Viisikko aarresaarella

Enid Blyton
1942 suom. 1942
143 s./Tammi

Kesäloma on jo alkanut, ja perinteinen perheloma häämöttää kulman takana, kunnes selviää ettei Dick, Leo ja Anne vanhempineen voikaan viettää lomaansa yhdessä. Lapset päätetään lähettää tuntemattoman serkkunsa luokse kesäviikkoja viettämään. Perillä lapset tutustuvat tuimaan setäänsä, mukavaan tätiinsä ja kummalliseen serkkuunsa. Pauli-serkku on nimittäin tyttö, joka inhoaa Paula-nimeään ja haluaisi enemmän kuin mitään muuta olla poika. Lapset kuitenkin ystävystyvät hankalan alun jälkeen, ja seikkailut odottavat Paulin omalla saarella. Vanhan tarinan mukaan saarelle on kätketty kultaharkkoja, eikä lasten auta muu kuin yrittää löytää aarre ennen muita siitä kiinnostuneita.

Äskettäin lukemani Five Go to Mystery Moor aiheutti pienimuotoisen Viisikko-kuumeen, ja oli pakko jatkaa neljän lapsen ja koiran seikkailujen parissa. Valitsin kirjastosta tosiaan sarjan ensimmäisen osan, jota monet myös parhaimmaksi muistelevat. Olikin varsin hauskaa lukea, miten lapset ensimmäisen kerran kohtaavat ja ystävystyvät. Muistaakseni tuossa aikaisemmin lukemassani Viisikko-kirjassa ei käynyt ilmi lasten sukulaissuhteita, joten nyt sain vihdoin muistitukea siihen, ketkä ovat serkkuja ja ketkä sisaruksia.

Olin lievästi sanottuna pöyristynyt, kun olin lukenut kirjaa jonkun matkaa. Siis ensinnäkin tässäkin kirjassa keskityttiin sivutolkulla kuvailemaan Pauli/Paulan elämänfilosofiaa poikatyttönä. Samoja jorinoita on turhauttavaa lukea uudelleen, mutta ketuttaa myös se, että muut lapset jäävät aika yksiulotteisiksi Paulin rinnalla. Siinä missä Paulilla on hyviä ja huonoja päiviä, ja se kumpaan vaaka aina kallistuukin, vaikuttaa koko porukan dynamiikkaan. Mutta muut lapset sitten vaan olla möllöttävät ja jäävät seinäruusuiksi... Nyt kun olisi vielä haastateltavana lapsi, joka olisi lukenut koko sarjan. Olisi hauska päästä tenttaamaan, että onko noihin asioihin kiinnittynyt huomio ollenkaan nuoremmalla lukijalla.

Toisekseen tässäkään ei syöty niin paljon kuin olisin toivonut. Tai kyllähän lapset söivät, mutta ruokia ei kuvailtu mukavan monisanaisesti. Nyt enemmänkin ihmettelen, miten ihmiset eivät muista Viisikko-sanan kuullessaan niitä kymmeniä sivuja, joilla käydään läpi Paulin itsepäistä tyttövihaa, vaan muistavat aina ne ruokajutut.

Ja kolmanneksi, siis tässä oli ihan sama pelastumisratkaisu pahisten kynsistä kuin tuossa nummiseikkailu-kirjassa! Tökeröä:D Toivottavasti kukaan ei pistä pahakseen, kun kerron, että molemmissa kirjoissa pahikset haluavat nalkkiin jääneiden lasten kirjoittavan toisille lapsille, joita eivät siis ole vielä onnistuneet sulkemaan tyrmään, viestin, joka houkuttelisi loputkin lapset ansaan. Ja molemmissa kirjoissa Pauli kirjoittaa viestin, jonka allekirjoittaa Paulana, ja lapset tajuavat, että nyt ei ole asiat ihan kunnossa, Pauli ei koskaan viittaisi itseensä Paulana. Olen niin pettynyt!:D Nyt minun on ehkä luettava koko sarja, että pääsen tekemään tutkimusta siitä, miten paljon Blyton on kierrättänyt ideoitaan saman sarjan sisällä.

Ylläolevien asioiden takia en ehkä juuri nyt ole enää niin innoissani tästä sarjasta, mutta ehkä unohdan suivaantumiseni muutamassa viikossa, ja olen taas kohta ulkona nauttimassa kesäsäästä Viisikko-kirja kädessä:)

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja nappaan pisteen alakategoriassa Iso-Britannia.

Suuria suunnitelmia 24 tunnin varalle

Menin ja innostuin Hannan ja Karoliinan 24 tunnin lukusessioista. Lomani ensimmäinen osio kolkuttelee jo ovella, ihan muutaman päivän päässä, joten olen päättänyt aloittaa oman lukukoitokseni heti ensimmäisenä lomapäivänä.

Yleensä en haaveile voivani lukea päivät pitkät, mutta tätä haastetta en vain voinut vastustaa! Olen auttamattoman hidas lukija, mutta silti haluan tietää mihin rahkeet ns. riittää:) Tuhanteen sivuun tuskin pääsen, 800 on ehkä minun tilanteessani realistinen tavoite. Testailin hieman lukunopeuttani, kun luin Pieni talo preerialla -kirjaa pari iltaa sitten ja sain puolessa tunnissa edettyä noin 35-40 sivua. Ja kirja oli vielä runsaasti kuvitettu:D Lukeminen ei tietenkään ole mikään kilpailulaji (paitsi tämän tulevan yhden päivän ajan!), mutta mielenkiinnolla odotan miten lukeminen ottaa onnistuakseen. Uskoisin, että tästä tulee once in a lifetime -tyyppinen juttu minun tapauksessani.

Moni onkin Hannan ja Karoliinan lukusessioiden kommenttiosiossa todennut, että suuri osa iloa on lukulistan suunnitteleminen. Minäkin sain yhden illan kulumaan oikein rattoisasti etsiessäni varteenotettavaa lukemista. Uskon tosiaankin olevani "kisatilanteessakin" hidas lukija, joten minun ei kannata ottaa vaivoikseni yli 300 sivun kirjoja, koska muuten lukuhuumani jää huonossa lykyssä yhteen tai kahteen kirjaan:D Sivumääriä tarkasti silmällä pitäen olenkin muodostanut alustavaa listaa kirjoista, jotka aion raahata kirjastosta kotiin huomenna. Torstaina ehdin vielä tehdä toisen reissun, jos tuntuu, että pino ei vaikuta tasalaatuiselta.

Anni Blomqvist – Tie Myrskyluodolle (153s.)

Hanna Tuuri – Irlantilainen aamiainen (157s.)

Kirsi Piha – Medicien naapurissa (189s.)
Tove Jansson – Kesäkirja (143s.)
Anni Swan – Ollin oppivuodet (197s.)
Helen Moster – Hylky (253s.)

Joel Haahtela – Lumipäiväkirja (190s.)
Bo Carpelan – Lehtiä syksyn arkistosta (206s.)
Arto Salminen – Varasto (167s.)

L. M. Montgomery – Sininen linna (280s.)

Anna Gavalda – Viiniä keittiössä (132s.)

Emma Donoghue – Huone (325s.)

Doris Lessing – Viides lapsi (160s.)

S. J. Watson – Kun suljen silmäni (389s.)
Cecelia Ahern - Tyttö peilissä (109s.)

Ernest Hemingway – Vanhus ja meri (132s.)

Murakami – Mistä puhun kun puhun juoksemisesta (175s.)

Alan Bennet – Epätavallinen lukija (115.s)

Truman Capote – Aamiainen Tiffanylla (174s.)

Neiti Etsivä ja Peililahden salaisuus (137s.)

Neiti Etsivä ja luolan arvoitus (132s.)

Neiti Etsivä ja lentävän lautasen arvoitus (132s.)

Neiti Etsivä ja kirjaston kummitus (139s.)

Neiti Etsivä ja kadonneen kaupungin salaisuus (141s.)

Listalle päässeitä kirjoja olen valinnut omalta 100 naiskirjailijan kirjaa -listalta, muutamilta 100 kirjaa jotka kaikkien on luettava elämänsä aikana -listalta sekä muutamilta lippusilta ja lappusilta. Tarkoituksena olisi päästä ruksimaan listoilta kirjoja luetuksi:) Vierailin myös useissa kirjablogeissa lukemassa muiden TBR-listoja, joilta tein muutaman mielenkiintoisen noukinnan. Tietenkään ei ole ollenkaan pahitteeksi, jos vieläpä lukee kirjoja, jotka kerryttävät pistesaldoja eri haastetehtävissä. Tosin minulla on niin monta rautaa tulessa haasteiden suhteen, että pisteitä kertyy yrittämättäkin:D

Alustava listani on mielestäni ihan mukavan monipuolinen. On kotimaista nais- ja mieskirjailijaa, lastenkirjaa, klassikkoa ja muistelmakirjaa. Ulkomaisista kirjoista on myöskin uutta ja vähän vanhempaa, klassikoita ja tyttökirjallisuutta. Lisäksi aion lukea yhden Neiti Etsivän, koska mitäpä olisi kesä ilman Paulaa, Georgea ja Bessiä. Viisi mainitsemaani kirjaa ovat jättäneet hyvät muistot minulle, joten haluan lukea jonkun vanhoista suosikeistani. Valinnanvaraa on jo jonkun verran omalla listallani, mutta koska kaikkia - varsinkaan uudempia kirjoja - ei kirjastosta ole lainattavissa tähän hätään, saa sopivia kirjoja ehdottomasti ehdotella! Kriteerinä tosiaan lyhyehkö pituus ja tarinan tietynlainen vauhdikkuus. Kaipailisin listalle jotain Luptonin Sisar-kirjan tyyppistä teosta, joka olisi helposti lähestyttävä, mielenkiintoinen ja niin vetävällä juonella maustettu, että lukeminen sujuisi kuin vettä vaan.

Vinkkailkaahan, jos jotain kivoja kirjoja tulee mieleen!:) Pari kirja-arviota on varmasti tulossa ennen 24 tunnin lukuhulinoita, mutta tämän projektin parissa palaan asiaan sitten perjantaina 1.6. Tarkoituksena olisi aloitella lukusessiot aamupäivällä klo 12.00 ja lueskella tosiaan sinne lauantaille 2.6 klo 12.00 asti. Olen superinnoissani!:) 

Naisten Etsivätoimisto nro 1

Alexander McCall Smith
1998 suom. 2003
302s.

Mma Ramotswella on aina ollut silmää elämän pienille yksityiskohdille. Niinpä hän päättääkin perintörahojensa turvin ryhtyä Botswanan ensimmäiseksi naisetsiväksi auttaakseen ihmisiä isoissa ja pienissä ongelmissa. Mma Ramotswe tutkii -sarjan ensimmäisessä osassa tutustutaan aloittelevan etsivän elämäntarinaan ja taustoihin, juodaan lukuisia kupillisia rooibos-teetä, selvitellään hankalia (ja yllättävän koskettaviakin) rikoksia ja jännitetään miten naisen rakkauselämä järjestyy.

Kirjakaupassa työskennellessäni olen kohdannut kymmeniä asiakkaita, jotka ovat lämpimästi suositelleet Alexander McCall Smithin suosituinta etsiväsarjaa - häneltä niitä sarjoja nimittäin on pukannut markkinoille vähän enemmänkin. En ole kokenut mahdollisesti liiallista elämäniloa pursuavan kirjasarjan käyvän yksyhteen oman kirjamakuni kanssa, mutta pääsin asiaa vihdoin testailemaan, kun Kirjavan kammarin Karoliina ilahdutti minua Totally British -aiheisella kirjapaketilla, josta löytyi Naisten etsivätoimisto nro 1 -kirja. Kiitos vielä Karoliinalle!

On se kumma juttu, miten omista ennakkoluuloistaan haluaa välillä väkisin pitää kiinni, vaikka huomaakin viihtyvänsä tarinan parissa. Aluksi jupisin hyväntahtoisesti itsekseni, että kyllä kirjassa keskitytään ihan liikaa päähenkilöön, selvitellään liikaa pikkuongelmia sen sijaan, että olisi yksi todella mielenkiintoinen ja kinkkinen rikostapaus ja kuvaillaan kuplivan iloista elämää Botswanassa. Minä kun tykkään jännityskirjallisuudesta osaksi ihan sen jännityksen takia. No, loppujen lopuksi pidin tästä kirjasta juuri siksi, että siinä keskitytään synkkien asioiden lisäksi päähenkilön ihastuttavaan persoonallisuuteen, selvitellään välillä ihan arkipäiväisiäkin asioita erinomaisella järjenjuoksulla ja ollaan iloisia, valoisia ja vähään tyytyväisiä. Silti en jotenkin suostu uskomaan, että oikeasti pidin kirjasarjan aloituksesta, ja että voisin hyvän hetken sattuessa jatkaakin sen parissa.

Onko lukijoiden joukossa Mma Ramotswe -faneja? Onko kirjasarja taattua laatua osasta toiseen, vai onko joku kirja ehdottomasti muita parempi? Onko sarjan joka osassa monta eri rikosta ratkaistavana, vai noudattaako joku osa perinteistä jännityskirjan muotoa, ja keskittyy yhteen suurrikokseen?

Kirjallinen maailmanvalloitus -haasteeseen olen pyrkinyt lukemaan kyseisessä maassa asuvan kirjailijan kirjan, mutta koska hieman epäilen botswanalaista kirjallisuutta löytäväni, saa tämä kirja edustaa Botswanaa - onhan kirjailija kuitenkin asunut maassa pitkiä aikoja. Tällä hetkellä Alexander McCall Smith asuu kuitenkin Skotlannissa, joten osallistun kirjalla myös Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja nappaan pisteen Iso-Britanniasta:)

Valitut teokset - Sudenmorsian

Aino Kallas
1928
47 s.

Aikaisemmin lukemani Sudenmorsian-näytelmäversion jälkeen oletin, että voisin esitellä alkuperäisen romaaniversion samoin sanoin. No, tarinan keskiössä on edelleen Aalo, metsänvartija Priidikin vaimo, jonka Metsän Henki houkuttelee muuttumaan erämailla vaeltavaksi sudeksi, mutta yllättäen siihen tarinan yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Tulen kertomaan seuraavissa kappaleissa juonenkäänteistä, joten olkaahan varuillanne!:)

Henkilöhahmot romaani- ja näytelmäversiossa eroavat täysin toisistaan. Priidik on saanut toki pitää sivuroolinsa, mutta esimerkiksi Aalon sisko, juoruämmä ja Hiidenmaan suurmiehet on keksitty näytelmää varten. Osa romaanin kaikkitietävän kertojan sanoista on siirretty hieman muunnellen näille keksityille henkilöhahmoille. Dialogia ei kuitenkaan mielestäni näin jälkikäteen mietittynä ole tehty kaikkein onnistuneimmalla tavalla. Monen mielenkiintoisen lausahduksen olisi voinut hyvin ympätä näytelmän dialogiin, ja näin siitä olisi saatu mielestäni mielenkiintoisempi ja monipuolisempi, mutta jostain syystä näin ei ole tehty. Dialogi on kuitenkin näytelmässä selkeästi ns. samaa maata romaanin tekstityylin kanssa, joten periaatteessa tarinaan oli helppo sujahtaa uudelleen. Niin kuin näytelmäversion arvostelun kommenttiosiossa Jaana huomauttikin, romaaniversiossa on tietenkin enemmän luonnon ja ympäristön kuvailua.

Näytelmäversio on suorastaan hävyttömän lyhyt, yleisössä ei ole tarvinnut takapuoltaan puuduttaa hyvä kuin puolta tuntiakaan... Ei siis ihme, että juonikin eroaa aika radikaalistikin kahdessa eri versiossa. En oikein ymmärrä, miksi näytelmää varten on keksitty aivan erilaiset juonenkäänteet, onko kyseessä sitten ollut esimerkiksi lavastukselliset ongelmat? Saunaa ei näytelmässä polteta, pääparin lemmenkohtausta ja sen ns. jälkipyykkiä ei näytelmässä käsitellä. Sankaritar heittää kyllä hyvästit maanpäälliselle elämälle molemmissa versiossa, mutta varsin eri tavoin. Priidikin suhtautuminenkin vaimoonsa tuntui ainakin minusta melko erilaiselta romaanissa ja näytelmässä.

Kirjaversio kannatti ehdottomasti lukea, kiitos kaikille tsemppaajille. Lukukokemuksen takia oli ehkä ihan hauskaa, että versiot erosivat niin kovasti toisistaan, mutta en oikein näe syytä sille, miksi romaanin tapahtumia on niin paljon muuteltu näytelmää kirjoitettaessa. Näytelmästä en juurikaan saanut mitään irti, mutta tapahtumia oli melko helppo kuitenkin seurata. Romaaniversiossa teksti oli vaikeampaa, ja kun en vanhahtavan suomenkielen erityinen ystävä ole, jouduin aluksi tarttumaan kikkakolmosapuun eli luin postikortin kanssa rivi kerrallaan. Myöhemmin, kun olin tottunut tekstityyliin, pystyin luopumaan postikortista ja jatkaa lukemista helpommin. Kallas-fania minusta ei edelleenkään tullut, mutta onhan se aina erityisen hienoa lukea kotimaisia klassikoita.

Kysymyksiä ja tietenkin niitä vastauksia

Minua on ilahdutettu paristakin eri suunnasta kysymyksillä, ja nyt on aika pysähtyä miettimään niihin vastauksia. Kysymyksien lisäksi ilahduin siitä, että löysin kätevästi pari uutta kirjablogia seurattavaksi!:) Aika tuntuu olevan välillä kovastikin kortilla, enkä oikein ikinä saa aikaiseksi etsiä uusia blogeja syötteenlukijaan syötettäväksi. Kiitos siis Tintille ja Merenhuiskeelle! You made my day!

1. Mieleenpainuvin matkustusmuistosi?

Paha! Lapsuudessa tehdyt rantalomat ovat toki jääneet mieleen ihanina muistoina, kun kaikki on ollut uutta ja erilaista ja jännittävää. Sanon kuitenkin, että parin vuoden takaisin Barcelonan matka oli mieleenpainuvin, koska pääsin piiiitkästä aikaa ulkomaille ja seura oli parasta mahdollista, kaupunki juuri niin ihana kuin olin aina kuvitellutkin ja espanjaakin pääsin hieman solkkaamaan:)

 

2. Mitä aiot lukea kesälomalla?

Ainakin L.M. Montgomerya, Tove Janssonin Kesäkirjan, kasan jännäreitä ja muutamia lapsuuden suosikkeja kuten Neiti Etsivää, Viisikkoa yms. Haaveissa olisi järjestää itselle aikaa 24 tunnin lukemissessiolle, ja katsoa mihin rahkeet ns. riittää:)

 

3. Jos voisit matkustaa minne tahansa, niin minne menisit?

New York on seuraava matkakohde, kunhan rahat saadaan joskus kasaan. Jos kaikki olisi mahdollista, tekisin pidennetyn matkan Yhdysvaltoihin ja kävisin samaan syssyyn kääntymässä New Yorkissa, LA:ssa, New Orleansissa ja Floridan Disney-puistossa.

 

4. Kirja, joka on naurattanut sinua?

Juoppohullun päiväkirja, kaikki ensimmäiset Lasten suusta kuullut -kirjat ja... No ei kyllä tule tähän hätään muita mieleen. Yritän jostain syystä vältellä huumoripainotteisia kirjoja, en tiedä miksi. Kai se olisi välillä ihan hauska vain nauraa lukiessa...

 

5. Kirja, joka on itkettänyt sinua?

No siis ainakin Montgomeryn Anna-sarjan kaikki osat ja Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen. Siis voi herranen aika sitä kyyneleiden määrää!

 

6. Mikä on parasta kesässä?

Energisyys, joka valtaa mielen ja ruumiin. Hyvällä fiiliksellä sitä tekee pitkän päivän aikana vaikka mitä kivaa!

 

7. Millaisesta mukista juot mieluiten aamukahvisi/-teesi?

Teetä juon, mieluiten esteettisesti hyvännäköisestä ja melko isosta mukista:) KoKo-sarjan valkoinen muki on esimerkiksi jees. Ja Pentikin valko-harmaa-raitainen sarja.

 

8. Minkä kirjan haluaisit lukea uudestaan?

Sannan jenkkivuosi tulee ainakin jossain vaiheessa uudelleenlukuun. Ja Neiti Etsivien parhaat kirjat haluaisin tahkoa uudelleen läpi. Odotan myös sitä päivää, että Harry Potterit ovat unohtuneet mielestä siinä määrin, että ne voi lukea uudelleen:)

 

9. Mikä oli toiveammattisi lapsena?

Yksi toive oli ainakin koulun siivooja:) Tykkäsin meidän koulun hengestä, ja ajatus siitä, että joku päivä on iso, eikä voikaan enää viettää aikaa siellä, oli kamala. En tiedä miksi en haaveillut tulevani opettajaksi, vaan koin sitten siivoojan olevan itselleni sopivampi ammatti:D

 

10. Mikä on mielestäsi paras kesäruoka?

Makkarasta en juuri välitä, mutta onhan se ihanaa saada ne pari nuotiolla/grillissä tehtyä makkaraa kesässä. Taidan syödä aika lailla samoja ruokia kesät talvet, enkä esimerkiksi ole mikään hillitön mansikkafani, joten ihan ultimate-suosikkia ei taida olla. Fresitaa on ihana nautiskella kesäiltoina.

 

11. Jos kirjoittaisit romaanin, millainen se olisi (laji riittää)?

Rahkeita kirjoittamiseen ei juuri ole, mutta laji voisi olla...kääk... joku muistelmatyyppinen ratkaisu esimerkiksi. Suuri sukutarina vaikka höystettynä monilla elämäntarinoilla:)

 

---

 

1. Mikä on ahdistavin kirjamuistosi?

Varmaankin Salman Rushdien Keskiyön lapset. Kirja, joka E_I vastaa mitenkään kirjamakuani, ja jäi kesken jo ensimmäisen sivun jälkeen. Kirjasta pääsin eroon nopeastikin, ahdistus jäi vuosiksi:D

 

2. Mikä on paras paikka lukea kirjaa kesällä?

Tylsää, mutta oma sänky kesälläkin:) En oikein tykkää lukea muissa asennoissa, enkä oikein hirveässä auringonpaisteessakaan. Siis pienet lukusessiot käy, mutta esim. kaksi tuntia viltin päällä nurmikolla on jotenkin nou nou.

3. Luetko kirjoja muilla kielillä kuin suomeksi?

Ehkä kerran kahdessa kuussa englanniksi. Ruotsia olen yrittänyt uudelleen saada päähän, ja olen onnistunut lukemaan jo kaksi lastenkirjaa ruotsiksi:D Espanjaksi haluaisin lukea jotain, mutta senkin kielen suhteen täytyisi alkaa uudelleen alkeista.

Lainaan mieluummin ja ostan omaksi sitten, jos totean ne kultakimpaleiksi. Vien kaikki keskivertokirjat suoraan kirjaston vaihtohyllyyn.

No siis Tylypahkahan olisi ihan ehdoton! Ja olisihan se ihanaa päästä kukkakedolle hyppelemään Montgomeryn tyttöjen kanssa.

 

6. Ketkä kuusi fiktiivistä henkilöä kutsuisit päivälliselle?

Kyllä minulle passaisi esim. Sinkkuelämää -sarjan naisten seura yhden illallisen ajan. Eikä lisävieraita välttämättä tarvittaisi, eiköhän kyseiset naiset pitäisi tilanteen sopivan hilpeänä.

 

7. Mikä on ollut paras tänä vuonna lukemasi kirja?
Blondi taitaa keikkua ykkösenä tällä hetkellä ja näillä fiiliksillä. Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen hyvänä kakkosena, mahdollisena tulevana ykkösenä.

8. Mitä kappaleita kuuluisi elämäsi soundtrackiin?
Porcupine Tree - The Rest Will Flow
Porcupine Tree - Buying New Soul
Scandinavian Music Group - Minne katosi päivät
Scandinavian Music Group - Ylpeä sydän
PMMP - Lapsuus loppui
PMMP - Kesäkaverit

9. Millaisista elokuvista pidät?
Sellaisista kuin Big Fish, Mona Lisa Smile, Rakkautta vain, Keisarin uudet kuviot, Skeleton Key, The Village...

10. Miten valitset kirjastossa lainaamasi kirjat?
Valitettavasti aika epäspontaanisti. Mielessä on miljoona kirjaa, jotka olisi kiva lukea, ja aika lailla jo kotona tiedän, mitä aion ainakin lähteä yrittämään etsimään. Katselen mahdollisesti läpi erilaiset kirjalistat, kuten Naiskirjailijoiden 100 must-read ja yritän tehdä bongauksia, jotka sopivat juuri vallitsevaan mielentilaan.

11. Kirjoitatko päiväkirjaa?
En. Teen tosin leikekirjaa, johon kokoan kuvien ja skräppäilyn avulla hauskoja ja tärkeitä hetkiä muistiin.5. Mihin kirjalliseen maisemaan tai maailmaan haluaisit mennä vierailulle?4. Haluatko omistaa lukemasi kirjat vai lainaatko ne mieluummin kirjastosta?

Poikani Kevin

Lionel Shriver
2003 suom. 2006
544 s./Avain

Tässä varmasti kirja, joka ei juuri esittelyitä kaipaa. Ainakin kirjablogeissa on pukannut arvostelua toisensa perään, ja elokuvan ilmestyminen valkokankaalle on sekin innostanut ihmisiä tarttumaan Shriverin kehuttuun teokseen.

Olen myös ehkä himpun verran katkera, koska olin ollut todella tarkka siitä, että en lue mitään arvosteluja - korkeintaan loppukommentit, jotta tiedän, mitä mieltä kukakin lukija on loppujen lopuksi ollut - ja silti tiesin ihan liikaa lukemista aloitellessani. Ensinnäkin houkuttelin tyttökaverini lukemaan kirjan samaan aikaan kanssani. Hän ei ollut aluksi varma, oliko hän jo lukenut kirjan (oli), ja kyseli, että onko se kirja se missä on se kamala poika, joka tekee SEN KAMALAN TEON. Lyhyt keskutelumme poiki siis minulle tiedon siitä, mikä on Kevini pääteko kirjassa. Buu! Ja pokkariversion takakansitekstinkin jätin lukematta, mutta valitettavasti päätin lukea, millainen sitaatti Suomen Kuvalehdeltä on takakanteen päässyt: "Teos on vetävä alusta loppuun asti, koska kirjoittaja säästelee koko totuuden viimeisille sivuille." Kiitos tästä, tiesin heti lukemisen aloitettuani mikä se yllätys on.

No, vastoinkäymisistä huolimatta lukukokemus oli oikein hyvä, yhtään ei tarvinnut pettyä tähän laajalti hehkutettuun kirjaan. Se oli juuri niin mieleenpainuva, järisyttävä, inhottava, ajatuksia herättävä, ahdistava ja vetävästi kirjoitettu. Lionel Shriveriltä kannattaa ehdottomasti lukea jotain muutakin tulevaisuudessa! Aihe oli totta kai tällä kertaa todella mielenkiintoinen, mutta pidin myös kirjailijan jaarittelevasta kirjoitustyylistä. Siis siitä, että aloitetaan yhdestä aiheesta, eksytään kiinnostaville sivupoluille monen sivun ajaksi, ja palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, joka sekin on ollut jo alunperin mielenkiintoinen.

Poikani Kevin -kirjasta voi sanoa, että vähemmänkin kirjallisuutta kuluttavan kannattaa siihen tarttua, sillä pokkariversion yli 500 sivua meni hujauksessa, ja lapsen pahuus nyt vain on yksinkertaisesti herkullinen aihe. Romaani voitti vuonna 2005 Orange-palkinnon, se kertokoot jo jotain kirjan laadusta.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen (New York) ja Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.

Sudenmorsian

Aino Kallas
1928 näytelmänä 1937
123 s.

1600-luvun Hiidenmaalle sijoittuvassa teoksessa seurataan metsänvartija Priidikin vaimon Aalon muuttumista ihmissudeksi. Pienen lapsen äiti ja pikkusiskonsa Ingelin jumaloima Aalo houkutellaan eräänä kauniina kesäiltana liittymään susien heimoon. Noitavainojen aikoihin ei kylällä katsota suopeasti yöllisiä retkiä metsään, vaan Aalo joutuu kaikkien jahtaamaksi.

Voi voi, ei tiennyt tyttö, että Sudenmorsian on ilmestynyt niin romaanina kuin näytelmänäkin. Itselleni sattui näytelmä tulemaan vastaan ensin ja sen sitten luin. Olisin mielummin lukenut romaanin, koska en oikein tunnu saavan mitään irti näistä näytelmäteksteistä, pelkkä dialogi ei tunnu riittävän. Näillä nyt kuitenkin mennään, olettaisin romaanin kuitenkin olevan rakennettu samanlaisella kielityylillä eikä sivumäärissäkään näytä olevan huimia eroja. Molempiin teoksiin tutustuneet saavat kyllä mielellään vinkkailla, että miten teokset eroavat.

Odotin kirjalta enemmän kauhukirjallisuuden piirteitä, koska olen alunperin törmännyt kirjaan Keskiyön kirjasto -sarjan luettelossa, jossa komeilee mm. Baskervillen koira ja Frankenstein. (Myöhemmin tajusin kirjan olevan monella 100 kirjaa, jotka kaikkien pitäisi lukea -listoilla, joilta minäkin sen nyt ruksaan luetuksi - olkoon romaani tai näytelmä!) Kirja saattaakin olla tunnelmaltaan erilainen, mutta pelkistä vuorosanoista koostuva näytelmäkirjanen ei oikein tuntunut missään, vaikka luinkin kirjan illalla ja kerralla kokonaan. Kovinkaan jännittäviä hetkiä en voi sanoa kirjan kanssa viettäneeni, vaan kaikki tuntui jotenkin ylinäyttelyltä ja melodramaattiselta. Näytelmän henkilöhahmot ja rakenne muistutti liikaa Canthin Annaliisaa, sillä molemmissa on herkkää nuorta naista, kylän väki niskan päällä, yksi juoruämmä pahentamassa tilannetta, perheen mies kääntämässä selkänsä naiselle ja onneton loppu. Kärjistetysti voisin sanoa, että ainoa ero tuntuu olevan siinä, että Annaliisa on lapsenmurhaaja ja Aalo ihmissusi:D

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Eiköhän tämä jää Sonjan ja Aino Kallaksen viimeiseksi kohtaamiseksi. Ei tarinasta voi sanoa, että se olisi huono, mutta ei vain käy yksiin minun kirjamakuni kanssa. Kotimaisten klassikoiden kanssa tulen yleisestikin ottaen melko huonosti toimeen. On kuitenkin aina hirveän mielenkiintoista tutustua vanhempiinkin suomalaisiin kirjoihin, joten tuulta päin vain ja uutta klassikkoa kehiin...

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdin ja klassikkokirjallisuuden valloittamisen lisäksi suoritan kirjalla Minihaasteen vuoden kolmannen osion eli Saari-kirjan lukemisen.