maanantai 4. huhtikuuta 2011

Day 04 – Favourite book of your favourite series

Neiti Etsivä -sarjan kirjoista muutamat ovat jääneet vahvastikin mieleen, osa unohtunut täysin. Kirjan kansikuvalla oli tuolloin kovastikin väliä: jo pelkästään se saattoi aiheuttaa tykästymisen tai pettymyksen. Muistan vältelleeni vanhempia painoksia, koska ne olivat todella ikälopun näköisiä ja koska niiden kansikuvissa Paula näytti enemmän täti-ihmiseltä kuin nuorelta tytöltä. Olin muutenkin jo alussa hirveän pettynyt, jos näytti siltä, että Paula seikkailee ilman ystäviensä. Sarjan parhaat kirjat olivat aina niitä, jossa koko porukka olisi kasassa, mieluiten poikaystävineen kaikkineen. Tämän päivän valinta on kuitenkin poikkeus sääntöön, koska siinä Paula muistaakseni seikkailee yksin.

Ajan kanssa lemppareikseni päätyivät mm. Kallioluolassa, 99 askelman arvoitus, Peililahden arvoitus, Lentävän lautasen arvoitus ja Kummituskaruselli. Kaikista parasta on hurjan vaikea päättää, mutta olkoon se Siniparran huone. Kummitusjutut ovat siis selkeästi vedonneet enemmän kuin esimerkiksi jonkun kadonneen tavaran ympärille kyhätty tarina.

Siniparran huoneessa on tosiaan mukavan kauhukirjamainen tunnelma. Siniparran tarina taisi olla ensimmäisiä legendoja, joista kuulin, joten siinä varmaankin yksi syy hullaantumiseen. Kirjan loppu oli kuitenkin varsinainen pettymys. Olin näköjään jo tuolloin sitä mieltä, että huumeaihe on tylsä aihe. Nykyään pyrin välttämään huumeaiheisia kirjoja ja elokuvia parhaani mukaan.

Nyt tekisi mieli lukea kaikki Neiti Etsivä lempparit uudelleen! Sarjan kirjalistaa selatessani muistin taas katkeruuteni siitä, etten koskaan saanut lukea Postivaunujen arvoitusta, koska sitä ei ilmeisesti ollut kirjastossamme. Tai sitten se oli aina lainassa. Tämä vääryys on korjattava joku päivä!

Luetaankohan Neiti Etsiviä enää siinä kolmannella neljännellä luokalla vai onko sarja täysin out? Kirjathan on kirjoitettu mukavan yksinkertaisesti siinä mielessä, että kovinkaan monesta asiasta ei voi tarkalleen päätellä aikakautta. Paitsi että henkilöhahmoilla ei ehkä ole käytettävissä nettiä tai kännyköitä. Mutta punaiset urheiluautot ja farkut taitavat aina olla in;)

2 kommenttia:

  1. Minä luin ala-asteella Neiti-etsiviä ja Tiina-kirjoja innolla! Olisipas nostalgista lukea näin aikuisena joku niistä uudestaankin!

    VastaaPoista
  2. Olin niin onnellinen, kun löysin viime vuonna kirppikseltä Neiti Etsivä ja Peililahden arvoitus kirjan. Se on aina ollut suosikkini noista. Noista kansikuvista mä taas pidin enemmän niistä vanhoista kuin noista uudemmista. Muistaakseni vissiin vuonna 1986 alkoi tulla noilla uusilla kansilla niin ne ei niin kovasti miellyttäneet. Ehkäpä Paulaan oli ehtinyt samaistua siinä 60-luvun lookissa :D

    -Rita-

    VastaaPoista