöille ja naisille, jotka haluavat sukeltaa ensirakkauden maailmaan, mutta ovat saaneet tarpeekseen liian hempeistä tarinoista.
Linnanneidon lokikirja on IHANA kirja<3
1949 suom. 2002
374 s./Gummerus
Mitä tapahtui ja kenelle?
Tarinassa seurataan Cassandra Mortmainen ja hänen perheensä vaiheita vanhassa, jo parhaat päivänsä eläneessä linnassa. Perhe on kituutellut jo vuosia, sillä isän lupaavasti alkanut kirjailijanura tyssäsi yllättäen ensimmäiseen kirjaan eikä hyvämaineisen perheen tyttöjen oikein sovi tehdä työtä. Cassandra haaveilee kirjailijanurasta ja tekee merkintöjä perheensä arjesta muistikirjoihinsa. Kaikki saavat uutta potkua, kun samaan kylään muuttaa varakkaat veljekset vanhempineen. Onko Cassandran siskon mahdollista saada varakas aviomies niin kuin hän on aina haaveillut?
Lunastiko kirja odotukset?
Kirja on pyörinyt must-read-listoillani jo vuosia, vaikka en ole koskaan edes tiennyt mistä se oikeastaan kertoo. Ennakko-odotuksia ei siis juurikaan ollut ehtinyt kertymään (paitsi, että olen ymmärtänyt kirjan olevan todella rakastettu lukijoiden keskuudessa), joten tarina todellakin sykähdytti ihanuudellaan. Olisinpa tajunnut jo aikaisemmin tarttua tähän kirjaan!
Lukukokemuksesta.
Mortmainen perheen elämästä on onnistuttu kirjoittamaan todella tunnelmallinen ja ihastuttava tarina. Tyttökirjallisuuden hahmoiksi kaikki henkilöhahmot olivat mukavan realistisia ja monisyisiä. Tykästyin myös lukiessani siihen, että en todellakaan tiennyt mihin suuntaan tarina kehittyisi ja mitä kenellekin tapahtuisi. Smithin ote tarinaan oli raikas ja jopa moderni, välillä oli vaikea uskoa, että tarina on todella kirjoitettu melkein 70 vuotta sitten!
Kenelle suosittelisin?
Tunnelmallista tarinaa kaipaavalle syksyn ja talven pimeneviin iltoihin. Tyttökirjallisuuden ystäville, jotka haluavat kokea genren sisällä vähän jotain erilaista. Kaiken ikäisille tytöille ja naisille, jotka haluavat sukeltaa ensirakkauden maailmaan, mutta ovat saaneet tarpeekseen liian hempeistä tarinoista.
Linnanneidon lokikirja on IHANA kirja<3
lauantai 3. tammikuuta 2015
Cranfordin naiset
Elizabeth Gaskell
1851-53 suom. 1963
242 s./Otava
Mitä tapahtui ja kenelle?
Kirja on kokoelma tarinoita, jotka kertovat pienen maaseutukaupungin seurapiirien tapahtumista 1800-luvulla. Mary Smith on nuori nainen, joka vierailee kaupungissa useaan otteeseen vanhempien rouvien luona ja tarinat kerrotaan hänen näkökulmastaan.
Lunastiko kirja odotukset?
Olin aina ajatellut säästäväni kirjaa hyvää hetkeä varten. Kirjan esipuhekin alkaa siitä oletuksesta, että tarinaa varten tarvitaan nojatuoli, hehkuva takkavalkea, verhot ikkunain edessä ja lukulamppu. Näin minäkin olin päätellyt ja puitteet olivat ns. kohdallaan. Silti täytyy sanoa, että oma kuva kirjasta oli tunnelmallisempi kuin mitä tarina lopulta oli. Jotenkin tuntuu liian julmalta sanoa, että petyin tarinaan, mutta kun ei se lopulta kovin erityinen ollut, valitettavasti.
Lukukokemuksesta.
Aloitin samaan aikaan katsomaan Downton Abbeyta ensimmäistä kertaa ja valitettavasti ihastuttava tv-sarja veti pidemmän korren ja hoidin jouluajan tunnelmoinnin mieluummin tv:n ääressä kuin kirja kädessä. Pahin harmistus syntyi varmaankin siitä, että Cranfordin naiset eivät oikeastaan tarjonneet mitään uutta, samanlaisia mukavia pikkutarinoita olen lukenut jo esimerkiksi Anna-sarjan viimeisistä osista. Asiaa ei myöskään auttanut se, että seurapiirin rouvat jäivät kaikki oikeastaan aika etäisiksi ja tarinat itsessään olivat jotenkin liian yhdentekevän hyväntahtoisia. Vaan eipä tuo haittaa, olen varma että tv-sarja puolestaan tulee olemaan minun juttu.
1851-53 suom. 1963
242 s./Otava
Mitä tapahtui ja kenelle?
Kirja on kokoelma tarinoita, jotka kertovat pienen maaseutukaupungin seurapiirien tapahtumista 1800-luvulla. Mary Smith on nuori nainen, joka vierailee kaupungissa useaan otteeseen vanhempien rouvien luona ja tarinat kerrotaan hänen näkökulmastaan.
Lunastiko kirja odotukset?
Olin aina ajatellut säästäväni kirjaa hyvää hetkeä varten. Kirjan esipuhekin alkaa siitä oletuksesta, että tarinaa varten tarvitaan nojatuoli, hehkuva takkavalkea, verhot ikkunain edessä ja lukulamppu. Näin minäkin olin päätellyt ja puitteet olivat ns. kohdallaan. Silti täytyy sanoa, että oma kuva kirjasta oli tunnelmallisempi kuin mitä tarina lopulta oli. Jotenkin tuntuu liian julmalta sanoa, että petyin tarinaan, mutta kun ei se lopulta kovin erityinen ollut, valitettavasti.
Lukukokemuksesta.
Aloitin samaan aikaan katsomaan Downton Abbeyta ensimmäistä kertaa ja valitettavasti ihastuttava tv-sarja veti pidemmän korren ja hoidin jouluajan tunnelmoinnin mieluummin tv:n ääressä kuin kirja kädessä. Pahin harmistus syntyi varmaankin siitä, että Cranfordin naiset eivät oikeastaan tarjonneet mitään uutta, samanlaisia mukavia pikkutarinoita olen lukenut jo esimerkiksi Anna-sarjan viimeisistä osista. Asiaa ei myöskään auttanut se, että seurapiirin rouvat jäivät kaikki oikeastaan aika etäisiksi ja tarinat itsessään olivat jotenkin liian yhdentekevän hyväntahtoisia. Vaan eipä tuo haittaa, olen varma että tv-sarja puolestaan tulee olemaan minun juttu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)