Yönäytös

Marisha Pessl
2013 suom. 2013
721 s./Otava

Luettuani Pesselin kirjan en lainkaan ihmettele sen saamia hirmuisen hyviä arvioita. Suorastaan kutkuttavan hyvä lukukokemus takanapäin! Menevän lukuromaanin ja jännityskertomuksen parhaita puolia yhdistelevä teos on selkeästi ainutlaatuinen tapaus. En voisi olla tyytyväisempi Book Battlen toisen kierroksen lopputulokseen ja voittajaan.

Vuosia sitten tähtireportteri Scott McGarth joutui elokuvaohjaaja Stanislas Cordovan mustalle listalle loukattuaan tämän kunniaa tv:ssä ja siitä lähti McGarthin elämän alamäki: työt loppuivat, vaimo lähti ja perhe hajosi. Nyt salaperäisen elokuvaohjaajan tytär Ashley on kuollut epämääräisissä olosuhteissa eikä toimittaja voi vastustaa kiusausta lähteä selvittelemään tapausta. McGarthin on saatava tietää onko Cordova itse syyllinen tyttärensä kuolemaan, sillä onhan Cordova tunnettu synkistä ja suorastaan sairaista elokuvistaan, joita ei enää näytetä elokuvateattereissa vaan näytökset on siirretty hylättyihin metrotunneleihin ja katakombeihin, valtavirran ulottuvilta pois. Kauhuelokuvien tyylistä päätellen Cordova ei voi olla kuin täysi mielipuoli, joka on varmasti onnistunut myrkyttämään tyttärensäkin elämän.

Kiehtovan paketin tarinasta tekee niin sympaattinen tapausta selvittelevä henkilökaarti, pelottavan eristäytynyt Cordova, mielipiteet jakava Ashley, toden ja mystiikan rajamailla häilyvät tapahtumat kuin mielettömän vetävä kerronta. Olin myyty jo kirjan alussa olleiden lehtileikkeiden ja McGarthin pelottavan yöllisen Central Park - kokemuksen jälkeen. Myös minä-kertoja oli onnistunut ratkaisu, joka mahdollisti myös lukijan osallistumisen mysteerien tutkimiseen. Omat spekulaationi menivät metsään, mutta sehän onkin hienoa, että kirja onnistuu yllättämään vielä silloinkin kun luulee tuntevansa kaikki sen metkut.

Vaikutuksen teki myös elokuvaohjaajan kartano The Peak, jonne mies perheineen ja palvelijoineen on vetäytynyt syrjään maailmalta. Cordovan myöhempi tuotanto on kuvattu siellä, eikä paikasta ole saatavilla kuin toinen toistaan villimpiä huhuja: näyttelijät eivät puhu, ja oikeastaan suurin osa heistä on hävinnyt teille tietämättömille elokuvien julkaisujen jälkeen. Vaikka teoksessa ryntäillään pitkin New Yorkia ja vähän muuallakin, on The Peak ehdottomasti kaiken keskipiste, pahan alku ja juuri. Jos ymmärtää The Peakia, ymmärtää ehkä myös Cordovan sielunelämää ja hänen perheensä edesottamuksia. Osallistun siksi kirjalla myös Kiinteistö-haasteeseen.

Yönäytös kuuluu ehdottomasti tämän vuoden kirjahelmiin ja se tulee varmasti sijoittumaan hyvin loppuvuoden top-10 listalla. Luen varmasti myös Marisha Pesslin teoksia tulevaisuudessakin, mutta toivoisin ettei hän jäisi samojen henkilöhahmojen loukkuun. Valitettavan harvoin tulee luettua jännitystarinaa, joka ei ole osa isompaa sarjaa tai esimerkiksi trilogiaa. On todella virkistävää lukea yksittäinen kertomus, jonka henkilöhahmot jätetään rauhaan viimeisen sivun jälkeen ja joiden elämät jatkuvat korkeintaan lukijoiden pään sisällä.

Aiotko Sinäkin lukea tämän syksyn kirjasadon parhaan kirjan? Ja Sinä, joka olet sen jo lukenut, mikä kohtaus jäi Sinulle erityisesti mieleen? Päädyn itse mainitsemaan kohdan, jossa elokuvatutkija Beckman kertoo toimittajalle asioista, jotka esiintyvät yleensä Cordovan synkissä elokuvissa ja mitä ne tarkoittavat kokonaisuuden kannalta.

Kiinteistöhaaste - linnaa tavoitellaan yhä

Teurastamo 5




Kurt Vonnegut
1969 suom. 1970
190 s./Tammi

Tämän kirjan suhteen ei olisi kannattanut jäädä muhimaan kirja-arvion kanssa, tässä vaiheessa ei nimittäin ole juuri mitään sanottavaa kyseisestä teoksesta.

Vonnegutin Teurastamo 5 on tullut vuosien varrella vastaan yhdellä jos toisellakin kirjalistalla, joihin on kerätty kaikkien aikojen lukukokemuksia. Kun Booksy vielä suositteli kirjailijan tuotoksia minulle muutama vuosi takaperin, ajattelin, että nyt ei enää kannata perääntyä.

Pian lukemisen aloitettuani sain kuitenkin huomata poistuneeni kauas mukavuusalueeltani. En oikeastaan pidä sotakirjallisuudesta - on lähestymistapa mikä vain. En myöskään ole sinut satiirien kanssa, vaan tietynlainen komiikka saa minut tilanteesta riippuen ärsyyntymään, pitkästymään tai ahdistumaan. En siis yllättynyt kovinkaan paljon, kun en päässyt tarinan imuun mukaan.

Toisaalta toivon, että olisin antanut kirjalle vähän enemmän laatuaikaa. Aloittelin sitä nimittäin joskus heinäkuun lopulla, ellen jopa aikaisemmin. Lopulta luin sen aktiivisella otteella loppuun syyskuun alussa. Kun muutama viikko sitten jatkoin siitä mihin olin kesän aikana jäänyt, en oikein enää muistanut kuka oli ollut päähenkilön asemassa kirjan alussa ja ketkä olivat niitä henkilöitä, joita päähenkilö muisteli. Osaan suhtautua äärettömän välinpitämättömästikin lukemiini kirjoihin, sillä olisinhan voinut toki selata sivun pari alusta päästäkseni takaisin kärryille, mutta ei niin ei. Porskutin eteenpäin vähän pihalla, olettaen, että kyllä tämä tästä kohta... Toisaalta taas kyseessä ei ole minun mahdollinen lempikirjani, joten oikeasti ihan sama. Tulipahan luettua. Huijaisin vain itseäni, jos lähtisin suunnittelemaan, että sitten joku päivä luen sen vielä uudelleen ja ehkä paremmalla menestyksellä.

Teurastamo 5:een liittyy myös toisenlainen pettymyksen tunne. Kirjan alaotsikkohan on Lasten ristiretki, joten sain nopeasti kehitettyä mielleyhtymiä, joissa yhdistyivät Battle Roayl -elokuvat ja Kärpästen herra. Ja aika metsään mentiin. Se ei tietenkään ole herra Vonnegutin vika.

Itse en tule välttämättä lukemaan suuren amerikkalaisen kirjoja lisää, mutta kysynpähän, kun kiinnostaa: kuuluuko Kurt Vonnegut teidän suosikkikirjailijoihinne? Lempiteokset?

Mieskirjailijoiden 50 kirjaa

Lumilapsi




Eowyn Ivey
2012 suom. 2013
415 s./Bazar

Syyskuisen lukuteemani, Book Battlen, ensimmäiseksi voittajaksi selviytyi Iveyn esikoisteos Lumilapsi, joka on ollut tänä vuonna Pulizer-finalistinakin. Tarinan voitokkuutta neljän ensimmäisen kappaleen perusteella ei tarvinnut missään vaiheessa katua: tarina veti loppuun saakka ja Alaska ihastutti karuudellaan.

Jack ja Mabel, vanhenemaan päin oleva lapseton pariskunta, lähtivät kotiseudultaan surun saattelemana ja tekivät uuden kodin itselleen Alaskan villin luonnon keskelle. Kova elämä ja jatkuva puurtaminen ei kuitenkaan tuonut tyydytystä kummallekaan vaan arki tuntui aina vain mitäänsanomattomalta ja sisällyksettömältä. Eräänä iltana pariskunta intoutuu kuitenkin tekemään lumesta lasta muistuttavan lumiukon eikä aikaakaan, kun pihapiirissä alkaa kulkemaan pieni Faina-niminen tyttö. Tämä kesytön ja mitä ilmeisemmin orpo pikkulapsi tulee ja menee niin kuin häntä huvittaa. Aluksi Jack ja Mabel yrittävät kaikkensa, jotta lapsi jäisi pysyvästi heidän luokseen, mutta lopulta he ymmärtävät, että Faina on ennen kaikkea luonnon lapsi, hän jos kuka pärjää Alaskan säälimättömissä luonnonoloissa pahimmassakin pakkasessa. Mutta entä vanha satu Lumilapsesta, sen mikään eri versio kun ei näytä loppuvan hyvin: miten Fainan lopulta käy?

Hieno tarina, jossa minua viehätti ehkä ensisijaisesti tapahtumapaikka, joka on niin vahvasti mukana kaikessa, mitä kirjassa tapahtuu. Alaskan metsämaisemaa voikin pitää yhtenä päähenkilönä tarinassa. Jackin ja Mabelin elämäntarina oli myös koskettavuudessaan kiinnostava: varakkaan perheen tytär haluaa pois kaikesta ja päättää raahata miehensä Alaskaan puurtamaan molempien lapsettomuudesta johtuvaa surua pois. Tarinassa on paljon tavallisen arjen kuvailua, joka viehättää minua, sillä olenhan suorastaan rakastanut esimerkiksi Pieni talo preerialla -sarjan kirjoja. Pariskunnan tuska on käsinkosketeltavaa ja siksi onkin kovin helpottavaa, kun he pikkuhiljaa ystävystyvät muihin Alaskan asuttajiin ja saavat elämäänsä vähän puhtia. Fainan mukaantulo on toki kiinnostava lisä tähän kaikkeen ja onneksi hieman todellisuuden rajoja venyttävä idea lumen lapsesta ei ole mennyt liian pitkälle. Kaikki Fainan ympärillä on arvoituksellista ja osin hämäränpeittoon jäävää, mutta silti suurelta osin uskottavaa.

Book Battlen ollessa ensimmäisissä erissään, muistan kiinnostuneeni Lumilapsessa juuri pahanenteisestä tunnelmasta. Toivoin ja toisaalta pelkäsin tarinan kulkevan melko synkkiinkin kerroksiin, mutta nyt luettuani kirjan loppuun olen tyytyväinen siihen, että surumielisyydestään huolimatta tarina on myös kaunis ja tietyllä tavalla lohdullinen. Lopulta tapahtuu juuri niin kuin on olettanutkin ja se on ihan hyvä niin, vaikka toisaalta...

Ihmettelen kovasti, jos Lumilapsi ei löydy loppuvuodesta suosikkikirjojeni listalta. Tarina minun makuuni, ehdottomasti! Suosittelenkin kirjaa kaikille, ja eritoten vinkkaan niitä, jotka aikovat osallistua Blogistanian Globalia äänestykseen, että lukisivat kirjan jo tämän vuoden aikana.

Avioliittojuonia
So American - Alaska

Kotimainen klassikko x2 eli Rautatie ja Työmiehen vaimo

Juhani Aho
1884
249 s./WSOY

Minna Canth
1885
111 s./WSOY

Projekti Gutenbergistä löytyvien klassikoiden kahlaaminen jatkuu - ja varsin hyvällä menestyksellä vieläpä. Työmatkoilla ja lounastauoilla olen kätevästi saanut tutustuttua näihin kahteen klassikkoon ja täytyy myöntää, että molemmat veivät siinä mielessä jalat alta, että vielä kotonakin olen jatkanut niiden lukemista, vaikka kesken olisi ollut muutakin mielenkiintoista. Voin paljastaa, että minulle on täysin uutta innostua kotimaisesta vanhasta kirjallisuudesta!

Rautatien tunnelmaan oli helppo päästä välittömästi. Paukkuvat pakkaset, rovastin lämpöä hehkuva koti ja kotimatka hevosen vetämässä reessä - vanhaa Suomea kauneimmillaan. Matin ja Liisan rautatiestä johtuvaa ihmetystä ja alati kasvavaa kiinnostusta oli mielenkiintoista seurata vierestä. Tarinan perusteella Aho vaikuttaa tarkkanäköiseltä kirjoittajalta, joka osaa poimia oleellisen ihmisten käyttäytymisestä huumoria unohtamatta. Uusien asioiden puskiessa tuttujen ja turvallisten asioiden ytimeen, siinä on tarpeeksi jännittämistä lukijallekin, saati sitten tarinan ukolle ja akalle.

Minna Canthin kirjasta en tiennyt mitään etukäteen, joten Johannan epäreilu kohtalo tuntuu aika järisyttävältä - ja valitettavasti tänäkin päivänä erittäin ajankohtaiselta. Nuori morsmaikku päätyy onnettomaksi vaimoksi miehelle, joka ryyppää kaikki perheen rahat. Siinä missä Rautatie ihastutti, Työmiehen vaimo puolestaan pisti niin vihaksi. Onko kotimaisen kirjallisuuden saralla kamalampaa miestä kuin Risto? Tai yhtä epäoikeudenmukaisia kanssaihmisiä kuin Johannan naispuoliset tutut? Olen yllättynyt, että oikeastaan tunsin niin syvästi Canthin kirjaa lukiessani, sillä aikaisemmin en ole tuntunut pääsevän näytelmien sisälle vaan ne ovat jääneet aina hieman etäisiksi. Hyvä tarina ilmeisesti auttaa siihenkin pulmaan.

 Molemmilta kirjailijoilta tulen varmasti lukemaan vielä muutakin. Varsinkin Ahon tyyli yllätti. Teksti ei ollutkaan tunkkaista, vanhaa ja tylsää. Ja Canth on juuri niin rohkea ja aikaansa edellä ollut suorasuu kuin olen aina muiden jutuista ymmärtänyt. Vaikuttavaa!

Kuuluvatko kyseiset teokset teidän suosikkeihinne kotimaisen klassikkokirjallisuuden saralla? Minulla molemmat pompsahtivat sinne kertaheitolla, mutta aikaisemmin myös Sinuhe Egyptiläinen on tehnyt suuren vaikutuksen. Aleksis Kivi ja Väinö Linna puolestaan ovat jättäneet kylmäksi.

Mieskirjailijoiden 50 kirjaa
Naiskirjailijoiden 100 kirjaa
Koen 13 kotimaista kirjailijaa
Avioliittojuonia

Inspiraatiota Onnellisuusprojektista

Huh, olen onnistunut pitämään innostuksen kurissa eikä virallista onnellisuusprojektia ole ainakaan vielä suunnitteilla. Kuukauden lukuteemaan liittyen haluan kuitenkin vielä päästä fiilistelemään Gretchen Rubinin jalanjäljissä. Miten kirja inspiroi minua arjen toiminnan keskellä ja mitä omaan onnellisuusprojektiini voisi kuulua, jos sellaisen toteuttaisin.

Kirjailijan perusperiaatteet onnen vahvistamiseksi ovat tietenkin aika universaaleja (ja miksei olisi, moni kyllä tietää, että terveelliset elämäntavat esimerkiksi auttavat voimaan arjessa paremmin kuin roskaruoka, muttei se kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiset eläisivät niin kuin kannattaisi), ja moni Gretchenin käskyistä sopisi minullekin, mutta olemme kuitenkin sen verran erilaisia ihmisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa, että omat käskyt olisi hyvä muotoilla.

Sonjan 12 käskyä:
1. Älä ruikuta. Keskimääräistä hyväntuulisempana ihmisenä huomaan kuitenkin sortuvani ruikuttamiseen aivan liian usein. Työpäivästä saattaa jäädä kotona kerrottavaksi pelkästään väsymyksen tunne, vaikka työpäivä olisi tarjonnut vaikka millaista mukavaa kokonaisuutena. Elämäni hyvin pienet vastoinkäymiset (en millään jaksaisi tehdä ruokaa, kun haluaisin vain rentoutua yms) voisi sivuuttaa kokonaan ja keskittyä olemaan positiivisempi.
2. Uskalla olla onnellinen. Melkein aina kuulumisia vaihdettaessa kerron, että kuuluu ihan hyvää ja melko pian alan puhumaan asiasta, joka on esimerkiksi ärsyttänyt minua lähiaikoina. Oikeasti pitäisi vain olla pokkaa kertoa joka kerta, että kuuluu tosi hyvää, koska se kuitenkin on totuus melkein joka päivä. Varsinkin, jos keskustelen ihmisen kanssa, jolla on suruja tai ihan perusmurheitakin jaettavana, en osaa iloita omasta onnesta vaan koen, että olen velkaa toiselle sen, että minullakin menee vain ihan hyvin. Ajattelen, että jos joka kerta ystäviä nähdessäni latoisin pöytään kaiken sen, mikä tekee minut päivittäin onnelliseksi, olisin todella ärsyttävää seuraa.
3. Hankkiudu arjen turhasta painolastista eroon. Huomasin toukokuussa, että mustista shorteistani on irronnut nappi. Elokuun lopulla sain ommeltua sen takaisin. En sitten käyttänyt niitä koko kesänä. Kaikki nämä viikot olen kantanut asiaa mielessäni, aivan turhana lastina kaiken muun samantapaisen lastin joukossa. Ei ihme, että tuntuu, että kotona on niin paljon asioita tehtäväksi, vaikka ulkoisesti asunto olisikin siisti. Ei ihme, että stressaa. Napin ompelemiseen meni kaksi minuuttia. Olisin onnen keskellä vielä onnellisempi, kun en antaisi tuollaisten asioiden kasaantua. 
4. Suunnittele ja toteuta. Kasa kivoja kavereita, joita näkee liian harvoin. Samat nimet pyörivät usein päässä: pitäisi ottaa yhteyttä ja sopia tapaaminen, mukava illanistujainen. Aika on kuitenkin usein kortilla, ja sitä huomaa pian viettävänsä viikonloput niiden kanssa joiden kanssa yleensäkin ne viettää.  
5. Levittäydy hallitusti. Yleensä vain levittäydyn. Suurimmat riidat taloudessamme alkavat yleensä siitä, että levitän tavaroitani joka paikkaan enkä oikein jaksa korjata niitä kasaan kuin pakon edessä. Pidän siitä, että koti on eletyn näköinen, mutta ehkä menen usein hieman liiallisuuksiin. Pitkien työpäivien jälkeen olisi yksinkertaisesti kivempaa tulla kotiin, jossa kaikki on paikoillaan ja sohvalle mahtuu röhnöttämään vaikeuksitta.  
6. Hassuttele enemmän. En ole sieltä vakavimmasta päästä, mutta kovin rauhallinen kyllä olen. Hassuttelu luonnistuu joinain päivinä paremmin kuin toisina. Minulle ei ole maailman suurin kynnyskysymys ilmestyä ABC:lle supersankariksi pukeutuneena, mutta jatkuvasti minua ei näe ottamassa tanssiaskelia kaupassa. Kaikenlainen positiivinen hörhelöinti antaa niin paljon energiaa arjen keskelle, että se todella kannattaa.
7. Tiedä mikä vituttaa. Minua ärsyttää liian lyhyeksi jäävät yöunet -> en ikinä esimerkiksi töihin aamulla mentäessä valvo klo 12 pidempään. Minua ärsyttää se, kun kaapissa ei ole tarpeeksi ruokaa -> suunnittelen ruokalistan aina ennen kauppareissua, jotta kaapissa on varmasti syötävää kiireiseen ja kiireettömään hetkeen. Minua ärsyttää urheilu yksin -> olen hankkinut kavereita joiden kanssa voin urheilla yhdessä. Minua ärsyttää päivä ilman lukutaukoa -> varmistan, että aikaa on aina lukemiselle vaikka aika pitäisi sitten ottaa jostain muusta pois.
8. Save some, spend some. Olen jopa ilottoman hyvä raha-asioissa. Palkkapäivänä tiedän tasan tarkkaan mitä kuluvan kuukauden aikana voin ja en voi tehdä, joten spontaani rahankäyttö on minulle täysin tuntematon käsite. Osaan olla säästeliäs, joten pitäisi myös oppia iloitsemaan siitä rahamäärästä, jonka päättää tuhlata sen sijaan, että aina järkeilee, että kannattikohan nyt tämä, vai olisiko sittenkin pitänyt harkita ostosta vielä pidemään... Hutiostoksia en ole tehnyt enää vuosiin, joten pelko on luultavasti täysin turha ja vie ilon kivasta hankinnasta.
9. Toteuta ideasi. On ollut aikoja, kun olen väkertänyt kaikenlaista pientä muistoksi tärkeille ihmisille. Nyt en saa edes joulukortteja tehtyä itse, vaikka siitä projektista vuosittain haaveilen. Mieleen on myös noussut idea kutsua ystävä iltaa istumaan ja tehdä yhdessä kasvissosekeitto ja sämpylöitä pimeän syksyn iloksi. Haluaisin myös toteuttaa hääkuvakansion tekemisen siskonpojalleni, koska epäilen, etteivät he hääkuviaan teetä välttämättä kuviksi vaan jättävät tiedostoiksi koneelle. Pitäisi ryhtyä tuumasta toimeen. 
10. Heittäydy spontaaniksi. Uskon, että tiettyyn pisteeseen asti asioita täytyy suunnitella etukäteen, jos haluaa niiden tapahtuvan. Spontaani illanistujainen viikonloppuna kuulostaa kivalta, mutta jos toistuvasti jättää kutsumisen tunnin parin päähän, voi nopeasti huomata viettävänsä viikonloput yksin, kun muut ovat jo suunnitelleet muuta. Mutta joskus, edes joskus olisi kiva toimia spontaanisti. Vaikka uskon, että suurella todennäköisyydellä se ei johda toivottuihin tuloksiin: lapsiperheen äitiä saan tuskin houkuteltua iltalenkille ex tempore tai kovin moni ei välttämättä lähde syyssateessa polkemaan meille viinilasillisen houkuttelemana, mutta ehkä tärkeintä olisi kuitenkin se, että olisi heittäytynyt hetken vietäväksi.  
11. Tuhlaa aikaa hyvin. Jos haluat opiskella espanjaa monen vuoden tauon jälkeen, ala opiskelemaan espanjaa. Jos haluat tehdä leikekirjaa elämästäsi, tee leikekirjaa elämästäsi. Jos haluat vetää Teho-osasto-maratonin, vedä maraton. Ja minähän haluan, kaikkia edellä mainittuja. Ja niille pienille rakkaille asioille olen antanut ja aion jatkossa antaa aikaa.   
12. Ole kiva. Yleensä olenkin, mutta elämässäni on myös ihmisiä, jotka ovat vielä kivempia ja huomaan, että itsekin voisin olla sitä. Kivempi.  

Gretchenin 12 käskyä:
1. Ole Gretchen
2. Päästä irti
3. Käyttäydy kuten haluat tuntea
4. Tee se heti
5. Ole kohtelias ja oikeudenmukainen
6. Nauti matkasta
7. Kuluta
8. Tunnista ja määrittele ongelma
9. Piristy
10. Tee mitä pitää tehdä
11. Ei laskelmointia
12. On vain rakkautta

Monia käskyjä pyrin toteuttamaan heti, kun tajusin niiden voiman Onnellisuusprojektia lukiessani. Miten paljon kotionni voikaan lisääntyä, kun jaksaa joka kerta ruoan tekemisen jälkeen pestä kattilan. Ruokakaan ei ehdi jäähtymään sillä aikaa, kun kattilan pyörittelee puhtaaksi ja täydestä vatsasta nauttii ihan eri tavalla kun tietää, ettei kattila kummittele tiskipöydällä vielä aamullakin. Olen myös siivonnut kolme arjen keskellä tärkeää tavaraa sisältävää laatikkoa ja siirtänyt digivalokuvakehykseen kuvia neljän vuoden tauon jälkeen (Hankkiudu arjen turhasta painolastista eroon), tanssinut villein tanssikuvioin lavatansseissa (Hulluttele enemmän), ostanut kauan haaveilemani korallinpunaisen kaulahuivin ja hankkinut leikkokukkia kotiin (Save some, spend some) ja paljon muuta. Jo parin viikon jälkeen onnellinen tyttö on vielä onnellisempi.

Joitain ylöskirjaamistani asioista on helppo toteuttaa pelkällä nopeasti kerääntyvällä tahdonvoimalla, mutta veikkaan että varsinkin minun kohtani 1, 2 ja 12 vaatisivat projektin kaltaisen panostuksen aikaa ja päättäväisyyttä.

Alunperin ajattelin, että olisin mielelläni suunnitellut (ihan huvin vuoksi) oman projektivuoteni, että miten olisin 12 kuukautta jakanut, mutta siihen ei taida olla tarvetta, koska loputa Gretchen on toteuttanut sen juuri niin kuin se olisi kiva toteuttaa. Yhtenä kuukautena keskitytään kotiin, toisena ystäviin, kolmantena rahaan, neljäntenä parisuhteeseen, viidentenä omiin harrastuksiin jne. Toimiva setti, uskon minä.

Nyt siirryn illan seuraavaan vaiheeseen eli Toteuta ideasi pariin ja lähden suunnittelemaan syyskuun lukuteeman toteutusta. Voikaa hyvin!

Onnellisuusprojekti (ja vuoden paras lukukokemus!)

Gretchen Rubin
2009 suom. 2013
327 s./Nemo

Eräänä päivänä bussissa istuessaan Gretchen Rubin alkoi pyörittelemään mielessään ideaa onnellisuusprojektista. Hän oli jo tuolloin monella tapaa onnellinen: kivan miehen vaimo, kahden ihanan tyttären äiti ja kirjailijan uraa luova entinen lakinainen. Silti Gretchenistä tuntui, että hän voisi olla vieläkin onnellisempi, kunhan vain keskittyisi oikeisiin asioihin elämässään. Ennen kuin projekti käynnistyi hänen piti muotoilla omat 12 käskyä, jotka auttaisivat matkalla kohti onnellisempaa arkea. Grethen jakoi myös alkavan vuoden kahteentoista osaan niin, että eri kuukausina hän voisi keskittyä erilaisiin muutosta vaativiin osa-alueisiin elämässään. Gretchen aloitti myös onnellisuuteen liittyvän blogin, jonka ansiosta moni muukin innostui tutustumaan itseensä ja omiin haaveisiinsa ihan uudella tarmolla.

Hurahdin aika täysillä Onnellisuusprojektiin - mikä ihana idea! Kuukauden lukuteema toki teki minut vastaanottavaisemmaksi kirjan teemalle ja kuukauden ensimmäinen lukukokemus Mia Kankimäen seikkailuista Japanissa toimi hyvänä lämmittelijänä kuukauden pääkirjalle. Sen lisäksi, että tunnistan itseni ja ajattelutapani monesta Gretchenin esille ottamasta asiasta (niistä kohta lisää), rakastan myös erilaisia projekteja. Lähivuosina olen toteuttanut projektit Etsi itsellesi täydelliset meikkituotteet, Sisusta koti, Lue enemmän kotimaista kirjallisuutta, Tee leikekirja vuodesta kun olit 25-vuotias, Pidä huolta, että näet kaikkia ystäviä ja kavereita tasaisin väliajoin, Kirjoita tyhjään reseptikirjaan kaikki kiinnostavat reseptit ja heitä epämääräiset lippulappuset sitten pois ja Käy vaatekaappisi läpi ja jätä sinne vain aarteet. Ja tässä vain muutama esimerkki. Ei siis ole mikään ihme, että innostuin tästäkin. Mutta on onnellisuusprojekti ihan oikeastikin toteuttamisen arvoinen idea.

Niin kuin Gretchen, minäkin uskon, että kaiken tämän onnen keskellä voisin olla vieläkin onnellisempi. Muutamat asiat elämässäni ansaitsisivat entistä enemmän huomiota ja muutamat muut ovat sellaisia, joihin ei kannattaisi tuhlata liikaa voimia. Gretchen toteaa jo projektia esitellessään, että ei halua torjua elämäänsä vaan löytää onnen omasta keittiöstään. Minäkään en ole seikkailijaluonne, joten minunkaan askeleeni kohti vielä onnellisempaa elämää eivät kulkisi valloitettavien vuorien yli tuntemattomissa maissa. Sen sijaan haluaisin keskittyä enemmän siihen mitä juuri nyt on meneillään, olla energisempi, ystävällisempi ja ihan vain enemmän läsnä.

Yritän kaikella tahdonvoimallani olla innostumatta liikaa, sillä nyt ei ole otollinen aika tällaiselle projektille. Oikeasti koko onnellisuus-asiaa pitäisi pyöritellä mielessä hyvä tovi, että tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi selkeytyisivät. Ja jos tuollaiseen projektiin lähtisi, kannattaisi se tehdä kerralla kunnolla eikä vasemalla kädellä... Minun suurin ongelmani ehkä kuitenkin on se, että en loppujen lopuksi tiedä onko minulla kuitenkaan niin paljon muutettavaa, että sitä kannattaisi ihan projektia pistää pystyyn. Nyt jo kirjaa lukiessani olen inspiroitunut valtavasti monen arjen pikkujutun keskellä ja minulla on täysi syy uskoa, että pysynkin inspiroituneena ilman projektiakin. Toinen ongelma on se, että syksyihmisenä aloitan ns. Elämänkohennusprojektin joka syksy ja silloin aika moni mieltä vaivannut asia loksahtaa kohdilleen kesälomailujen jälkeen. Toisaalta taas rakastan niin hurjasti projekteja, että voi hyvinkin olla, että löydän itseni ensi vuoden tammikuussa projektisuunnitelmien keskeltä. Katsotaan miten käy!

Joka tapauksessa Onnellisuusprojekti on hurjan kiva kirja. Paljon ajatuksia herättelevä, jos kokee olevansa halukas muutokseen. Lukiessaan mieli avoimena kirjasta voi löytää vaikka millaisia motivoivia asioita tavallisen arjen keskelle. Myöhemmin kirjoitan vielä oman inspiraatiopläjäyksen Gretchenin jalanjäljissä. Ehkä sen jälkeen selviääkin, onko isommalle projektille tarvetta vai vaivaako mieltä vain muutama asia...

Kansankynttiläin kokoontumisajot - Psykologia

Onnen koukkuja

Grégoire Delacourt
2012 suom. 2013
163 s./WSOY

En taidakaan pitää ranskalaisesta kirjallisuudesta ihan niin paljon kuin olen näihin päiviin asti luullut. Karkumatka ja Äidin pikku pyöveli ovat puhutelleet, mutta muuten ranskalainen tyyli on lopulta jättänyt kylmäksi ja niin tälläkin kertaa.


En edes oikein tiedä mitä kirjasta sanoisin, kun tuntuu ettei siitä ole juurikaan sanottavaa. Kirja ei ilahduttanut, ei saanut miettimään onnen haurautta, ei puhutellut eikä saanut arvostamaan elämää enemmän. Yleensä ihan kiva riittää useankin kirjan suhteen, mutta kun onnesta kertovaa kirjaa markkinoidaan maailmanlaajuiseksi jymymenestykseksi, niin kieltämättä sitä odottaa enemmän ja silloin ihan kiva ei enää riitä.

Jo, joka on koko elämänsä hoivannut muita - muistisairaudesta kärsivää isäänsä, lapsiaan, miestään ja ystäviään - voittaa lotossa 18 miljoonaa eikä tiedä mitä tekisi. Hänellä on ainutlaatuinen mahdollisuus tehdä mitä vain, mutta onko rikkauden hinta kuitenkin liian kova maksettavaksi? Kuinka paljon elämä muuttuu ja positiiviseen vai negatiiviseen suuntaan?

Tarina ei tosiaan tehnyt minuun sen kummoisempaa vaikutusta, joten nyt tuntuu, että koko kirja vain ärsyttää. Eniten ehkä ärsyynnyin vakavuudesta, joka lottovoittoon liitettiin. Näkökulma on toki tuore, enkä olisi halunnut lukeakaan pelkkää listaa siitä, mitä hankintoja tehdään kun sitä pätäkkää nyt tuntuu löytyvän. Mutta silti jotenkin masentavan nuiva suhtautuminen siihen, että on saanut mahdollisuuden tehdä sellaisiakin asioita, joihin lankakaupan omistajana ei olisi varaa. Minä en ainakaan näe rikastumista pelkästään asiana, joka johtaa kartanon omistamiseen, kalleimmalla mahdollisella autolla ajamiseen ja jalokivien keräilyyn. Toki tarina olisi ollut vallan toinen, jos päähenkilö olisi suhtautunut lottovoittoonsa eri tavalla, mutta kunhan valitan.

Jännittävä yksityiskohta: Jon mieshän sijoittuu kamaluusasteikossa melko korkealle, mutta tajusin asian vasta oikein pysähtyessäni ajattelemaan asiaa oikein kunnolla. Mielenkiintoista, ettei tuollainen ihmisluonne hyppää silmille vaivaamaan heti alusta asti, vaikka vihjeitä siihen suuntaan annetaankin useaan otteeseen, kun Jo kertoo perhe-elämästään.

Ei muuta sanottavaa. Onnellisuus-teema ei tästä paljon kostunut... Mutta onneksi nyt on meneillään ihan huippuhyvä kirja teemaan liittyen!