Annan jäähyväiset



L.M. Montgomery
2009 suom. 2010
437 s./WSOY

Ensimmäisen pidemmän kirjasarjan läpikahlaaminen näin aikuisiällä on nyt saatu kunnialla loppuun. Miten kertakaikkisen hienoja muistoja minulle jäikään Anna-sarjan lukemisesta!

Panttasin sarjan viimeisiä osia muutaman vuoden ajan, mutta nyt vihdoin sain patisteltua itseni lukemaan tämän ihan viimeisenkin Blythen perhettä sivuavan teoksen. Kirjassa on 15 novellia ja 41 runoa, jotka käsittelevät aikaa ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Novellien aikana lukija pääsee näkemään Blythen perheen muiden Prinssi Edwardin saaren asukkaiden silmin ja runojen loppuun on puolestaan lisätty pientä dialogia Blythen perheen jäseniltä.

Pidin itsestään selvänä kyynelvirtaa, jonka olisi luullut liittyvän vahvasti lukukokemukseen, mutta lopulta kävikin niin, että selvisin kirjan loppuun asti sen suuremmin liikuttumatta. En ole runotyttöjä, joten Annan ja hänen poikansa Walterin runot eivät niinkään koskettaneet minua, mutta niihin liitetyt dialogit lyhykäisyydestään huolimatta tavoittivat hyvin Annan kodin tunnelman. Novelleissa Blythet ovat harmillisesti täysin sivuroolissa. Perhe herättää muissa saarelaisissa tunteita niin hyvässä kuin pahassakin ja näitä tunteita ruoditaankin sitten välillä oikein olan takaa.

Odotin kirjalta enemmän Annaa ja vähän petyinkin siihen, että hän lymysikin vain tarinan taustalla. Ensin Annan lapset varastivat valokeilan kahdessa edellisessä kirjassa ja nyt muut saarelaiset... Annan jäähyväisissä Blythen perheen siirappista onnea välillä kadehditaan ja välillä epäillään. Minuunkin taisi hieman tarttua kyläläisten kyräily, vaikka ehdottomasti uskonkin onnellisiin perheisiin.

Anna-sarja kokonaisuudessaan on tarjonnut minulle ihanan seikkailun maailman kauneimmalla saarella 1800-luvulta aina 1900-luvun ensimmäisille vuosikymmenille. Onnea on saada seurata kirjallista suosikkihahmoaan läpi tämän elämän. Toisaalta kuitenkin mietin, että piileekö Runotytön vetovoima juuri siinä, ettei hän koskaan vanhene...

Seuraavaksi pitäisikin kunnostautua Myrskyluodon Maija ja Pieni talo preerialla -sarjojen parissa. Myös Maastamuuttajat-sarja vaikutti ensimmäisen osan perusteella todella mielenkiintoiselta.

Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green
2012 suom. 2013
340 s./WSOY

Sain vihdoinkin luettua lähiaikoina paljon pinnalla olleen nuortenkirjan Tähtiin kirjoitettu virhe. Ja olipa hieno tarina! En ymmärrä miksi ketkuttelin asian kanssa näinkin kauan, mutta olen onnellinen, etten sentään jättänyt kokonaan lukematta.

Tarina on yksinkertaisuudessaan tämä: parantumatonta syöpää sairastava Hazel ja syövästään toipumassa oleva Augustus tapaavat ja rakastuvat päätä pahkaa. Luvassa on koko elämänkirjo rakkauden huumasta sairauden koviin kiputiloihin, hillittömän hauskoista inside-jutuista surun kyyneleisiin.  

Kirjan takakansi tiivistää tarinan hienosti: riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani rakkaudesta, periksi antamattomuudesta ja elämän odottamattomuudesta. Lisäisin vielä, että dialogi etenee luonnollisesti ja kokonaisuus on hyvin elämänmakuinen. Tarina toi mieleeni elokuvan Rakkautta ennen aamua ja nuoruuden koskettavan lukukokemuksen kirjan Sinä ja minä ikuisesti parissa. 

Todella hieno teos, jonka parissa kaikenikäiset lukijat viihtyvät ja liikuttuvat. Tarina jää varmasti mieleen pitkäksi aikaa. Jos luet vain yhden kirjan vuodessa, lue tämä!

Amerikan valloitus jatkuu: Indiana

Unissakulkija

Erik Axl Sund
2011 suom. 2014
395 s./Otava

Varistyttö tekikin lopulta minuun suuremman vaikutuksen kuin aluksi tajusinkaan, sillä kun raivostuttavaa lukujumia oli kestänyt muutaman päivän, olin niin haltioissani, että trilogian toinen osa oli ilmestynyt kirjakauppaan lomani aikana ja sain kiikuttaa sen kotiin!

Unissakulkijaa lukiessani ymmärsin vasta kunnolla, miten kova "page turner" trilogia onkaan. Ensimmäistä osaa luin leppoisesti viikonloppulomalla, mutta tätä olen tahkonut keskellä hektistä arkea. Vaikka millainen väsymys painaisi silmiä, koko ajan tulee luvanneeksi itselle, että saa vielä lukea seuraavan lyhyen kappaleen, ja itse asiassa vielä seuraavan. Ja kun se kolmaskin kappale on niin lyhyt, niin menköön nyt vielä sekin... Ja hups, nukkumaanmeno aika on mennyt jo ajat sitten! Tarina on totta kai tosi hyvä ja koukuttava, mutta lyhyet kappaleet puhuttelevat minua myös.

Kirja jatkuu siitä mihin ensimmäinen kirja jäi. Tuntemattomien poikien murhat ovat edelleen selvittämättä ja kuvio on mennyt entistä monimutkaisemmaksi samalla kun uusia ihmisiä on liitetty mukaan tutkintaan. Tarina jatkuu toki hyvin samantyyppisenä kuin se alkoikin, mutta kaiken raakuus laantuu ehkä himpun verran. Tai ainakin tuntui siltä, että nyt ei tehnyt ihan yhtä pahaa kuin ensimmäistä osaa lukiessa. Toinen osa myös loppuu vallan toisella tavalla kuin mihin arvelin tarinan olevan menossa, hyvä tietenkin sekin!

Varistytön arviossa en vielä tunnustautunut faniksi, mutta kyllä se on nyt ihan aikuisten oikeasti myönnettävä, että Erik Axl Sundin takana oleva kaksikko on onnistunut kirjoittamaan todella koukuttavan ja mielenkiintoisen jännitystrilogian.


Suosittelen!

Puolivuosikatsaus

Nyt on taas puoli vuotta luettu ahkerasti ja on aika katsoa vähän taaksepäin. Siinä missä viime vuosi meni teemalukemisen parissa, tänä vuonna olen vältellyt kaiken maailman lukuhaasteita ja onnistunut siinä hyvin. Tätä vuotta leimaa kuitenkin kovasti oman kirjahyllyn kirjojen lukeminen, sillä se mikä alkoi pienenä tsemppinä kunhan-nyt-pääsisin-edes-muutamasta-kirjasta-eroon onkin jatkunut kuukaudesta toiseen. Hyllytilaa tosin ei ole juuri vapautunut, sillä uusia kirjoja näyttää putkahtavan kuin itsestään täyttämään tyhjentyneen tilan. 


Olen lukenut toistaiseksi 29 kirjaa, joka on kyllä ihan ennätysvähän, kun vertaa edellisen vuoden lukemia. Lukemisen vähentäminen on siis onnistunut, siihen kun olen tietoisesti pyrkinytkin, jotta aikaa vapautuisi entistä enemmän muille asioille. Tällä vauhdilla tulen lukemaan 60 kirjaa vuoden aikana, kun se aikaisemmin on ollut noin 80-90 kirjaa.


Iso osa lukemistani kirjoista on ollut tämän vuoden uutuuksia. Kirjoista 10 on ilmestynyt vuonna 2014 ja niistä kaksi eli Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja Aavikon kyyhkyset on ollut niin paksuja, että niitä onkin tullut tahkottua viikko pari kolme.


En ole kovin kirjailija-uskollinen, eli en kovin usein lue samalta kirjailijalta useampaa teosta. Nyt kuitenkin jopa 13 kirjaa oli lähtöisin kirjailijalta, jonka teoksia olen lukenut aikaisemminkin. Suosikkikirjailijoiltani luin tällä kertaa kirjat Lola ylösalaisin ja Relic.


Tietokirjoja olen lukenut viisi, joten olen ihan hyvässä vuosivauhdissa, vaikka enemmänkin niitä voisi toki olla. Hakekaa kätilö on yksi vuoden ihanimmista lukukokemuksista, Keltainen maailma oli hieman liian kummallinen omaan makuuni ja Vapaana elämisen taito ja Madmanners puolestaan kertoivat kivoja asioita maailmalta. Lisäksi luin kirjan Sleepers, joka on nuoruuden suosikkini ja ainoa kirja, jonka olen lukenut aikaisemmin.


Ikuisuusprojektini on lukea mahdollisimman monelta nyt pinnalla olevalta jännityskirjailijalta vähintään yksi teos. Projekti nytkähti taas askeleen eteenpäin sillä nyt olen tutustunut kirjailijoiden Erik Axl Sund, Anna Jansson ja Ursula Poznanskiin kirjoilla Varistyttö, Jäljet lumessa ja Viisi.


Selkeää genreteemaa minulla ei ole ollut, olen lukenut vähän sitä sun tätä, joka tekeekin kirjaharrastuksesta niin mielenkiintoisen. Olen lukenut kaksi tyttökirjaklassikkoa eli Kotikunnaan Rillan ja Tytöistä parhain. Nuorten kirjoja olen lukenut myöskin kaksi eli Musta kuin eebenpuu ja Outolintu. Kauan hyllyssä jemmailemani kirja Meren huoneissa oli lievä pettymys, joten opin kantapään kautta ettei kirjoja kannata loputtomasti hautoa lukemattomana.


Kirjallinen maailmanvalloitus etenee hitaanlaisesti. Puolen vuoden aikana olen ehtinyt valloittaa neljä uutta maata, valloitin mm. Australian kirjalla Vaimotesti ja Sambian kirjalla Kauimpana kuolemasta. Nyt olen lukenut kirjan 28 maasta, joten vielä on maita jäljellä! Olen melkein kolme vuotta sitten saanut muilta kirjabloggaajilta kirjasuosituksia ja niidenkin kanssa etenen hyvin rauhallisesti. Nyt olen lukenut hienon Maastamuuttajat -sarjan ensimmäisen osan ja kirjan Vapaus.


Muutaman kirjan lukemisen aloitin hieman hampaat irvessä, ihan vain päästäkseni niistä eroon kirjahyllyssä. Porto Francon vartija ja Herrasmiehiä ja huijareita olivat kuitenkin molemmat oikeasti lukemisen arvoisia kirjoja. Kirjoista 21 on muuten sellaisia, jotka ovat omasta kirjahyllystä poimittuja, joten tosiaan suurimman osan vuotta olen vältellyt kirjastoa.


Kevyempää kirjallisuutta edustivat Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sekä Tuulisen saaren kirjakauppias. Pölynimurikauppias on joukon ainoa novellikokoelma, Laukaisu porukan ainoa pienoisromaani , Kauhun tasapaino porukan ainoa kolumnikokoelma ja Paha paikka nyt oli pakko lukea, kun Kiltti tyttö oli niin hyvä!


Kirjoista yhdeksän on kotimaisia eli kaksikymmentä on ulkomaisia. Yleensä luen kotimaisen kirjallisuuden lisäksi eniten amerikkalaista/kanadalaista (nyt 10) , ruotsalaista (nyt 4) ja englantilaista (nyt 3) kirjallisuutta ja olen näköjään uskollinen tavoilleni, sillä vain kolme kirjaa oli muilta mailta. Kirjoista suurimman osan on kirjoittanut nainen, kirjoista 12 oli miehen kirjoittamaa. Jännityskirjoja joukosta oli kahdeksan. Klassikoita joukosta oli 3. Englanniksi luin kaksi kirjaa.


Haasteisiin en tänä vuonna tartu, mutta pikkuhiljaa vanhat TBR-listat pienenevät ja aina yhtä suurella ilolla merkkailen kirjoja luetuksi. Pari vuotta sitten tehdystä Naiskirjailijoiden 100 kirjaa -listalta olen lukenut nyt 52 kirjaa. Myöhemmin tehdystä Mieskirjailijoiden 50 kirjaa -listalta olen lukenut nyt 19 kirjaa. Yhdysvaltojen osavaltioista on vielä kirjallisesti valloittamatta 28, siinä onkin tekemistä vielä monelle vuodelle!


Klassikkokirjalistat ovat koko elämän pituinen projekti. Pisimpään olen seuraillut Tuhat vuotta - sata kirjaa -listausta, josta olen nyt lukenut 28 kirjaa. Keskisuomalaisen 100 kirjan listaukselta olen lukenut 50 kirjaa ja Suomalaisten 100 suosikkia -listalta olen lukenut 20 kirjaa.


Siinäpä hiukan viimeisen puolen vuoden kirjakuulumisia. Loppuvuosi menee omalla painollaan, veikkaan että jatkan oman kirjahyllyn kirjojen parissa melko pitkälti. Yhden lukumaratonin keväällä jo vedin ja haaveissa olisi lukea 24 tuntia klassikkokirjalistojen kirjoja niin, että listat lyhenisivät entisestään. Myös jonkinlainen lastenkirjallisuuden maraton olisi kiva tehdä ennen joulua. Yksittäisistä kirjoista haluaisin lukea Annan jäähyväiset, sillä olisi hienoa saada Anna-sarja päätökseensä. Myöskin Larssonin Millenium-trilogian päätösosa on vieläkin lukematta.


Näillä mennään!

Tytöistä parhain

Louisa M. Alcott
1870 suom. 1992
283 s./WSOY

Voitin vuosi pari sitten Saran kirjat -blogin arvonnan ja sain kokoelmiini tämän kirjan. Montgomeryä olen lukenut ihan nuoresta iästä asti, mutta Alcott on ollut minulle tuntemattomampi ihan näihin päiviin asti. Pikkunaisia taisin lukea muutama vuosi takaperin, mutta 1990-luvulla ilmestynyt iki-ihana elokuvaversio riitti minulle vuosiksi enkä tullut tarttuneeksi kirjaan.

Tytöistä parhain kertoo Pollystä, joka viettää erään pitkän talven sukulaisperheen luona suuressa kaupungissa. Köyhälle Pollylle elämän realiteetit ovat tuttuja, ja pikkuhiljaa tämä ahkera ja ystävällinen ahertaja voittaa kaupunkilaisia puolelleen. Rikkaat tytöt ovat tunnettuja siitä, että he viisveisaavat isovanhempiensa opetuksia, pistävät kaiken tarmonsa seuraavien tanssiaisten suunnitteluun ja loikoilevat päivät pitkät sisällä haaveillen elämänsä miehestä. Polly sen sijaan kuuntelee kiinnostuneena isoäidin viisaita tarinoita, uskoo järkevään rahankäyttöön ja on aina valmis lähtemään reippaalle lenkille ulkoilmaan. Hiljalleen Pollyn hyvä asenne tarttuu muihinkin ja perheen piirissä olevien ihmisten elämänlaatu paranee.

Sateinen kesäpäivä osoittautui otolliseksi hetkeksi tarttua Alcottin tyttökirjaklassikkoon, vaikka aluksi pelkäsinkin tarinan olevan liian naiivi aikuiselle lukijalle. Polly kuitenkin varttuu nuoreksi naiseksi kirjan aikana ja muutenkin tarinaan oli saatu ujutettua mielenkiintoisia esimerkiksi perheiden järkevään taloudenpitoon liittyviä asioita, jotka ovat tavalla tai toisella hyvinkin ajankohtaisia asioita tämänkin päivän maailmassa. Muut lukemani tyttökirjat ovat sijoittuneet metsien ja niittyjen keskelle, joten oli todella virkistävää lukea suurkaupungin hälinästä ja seurapiirien hulinoista.

Kirjasta ei tullut ykkössuosikkiani, mutta aion kyllä säilyttää sen kirjahyllyssä - jos vaikka joku päivä samassa taloudessa asuisi joku, joka haluaisi lukea nuoren tytön elämästä melkein 150 vuotta sitten.

Viisi



Ursula Poznanski
2012 suom. 2014
421 s./Atena

Kesälomalla pidemmälle mökkireissulle on aina pakko pakata mukaan joku oikein menevä jännäritarina. Tällä kertaa pistin kaiken toivoni paljon kehuttuun Beatrice Kaspary -sarjan ensimmäiseen osaan enkä joutunut pettymään. Aloitin kyseisen kirjan jo viime vuoden joulukuussa, kun lueskelin 40 kirjan alkukappaleita ja valitsin pikkuhiljaa luettavani niiden joukosta. Silloin kirja pääsi aika pitkällekin karsinnoissa, mutta kokonaan en sitä kuitenkaan päätynyt lukemaan.

Ensimmäisen uhrin löytyminen lehmälaitumelta vie Salzburgin rikospoliisin etsivä Kasparyn geokätköilyn ja arvoituksien maailmaan. Oikein tulkittuna murhaajan jättämät koordinaattivihjeet vievät uusien piilotettujen rasioiden luokse ja pikkuhiljaa muidenkin murhattujen ruumiinosasia löytyy ja tilanne alkaa vaikuttamaan todella pahalta.

Poznanskin jännäri on viihdyttävä, mutta samalla mukavan älykäs tarina. Mökkilukemisena se toimi siinä mielessä kivasti, että pimeän tullen ei tarvinnut alkaa säikkyä omaa varjoaan, mutta murhamysteeri pysyi loppuun saakka kiinnostavana. Pidin myös erityisesti siitä, että murhia ei pelkästään ratkaistu, vaan murhaajan sielunelämäänkin päästiin kurkistamaan. Vielä tänä päivänä vähemmän tunnetun ulkoilmaharrastuksen eli geokätköilyn sisällyttäminen tarinaan oli oikein hyvä veto, sillä se todella erottaa tarinan monesta muusta samantyyppisestä trilleristä.

Nautiskelen paraikaa harvinaisesta lukuinnostuksesta, sillä kerrankin haluan lukea jännitystarinan jatko-osankin. Varsinkin jännityskirjailijoiden suhteen minulla tuppaa käymään niin, että luen sarjasta yhden osan enkä sen jälkeen palaa tarinan pariin enää. Poznanski sai kuitenkin kiinnostukseni heräämään ja nyt lukisin oikein mielelläni juuri ilmestyneen Sokeat linnut -kirjan.

Jos jotain negatiivista on mainittava, niin harmittelen aina hyvän jännityskirjan parissa sitä, miten paljon aikaa tuhlaantuu päähenkilön elämänkiemuroihin. Toivoisinkin, että jatko-osissa Bean henkilökohtainen elämä etenee ns. vauhdilla, eikä samoja ongelmia vatvota kirjasta toiseen.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Itävalta

Aavikon kyyhkyset







Alice Hoffman
2011 suom. 2014
619 s./Gummerus

Vuosina 70-73 neljän juutalaisen naisen tiet risteävät Masadan linnoituksessa, jonne jokainen heistä on päätynyt hakiessaan turvaa aavikon karuista oloista. Naisilla on omat salaisuutensa ja kipupisteensä ja yhdessä he yrittävät unohtaa menneisyyden tuskat ja keskittyä tulevaisuuteen. Jael on isänsä hyljeksimä nuori nainen, joka rakastui väärään mieheen. Revka joutui todistamaan tyttärensä väkivaltaista kuolemaa ja yrittää nyt pitää perhettään koossa näinä epätoivoisina aikoina. Sira on pelätty noita, joka tuntee niin magian kuin lääketieteenkin salat, mutta ei saa itselleen rakastamaansa miestä. Aziza on Siran tytär, joka on päättänyt kohdata tulevaisuutensa poikana, soturina.

Alice Hoffman kirjoitti romaanin, jossa historialliset tapahtumat nähdään naisten näkökulmasta. Kirjailijan edellinen teos Punainen puutarha on yksi suosikeistani, joten odotukset kasvoivat tietenkin suuriksi tätä uusinta tarinaa kohtaan. Eeppinen tarina ei kuitenkaan ihan lunastanut odotuksiani, mutta loppua kohti huomasin kiintyväni henkilöhahmoihin enemmän ja enemmän. Toivoin, että tarina olisi herättänyt samanlaisia tuntemuksia kuin esimerkiksi Hiljaisuuden tuolla puolen, mutta valitettavan usein löysin itseni pyörittelemästä silmiäni lähes harlekiinimaisten kohtausten keskellä.

Lopulta tarina (tai oma asenne) parani, sillä huomasin todella kiinnostuvani tarinan naisista. Toisaalta naisten kohtalot eivät kuitenkaan jääneet kummittelemaan mieleen tarinan päätyttyä... Ajankuvauksesta en sano poikkipuolista sanaa. Luin suurella mielenkiinnolla antiikin ajan arjesta ja juutalaisten sisukkaasta kamppailusta roomalaisia vastaan. En ole juuri lukenut tarinoita tuolta ajalta, mutta oletan, että kirjailija on tehnyt taustatyönsä hyvin.

Kustantaja esittelee kirjan täällä. Gummerus suosittelee kirjaa naiskohtaloiden, historiallisten romaanien ja suomennetun kaunokirjallisuuden ystäville. Sanon, että mikäs siinä! Kirja on paksusta ulkomuodostaan huolimatta helposti lähestyttävä ja nopealukuinen ja se harlekiinimaisuuskin saattaa olla vain minun korvien välissä!

Kirjallinen maailmanvalloitus - Israel