Romaanihahmojen saappaissa

Vinttikamarin Ahmu haastoi lukijat astumaan kirjojen maailmaan ja kuvittelemaan elämää kirjojen sivuilla. Tällaista minä pohdin: 

1. Minkä romaanin päähenkilönä voisit haluta olla?
Niin kuin Ahmu itsekin totesi, olisi mukavinta olla seikkailemassa sellaisessa romaanissa, joka päättyy hyvin. Mieleeni tulee ensimmäisenä tyttökirjojen klassikko Pikkunaisia. Kyseisen kirjan sivuille hypätessäni pääsisin elämään toisella aikakaudella, minulla olisi saman katon alla monta siskoa ja saisin asua kodikkaassa omakotitalossa. Tytöistä samaistun eniten Megiin: hän on aika lailla "normaali" nuori nainen ilman sen suurempia luomisentuskia:) 

2. Minkä romaanin maisemaa haluaisit katsella, kun kurkistat ulos ikkunastasi?
Minulle kelpaisi nähdä pala Tylypahkaa. Ikkunasta katselun lisäksi kurkistaisin mielelläni linnan sopukoihin ja nauttisin myös junamatkasta Tylypahkaan. Koulutarvikkeiden hankkiminenkin olisi varmasti tavallista hauskempaa Viistokujalla.

3. Kenen haluaisit rakastuvan sinuun?
Ihastumiset päähenkilöihin tapahtuvat yleensä elokuvien ja tv-sarjojen parissa, ei kirjoja lukiessa. Tähän hätään en muista yhden yhtä kirjarakasta. Ron Weasly kuitenkin vaikuttaa sellaiselta miehekkeen alulta, että mikäs siinä, jos hän ottaisi ja rakastuisi (teini)minuun:D

4. Kuka voisi olla paras ystäväsi?
Olen yrittänyt miettiä pääni puhki, että kuka se voisi olla, mutta ainoa oikea vastaus näyttää olevan Anna Shirley. Jos haluaa eläväisen, puheliaan, iloisen, luotettavan, uskollisen, hauskan ja positiivisen ystävän niin kyllä se silloin hän on. Onneksi tosielämän Annoihinkin on tullut törmättyä:)

5. Mihin seikkailuun et olisi halunnut joutua mukaan?
Tuomiopäivän kirjassa matkustetaan aikakoneella keskiaikaan. Lukijana viihdyin matkalla erinomaisesti, mutta oikeasti kyseinen seikkailu olisi ehkä ollut liikaa tällaiselle nössölle. Minua kirjaimellisesti kylmäsi, kun kertoja kuvaili keskiajalla eläneitä köyhiä ihmisiä, jotka olivat sinisiä kylmyydestä. Hyrr.

6. Kenen kanssa haluaisit käydä pitkän keskustelun?
Keskustelisin mielelläni Ekovuosi Manhattanilla -kirjan kirjoittajan kanssa. Vaikka Colin Beavan kertookin erittäin yksityiskohtaisesti säästökuuristaan ympäristön hyväksi, olisi mukavaa saada vinkkejä juuri minun talouteeni. Helposti toteutettavia asioita on varmasti vaikka millä mitalla, mutta välillä sitä vain tarvitsisi inspiraatiota jaksaakseen tsempata.

7. Kenen laittamaa ruokaa tahtoisit maistaa?
Paistetut vihreät tomaatit -kirjassa on päähenkilöiden ylläpitämä pieni ravintola, jossa maistelisin mielelläni paikan erikoista eli paistettuja vihreitä tomaatteja. Toki myös
kaikki erilaiset piiraat kiinnostaisivat herkuttelijaa.

8. Kenen kanssa et haluaisi joutua riitoihin?
Ei varmaankaan olisi mukavaa riidellä sellaisen ihmisen kanssa kuin Nancy Spungen. Ei ikinä tietäisi miten riita päättyisi niin äkkipikaisen ja mielenterveydeltään häilyväisen ihmisen kanssa. Tiedä vaikka tulisi turpiin:)

9. Missä talossa tai kodissa tahtoisit asua?
Kodikkain tunnelma tuntuu aina olevan hieman vetoisissa isoissa vanhoissa taloissa, jossa kokoonnutaan yhdessä salonkiin nauttimaan teetä ja leivonnaisia, kun ulkona paukkuu pakkaset. Iltaa jatketaan yhdessä turisten, kirjoja lukien ja ehkä kutoen. Lopulta kaikki vetäytyvät yöpuulle kynttilän valaistessa tietä. Tuollaisen talon tunnelman haluaisin kokea, mutta oikeasti haaveessani ei ole mitään järkeä, koska pidän siitä, että elämä on ns. helppoa. En jaksaisi sytytellä takkatulia ja keittää teevettä kattilassa ja kutoa illasta toiseen saadakseni uudet sukat. Silti asuntokateus iskee aina kun luen tuollaisesta talosta ja sen tunnelmasta.

10. Kuka tai mikä pelottaisi sinua?
Jos huomaisin olevani osa McCarthyn Tie-romaanin tarinaa, pelkäisin varmasti ihan kaikkea. Maailmanloppu on ollut lähellä ja kaikki jäljellä olevat ihmiset luultavasti haluaisivat minut hengiltä ryöstääkseen kaiken mitä olen saanut haalittua kasaan pitkällä vaelluksellani "kohti parempaa". Ikinä ei voisi nukkua kunnolla, aina olisi kylmä ja nälkä ja tulevaisuus näyttäisi täysin toivottomalta. Ei kiva.

Vieras kartanossa

Sarah Waters
2009 suom. 2011
592s. /Tammi

Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille kolkkoon Hundredsin kartanoon, joka on aikojen saatossa päässyt rapistumaan pahasti.

Paikka on ennen ollut maaseudun ylpeys, mutta aatelisten elämäntapa on katoamassa ja sen seurauksena kartanokin on luhistumassa sen omistajien sinnitellessä mukana. Pikku hiljaa tohtori Faraday huomaa olevansa kiintynyt kartanossa asuvaan Ayersin perheeseen ja varsinkin perheen tyttäreen Carolineen. Perhe kokee vaikeuksia peräjälkeen ja tohtori Faraday yrittää auttaa niin paljon kuin voi. Mahdollisia kummituksia vastaan vain on hieman vaikea taistella...

Kummallinen lukukokemus. Nähtävästi pidin kirjasta aika lailla, koska en osaa siitä mitään kovin negatiivista sanoa - vaikka tiedän, että tarina ansaitsisi kritiikkiä. Tarina etenee hitaanlaisesti ja kymmeniä ja kymmeniä sivuja ehtii kulua ilman että oikeastaan mitään juonen kannalta tärkeää tapahtuu. Kirja on ihan mahdoton tiiliskivi, joka on jaettu vain 15 kappaleeseen, mutta sekään ei haitannut lukunautintoa - vaikka yleensä tuollainen kappaleiden pihtaaminen ärsyttää suunnattomasti. Henkilöhahmot eivät herättäneet minussa oikeastaan minkäänlaisia tunteita, mutta sekään ei loppupeleissä kismittänyt. Kirjassa tökki siis kaikki sellaiset asiat, joista yleensä ärsyyntyisin pahasti, mutta tällä kertaa pidin kirjasta niin paljon, että se sai monenmoista anteeksi.

Olenkin päätynyt siihen, että taisin lukea kirjan goottilaisena kummitustarinana, joten päädyin varmaankin alitajuisesti pitämään tärkeimpänä asiana itse jännitystä. Toki melkein 600 sivuinen kirja piti sisällään paljon muutakin kuin kummittelua, mutta ehkä asiat piti pedata hyvin lukijalle ennen kuin jännitys pystyi astumaan estradille? Mukavasti se jännitys näytti toimivankin: tiettyinä hetkinä vapisin peiton alla ja toivoin etten olisi ollut yksin kotona - ja tämä tapahtui kello oli 11 aamulla:) Kiitos hyvän mielikuvitukseni, kummitusjutut iskee melkolailla aina. Ja ilmeisesti mitä hienostuneempi tarina on, sitä karmivampi.

Pidin siis kirjasta sen hidastempoisuudesta huolimatta. Vieras kartanossa vaikutti ihan alusta asti kirjalta, jonka lukemista olisin voinut vain jatkaa ja jatkaa ikuisesti ilman ahdistusta siitä, että se ei tunnu ikinä loppuvan. Todella outo piirre kirjassa, jonka henkilöhahmoista ei opi missään vaiheessa pitämään. Kirjan etulievehän hehkuttaa tarinan loppuhuipennusta, jota mielestäni ei ollut lainkaan. Ja kirjailijaa on muissa yhteyksissä kehuttu juuri hänen yllättävien juonenkäänteiden takia, mutta sitäkään piirrettä en tässä kirjassa huomannut. Pitää kai joku päivä etsiä niitä asioita joistain muista Watersin kirjoista. 

Nyt minulle saa suositella muitakin tällaisia kartano-aiheisia kirjoja tyyliin Vieras kartanossa ja Paluu Rivertoniin. Tykkään!

Hei me mennään naimisiin 7 viikon päästä lauantaina

Häät tosiaan kolkuttelevat lähitulevaisuudessa. Suunnittelu on ollut aika mieluisaakin puuhaa ja suurilta stressihetkiltä on vältytty. Asiat ovat ikään kuin loksahtaneet paikoilleen kuin itsestään. Oikeastaan ainoa päänahan kiristys on johtunut siitä, että kun delegoi asioita eteenpäin (lue: poikaystävälle) niin toteutuksesta ei ikinä voi olla varma. Mutta koska en halua näistä minun juhliani vaan meidän juhlat, on asioiden jakaminen ollut välttämätöntä. On vain pitänyt pureskella huulta ja kannustaa (lue: pakottaa) toista toimimaan. Erinäisten kuhnailujen vuoksi esimerkiksi maistraattivaihtoehto jäi uupumaan ja papilla mennään. No, elämä on.

Kirjat ovat kivoja, joten mikäs sen hauskempaa kuin etsiä lisätietoja häiden suunnitteluun erilaisista opuksista.


En pidä kaikenlaisista myötähäpeää herättävistä typeristä leikeistä, joiden parissa vieraatkin tuntevat olonsa tukaliksi, joten ohjelman kasaamiseen olen tarvinnut apua kirjoista. Kaikki muut leikkikirjat aiheuttivat ahdistusta, mutta Onnistuneet häät - seremoniamestarin ja hääparin opas oli ihan kelpo tavaraa. Olihan toki tämäkin opus täynnä toinen toistaan typerämpiä leikkejä, mutta saatiin sentään jotain raavittua kasaan. Eli sinä, joka mahdollisesti suunnittelet häitäsi ja jaat inhoni mukahauskojen leikkien suhteen, tutustu tähän!


Tahdon on tulevan hääparin täytettävä muistokirja, jonne kirjoitellaan muistiin kaikenlaiset yhteiset kommellukset. Ajattelimme täyttää kirjan ja ottaa sen häihin mukaamme selailtavaksi. Kirjan etukannet tulevat toimimaan vieraskirjana, koska kokemusta on myös tuosta vieraskirja-ahdistuksesta. Nyt on tarjolla niin vähän tilaa, että todellakin riittää se "Onnea! T. X" eikä tarvitse yrittää pinnistää ulos hienoja korulauseita:)

Ystäväni muisti meitä vastakihlautuneita ihanalla Unohtumattomat häät -kirjalla. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokaisella tytöllä pitäisi olla ystävä, joka antaa tämäntyyppisen lahjan kosinnan jälkimainingeissa:) En nimittäin itse olisi raaskinut tällaista kirjaa ostaa, mutta tämä on ihana omistaa. Kirjasta löytyy paljon faktatietoa siitä, mitä häiden suunnittelussa pitää ottaa huomioon. En ole ollut aikuisiällä kuin yhden kerran häissä ja nekin juhlat olivat hieman erilaiset kuin mitä meille on tulossa, joten niistäkään ei hirveästi taustatukea saanut. Luimmekin tätä kirjaa suunnitteluiden alkuvaiheessa kuin Raamattua. Muutama viikko sitten tarkistin esimerkiksi esteettömyystodistusjutut - että mistä ja milloin ja miksi. Kirjassa piste i:in päälle on budjettiosuus. Olen koukussa budjetoimiseen, joten varsinkin sitä osuutta on tullut katseltua suurella hellyydellä. Ja aika hyvin näyttäisi budjetti pysyvän siinä mihin se aluksi asetettiin:)

No, häiden suunnitteluhan on paljon muutakin kuin asioiden lukkoonlyömistä. Minä olin hieman katkera siitä, ettei tiettyihin asioihin yksinkertaisesti löydy kirjaa avuksi. Miksi ei ole tehty kattavaa kirjaa häiden järjestämisestä? Mur. Kirja josta löytyisi klassiset mekkovaihtoehdot, kampausvaihtoehdot, meikkivaihtoehdot, kukkakimppuvaihtoehdot, servettien asetteluvaihtoehdot, paikkakorttien ja kutsukorttien ja menukorttien klassiset vaihtoehdot (lue: ei mauttomat). Mutta ei. Etiketit ja muut kyllä kerrotaan kirjassa jos toisessakin, mutta muut asiat on ollut pakko yksinkertaisesti googlettaa. Joo, no ehkä tuon tyyppiselle kirjalle ei olisi odotettavissa suuuuurmarkkinoita, mutta come on! Kuinka moni muka ostaa 30e arvoisen kirjan servettien taittelusta ja silti sellaisia on tehty enemmän kuin yhden kerran. Naimisiin mennään jatkuvasti. (Ilmeisesti syksyllä ilmestyy joku hääopaskirja, bongasin sen tiedot joskus aikaisemmin keväällä jonkun kustantamon katalogista. Saas nähdä mitä se tarjoaa, vai tarjoaako ihan samat asiat kuin edeltäjänsä. I'm not holding my breath.)

Piruettiystävyys

Kirsti Kuronen
2010
196 s./Karisto


14-vuotiaan Ellin elämä on yhtä kamppailua suorituspaineiden kanssa. Koulussa pitäisi olla kympin oppilas, balettiharrastuksessa pitäisi menestyä ja muutamasta kilostakin pitäisi hankkiutua eroon. Kavereiden kanssa ei oikein voi olla oma itsensä ja kotonakin äiti kehottaa aina vain parempiin ja parempiin suorituksiin. Ilman Dorista Elli ei jaksaisi kaikkea, vaikka välillä onkin raskasta seurata kauniin ja itsevarman Doriksen menestymistä.

Piruettiystävyys on aiheeltaan mielenkiintoinen ja koskettavakin nuortenkirja. Omista teinivuosista on aikaa kymmenisen vuotta, mutta lukiessa yläastevuodet tulivat kummasti lähemmäksi. Kyllähän tuo teiniaika tuppaa olemaan sellaista omituista aikaa: peilikuva on vääristynyt ja jostain syystä sitä yrittää olla kaikkea sitä mitä ei ole, sen sijaan että olisi vain rennosti se kuka on. Kuronen onnistuu hyvin kuvaamaan teini-iän henkeä ja niitä ajatuksia mitä vääristynyt omakuva herättää.

Kirja taitaa olla sellainen, jonka jokainen tyttö voisi lukea yläasteiässä. Nuoren tytön ajatusmaailmasta on kirjoitettu niin yleismaailmallisesti, että samaistuminen on helppoa vaikkei jakaisikaan Ellin intohimoa balettiin. En sitten tiedä miten tällainen hieman alleviivaava tarina toimisi niillä perfektionismiin taipuvilla tytöillä. Toisiko se lohtua, laittaisiko se ajattelemaan oman elämän koukeroita ja ehkä höllentämään tahtia? Tarinaa täytyy myös kehua siinä esiintyvän melko hurjan juonenkäänteen takia, jonka tyyliseen en ole ennen törmännyt nuortenkirjaillisuuden puolella. Varmaan juuri tämä hieno ekstra saa minut muistamaan kyseisen kirjan hieman pidempään.

Kurosen käyttämästä teinikielestä en vakuuttunut sataprosenttisesti. Yleensähän juuri tuo teinikieli taitaakin olla se missä vanhemman kirjailijan on vaikeinta onnistua. Minä en tosin tiedä miten tämänpäivän teinit keskustelevat toisilleen, mitkä ovat niitä pinnalla olevia hokemia ja mitkä ovat menneisyyttä. Toisaalta teinikieli elää koko ajan, joten kirjaan painettu versio taitaa aina olla osaksi vanhentunutta. Ja onko sillä sitten loppujen lopuksi edes niin väliä... Täytyy varmaan tänään jäädä Prisman pääoville hengaamaan hetkeksi ja kuuntelemaan mitä sulosanoja teinit toisilleen iskevät perjantai-illan kunniaksi;D


Topelius-palkinto kirjasta vuonna 2011: "Korkeatasoinen nuortenkirja, jossa teksti on mutkatonta ja nuorisokuvaus luontevaa."

Totally British

Innostuin monen muun tavoin Karoliinan Totally British -haasteesta. En tosin voi sanoa olevani mikään oikea brittifani, mutta jostain syystä haaste kiehtoi silti:) Linkistä pääsee kurkkaamaan haastetta kokonaisuudessaan, mutta lyhykäisesti ilmaistuna homman nimi on tämä: lukija valitsee mieluisat alakategoriat haasteesta ja pyrkii vuoden loppuun mennessä lukemaan niistä kustakin 3-5 kirjaa. Jokaisesta luetusta teoksesta saa lisäksi pisteen, joten lukija voi saavuttaa jopa 50 pisteen saaliin. Tämä vaatii jo pientä suunnittelua!:)

Minua kiinnostaisi menestyminen seuraavissa kategorioissa:

  *Modern Men Writers eli viime ja tällä vuosisadalla kirjoittaneiden miesten teokset
  *Modern Woman Writers eli viime ja tällä vuosisadalla kirjoittaneiden naisten teokset
  *Children's Britain eli kirjoja lapsille ja lapsenmielisille
  *Commonwealth eli kirjallisuutta Kansainyhteisön maista

Jos ehdin lukemaan jokaisesta kategoriasta kolme kirjaa, saldoni muodostuu 12 pisteestä. Ei ehkä kovin kunnianhimoista, mutta yritän porskuttaa menestyksekkäästi muissakin aloittamissani haasteissa:) Näillä siis mennään, ainakin aluksi. Ja koska kyseessä on vuoden 2011 haaste, mukaan saa sisällyttää aikaisemmin tänä vuonna luettuja kirjoja. Niillä tienaan siis jo valmiiksi muutaman mojovan pisteen:) Ja koska kerättyjä pisteitä on jo ihan kivasti, voi olla että yritän lukea jokaisesta kategoriasta 5 kirjaa sen pakollisen 3 kirjan sijaan. Olen pohdiskellut, että voisin mahdollisesti lukea nämä alla olevat kirjat tähän haasteeseen. Vaaleanpunaisella merkityt kirjat olen jo lukenut tämän vuoden alussa. 

Modern Men Writers eli viime ja tällä vuosisadalla kirjoittaneiden miesten teokset
 *Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
 *Ian McEwan: Sementtipuutarha
 *Ian McEwan: Vieraan turva
 *William Golding: Kärpästen herra
 *George Orwell: 1984

Modern Woman Writers eli viime ja tällä vuosisadalla kirjoittaneiden naisten teokset
 *Kate Mosse: Paluu Rivertoniin
 *Virginia Woolf: Majakka
 * Doris Lessing: Kultainen muistikirja
 *Joanne Harris: Suolaista hiekkaa
 *Sarah Walters: Vieras kartanossa

Children's Britain eli kirjoja lapsille ja lapsenmielisille
  *A.A. Milne: Nalle Puh
 *Roald Dahl: Kuka pelkää noitia
 *C.S. Lewis: Narnian tarinat 1

Commonwealth eli kirjallisuutta Kansainyhteisön maista
 *L.M. Montgomery: Anna opettajana
 *L.M. Montgomery: Anna omassa kodissaan
 *Alice Munroe: Kerjäläistyttö
 *Chimamanda Ngozi Adicie: Purppuranpunainen Hibiskus
 *Carol Shields

Pistetilanne siis verrattuna kovemmilla tavoitteille on 8/20. Katsotaan, miten Sonja käy.

Anna opettajana

L.M. Montgomery
1936 suom. 2002
277 s./Wsoy

Mikä ihastuttava kirja! Oli ihan mielettömän mukavaa lukea Annan vaiheista Summersiden uutena rehtorina. Tarina on tuttuun tapaan hyväntuulinen ja taattua tyttökirjallisuuden laatutavaraa. Ajallisesti kirjassa on kyse kolmesta vuodesta ja tarina etenee osaksi Annan Gilbertille kirjoittamien kirjeiden avulla. Jostain syystä en oikein onnistunut virittäytymään tunnelmaan sarjan edellistä osaa Annan unelmavuodet lukiessani, mutta tällä kertaa nautin nautin ja nautin. Miten hyvä mieli voikaan tulla pelkästään siitä, että tarinan päähenkilöt viettävät kotoisaa iltahetkeä salongissa lumimyrskyn raivotessa ulkona. Kirjan kolmeen vuoteen mahtuu tapahtumia ja ihmisiä niin mielettömät määrät, etten enää edes muista kaikkia mainioita kohtia tarinasta. Toisaalta tämä harmillinen muistin pyyhkiytyminen mahdollistaa kirjan uudelleenluvun joskus tulevaisuudessa.

Lempikohtauksia löytyisi vaikka millä mitalla, mutta voiton vie Annan ja Valentine-neidin käyskentely hautausmaalla. Kohtaukset, joissa henkilö A kertoo henkilölle B tarinoita kuolleista ja kuopatuista on mielestäni tyttökirjallisuuden parasta antia. Kyseiset kohtaukset on aina kirjoitettu niin mielenkiintoisesti ja jotenkin kohtalokkaasti. Tykkään! Myös Minerva-tädin kartanossa vietetyt hetket ja kirotun suvun tarinat kiinnostivat ja hieman jännittivätkin iltalukemisena:D Toisaalta taas Pauline-tytärtään oikein urakalla kyykyttävä rouva Gibson on onnistuttu kuvailemaan niin raivostuttavaksi ja inhottavaksi naishenkilöksi, että koin suorastaan uupumusta lukiessani hänestä.

Tälläkin kertaa taisin tarttua juuri oikeantyyppiseen kirjaan juuri oikealla hetkellä. Nyt tarina huokui suurta elämänviisautta, mutta jollain toisella hetkellä kirja ei ehkä olisikaan tarjonnut niin paljon minulle. Muun muassa tätä mielikuvituksen lentoon liittyvää tekstinpätkää lukiessani en voinut kuin nyökkäillä kiivaasti mukana: "...Kate-täti inhoaa taikauskoisuutta, mutta minä oikeastaan pidän taikauskoisista ihmisistä. He tuovat elämään väriä. Eikö maailma olisikin masentava paikka, jos kaikki olisivat viisaita ja järkeviä...ja hyviä? Mistä me sitten puhuisimme?" Niinpä! Tämä ikäänkuin kiteyttää ihan kaiken:) Minä ainakin lukeudun niihin ihmisiin, jotka lukevat kirjoja ja katsovat elokuvia juuri siksi, että ne tarjoavat arkipäivän keskelle pienen ripauksen taikuutta kaikkine epäuskottavine vivahteineen. Lisäksi taisin löytää kyseisen pätkän (ja monen muun) rivien välistä jotain sellaista, jota en oikein osaa edes pukea sanoiksi <3

Pahuus



Jan Guillou
1981 suom. 1996
338 s./WSOY

Erik on kasvanut väkivallan keskellä. Isä on tyranni, joka nauttii päivällisen jälkeisistä piiskaussessioista. Koulussakaan ei ole yhtään sen helpompaa, kun kaveriporukan mainetta täytyy pitää yllä väkivaltaisin teoin. Pian Erik erotetaankin käytöksensä takia kaupunkikoulusta ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää muutto sisäoppilaitokseen. Erik on innoissaan ja toivoo väkivallattoman elämän olevan vihdoin mahdollista. Valitettavasti yhdessä maan parhaista kouluista vallitsee toverikasvatuksen hieno perinne, jossa yläluokkalaiset saavat simputtaa nuorempiaan. Erik huomaa nopeasti, että vastarintaan ryhtyminen on ainoa varteenotettava vaihtoehto.

Mieleenjäävä lukukokemus, ehdottomasti. Joka kerta kirjaan tarttuessani jonkinlainen möykky ilmestyi vatsan seutuville ja pala nousi kurkkuun. Niissä tunnelmissa kuluikin sitten jokainen lukuhetki. En muista koskaan kokeneeni samanlaisia hetkiä kirjan kanssa. Väkivaltaa on varmasti muissakin lukemissani kirjoissa käsitelty, mutta tällä kertaa kaikki oli jotenkin niin käsinkosketeltavaa. Kirjailija on osannut analysoida väkivallan syvintä olemusta niin tarkasti, että en voi kuin nostaa hattua.

Kirjaa ei tosiaan lue kovin hilpeällä mielellä, mutta toisaalta tarinan valopilkut ovat sitten sitäkin valoisampia. On ihanaa, kun Erik saa elämänsä ensimmäisen ystävän, jonka kanssa jutella syvällisiä ja taistella epäreilua maailmaa vastaan. On mahtavaa seurata, miten Erik taistelee enemmän sanoilla kuin fyysisillä teoilla, vaikka hän onkin koulun paras tappelija. Ja kirjan lopussa sitä todellakin toivoo, että Erik pääsee toteuttamaan tulevaisuuden haaveitaan ilman pelkoa jatkuvasta väkivallasta.

Kirjasta jäi ehdottoman surkea olo, vaikka Erikin suhteen tunnelin päässä saattoikin näkyä valoa. Tarina on ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta hyvää mieltä siitä on turha odottaa saavansa, vaikka erinäiset kostotoimet tarinan edetessä mieltä lämmittävätkin. Osaisin kuvitella, että kirjan tarina saattaisi tuoda jonkinlaista lohtua koulukiusatulle ja toisaalta ajattelemisen aihetta niille, jotka kiusaavat. Kirja ei siis ole pelkkää väkivallalla mässäilyä vaan sisältää paljon älykästä pohdiskelua väkivallan olemuksesta ja siitä miksi sitä ylipäätään esiintyy.

En vielä tiedä nähdäänkö tätä kirjaa loppuvuoden top-10 listoilla. Paikkansa se on varmasti listalla ansainnut, mutta toisaalta näin synkät kirjat eivät vain ole lukukokemuksena niitä parhaimpia. Kirjaan perustuva elokuvakin on jo lainattu kirjastosta, joten "Lue kirja ja katso elokuva" -haaste saa uuden parivaljakon piakkoin. Suren tosin jo valmiiksi tulevaa elokuvakokemusta, koska helppoa katseltavaa elokuva ei varmasti tule olemaan.