Juha Itkonen
2008
253 s./Otava
Lukupiirin kanssa tutustuimme tällä kertaa Itkosen novellikokoelmaan. Moni tarttui ensimmäistä kertaa kyseisen kirjailijan kirjaan, mukaanlukien minä. Lukukokemuksen jälkeen en voi sanoa olevani erityisen ihastunut kirjailijaan, mutta ei kirja missään nimessä huonokaan ollut. Novellikokoelma oli sellainen mukavan keskiverto, josta löytää jotain hyvää ja jotain huonoa ja joka unohtuu pian kokonaan.
Takakansiteksti kuvaa novelleja väkeviksi kertomuksiksi aikamme ihmisistä. Kuulostaa hienolta teoriassa, mutta liika väkevyys myös uuvuttaa lukijan helposti. Olisinkin kaivannut enemmän yksityiskohtaista arjen kuvailua. Sitä, että kirjailija on taiturimaisesti onnistunut taltioimaan pienen mutta merkittävän hetken jonkun hahmon elämässä, johon sitten saattaa lukijana ehkä parhaimmassa tapauksessa samaistua. Tällä kertaa liika oli liikaa.
Novelleissa käsitellään olematonta isäsuhdetta, lesbovanhempia, eron jälkeistä tunne-elämän järkkymistä, alaikäiseen sekaantumista, perhedynamiikan muuttumista lapsensaannin jälkeen, vanhoja ihastuksia... Toisin sanoen ihmiselämän suurimmat kuviot tulevat tutuiksi. Sikäli tietysti toimiva kokonaisuus, koska kaikki novellit tarjoavat elämää suurempia hetkiä ja tunteita (hyvässä ja pahassa).
Novellit vaikuttivat minuun eri tavoin, joten lukukokemus oli siinä mielessä monipuolinen. Osa kosketti (Hetki minun jälkeeni, Sama sana), osa herätteli omia muistoja mieleen (Tamminen, Muilutus), osa pisti miettimään nykypäivän maailmanmenoa (Kaupankäyntiä, Ei minun elämäni, Ei), osa ärsytti (Fucking Thailand, Florida). Ei siis voi sanoa, että novellit olisivat jättäneet kylmäksi. Ehkä se iänkaikkinen suomalaisuus taas paistoi tästä niin läpi, että se jäi kaivertamaan negatiivisessa mielessä. Taidan kuitenkin uskaltaa lukea Itkosta joskus uudelleenkin...
Onko Itkosella joku kirja, mikä olisi ihan pakko lukea?
Suosittelen Myöhempien aikojen pyhiä. Minusta se oli todella mielenkiintoinen teos.
VastaaPoistaMitä tarkoitat "iänkaikkisella suomalaisuudella"? Onko suomalaisen kulttuurin kuvaaminen jotenkin huono asia? Pitääkö hyvän kirjallisuuden kertoa aina jostain muusta kuin Suomesta?
VastaaPoistaMinusta ainakin suomalaisessa mielenmaisemassa on paljon kuvaamisen arvoista ja vielä enemmän kaunista. Ja Itkonen iskee siihen kyllä äärimmäisen taitavasti. Pystyin todella hyvin uskomaan novellien henkilöhin, heidän ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa. Minusta he eivät olleet mitään "iänkaikkisia suomalaisia" (jos ymmärrän määritelmäsi oikein, eli tarkoitat sillä jotain yksinäisyyttä, masennusta, ahdistusta...?), vaan elävän, hengittävän ja kokevan oloisia hahmoja.
Suosittelen lämpimästi Itkosen romaania Kohti. Tosin sekin kertoo suomalaisista ;)
Minä luin tämän pari vuotta sitten, mutta ellet olisi laittanut novellien nimiä tekstiisi, en olisi muistanut mitään! Ihan taitavia novelleja kyllä.
VastaaPoistaKohti taitaakin olla ainoa Itkosen kirja, jonka olen lukenut kokonaan. Muutaman kerran olen aloittanut Myöhempien aikojen pyhiä, mutta aina se jää kesken...
Hups, piti sanoa että tuo novellikokoelma Huolimattomia unelmia on ainoa jonka olen lukenut kokonaan. Kiinnostaisi kyllä lukea tuo Kohti-romaanikin, joskus.
VastaaPoistaHanna: En ole kuullutkaan tuosta sinun suosittelemastasi teoksesta. Laitetaanpa korvantaakse.
VastaaPoistaSuketus: Onneksi eilisessä lukupiirissä onnistuin hieman vastailemaan rönsyilevään tapaani kysymyksiisi. Ihan tyytyväinen en itsekään vielä ole ja olenkin ajatellut jossain vaiheessa kirjoitella suomalaisesta kirjallisuudesta ja pohtia ihan ajan kanssa, että mitkä asiat tökkii ja mitkä ei. Siihen kuitenkin vaaditaan aikaa ja aikaa, joten palaan asiaan noin puolen vuoden päästä:)
Mutta koska kaikki eivät eilen osallistuneet lukupiiriimme niin tässä vielä: Iänkaikkinen suomalaisuus tarkoittaa minulle kuitenkin ehkä esimerkiksi sitä, että Itkonen kertoo armeijassa olevasta nuoresta miehestä, joka sekoaa. Kun vaihtoehtona olisi pienieleistä ja arkipäiväistä kuvailua, mitä itse kaipaisin niin tuo sekoaminen on taas.. no jotenkin niin suomalainen vaihtoehto:D Tai että kaverit menevät mökille ja sielläkin voisi tapahtua vain jutustelua saunassa ja avata sitä miesten maailmaa sitä kautta niin totta kai kaverit yrittävät tuhota kaverin avioliiton. Mutta tämän paremmin en voi tällä kertaa kertoa tästä asiasta. Itkosen(kin) suomalaisuusjutut vaatisivat toisen postauksen:) Ja kuten eilen totesin lukupiirissä, ehkä kaikkien ei vain ole tarkoitus pitää kotimaisesta tuotannosta. Onhan meitä muitakin ennakkoluuloisia kuin minä:)
Pienen mökin emäntä: Kohti-romaani on minullekin tutumpi teos. Eiköhän se tule jossain vaiheessa luettua myös, koska mitään varsinaista Itkos-traumaa en kuitenkaan itselleni kehittänyt:)