sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Kirjavuosi 2013

Saatetaanpa kirjallinen vuosi päätökseensä ennen kuin uusi vuosi starttaa. Lukuaikaa ei enää juuri ole, joten voin turvallisin mielin heittää lukufaktoja kehiin.

Vuonna 2013 luin 80 kirjaa, 10 kirjaa vähemmän kuin sitä edeltävänä vuonna. Tarkoituksena oli vähentää lukemista ja itse asiassa vuonna 2014 aion lukea entistä vähemmän. Outoja elämäntavoitteita lukutoukalla, mutta nyt koen, että vieläkin enemmän aikaa olisi hyvä vapauttaa muihin asioihin. 

Kokonaisuutena kirjavuosi oli hyvä, mutta silti tuntuu, että vain muutama todellinen aarre tuli vastaan. Koko vuotta väritti kuukausittain vaihtunut lukuteema, joka antoi paljon, mutta myös uuvutti. Vaan eipä tarvitse toista kertaa ponnistella teemalukemisenkaan parissa, kun hyvät muistot jäi tästä kerrasta. Osallistuin myös muutamiin muihin lukuhaasteisiin ja vaikka kivaa oli, niin nyt on ennen kaikkea ihana tietää, että ensi vuosi kuluu täysin haasteettomissa tunnelmissa. Takaisin perusasioiden ääreen, siis.

Kirjojen keskimääräinen sivumäärä oli 304 ja luin viikossa noin 1,5 kirjaa. Edelliseen vuoteen verrattuna kirjamäärä väheni ja lukutahti hidastui, mutta toisaalta kirjat pitenivät. Päivän aikana rentouduin kirjan parissa noin 67 sivun verran, saman verran kuin edellisenäkin vuonna. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa rentoudun muutaman tunnin ajan sängyssä kirjan parissa, nykyään en voisi enää kuvitellakaan meneväni unille suoraan tv:n äärestä. Sama meno jatkuu varmasti edelleenkin, mutta vapaapäivien tunnit onkin sitten tarkoitus viettää tehden jotain ihan muuta kuin lukumaratonilla hölkytellen.

Lukemani kirjat sujahtivat seuraaviin kategorioihin: 
kaunokirjat 33 (41%)
jännitys  14 (17%)
fantasia 2
lasten kirjat 3
nuorten kirjat 14 (17%)
muistelmat ja historia 8 (10%)
novellit 2
matkakirjallisuus 2
näytelmät  2

Suhteet eri kategorioiden välillä ovat pysyneet samoina vuodesta toiseen, mutta lokeroinnissa näkyy toki selkeästi vuoden haasteet. Asetin itselleni tavoitteen lukea enemmän nuortenkirjallisuutta, joten osuus on suurempi kuin mitä se olisi normaalisti. Kansankynttiläin kokoontumisajot kannusti lukemaan enemmän tietokirjallisuutta ja näin kaunokirjallisuuden osuus pieneni entisestään. Uutena suosikkina on tehnyt tuloaan matkakirjallisuus, jonka parissa viihdyn mainiosti. Runoja ja sarjakuvia en lukenut tänä vuonna ollenkaan.

Olen jo aikaisemminkin todennut, että luen lähinnä 2000-luvun kirjallisuutta, ja nyt sen osuus oli huimat 73%. Kerään siis lukupinooni tämän vuoden kiinnostavimmat kirjat ja muutamia sellaisia, jotka on jäänyt edellisinä vuosina lukematta. Vanhemmista kirjoista luettavaksi päätyy lähinnä enemmän tai vähemmän klassikkoaseman saavuttaneet kirjat eli en tee yllättäviä löytöjä esimerkiksi vanhempieni kirjahyllystä, jonka sisältö koostuu lähinnä 60-70 -lukujen kirjallisuudesta. Vanhoista klassikoista luin tänä vuonna Hamletin (1600), Robinson Crusoen (1719), Liisa Ihmemaassa (1865) ja Aarresaaren (1883). Kotimaisista klassikoista luin puolestaan Rautatien (1884) ja Työmiehen vaimon (1885).

Vuonna 2013 lukemistani kirjoista 88% tuli Suomesta, Englannista, Ruotsista tai  Pohjois-Amerikasta. Loput kirjat olivat kotoisin Ranskasta, Pohjois-Koreasta, Kiinasta, Norjasta, Irlannista, Chilestä, Espanjasta, Japanista ja Uudesta-Seelannista. Luin kirjallisuutta yhteensä 14 eri maasta.

Naisten ja miesten kirjoittamat kirjat jakaantuivat naisten hyväksi eli 63% oli peräisin naiskirjailijoiden kynästä. 

Olen aikaisemmin pitänyt itseäni lähinnä uusiin kirjailijoihin tutustuvana lukijana, mutta tänä vuonna onnistuin yllättävänkin usein palaamaan hyväksi toteamani kirjailijan tuotannon pariin. Kirjoista 64 % oli peräsisin kirjailijoilta, joiden tuotantoa luin nyt ensimmäistä kertaa, mutta aikaisemmin prosentti on ollut vieläkin korkeampi.

Kirjoista 64% oli Otavan, Tammen ja WSOY:n kustantamia. Seuraavaksi isoimmat prosenttimäärät Gummeruksella (11%) ja Likellä (5%). Loput 20% muodostuivat kustantamoista Nemo, Teos, Atena, Siltala, Schildts, Bazar, Vintage Books ja Picador. Projekti Gutenbergin kautta luin 4 kirjaa vuoden aikana.

Englanniksi luin tänä vuonna 3 kirjaa ja äänikirjana kuuntelin kaksi kirjaa.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Käen kutsu



Robert Galbraith
2013 suom. 2013
463 s./Otava

Sain ihan tosissani taistella saadakseni kirjan loppuun. Vieläkin jaksan hämmästellä, miten teoriassa toimivan kokonaisuuden kanssa mentiin kuitenkin näin metsään. Luulisi, että todella hyvä kirjailija saa tarinaan kuin tarinaan potkua.

J.K. Rowlingin salanimen turvin kirjoittama Käen kutsu tutustuttaa lukijakunnan yksityisetsivä Cormoran Strikeen. Mies saa elämänsä tilaisuuden, kun hänet palkataan selvittämään epämääräisissä olosuhteissa tapahtunutta supermallin kuolemaa. Oliko itsemurha ehkä kuitenkin kylmäverinen murha? Kuka tämä mallityttö todella oli, tunsiko kukaan häntä lopulta kunnolla?

Mitäpä sitä turhia kiertelemään: tylsistyin välillä puolikuoliaaksi tarinan parissa. Sinänsä epäreilu asetelma, kun minä kuitenkin pidän jännitystarinoista, joissa alustetaan kunnolla ihan kaikki. Ja yes please, sivuraiteillekin saa eksyä! Käen kutsussa nämä hyveet eivät kuitenkaan tuntuneet toimivan sitten millään. Turhauduin kai lopulta siihen, ettei tarina saanut pidettyä mielenkiintoani yllä. Kuolleen mallin sielunelämä, kuolleen mallin läheiset ja etsivän erikoinen menneisyys - kaikki oli vain plaah.

Nyt sitten saakin jännittää Rowlingin kirjallista tulevaisuutta oikein kunnolla. En ole lukenut Paikka vapaana -teosta, mutta mielikuvani siitä ja tästä lukemastani tarinasta eivät lupaa hyvää: arkipäiväisiä tarinoita melko yhdentekevistä ja aika epämiellyttävistä ihmisitä. Jaa, että niitä pitäisi sitten jaksaa lukeakin...?!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Neiti Etsivä ja Peililahden salaisuus

Carolyn Keene
1972 suom. 1979
138 s./Tammi


Kuukauden lukuteema Go with the Flow alkaa saada pelottavia mittasuhteita, tartun nimittäin jostain syystä koko ajan nuortenkirjoihin! Nyt joka tapauksessa Neiti Etsivä houkutteli eniten oman kirjahyllyn valikoimista, joten tähän hätään oli helppo lueskella vanhaa tuttua tarinaa, yhtä lapsuuden suosikeistani. Kirjaston vaihtohyllyllä nökötti itse asiassa yksi päivä toinen suosikkisarjani, Mystery Clubin, osa. Sen onnistuin kuitenkin jättämään sinne muiden löydettäväksi. Kieltämättä kiinnostaisi sitäkin vielä joskus lukea ja kokeilla, miten 90-luvun tarina toimii nykypäivänä...

Voitin jokin aika sitten Saran järjestämässä arvonnassa pari tyttökirjaa, jotka ovat vielä odotelleet lukuhetkeä. Toinen oli tämä Neiti Etsivä -kirja ja toinen Salaperäinen puutarha, jonka luen varmasti myös jonain koleana ja harmaana päivänä, kun haluan uppoutua tunnelmalliseen tarinaan.

Peililahden salaisuus kutkutti nauruhermoja useaan otteeseen. Carolyn Keene -nimen takana ei juuri tarvitse kirjailijanlahjoja kuluttaa, kun 2/3 kirjasta on muodostunut lauseista, jotka kovasti kuulostavat korvaani siltä, että myös edellisissä lukemissani Neiti Etsivissä on ollut samat lauseet. Tarinan päähenkilöt esitellään aina ihan samalla, epäreilulla tavalla, eli Georgesta ja Paulasta kerrotaan positiivisia ja ihailtavia asioita ja Bessin todetaan olevan hieman pullukka. Ikinä ei unohdeta mainita, että George pitää poikamaisesta nimestään ja jokaisesta kirjasta löytyy itse asiassa myös ruokailukohtaus, jossa naljaillaan Bessin ruokahalusta niin, että Paulan pitää vaihtaa puheenaihetta, jotta tilanne rauhoittuu. Enkö todella ole tajunnut tuota lauseiden kierrättämistä lapsena, vaikka olen saattanut viikossakin lukea useamman sarjan kirjan?

Lukiessani kirjaa tajusin myös, miten paljon tarinoiden viehätysvoimasta on ollut peräisin omasta mielikuvituksesta. Peililahden salaisuuteen liittyy ruhtinaalliset lastenvaunut, jotka on perimätiedon mukaan upotettu järveen vuosikymmeniä sitten. Vaunuja ei juuri kuvailla, surullinen tarinakin on lopulta kerrottu muutamalla rivillä ja silti kaikki nämä vuodet olen kantanut mukanani muistoa siitä, että Peililahden salaisuus on yksi kiehtovimmista Neiti Etsivä -tarinoista. Ilmeisesti tämä(kin) tarina on noussut ihan uusiin ulottuvuuksiin hyvän mielikuvituksen takia.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Alice's Adventures in Wonderland

Lewis Carroll
1865
162 s.


Pitkin syksyä olen edennyt hitaanlaisesti Projekti Gutenbergin sivuilta löytyvän englanninkielisen Liisa Ihmemaassa -kirjan kanssa.

Tarinan lukeminen englanniksi ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin mitä alun perin kuvittelin... Mielikuvitukselliset sanat ja tapahtumat pyörivät ruuhkajunassa päässä ja Disneyn tuttu animaatioversiokin muistuttaa alkuperäistä tarinaa vain joltain osin, joten muistikuviin elokuvasta oli turha tukeutua. Kokonaisuus olisi varmasti ollut selkeämpi, jos olisin malttanut lukea kirjan suomeksi, mutta hetkeksi jotenkin vain hurmaannuin tuosta kännykällä lukemisesta. Se kuitenkin loppukoon lyhyeen, mieluummin laatu korvaa määrän, joten tästä lähin katson junassa vaikka maisemia.

Pidin Liisan seikkailuista kyllä paljon, sopivan hassua dialogia ja kohtaamisia hullunkuristen otusten kanssa. Klassikkoasema on ehdottomasti ansaittua ja tätä kirjaa lukisin erityisen mielelläni mahdollisen tulevan jälkipolvenkin kanssa. Tarina on ajaton ja silti viehättävän vanhanaikainen. Tarinan edetessä ei tiedä mitä on luvassa ja koko ajan saa yllättyä.

Kirjaa lukiessani tuli mieleen, että vaikka pienenä tyttönä näin Disneyn elokuvan lukuisia kertoja, eniten pidin alkukohtauksesta, jossa ollaan vielä maan pinnalla ja loppukohtauksesta, jossa Liisa herää unilta. Minua kiehtoi nimenomaan se, millainen elämä Liisalla oikeasti oli, missä hän asui ja millaista hänen arkensa oli. Tarinahan raottaa pelkästään Liisan persoonallisuutta ja se kaikki muu jäi aina hirveästi vaivaamaan minua.

Hmm. Digiboksilla on tallennettuna uusin Liisa Ihmemaassa -elokuva, taidankin katsoa tässä ihan lähipäivinä.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Marina



Carlos Ruiz Zafón
1999 suom. 2013
282 s./Otava


Ruiz Zafónin Tuulen varjon kanssa kävi niin kuin kaikilla muillakin; ihastuin ikihyviksi tarinan tunnelmaan ja mystiseen Barcelonaan. (Onko edes olemassa lukijaa, joka ei olisi kirjasta pitänyt? En ole ainakaan itse törmännyt!)

Siinä myös syy, miksi olen pysynyt kaukana Taivasten vanki ja Enkelipeli -teoksista. En ole millään uskaltanut luottaa, että sisarteoksissa taso olisi pysynyt yhtä kovana enkä ole halunnut minkään lukukokemuksen vähentävän Tuulen varjon arvoa. Marinaan päätin kuitenkin tarttua kuultuani sen olevan ihan oma tarinansa.

Voin sanoa, että en todellakaan pettynyt.

Tarina käynnistyy, kun nuori Oscar Drai tutustuu salaperäiseen Marinaan ja tämän isään. Miksi kaksikko asuu melkein romahtamispisteessä olevassa huvilassa, alueella jossa on vain hylättyjä asuntoja? Entä kuka on mustapukuinen nainen, joka vierailee säännöllisesti unohdetulla hautausmaalla? Mitä vanhoja salaisuuksia Barcelonan pimeät kujat varjelevat?

En tiedä vauhdittiko tarinan ihon alle imeytymistä se, että tänä vuonna Marinan tyylisiä kertomuksia on tullut luettua niin vähän. Äkkiseltään tulee mieleen vain Lumilapsi, joka oli myös suorastaan ihastuttava. Marina sopii myös joulun odotukseen todella hyvin. Harvassa kirjassa tunnelma on rakennettu niin vahvasti, että jokaisen askeleen elää täysillä henkilöhahmojen vierellä ja todella näkee ja tuntee kaiken heidän kanssaan. Aikuisen ihmisen sielu yksinkertaisesti tarvitsee ripauksen magiaa silloin tällöin.

Ruiz Zafónin maailmaan sukellettuani tajusin, että minut on ehdottomasti tarkoitettu lukemaan juuri Marinan tyylisiä kirjoja, jotka tarjoavat oivan vastaparin tavalliselle arjelle. Nyt en näe yhtään syytä sille, miksi ikinä enää palaisin esimerkiksi kotimaisen realismin pariin;)

Suosittelen Marinaa Sinullekin!

tiistai 10. joulukuuta 2013

Vuoden parhaimmistoa?

On taas aika laittaa kirjallinen palkintovuosi pakettiin. Tänä vuonna en kokenut kiinnostusta palkintokirjoihin, mutta muutama yllättävä tuttavuus palkittujen joukosta löytyi, joiden en tiennyt palkintoa saaneen.
 
Runeberg-palkinto
Olli-Pekka Tennilä - Yksinkeltainen on kaksinkeltaista
 
 
"Tennilän ilmaisu tarttuu lukijaansa fyysisesti. Se ilmentää pienen lapsen kielilogiikkaa ja karttaa sellaista runollisuutta, jossa lukijan on ratkaistava runon arvoitus."
 
Uusimaa-sanomalehden, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen Arvostelijain Liiton, Porvoon kaupungin ja Finlands Svenska Författareförening-yhdistyksen kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 10 000e. Palkinto tukee laatukirjallisuutta ja antaa uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistää Runebergin päivää.


-----


Topelius-palkinto
Salla Simukka - Jäljellä & Toisaalla


 
 
"Molemmista kirjoista nousee esille useita tärkeitä teemoja. Kirjat myös ottavat kantaa nyky-yhteiskunnan arvomaailmaan."


Suomen Nuorisokirjailijoiden kirjallisuuspalkinto, jonka arvo on 1 700e. Palkinto myönnetään vuosittain korkeatasoisesta nuortenkirjasta.

-----


Vuoden johtolanka -palkinto
Reijo Mäki - Sheriffi
 
 
"Sheriffi viihdyttää ja koskettaa. Kirjan rakenne on napakka, tarina yllättää dekkarimaisesti ja loppukohtaukset ovat vaikuttavia." 


Suomen dekkariseuran kirjallisuuspalkinto, joka on keramiikkalaatta. Palkinto myönnetään edellisen vuoden merkittävästä kotimaisesta dekkariteosta.

-----


Kirjallisuuden valtionpalkinto ja kääntäjien valtionpalkinto
Monika Fagerholm & Liisa Ryömä
 
Valtion kirjallisuustoimikunnan myöntämä palkinto kirjailijoille ja kääntäjille. Palkintosumma on suuruudeltaan 15 000e.
 
-----

Lasiavain-palkinto
Jorn Liern Horst - Jakthundene
 
Dekkarijärjestö Skandinaviska Kriminalsällskapetin (SKS) myöntämä palkinto vuoden parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille.

-----
Tähtivaeltaja-palkinto
Gene Wolfe - Kiduttajan varjo

 
 
"Kiduttajan varjon aloittama tetralogia on yksi modernin tieteiskirjallisuuden peruskivistä."

Tähtivaeltaja-lehteä julkaisevan Helsingin Science Fiction Seuran myöntämä palkinto parhaalle edellisvuonna suomeksi ilmestyneelle science fiction -kirjalle - voi olla myös käännöskirja.

-----

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto
Erkka Filander - Heräämisen valkea myrsky

 
 
 "Nuoruuden suuruutta henkivän runoelman mittaan kuljetaan aamusta iltaan ja takaisin. Puutarhaan on kokoontunut ystäviä, ja aistit ovat pakahtumaisillaan."

Helsingin Sanomat myöntää palkinnon vuoden parhaalle esikoisromaanille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia Junior -palkinto
Kreeta Onkeli - Poika joka menetti muistinsa

 
 
"Kun Arto menettää muistinsa, häneltä riisutaan ennakkoluulot muita kohtaan, ja hän suhtautuu ihmisiin avoimin mielin. Samalla hän avaa itsensä odottamattomalle ystävyydelle."
 
Suomen Kirjasäätiön palkinto ansiokkaalle suomalaiselle lasten-/nuortenkirjalle. Palkintosumma on 30 000e.

-----
 
Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto
Antti Heikkinen, Maija Muinonen & Leena Parkkinen
 
 
 
 
Kalevi Jäntin rahaston myöntämä kirjallisuuspalkinto nuorille kirjailijoille. Palkintosumma on 15 000e.

-----

Finlandia-palkinto
Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme

 
 

"Tajunnanvirrasta kidutuskammion kuulusteluihin ja Vorkutan työleirille. Yhtä aikaa vaikuttavaa, pysähdyttävää, koskettavaa kuvauskohteesta riippumatta."
  
Suomen Kirjasäätiön myöntämä kirjallisuuspalkinto Suomen kansalaisen kirjoittamasta ansiokkaasta romaanista. Palkintosumma on 30 000e.
 
 
---
 
Kirjajoukosta olen lukenut Topelius-palkitut Simukat, joista pidin valtavasti. Kirjat edustavat minulle kyllä ehdotonta kärkikastia kotimaisen nuortenkirjallisuuden saralla. Kirjallisuuden valtionpalkinnon saanut Fagerholm puolestaan on yksi kotimaisista suosikeistani. Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen parhaista kirjoista. Kalevi Jäntin palkinnon saaneet Muinonen ja Parkkinen ovat myös tulleet tutuiksi tänä vuonna ja vaikka heidän teoksensa eivät ihan istuneet omaan lukumakuuni, ymmärrän ehdottomasti kirjojen ansiot.
 
Yllättävänkin monta luettua kirjaa siis palkittujen joukossa, vaikka yritys on ollut puhdas nolla koko vuoden. Luultavasti en tule muita palkittuja lukemaankaan, mutta suurin todennäköisyys päästä lukulistalle on Finlandia-palkituilla kirjoilla. Vaikka Pelon kirja onkin niittänyt suurta suosiota, en ihan usko sen olevan kirja juuri minulle.
 
Oletko sinä tutustunut palkittuihin teoksiin?   

Haasteiden loppu: Koen 13 kotimaista kirjailijaa

Nythän on niin, etten vain millään jaksa vaivautua tämän haasteen kotisivulle, joka löytyy Facebookista. Siellä muut ovat tunnollisesti päivittäneet tietojaan koko haasteen voimassaolon ajan, mutta minä sen sijaan huutelen täällä blogini puolella, että juu, luinpa minäkin kolmentoista kotimaista kirjaa minulle uusilta kirjailijatuttavuuksilta.

Alkuvuosi näytti suorastaan surkealta. Muistaakseni heinäkuuhun mennessä olin lukenut yksi tai kaksi kirjaa, mutta loppuvuodesta tuli otettua kunnon spurtti ja lopultahan tässä kävi niin, että luin paljon enemmänkin kotimaisia kirjoja kuin vain nämä 13 pakollista. En edelleenkään tunne oloani täysin kotoisaksi kotimaisen kirjallisuuden parissa, mutta myönnän, että mukavuusalueeltaan on hyvä poistua silloin tällöin.

Jännitystä ja toimintaa tarjosivat minulle kirjat Laura, Synkkä niin kuin sydämeni ja Veripailakat. Kaikkiin näistä petyin enemmän tai vähemmän. Milloin oli liian kevyttä, milloin liian mitäänsanomatonta ja milloin liian tylsää. Olisin voinut olla lukemattakin, mutta no...

Nuortenkirjallisuuteen tein muutamia tutustumismatkoja kirjojen Nörtti ja Käärmeenlumooja parissa. Pidin molemmista ja jos elämä ei olisi niin kovin lyhyt, lukisin ihan mielelläni kirjojen jatko-osatkin.

Vuoden parhaita lukukokemuksia edustavat kirjat Ihanasti hukassa ja Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeasti. Mahtavia, mukaansa tempaavia tietokirjoja asioista, jotka eivät edes juuri kiinnosta minua (reppureissaus, Aasia matkakohteena, Japani). Siitä näkee, että kirjojen mahti on kyllä valtava, ja opetusarvo suuri.

Pari muutakin tietokirjaa tuli luettua, mutta ne eivät juuri olleet mieleeni. Jääkaapin henki jotenkin lässähti, vaikka ensin olinkin aika innostunut ja Noitanaisen älä anna elää ei vain ottanut tuulta alleen sitten millään.

Rautatie teki suorastaan vaikutuksen minuun, Luonnon laki ei muuttanut elämääni, mutta ei ollut huonokaan, Taivaslaulu oli hieno ja Talvisota oli arkipäiväisyydessään ihan mukava romaani.

Sanoisin, että näiden lukujen perusteella uskaltaisin tarttua Pauliina Rauhalan seuraavaankin teokseen, ehkä myös Teirin tuotantoon. Juhani Ahoa on myös luettava lisää, ehdottomasti! Ja kuten mainitsinkin, jos aikaa olisi rajattomasti, Salaman ja Delikourasin sarjojen jatko-osat olisivat kiinnostavia. Omista kokemuksistaan tietokirjan kirjoittaneet Mähkä ja Kankimäki tuskin kirjoittavat samantyylistä settiä lisää, joten en toivo liikoja.

Ihan hyvät loppufiilikset siis. Kiitos haasteesta!:)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Haasteiden loppu: Kiinteistöhaaste

Kiinteistöhaasteessa lähdin totta kai tavoittelemaan 16 luettua kirjaa, joista rakentui ahkeralle lukijalle ihka oma linna. Haastetta suorittaessani tein muutamia huomioita näistä kirjoista, joissa kiinteistö nousee huomattavaksi osaksi tarinaa. Ensinnäkin iso osa päätyi olemaan jännityskirjallisuutta ja kiinteistö tarkoitti niissä useimmiten valtavaa rakennusta, hyvä- tai huonokuntoista sellaista. Pienet ja vaatimattomat mökit tuntuivat olevan paljon harvemmin suurten tarinoiden näyttämöitä.

Kouluja tässä haasteessa tuli vastaan muutama. Tummien perhosten koti edustaa melko tavanomaisen arkista ja karuakin koulukotia, jossa pojista kasvatetaan miehiä kovin ottein. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille puolestaan tarjoaa huikean visuaalisen näyttämön jännittävälle tarinalle ja lukija pääsee näkemään rakennuksen sen kulta-aikana ja täydellisessä romahtamispisteessä. Night School taas on suorastaan pröystäilevän hieno viimeistä kiillotettua ovennuppia myöten, joten kyseisessä koulussa voi todella sanoa viihtyvänsä puitteidensa puolesta.

Haasteen puitteissa sain myös nauttia meren pauhusta ja mahtavista luonnonvoimista. Robinson Crusoe viettää vuosikymmenet rakentamissaan majoissa pitkin autiota saarta, Luoto meressä jatkaa Myrskyluodon Maijan tarinaa syrjäisellä luodolla ja Enkelintekijässä Valön saarella kokonainen perhe katoaa (itse asiassa tässäkin on poikien sisäoppilaitos!)

Joskus kauniille, mutta ränsistyneelle huvilalle on mahdollista antaa uusi elämä remontin avulla ja muuttamalla se hotelliksi. Näin tehdään kirjoissa Yömyrsky ja Mantelintuoksua lumimyrskyssä. Joskus taas saattaa käydä niin, ettei kukaan uskalla mennä autioituneeseen rakennukseen ja silloin se kannattaakin vain jättää oman onnensa nojaan kuten kirjassa The Woman in Black.

Enemmän tai vähemmän tavallisia koteja edustivat rakennukset kirjoissa Syystanssiaiset (Ihana Jane Austen -maailma!), Viides lapsi (mikä kaunis koti, mikä onneton perhe!), Peppi Pitkätossu (ei ehkä niitä siisteimpiä koteja...) ja Pitkä talvi preerialla (Ingallsin perheen väliaikainen koti yhden talven ajan).

Vaikka haasteen puitteissa tuli kohdattua montakin mielenkiintoista rakennusta, oli niistä kutkuttavin kuitenkin kirjassa Yönäytös. Kodin kurjaa korviketta tarjottiin luolan muodossa kirjassa PI - Pelko ihmisessä ja ainoa julkinen rakennus haasteessa päätyi olemaan Luonnontieteellinen museo New Yorkissa kirjassa Kuolleiden kirja.

Kaikenlaista tuli siis nähtyä ja koettua haasteen aikana! Oli mielenkiintoista välillä pysähtyä oikein  kunnolla makustelemaan tarinoiden rakennuksia ja niiden olotilaa. Iso osa tästäkin kirjajoukosta tulee todella taistelemaan paikastaan vuoden top 10 -listalla muutaman viikon päästä, joten mielettömän hyviä lukukokemuksia on siis takanapäin!

Kiitos siis Emilielle haasteesta!

Kuukauden nuortenkirja: PI - Pelko ihmisessä



Siri Kolu
2013
284 s./Otava


Kuukauden lukuteemaksi päätyi lopulta Go with the Flow, joka on itse asiassa mielentila, jossa pyrin jatkossa valitsemaan luettavat itselleni. Haastehaukalle tässä onkin pala purtavaksi, joten harjoittelu lienee paikallaan. Tällä kertaa lukufiilikset johdattelivat jo toisen kerran samassa kuussa kotimaisen nuorten aikuisten kirjallisuuden pariin.

Siinä missä Simukan Lumikki-trilogian toinen osa kuvaa nuoren naisen kasvua (ja jännittäviä tapahtumia siinä sivussa) melko suoraviivaisesti, on Kolun tyyli maalailevampi. Pelko ihmisessä voisi olla jopa nykypäivän runotyttökirjallisuutta: puitteet ovat vain karummat, haasteet suuremmat ja hengissäkään ei välttämättä selvitä. Silti tarina onnistuu jäämään lukijan mieleen kauniina. Tämä mielenkiintoinen vastakkainasettelu onkin yksi syy, miksi koin Kolun kirjan niin kiehtovana.

Pelko ihmisessä -teos esittelee vaihtoehtoisen tulevaisuuden, jossa PI-influenssa on levinnyt pitkin maailmaa muuttaen ihmisiä matkallaan. Ruumiin tiedetään muuttuvan sisäisesti ja ulkoisesti, eläimelliset voimat karttuvat ja vaistot kehittyvät äärimmilleen, mutta vaikuttaako virus myös henkiseen tasapainoon muuttaen ihmisen pikkuhiljaa eläimeksi? Pilvi huomaa muutokset itsessään ja päättää vapaaehtoisesti suunnata Keskukseen, jonne sairastuneita pyritään sijoittamaan. Myöhemmin Pilvin ja muiden tartunnansaajien tie vie Luolaan, josta tulee heidän uusi kotinsa. Siellä pimeässä ja kylmässä he yrittävät oppia uuden tavan elää ryhmässä, tietäen etteivät enää koskaan voi jakaa elämäänsä rakkaidensa kanssa. Toisaalla, terveiden ihmisten parissa, Pilvin veli Petri yrittää jatkaa elämäänsä ilman siskoaan ja Tuomas, Pilvin ex-poikaystävä, suunnittelee kaikessa hiljaisuudessa suuria.

Suurin yllätys kirjaa lukiessani oli se, että tarina tuntui vaikealta. Voisinkin hyvin lukea tarinan toisenkin kerran, sillä kaikki asiat eivät oikein avautuneet minulle. Ehkä en vain tajunnut, mutta varsinkin Tuomaksen osuudet osoittautuivat suorastaan ylitsepääsemättömän hankaliksi ymmärtää. Ja luonnollisestikin jossain vaiheessa vain lakkasin yrittämästä.

Kirjaa lukiessani opin myös jotain uutta itsestäni lukijana. Tai no, vahvistin käsitystä itsestäni lukijana. En nimittäin kerta kaikkiaan pidä sitaateista, laulunsanoista tai runonpätkistä, joita sijoitellaan pitkin tarinaa. Ja voi pojat, että noita oli viljelty Kolun kirjassa joka paikkaan. Tällä kertaa olisi ehkä auttanut, jos olisin nähnyt West Side Storyn, mutta harvoin tavoitan sitä mitä kirjan kirjoittaja on ehkä hakenut takaa sijoitellessaan sitaatteja sinne tänne... Yleensä hyppään kaiken maailman laulunpätkät vain kylmästi yli, mutta aina välillä tulee haastettua itseään lukemaan ne. Mutta kuten jo totesinkin, harvoin saan niistä mitään irti.

Sitaateista viis, Kolun teos rakentui mielenkiintoisesta tarinankertomisesta, ajatuksia täynnä olevista henkilöhahmoista ja pelottavista tulevaisuudennäkymistä. Suosittelen.

Kiinteistöhaaste 2013 - linna valmis!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kuukauden nuortenkirja: Valkoinen kuin lumi



Salla Simukka
2013
237 s./Tammi


Tutustuin jo lokakuussa Simukan uusimpaan kirjaan muutaman kappaleen verran ja tarina tuntui heti vievän mennessään. Tietenkin aluksi muisteltiin hetki ensimmäisen osan tapahtumia, mutta pian esiteltiin jo Lumikin uutta elämäntilannetta ja estradille astui uudet henkilöhahmot. Nopeatempoisuus saattaa kuulkaas olla välillä todella virkistävää!

Tiesin, että lukisin Valkea kuin lumi -kirjan jossain hyvässä välissä, mutta innostuin sarjasta ihan uudella tavalla, kun olin alkuviikosta kuuntelemassa Salla Simukkaa Keravan kirjastossa. Tapahtumassa puhui myös Siri Kolu ja keskustelu pyöri nuorten aikuisten kirjallisuuden ympärillä. En ole tainnut Twilight-sarjan jälkeen lukea kyseisen genren kirjoja (en esimerkiksi itse luokittelisi Nälkäpeliä nuorten aikuisten kirjaksi...), joten välillä olen pysähtynyt ihmettelemään, mikä tietyssä kirjassa viehättää sekä nuorta että aikuista. Lumikki-trilogiaa luettuani ymmärrän paremmin, että nuori päähenkilö puhuttelee tietenkin nuorta lukijaa, mutta koska tapahtumat liittyvät aikuisten pyörittämään maailmaan, on vanhemmankin lukijan helppo samaistua kirjan tapahtumiin.

Sarjan ensimmäinen osa Punainen kuin veri keskittyy Tampereen alamaailman selkkauksiin, kun taas toisessa osassa ollaan turistien täyttämässä Prahassa. Siellä nuori nainen lähestyy Lumikkia ja paljastaa olevansa tämän sisko. Uutisesta pökerryksissä oleva Lumikki saa pian taistella henkensä edestä, kun paikallinen uskonlahko päättää hankkiutua liikaa tietävästä tytöstä eroon. Kaikenlainen karmiva lahkotoiminta sopii jännityskirjallisuuteen kerta toisensa jälkeen, joten trilogian toinen osa oli kovasti mieleeni. Lahkotoimintaa esittelee myös kirjat Jääkylmää (Gerritsen) ja Saarnaaja (Läckberg).

Simukan kirjan luettuani päädyin muistelemaan tuoreita lukukokemuksiani kotimaisen nuortenkirjallisuuden saralta ja kutinani piti aika hyvin paikkaansa. Kovin monessa nykypäivän nuortenkirjassa tuntuu olevan aika alleviivattuakin seksuaalikasvatusta. On tietenkin kiva, että kirjallisuus viihdyttämisen ja sivistämisen lisäksi pistää ajattelemaan ja avartaa mieltä uusille ja ehkä pelottavaltakin tuntuville asioille. Minun ongelmani lähinnä liittyy siihen, että koen olevani jo avarakatseinen tyyppi ja siksi tämä jatkuva seksuaalisuuden korostaminen näyttää silmissäni melkein aina jotenkin päälleliimatulta.

Mutta jotta kirjoitus ei päättyisi negatiivisiin huomioihin, kerrattakoon vielä, että Lumikki-trilogia on oikein mainio tuttavuus ja toivottavasti moni nuori ja vanhempikin löytää sen äärelle.