perjantai 31. toukokuuta 2013

Kiinan kadotetut tyttäret


Xinran
2010 suom. 2013
271 s./Atena


Kiitos Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteen, olen tänä vuonna lukenut jo yllättävän monta mielenkiintoista tietokirjaa, joista viimeisimpänä tämän Atenalta saadun Kiinan kadotetut tyttäret. Legendaarisia naisia -teemakuukausi päättyy nyt Xinranin kirjaan, sillä olen jo kauan halunnut syvällisempää tietoa siitä, miksi Kiinasta adoptoidaan niin paljon tyttölapsia.

Radiotoimittajana työskennellyt Xinran keräsi vuosien saatossa muistiin kiinalaisten naisten tarinoita ja kokosi niistä kirjan Vaiennetut äänet. Moni tarina jäi tuolloin kirjasta pois, sillä joidenkin äitien tarinat olivat vain liian sydäntäsärkeviä jaettavaksi muille. Lopulta Xinran koki, että uuden kirjan aika oli tullut ja hän, omien sanojensa mukaan, halusi, että kirjasta tulisi tuntemattoman kiinalaisen äidin viesti tyttärelleen tuntemattomaan maahan. Hän toivoo, että kirja osaltaan auttaa tyttäriä ymmärtämään miksi näiden biologiset äidit eivät voineet tai halunneet pitää tyttäriään.


Osasin odottaakin, että tarinat kauhistuttavat, suututtavat ja surettavat lukijaa, mutta ihon alle ne menevät viimeistään silloin, kun pysähtyy hetkeksi siihen ajatukseen, että ei ole ollenkaan epätavallista, että poikalasta tavoitteleva pariskunta hylkää pienen tyttären tuntemattomalle juna-asemalle ja jatkavat itse matkaa. Miltä äidistä on mahtanut tuntua, kun tietää että kyseessä ei ole ensimmäinen tytär, joka on jätetty oman onnensa nojaan. Ja miten tämän tyttären on mahtanut käydä? Onko pienintäkään toivoa, että hän olisi kohdannut hyviä ihmisiä, jotka ovat halunneet kasvattaa hänet tyttärenään? Totuus taitaa olla, ettei hän ole elänyt kovin pitkään tai on korkeintaan saanut katon alleen vastineeksi orjatyöstä.

Ennen kirjan lukemista olin toki tietoinen niin kiinalaisesta adoptiosta, jossa pyörii lähinnä tyttölapsia kuin yhden lapsen politiikastakin. Poikalapsi on se, joka halutaan suvun jatkajaksi, ja pojan on aina pitänyt olla vieläpä esikoinen, jotta suku (mukaanlukien kaikki kuolleet sukulaiset) ei menetä kasvojaan. Täytyy rehellisesti myöntää, etten juuri arkena pysähdy ajattelemaan kiinalaista elämäntapaa tehdessäni omia tavanomaisia juttujani, joten kaikesta muistissa olevasta tietomäärästä huolimatta oletin, että orpokodit täyttyvät tytöistä nimenomaan siksi, että maaseudun perheet vain kasvavat niin nopeasti ilman kunnollista tietoa ehkäisystäm jolloin moni perhe löytää itsensä tilanteesta, jossa on valittava mitkä lapset pidetään ja mitkä joutavat orpokotiin ja toki poikalapset pidetään mieluummin, koska maaseudun arjessa pojista koetaan olevan enemmän hyötyä. 

Kuvio onkin niin paljon monimutkaisempi sillä varsinkin maaseudulla eletään vanhojen tapojen ja lakien mukaan, joten maata ei voi periä kuin poika, perheiden ruoka-annoksia lisätään vain poikalapsen syntyessä eikä viljelysmaata voi saada lisää kuin vain silloin kun perhe kasvaa poikalapsella. Tyttäriä vastaan sotii lakipykälien lisäksi ikiaikainen kasvojen menetys, joka kohtaa jokaista perhettä, joka jää ilman poikalasta. Virallisesti maassa noudatetaan yhden lapsen politiikkaa, mutta käytännössä perhe yrittää poikalasta niin kauan, että sellainen vihdoin syntyy ja mahdollisista aiemmin syntyneistä tyttölapsista hankkiudutaan heti eroon joko tappamalla vastasyntynyt tai hylkäämällä tyttö orpokodin lähistölle.

Teemakuukausi päättyy tällä kertaa hieman kurjissa tunnelmissa, kun maailman epäkohdat hetken mietityttävät pientä lukijaa. Kiinan kadotetut tyttäret on ehdottomasti lukemisen arvoinen tietokirja, jota suosittelen kaikille teille, jos se joskus esimerkiksi kirjastossa tulee vastaan. Ainakin minä koen taas ymmärtäväni hieman paremmin syy- ja seuraussuhteita ja mikä tärkeintä, koen ymmärtäväni paremmin sen ettei Kiinaankaan liittyvät asiat ole mustavalkoisia eikä suuria epäkohtia voida hetkessä muuttaa muutamalla asetuksella.

Kansankynttiläin kokoontumisajot - Yhteiskunta
Kirjallinen maailmanvalloitus - Kiina

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kuukauden nuortenkirja: Neropatin päiväkirja


Jeff Kinney
2007 suom. 2011
217 s./WSOY

Viime aikoina lukuaikaa on tuntunut olevan aikaisempaa vähemmän ja olen tietoisesti pyrkinyt valitsemaan nuortenkirjallisuuden parista lyhyitä tarinoita, jotta aikaa jäisi lukuteemojenkin suorittamiseen. Neropatin päiväkirja oli osuva valinta siinä mielessä, että sen luki muutaman työpäivän päätteeksi ihan jo junaa odotellessa.

Jeff Kinneyn sarjakuvaa ja perinteistä (mutta ilmaisultaan lyhyen ytimekästä ja huumoripainoitteista) päiväkirjasettiä yhdistelevä nuortenromaani oli hauska lukukokemus aikuisemmallekin lukijalle. Yläastevuodet eivät ole vielä niin kaukana menneisyydessä etteikö monia kirjassa esitettyjä tilanteita ja tunteita tunnistaisi ja muistaisi itsekin. Gregin tilitys arkipäivän sattumuksista on hullunkurista luettavaa, mutta myös sopivan lapsellista. Suosikkini kaikista älyttömyyksistä on ehkä oman kummitustalon perustaminen dollarin kuvat silmissä vilkkuen. Gregin ja tämän "kaverin" Rowleyn aikaansaannos vaan kun ei ehkä ole sitä luokkaa, että siitä viitsisi muutamaa dollaria maksaa... :)

Työpaikalla olen huomannut, että Neropatti-sarja on niittänyt suosiota varsinkin vähän lukevien poikien keskuudessa. Monet vanhemmat, jotka eivät ole vielä olleet valmiita luovuttamaan jälkikasvunsa olemattoman kirjainnostuksen takia ovat myös tarttuneet mielellään Kinneyn kirjoihin. Mietinkin, että lukeekohan kovin moni himolukija, joka on ahminut esimerkiksi Harry Potterit jo heti lukemaan opittuaan, näitä kirjoja ollenkaan missään vaiheessa nuoruuttaan... IYläasteikäiset näitä ovat mielestäni eniten haalineet. Niin tai näin, hauska taas vähän tietää enemmän, millaista huulta näissä nuoremmille lukijoille tarkoitetuissa kirjoissa heitetäänkään. Melkein tekisi mieli lukea jatkoa - ihan vain vaikka siksi, että saisin tietää ovatko Greg ja Rowley enää "kavereita":)

Kurkkasin muuten Wikipediasta tietoa kirjailijasta ja sain tietää, että Neropatti on aluksi niittänyt suosiota netin puolella ja laajan kiinnostuksen takia se vihdoin päätettiin tehdä kirjaversioksikin. Mielenkiintoista, että tämä on ollut isohko ilmiö ainakin Yhdysvalloissa - minäkin olen nimittäin ehkä hieman ylenkatsonut koko sarjaa aikaisemmin ja tuominnut sen sarjaksi, jota lukee vain ne, jotka eivät jaksa lukea "tavallisia" kirjoja...

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Bridget Jones's diary


Helen Fielding
1996
310 s./Picador

Bridget Jonesin päiväkirjaa lukiessani kohtasin muutamia melko suuriakin ongelmia. Olosuhteet huomioonottaen lukukokemus pysyi kuitenkin mukiinmenevänä. Suurista ilotulituksista ei voi kuitenkaan puhua. Eikä Mark Darcy onnistunut tekemään vaikutusta.

Ensinnäkin lukumaraton, jonka suoritin kuun alkupuolella, jätti jälkeensä lukuhaluttomuutta. Kirjoihin ei vain ole tullut tartuttua kovinkaan innokkaasti maratonin jälkeen. Olen huomannut haikailevani jatkuvasti jonkun muun tekemisen pariin, jos olenkin jossain vaiheessa malttanut istahtaa lukemaan. Legendaariset naiset -lukuteema kuulosti vielä huhtikuussa todella mielenkiintoiselta - teoriassa - mutta sen suorittaminen on tuntunut jopa naurettavuuksiin asti raskaalta alkaen Peppi Pitkätossusta ja päätyen Kleopatran kautta Bridget Jonesiin.

Itse Bridget Jonesiin liittyvä ongelma on se, että satuin juuri ennen lukuteeman alkamista katsomaan elokuvaversioista kakkososan. Tarinahan on tietenkin eri kuin kirjassa, mutta ensimmäinenkin osa on tullut katsottua vuosien aikana jo ainakin kolme kertaa ja nyt katsomani elokuva tietenkin herätti muistikuvia myös ensimmäisestä osasta. Näin ollen elokuvaversio (loistavine) näyttelijöineen oli vain ihan liian lähellä, jotta olisin päässyt siihen kirjaversion ansaitsemaan henkiseen tilaan, jossa olen valmis hyväksymään kirjaversion ilman, että vertaan sitä jatkuvasti elokuvalliseen sisareensa. Nyt kirjaversio tuntui auttamattoman tylsältä ja sen pelasti vain mielikuvat Hugh Grantista ja Colin Firthistä Danielina ja Markina.

Suurimmaksi ongelmaksi taisi kuitenkin muodostua se, että olen toukokuun aikana ahminut Sinkkuelämää -tv-sarjaa tuotantokausi toisensa perään. Ja nythän on niin, että alati muuttuva New York, joka pyörittää suosikkinaisiani niin, että välillä ihan hirvittää, puhuttelee niin paljon enemmän kuin homssuinen ja sympaattinen Bridget. Ikäännyin tänään taas vuodella ja Sinkkuelämää jos mikä saa uskomaan, että tulevatkin lisävuodet ovat vain positiivinen asia: minäkin voin olla kolmekymppisenä niin paljon enemmän kuin parikymppisenä;) Tosin vielä pysyttiin vuosissa parinkympin puolella, mutta tulevina vuosina jos kolmenkympin kriisi uhkaa, pitää muistaa kaivaa Sinkkuelämää taas esille.

Joka tapauksessa, vastoinkäymisiä siis oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta kunhan totuin esimerkiksi englanninkielisen päiväkirjan lukuisiin outoihin ilmaisuihin, vuoden tapahtumat olivat melko viihdyttävääkin luettavaa. En enää muista oliko Bridget Jones suurikin ilmiö pelkkänä kirjana, mutta omaan makuuni kirjan huumori iski vain silloin kun muistin kohtauksen elokuvasta. Valkokankaalle kaikki on onnistuttu siirtämään jotenkin niin oivaltavasti ettei kirjaversio sitten oikein enää tehnyt vaikutusta. (Eikä muuten tehnyt aikoinaan Sinkkuelämää -kirjaversiokaan.)

P.S. Jotta kuukauden lukuteema saatiin jatkumaan yhtä väkinäisissä tunnelmissa loppuun saakka, tartuin tietenkin seuraavaksi Kuningatar, keisarinna, jalkavaimo -nimiseen kirjaan, jonka oli tarkoitus tarjoilla lyhyesti ja ytimekkäästi 50 kiinnostavan naisen elämän. Ja tietenkin kirja on pakahduttavan pitkäveteinen! Päätinkin eilen illalla, että elämä taitaa sittenkin olla liian lyhyt hukattavaksi tuohon teokseen, joten nyt pitäisi vielä pikapikaa lukaista joku toinen teemaan sopiva kirja... Haluaisin todeta, että odotan jo innolla seuraavan kuun teemaa, mutta itse asiassa pelkään tuleeko siitäkin samanlaista taistelua kuin toukokuussa...

Naiskirjailijoiden 100 kirjaa


tiistai 21. toukokuuta 2013

Kleopatra - eräs elämä



Stacy Schiff
2010 suom. 2011
366 s./WSOY


Olen ollut toukokuun lukuteeman kanssa jumissa jo hetken aikaa. Löysin omasta kirjahyllystäni Kleopatran elämäkerran, jonka halusin ehdottomasti sisällyttää tähän lukuteemaan, jotta kirja tulisi ylipäätään luettua. Palkittu tietokirja on kirjoitettu yllättävän helppotajuisesti ja mielenkiintoisesti, mutta silti sen lukeminen on vaatinut oman aikansa. Legendaarinen Kleopatra on hahmona kiinnostava, mutta minua on aina kiehtonut kovasti myös faraoiden aikakausi.

Lukukokemus oli kaiken kaikkiaan positiivinen ja opettavainen. Uutta ja jo unohtunutta tietoa tuli vastaan ihan mieletön määrä, joten välillä aivot kävivät hieman ylikierroksilla. Opin heti alkuunsa sen, että vaikka Kleopatra tuntuu tutulta, on hänen elämänsä silti aikamoinen mysteeri minulle. Ja kun ottaa huomioon miten vähän lopulta tutkijatkaan varmuudella tietävät, on aika mielenkiintoista että tämä kirja on nähnyt päivänvalon. Teos tarjoaa loistavaa ajankuvaa, mutta Kleopatran osalta monia asioita on jouduttu olettamaan sen mukaan miten muuten kyseisenä aikana on toimittu eri tilanteissa. Kleopatran järjestämistä suureellisista juhlista ei välttämättä tiedetä kovin paljon, mutta koska esimerkiksi juhlakulkueet ovat kulkeneet aina tietyn reitin mukaisesti, on voitu olettaa että myös Kleopatran aikana juhlakulkueet ovat edenneet tietyn kaavan mukaan.

Ennen lukukokemustani en olisi osannut sijoittaa Kleopatran elämää niin lähelle ajanlaskumme alkua, sillä olin mielessäni yhdistänyt hänet niin vahvasti faraoiden "kulta-aikaan" eli aikaan jolloin esimerkiksi Gizan pyramidit rakennettiin. Yllättipä minut myös se, miten vähän todisteita Kleopatrasta on jäänyt aikojen saatossa, esimerkiksi ulkonäöstä on saatu osviittaa kolikoissa olevista sivuprofiilkuvista. Historioitsijat puolestaan ovat hieman eri mieltä siitä oliko Kleopatra oikeasti kaunis ja näyttävä nainen vai oliko hän vain käytökseltään niin äärettömän sulava, että vaikutti siksi kauniimmalta kuin oli. Miestennielijänmaineesta olin tietoinen, mutta tarvitsin muistutusta siitäkin, että Kleopatra pyöritti kahta aikansa suurmiestä (Julius Caesar ja Marcus Antonius) mielensä mukaan.

Pidin siitä, että Kleopatran elämänkerrassa tuodaan vahvasti julki historian tutkimisen vaikeus. Tähän päivään asti säilyneet tekstipätkät Kleopatrasta ovat peräisin sellaisten miesten kynistä, jotka eivät naista koskaan itse nähneet ja joista osa on elänytkin vasta vuosisata Kleopatran jälkeen. Kirjoituksissa ei myöskään ole säästelty kirjoittajan omaa - yleensä varsin negatiivista - mielipidettä Egyptin kuningattaresta, ja osa teksteistä onkin ns. vihollisen kynästä. Yritä nyt siinä sitten kirjoittaa objektiivista kirjaa kaksi tuhatta vuotta kuolleena olleesta henkilöstä.

Sain ihmettelyn aihetta myös aikalaisten noususta hallitsijaksi varsin nuoressa iässä sekä kaikesta vehkeilystä, jota hallitsijan oli harjoitettava, jotta kirkkain kruunu pysyisi omissa käsissä. Kleopatra oli vain vähän päälle kaksikymppinen, kun hän nousi toista kertaa valtaan ja päätti turvata kauniin Aleksandrian Rooman valloitusaikeilta. Hallitsijasuvun lapset ovat tainneet kasvaa tuolloin aikuiseksi hieman aikaisemmin kuin tänä päivänä... Myös puhumistaidon korostus ja kunnioitus kiinnosti minua. Tekisikö kaupungin parhaiden puhujien lahjat vaikutuksen myös nykyihmiseen?

Kansankynttiläin kokoontumisajot - Elämäkerrat ja muistelmat
Naiskirjailjoiden 100 kirjaa
Kirjallinen maailmanvalloitus - Egypti

lauantai 11. toukokuuta 2013

Peppi Pitkätossu



Astrid Lindgren
1945 suom. 2005
117 s./WSOY


Nyt ole sitten lukenut elämäni ensimmäisen Pepinkin. Kokemus ei ollut maailmoja ravisuttava, sori vain te kaikki Lindgren-fanit. Olen tietenkin hieman pettynyt, koska kirja jätti minut niin kylmäksi - valitsinhan Pepin avaamaan Legendaarisia naisia -teemakuukauden. Wikipedia muuten tiesi kertoa, että Astrid Lindgren on luokiteltu 12 maailman luetuimman kirjailijan joukkoon ja että Tukholman kaupunginkirjaston lainatuin lastenkirja on Peppi Pitkätossu. Aikamoista!

No mutta. En tosiaan taida olla Peppi-tyttöjä ja ehkä on myös välillä hyväksyttävä se tosiasia, että jotkut kirjat pitäisi lukea nimenomaan lapsena. Tai aikuisena lasten kanssa. Tai erittäin lapsenmielisellä tuulella. Niin tai näin, olosuhteet eivät olleet kohdillaan. Kirjaversio tuli tutuksi vasta nyt, mutta pienenä katselin kyllä Peppi-elokuvia. Lapsuudenystävien kanssa leikimme elokuvien ja tv-sarjojen inspiroimana vaikka mitä, mutta Pepin roolista en muista tapelleeni kenenkään kanssa, joten pahoin pelkään, ettei liikkuva kuvakaan tehnyt pieneen katselijaan vaikutusta. Ehkä se on kuitenkin ymmärrettävää, olemmehan niin erilaisia Pepin kanssa ja hän on ehkä makuuni liian poikamainen, vilkas, räväkkä ja energinen.

Osallistun kirjalla Kiinteisöhaasteeseen ja muutan huvilasta kartanoon. Kuuden kirjan jälkeen olenkin sitten tavoitettavissa linnasta. Huvikumpu on suorastaan legendaarinen koti ja siksi olinkin yllättynyt miten tuntemattomalta se kuitenkin kirjan luettuani tuntuu. Isossa talossa on hyvin tilaa Pepille ja herra Tossavaiselle - ja välillä hevosellekin. Matkalaukussa on kasa kultakolikoita ja parhaat ystävät asuvat naapurissa. Välillä on kivaa leipoa ja jättää keittiö siivottomaan kuntoon, mutta joskus päivän hauskin puuha voikin olla veden kaataminen lattialle ja sotkujen siivoaminen luistelemalla harjasten päällä. Kaikki on mahdollista kun äiti on enkeli ja isä merellä seikkailemassa. Naapurin lapsista Huvikumpu on maailman hauskin paikka ja Peppi maailman hauskin tyttö. Nyt en kuitenkaan itse liity fanijoukon jatkeeksi.

Kiinteistöhaaste



perjantai 10. toukokuuta 2013

Tekstin huumaa

Lukumaratonin viimeinen kirja Elokuvamuisti tuli luettua muutama ilta sitten loppuun. Ja mikä kaunis tekstinpätkä kirjan loppupuolella odottikaan lukijaa! Kymmenisen vuotta sitten olin kova tyttö kirjoittamaan sykähdyttäviä tekstejä (yleensä laulunsanoja, mutta myös aforismeja) talteen niille varattuun vihkoon, joka tulikin vuosien varrella mukavan täyteen. Moneen vuoteen en kuitenkaan ole harrastanut moista - välillä tuntuu ettei ole ollut tarvekaan, mutta Katja Kallion kirja herätti sen verran suuret kaipuutilat entiseen, että päätin jatkossa tuoda tänne blogin puolelle lukiessa kolahtaneet tektinpätkät. Ovatpahan sitten jossain tallessa ja voin niihin halutessani palata.

"Mitä kauemmin elämä jatkuu, sitä enemmän joutuu keksimään tapoja jakaa kokemuksia. Vanhemmat kuolevat, ystävät katoavat, lapset itsenäistyvät. Ei saa olla niiden kanssa joiden kanssa haluaisi olla, tai sitten he ovat niin muuttuneet ettei heitä ole enää olemassa sellaisina kuin itse haluaisi. Kuolleen isänsä kanssa voi viettää aikaa enää kuuntelemalla mustarastaan laulua, joka oli hänestä kaikkein kaunein ääni. Ainoa keino tavoittaa lapsuuden lempiystävä, joka nykyisin hössöttää vain Mörri-retkistä ja ruskovillasta, saattaa olla se että katsoo itsekseen elokuvan Missä olet Susan? Vuonna 1986 sitä rakastettiin yhdessä ja suunniteltiin taiteellista tulevaisuutta New Yorkissa. Nyt Missä olet Susan? on ainoa paikka josta ystävän enää löytää. Tai itsensäkään."

Katja Kallio Elokuvamuisti
 
 
En vielä tiedä mitä kaikkea loppuiltaani kuuluu, mutta ainakin aion katsoa jotain merkityksellistä. 

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Elämää lukumaratonin jälkeen

No niin. Luku-urakasta on jo muutama tunti aikaa ja mieli alkaa olla kirkas taas. Silmätkin ovat saaneet välillä saaneet keskittyä muuhun kuin lukemiseen. Ennen nukkumaanmenoa olisi tarkoitus vielä lukea Elokuvamuisti loppuun, mutta muuten taidan tuulettaa mieltä mm. vaatekaapin siivoamisella. Muutaman lauseen laitan kuitenkin vielä muistiin maratonista, vaikka lukijoilta tulee varmasti koko aihe jo korvista ulos:) Yritän kerrankin tiivistää ja esittää asiani ytimekkäästi!

Tavoitteeseen pääsin tällä kertaa nippanappa ja en voisi olla tyytyväisempi. Tällä kertaa luin 12 tuntia ja 50 minuuttia eli 35 minuuttia vähemmän kuin viime vuonna, vaikka tarkoitus oli pistää paremmaksi. Sivumäärä oli kuitenkin tällä kertaa 66 sivua enemmän. Nukkua ehdin tällä kertaa 8 tuntia ja 45 minuuttia kun viime vuonna tunti vähemmän unta oli riittävästi. On aika selvää, että maksimini menee jossain 850 sivun paikkeilla eikä sitä suurempiin lukuihin kannata pyrkiä tällä lukuvauhdilla.

Seuraavakin kerta tulee, se on jo selvä, ja koska lukutahti on hitaanlainen, on ehkä parempi valita kirjoja pelkästään pienoisromaanien puolelta, jotta vaihtelu olisi suurempaa. Vaikka maratonlukeminen on ennen kaikkea hauskaa, rankkaakin se omalla tavallaan on ja ainakin minun silmäni ja sieluni kiittää esimerkiksi kevyttä taittoa. Aiheen ei tietenkään tarvitse olla kepeä, mutta leveät marginaalit ja usein vaihtuvat kappaleet ovat kyllä kieltämättä mieleeni ja tekee lukemisesta miellyttävämpää.

Tällä kertaa oli todella hyvä tuuri, että satuin valitsemaan ensimmäiseksi kirjaksi Viides lapsi -kirjan, jossa koko 160 sivunen tarina on tosiaan ladottu putkeen. Tänä aamuna kun olisin sellaiseen kirjaan törmännyt, en varmaan olisi kestänyt sitä henkisesti... ;)Itse tarinahan oli mielettömän hyvä ja kirja tulee varmasti loppuvuodesta olemaan kärkikastin joukossa. Ensi kerralla siis syynään kirjan sisältöä etukäteen ennen kuin hyväksyn sen maratonlukupinoon.

Jääkaapin henki puolestaan jäi mieleeni pienoisena pettymyksenä. Minusta on tärkeää, että kirjapinossa on mukana muistelmatyyppinen teo, jossa aihe on kevyt ja helposti samaistuttavissa ja vieläpä sellaisessa muodossa, että jokaista arkista aihetta käsitellään 1-3 sivun verran. Odotin Tervon kirjan olevan vastaus rukouksiini, mutta lopulta jäin kaipaamaan jutuissa sellaista Anna-Leena Härkönen -tyylistä otetta. Kokoelma oli vähän liian laimea omaan makuuni. Yhdentekevä on ehkä oikea sana?

Laura puolestaan oli pakollinen jännityskirja, jonka kuviot kyllä jaksoivat kiinnostaa viimeisille sivuille asti, mutta en tiedä luenko välttämättä kirjan jatko-osia. Kirjan pituus on lukutahtiini nähden aika maksimimitoissa, sillä korkeitaan yhden kirjan kannattaa olla yli 200 sivuinen, jotta vaihtuvuus kirjoissa olisi mukavan tiheä. Itse asiassa moni ei-lukutoukka ystäväni on luullut, että aion maratonilla lukea nimenomaan yhden tiiliskiven, mutta en usko, että yksi tarina pitäisi yllä kiinnostustani vuorokauden ajan. Tarvitsen vaihtelua ja niitä hetkiä, kun voi huokaista tyytyväisenä, että yksi kirja suoritettu ja nyt seuraavan kimppuun.

Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, tuntui että maraton pääsi kunnolla käyntiin vasta tänä aamuna, kun tartuin lukupinon lyhimpiin kirjoihin. Elokuvankertoja oli pienestä koostaan huolimatta kokonainen tarina, sillä mitään en osannut jäädä kaipaamaan lisää vaan kaikki olennainen löytyi niistä 133 sivusta, jotka kirjassa oli. Novelleja en lukumaratonille ottaisi, mutta Kallion kolumnikirjoitukset elokuvista olivat täydellisiä, varsinkin kun elokuvat ovat vielä lähellä sydäntäni. Nappivalintoja molemmat siis.

Iso kiitos vielä teille kaikille, jotka pistäydyitte kurkkaamassa miten maraton etenee. Kannustussanat ilostuttivat maratonin edetessä. Kiitos!<3

lauantai 4. toukokuuta 2013

Lukumaratonille mars!

Tästä se alkaa. Huomenna klo 13 lopettelen ja saas nähdä onko siihen mennessä 800 sivua luettu. Sää on tällä hetkellä melko hyvä, happihyppely terassilla on suunnitelmissa. Mielettömän lämpimästä päivästä ei taida olla kyse, mutta teekuppi kourassa ja viltti harteilla terassilla varmasti tarkenee jonkun aikaa.

Hyvää ruokaa on tietenkin tullut varattua kaappiin. Perustankkaus hoituu kanapatongilla, joka on pienen perheemme ykkösherkku. Aurajuustopatonkiin laitamme sisään hunajamarinoitua kanaa, salaattia, keltaista paprikaa, fetaa ja ranskankermaa. NAM! Muuten aion mussuttaa suklaakakkua, keksejä ja sinihomejuustoa, sämpylöitä ja tzatzikia ja juoda usean kupillisen teetä. Nälän ei pitäisi yllättää!

Oletan, että lukurauha pysyy tällä kertaa paremmin yllä kuin viimeeksi ja elättelenkin hieman toiveita siitä, että ehtisin illalla pyrähtää pienelle juoksulenkille tuulettamaan ajatuksia ja siitä pikasuihkuun. Toteutukseen pitäisi kulua aikaa noin 45 minuuttia, joten vielä en ole suunnitelmaa lyönyt lukkoon, pääpainon kun kuitenkin pitäisi olla lukemisessa. Perjantai-iltana minulla oli yövieras, jonka kanssa katselimme useamman jakson Sinkkuelämää ja kokemus oli jälleen niin voimaannuttava, että sarjaa katsoisi mielellään lisääkin... Mutta nyt täytyy pysyä kovana, jotta tavoitteisiin päästään.

Nyt rupattelu seis ja kirjapinon pariin! Palaan tähän samaan postaukseen aina luettuani kirjan. Vielä ei ole koitoksen kirjavalinnat selkiytyneet, mutta sen tiedän, että Lauran luen illalla viimeiseksi ja toivon sen olevan sen verran viihdyttävä, ettei uni tule liian aikaisin silmään...

---

Viides lapsi klo 13.00-16.30 (160s. luettu)

Doris Lessing
1988 suom. 1989
160 s./Otava
Huh! Olipa rankka aloitus maratonille. Onneksi kyseessä oli todella vauhdikkaasti ja äärimmäisen kiinnostavasti etenevä tarina, muuten olisi ollut todella puuduttavaa lukea kirjaa, jossa ei ole ollenkaan kappalejakoa. 46 sivun tuntivauhti ei tosiaan päätä huimaa ja en ole edes tuhlannut aikaa ruoantekemiseen vaan vain pieneen naposteluun. Jos jotain tiedän seuraavasta kirjasta niin sen, että siinä on oltava lyhyet kappaleet!:D

Paljon kehuja blogimaailmassakin kerännyt Viides lapsi kertoo pariskunnasta, joka on aina haaveillut suurperheestä ja isosta kauniista kodista, johon kaikki olisivat tervetulleita. Neljän lapsen jälkeen onni näyttääkin täydelliseltä, mutta viidennen lapsen synnyttyä perheen elämä muuttuu, hajoaa käsiin. Viides lapsi on hankala, vihainen, väkivaltainen ja kaikin puolin mahdoton jo heti syntymästään lähtien. Miten vihamielistä lasta voi oppia rakastamaan? Ja onko oikein, että koko muu perhe kärsii yhden perheenjäsenen takia?

Hieno kirja, joka herätti paljon tunteita lukukokemuksen edetessä! Kirjasta olisi sanottavana vaikka mitä, mutta yritän tiivistää tuntemuksiani ja palata pian lukemisen ääreen. Miten ahdistaakin koko soppa, jossa perhe lopulta oli. En sinänsä halua estää ketään hankkimasta isoa perhettä, jos todella kokee, että se on elämän suurin kutsumus, mutta kyllä sen huoltamiseen pitäisi sitten olla rahkeita itsellä ja myös varaa. Suorastaan raivostuin siitä, miten koko suvun oli osallistuttava perheen ylläpitoon henkisesti ja fyysisesti vain, jossa heidän haaveensa suurperheestä toteutui. Isovanhemmat maksaa ja ne isovanhemmat joilla ei ole varaa maksaa, päätyvät lapsenlikoiksi. Ei pysty ymmärtämään!

Ja nyt lukukokemuksen ollessa tuoreena mielessä kuulun kyllä siihen koulukuntaan, joka olisi toivonut perheen äidin jättävän viidennen lapsensa laitokseen, nielevän ajan kanssa syyllisyytensä ja omistautua neljän lapsensa kasvattamiseen. Ja kuitenkin tarinan loppupuolella sitä kovasti huomaa miettivänsä, että oliko pojassa kuitenkaan missään vaiheessa mitään vikaa... Ei siis lainkaan mustavalkoinen tarina tai mustavalkoiset henkilöt. Tätä koko kuviota pitäisi ehtiä pureskelemaan hetki, mutta nyt ei ennätä! Ehdottomasti koko vuoden kirjallisia kohokohtia! Ja en olisi ikinä uskonut sanovani näin, niin kamalaa pakkopullaa Lessingin Kultainen muistikirja aikoinaan oli.

Kirjallisuuden äidit
Kiinteistöhaaste
100 naiskirjailijan kirjaa

---

Jääkaapin henki klo 16.55-18.30 (253 sivua luettu)

Kati Tervo
2011
185 s./Wsoy
Nyt on puolet Kati Tervon kirjasta luettu ja tuntuu, että on sopiva aika käydä pienellä lenkillä, suihkussa ja alkaa valmistamaan illallista. Kanapatonkia mutustellessa silmät jaksavat varmasti taas keskittyä keittiöaiheisiin tarinoihin. Toistaiseksi muutaman sivun mittaiset kertomukset ruoan maailmasta ovat olleet tasaisen hyviä ja mielenkiintoisia. Kirja ei tosiaan mikään tajunnanräjäyttävä teos ole, mutta aihe sellainen, että se herättää sopivasti ajatuksia ja omia rakkaita muistoja keittiöstä. Lukuvauhti on muuten tämän kirjan alkupuoliskon suhteen ollut 59 sivua tunnissa, heti huomaa kun on väljempi taitto ja selkeät kappalejaot. Me like!


klo 20.14-21.55 (345 sivua luettu)

Huh! Meinasi usko loppua kesken... Niin kuin aikaisemmin totesinkin, keittiöön liittyvät pikkukertomukset ja arkiset avautumisetkin ovat ihan mielenkiintoisia, mutta liika on liikaa, ehdottomasti! Napakampi kokonaisuus olisi ollut enemmän mieleeni, tiivistettynä esimerkiksi 140 sivuun kokonaisuudesta ei varmasti olisi jäänyt mitään oleellista pois. Viime vuonna lukumaratonilla luin Kirsi Pihan ihanan Italian ylistyksen Medicien naapurissa ja ehkä hieman odotin tältä Tervon kirjalta vastinetta sille. Odotuksiani ei palkittu, mutta kyllä täällä vielä hengissä ollaan ja rohkeasti mennään seuraavaa tarinaa kohti.

Kansankynttiläin kokoontumisajot - Muistelmat
Koen 13 kotimaista kirjailijaa
100 naiskirjailijan kirjaa

---

Laura klo 22.18-00.28 (465 sivua)

J.K. Johansson
2013
221 s./Tammi
Silmät sikkuralla luettu edelliset pari tuntia. Onneksi on vetävä kirja, jonka katoamismysteeri todella kiinnostaa yökukkujaa. Vielä on sata sivua jäljellä, jatkan vielä tässä yöllä sen verran kuin jaksan ja jatkan aamulla. 800 sivun tavoite tuntuu kyllä juuri nyt hyvin kaukaiselta haaveelta, sen vain sanon...

Ihan putkeen ei ole muutenkaan mennyt, juoksupyrähdys meni odotettua paremmin, mutta kanapatonki ei sitten maistunutkaan vaan tuotti vaan inhottavan ähkyn ja ruoka oli sen verran vaikeasti syötävissäkin, että tv:tähän siinä piti syödessä katsoa ja pistää kirja hetkeksi sivuun. Ja nyt väsyttää niin jumalattomasti!

Olen tosiaan tarinan puolivälissä ja toistaiseksi on vähän annettu ymmärtää suuntaan ja toiseen, saa nähdä mikä homma katoamisen takana oikeasti lymyilee! Twin Peaks -viboista olen aidon yllättynyt, tv-sarjan monesti katsoneena tuntuu, että joka toinen asia olisi hakenut inspiraatiotaan kyseisestä tv-sarjasta, vaikka ihan suorasta matkimisesta ei olekaan kyse. Mutta, nyt vielä hetkeksi lukumoodi päälle ja sitten hyvin ansaitut unet! Aamulla jatketaan...

klo 00.43-01.25 ja 9.23-10.23 (566s.)

Laura on vihdoin tullut päätökseen, lopputuomio: ihan kiva jännäri. Yllättävät loppuratkaisut ja ilmeisesti tarina jatkuu vielä tulevaisuudessa. Twin Peaks -fanina ehkä hieman petyin, ettei Lauraa oltu tällä kertaa onnistuttu tekemään niin salaperäiseksi ja kiehtovaksi kuin alkuperäisessä tarinassa, mutta kyllä tämä kotimainenkin versio menetteli. Nyt on kuitenkin jo kiire seuravaavan kirjan pariin. Luettu on pää kolmantena jalkana, mutta tuntuu, että sivumäärät pysyvät todella maltillisissa määrissä. Eilisen valvominen kostautui enkä tänään jaksanut silmiäni avata vasta kuin yhdeksän maissa. En ihan suunnitellut tämän menevän näin:)

Koen 13 kotimaista kirjailijaa

---

Elokuvankertoja 10.30-11.30 (699s.)

Hernán Rivera Letelier
suom. 2012
133 s./Siltala
Maratonin loppusuora häämöttää ja vasta nyt tuntuu, että olen pääsemässä ns. kunnolla vauhtiin: juuri tällaista lukemisen maratonilla pitäisi olla, kirjojen tarpeeksi lyhyitä, jotta niistä selviää tunnin parin aikana.

Rivera Letelierin pienoisromaani on viehättävä, mutta raadollinenkin tarina elokuvien ihmeellisyydestä. Kirsikka kakun päällä olisi toki ollut se, että kirjassa mainitut elokuvat olisivat olleet tuttuja minulle, mutta olen toki elämässäni nähnyt sen verran mont elokuvaa, että voin samaistua tunteeseen, jonka elokuvat päähenkilössä ja hänen elokuvankertojan taitojaan katsomaan tulleissa kyläläisissä aiheuttaa.

Surullisia kohtaloita pullollaan oleva pieni tarina koskettaa, mutta saa myös kaipaamaan sitä aikaa, kun on osannut pysähtyä ihastelemaan elämän ihmeitä. Onko tuo kyky aina vain lapsilla vai elämmekö vain aikaa, jolloin mikään ei hätkäytä? Minäkin haluaisin taas nähdä elokuvan, joka saa sydämen pamppailemaan villisti.

Nyt vielä loppurutistus: aikaa alle puolitoista tuntia ja 101 sivua jäljellä. Nyt on vähän laskelmoitava ja valittava kirja, jossa on väljä taitto ja tiheään kappaleen vaihdoksia.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Chile

---

Elokuvamuisti klo 11.45-13.00 (810s.)

Katja Kallio
2007
155s./Otava
Menipä hilkulle tuo tavoitteen täyttyminen, mutta täysiä paahtaminen näköjään kannatti. Nyt silmiä särkee, nälkä on hirmuinen ja puolentoista tunnin kävelylenkki ystävän kanssa kolkuttelee jo alle tunnin päässä. Siispä sohvalle Sinkkuelämään toisen tuotantokauden pariin ja vähän ruokaa naamaan. Sitä ennen kuitenkin muutama sana Kallion kirjasta, josta jäi vielä nelisenkymmentä sivua lukematta. Ne hoidettakoon illan aikana pois päiväjärjestyksestä.

Edelliseen kirjaan verrattuna oli mukava palata elokuva-aiheeseen, jossa samaistuminen tapahtuu niin vaivattomasti. Minäkin olen rakkaimmista elokuvistani erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen, minäkin rakastan suosikkielokuviani enemmän kuin monia tuntemiani ihmisiä ja minäkin ajattelen lämmöllä niitä elokuvia, joiden katsominen on osunut elämässä oikeaan aikaan vaikka muuten elokuvassa ei olisi hurraamista. Kallion kirja elokuvista on hurmaava ja hyväntuulinen ja on ilo omistaa kyseinen teos. Tällä kertaa luin sitä hieman ahmien, mutta illalla luen loput enemmän nautiskellen ja pysähdyn muistelemaan tarkemmin omia kokemuksiani, jotka varmasti nousevat pintaan kirjaa lukiessa.

Palaan myöhemmin illalla vielä saattamaan maratonin arvoiseensa loppuun, mutta nyt elämä odottaa taas!

perjantai 3. toukokuuta 2013

24 h lukumaraton 4.5 - 5.5

Lukumaraton on täällä jälleen! Mies lähtee mökkeilemään viikonlopuksi ja minulle järjestyi menoiltani juuri 24 tunnin pituinen pätkä omaa aikaa, joten aion rentoutua hyvän kirjallisuuden parissa oikein urakalla. Kirjat ovat olleet hankittuna jo jonkin aikaa, joten niitä on tullut hiplattua muutamaan otteeseen. Enää ei kuitenkaan tarvitse odottaa kovin kauan! Odotan siis innolla tulevaa koitosta. Kuvakin minulla kirjapinosta oli, mutta kamera ja läppäri ei jostain syystä työskentele yhteen tänä aamuna, joten tyydytään tällä kertaa pelkkään sanalliseen kirjalistaan:

Rautasormus
Laura
Tulitikkutyttö
Teurastamo 5
Jääkaapin henki
Onnen koukkuja
Luoto meressä
Viides lapsi
William N. päiväkirja
Elokuvamuisti
Henkäys
Elokuvankertoja

Kirjapinosta löytyy aika mukavasti kaikkea. Kirjallisuutta on niin Suomesta, Ranskasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta kuin Chilestäkin. Genreistä on edustettuna muistelmia, historiaa, kaunokirjallisuutta, jännityskirjallisuutta ja kaunon & jännityksen välimaastossa seilaavia kirjoja. Kirjapinossa on neljä mieskirjailijan tuotosta ja 8 naiskirjailjoiden. Kustantajat ovat myös hyvin edustettuina: löytyy Otava, Tammi, Wsoy, Gummerus, Siltala, Atena ja Like. Olen aikoinaan lukenut kirjoista kolme eli Henkäys, Tulitikkutyttö ja Elokuvamuisti. Tämän kevään uutuuksia löytyy kolme eli Laura, Onnen koukkuja ja Rautasormus. Klassikkokiintiö tulee täyteen kirjoilla Teurastamo 5 ja Luoto meressä. Kaksi kirjaa oli ehdolla lukumaratoniin jo viime vuonna eli Viides lapsi ja William N. päiväkirja.

Heittäydyin lukumaratonin armoille viime kesänä ja tiesin heti haluavani toteuttaa rupeaman uudelleenkin. Viime kesänä tavoitteeni oli lukea 800 sivua, mutta valitettavasti 55 sivua jäi uupumaan. Tällä kertaa pyrin lukemaan 800 sivua ja mahdollisesti hieman ekstraakin. Viimeeksi lukemiseni keskeytyi muutamien sosiaalisten tilanteiden takia ja aloituskin myöhästyi 15 minuuttia. Epämääräiseen puuhasteluun tuhraantui aikaa kolme tuntia! Olisin mielelläni aloittanut maratonin lauantaina hieman myöhemmin iltapäivällä, mutta sunnuntain sovitut menot olisivat kärsineet, joten aloittelen lauantaina klo 13-14 maissa ja toivon, että jaksan lukea energisesti lauantaina ainakin 9 tuntia. Katsotaan!

Huomiseen!:)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kuukauden nuortenkirja: Aarresaari



R.L. Stevenson
1883 suom. 1909
292 s./7 cd levyä
WSOY 2006


Nyt olen hieman aikataulusta myöhässä, mutta saanen vielä esitellä huhtikuun nuortenkirjan Aarresaari. Teos on poikakirjallisuuden suuri klassikko ja onpa kirjaa pidetty jopa kaikkien aikojen parhaana seikkailuromaaninakin.

Tarinan päähenkilönä on nuori poika Jim Hawkins, joka pitää äitinsä kanssa vaatimatonta majataloa. Eräänä päivänä taloksi asettuu vanha ja rähjäinen merirosvo, joka tuntuu koko ajan olevan hieman varuillaan ja peloissaan. Kun mies myöhemmin kuolee, Jim löytää hänen tavaroidensa joukosta salaperäisen kartan. Pian on selvää, että vaarallinen merirosvojoukkio tietää kartasta ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen sen käsiinsä. Jimin ei auta muu kuin uskoutua muutamalle herrasmiehelle aarteesta ja kohta matkan esivalmistelut onkin jo tehty. Miehistöä kuitenkin tarvitaan runsaasti ja yllättäen satamasta löytyykin monta kiinnostunutta miestä mukaan. Liian myöhään Jim ystävineen tajuavat, että laivan miehistöllä on pahat mielessä ja verinen jahti aarteesta alkaa.

Aarresaari on niitä klassikoita, joiden perusidea on ollut selvillä jo kauan - tässä tapauksessa on saari ja siellä aarre ja moni halajaa aaretta itselleen - mutta muuten tarinan sisältö tuli yllätyksenä. Ihan mukava poikien seikkailuromaani Aarresaari on, mutta odotin kieltämättä hieman enemmän menoa ja meininkiä. Odotin mielenkiintoisia henkilöhahmoja, paljon kaikenlaista kieroa vehkeilyä ja erilaisia jännittäviä arvoituksia, joiden selvittäminen veisi koko ajan lähemmäksi aarteen kätköpaikkaa. Tarina kuitenkin koostui pääosassa siitä, että rehti miehistön osa saa sattuman kautta tietää epärehellisistä miehistä ja kun saareen vihdoin päästään, joukko jakaantuu kahtia niin, että rehdeillä on kartta. Pian pyssyt paukkuvat ja saartotilanteita syntyy. Virallinen aarteenmetsästys kestää muutaman sivun verran.

Kun odottaa vähintään voodoo-noidan antamia varoituksensanoja seikkailijoille; kauhutarinoita siitä miten muiden aarteenetsijöiden on käynyt ja aivonystyröiden tositoimiin joutumista, ei pettymykseltä voi oikein välttyä. Odotukset olivat kutakuinkin Jack Sparrow meets Indiana Jones meets Peter Pan meets Roope Ankan rahasäiliö. Tarina jonka kuuntelin olikin vähän laimeampi ja vakavampi. Mutta kyllä tästäkin selvitään!

---

Seuraavaksi blogissani onkin luvassa elokuvakooste parilta edelliseltä kuukaudelta, uuden teemakuukauden lanseeraus aiheella Legendaariset naishahmot ja kevään 24 tunnin lukumaratonille treenaminen. Lukukuukaudesta tulee varmasti mitä mainioin, kunhan ensin selviän tästä vappujuhlinnan aiheuttamasta pöhnästä...