tiistai 31. tammikuuta 2012

Bolsoin perhonen



Daphne Kalotay
2010 suom. 2011
412 s./WSOY


Nina Revskaja, Bolsoin perhoseksikin kutsuttu kuuluisa ballerina päättää hankkiutua eroon kaikista kallisarvoisista koruistaan, joiden henkinen painolasti on muuttunut jo liian painavaksi kantaa. Tämän viehättävän tarinan myötä lukija pääsee kurkistamaan Stalinin hallinnon aikaisiin taiteilijapiireihin Neuvostoliitossa. Nina Revskajan tuolloinen elämä on täynnä tanssia, menestystä ja rakkautta. Elämä epäilyksen ilmapiirissä tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei kehenkään voi luottaa täydellisesti.

Nautiskelin oikein mielelläni tästä elegantista tarinasta. Baletti-maailma jaksaa kiehtoa minua aina vain, vaikka sisälsihän kirja paljon muutakin kuin balettitanssijan arjen kuvausta. Revskajan nuoruuden aikaiset henkilöhahmot olivat juuri oikealla tavalla "historiallisia" eli usein huomasin pitäväni lukemaani totena, vaikka kyseessä ei tosiaan ole mikään muistelmateos. Myös silloiseen Neuvostoliittoon liittyvät asiat rupesivat kiinnostamaan ihan uudella tavalla. Maan historia avautui minulle enemmän ja näkökulma 1940-1950-luvun tapahtumiin oli hieman helpommin lähestyttävä kuin esimerkiksi Liksomin Hytti nro 6 -kirjassa.

Jouduin hetken jos toisenkin pohtimaan, miksi tarina kosketti minua, vaikka henkilöhahmot eivät niinkään tulleet rakkaiksi. Tajusin, että kirjassa on tietty asetelma, joka vetoaa minuun lukijana vuodesta toiseen: vuosikymmeniä sitten on sattunut petos, jota ei pelkät pahoittelut enää korjaa. Asianosaiset ovat kuolleet kauan sitten, eikä kohta ole enää ketää, joka muistaisi tai välittäisi heidän elämäntarinastaan. Ja se jos joku pistää aina kyynelkanavat virtaamaan!

Mutta vaikka lukukokemus olikin erittäin mieluinen, oli kirjassa muutama niin ärsyttävä asia, että en voi antaa niitä kirjailijalle anteeksi. Nyt seuraakin avautumista muutaman juonipaljastuksen kera: Tarinaan on valitettavasti onnistuttu sisällyttämään nykypäivän rakkaustarina, joka olisi minusta voitu jättää kokonaan pois. Ninan tarinan lisäksi kirjassa ei olisi tarvinnut olla D:n ja G:n siirappista ja ennalta-arvattavaa tarinaa. Tai no, voin suostua kompromissiin: kirjailija olisi voinut vähentää edes D:n ex-miehen ja G:n kuolleen puolison muistelua kolmeneljäsosan verran. D:n ja G:n elämää puolisoidensa kera muisteltiin kappale toisensa perään, ja loppupeleissä ihan samoja asioita toistettiin. Kirja olisi siis voinut olla 50 sivua lyhyempi. Ja nyt kun pääsin vauhtiin, niin en myöskään pitänyt tavasta, jolla tulevia paljastuksia haudottiin. Vihjailtiin koko ajan tyyliin "Nina muisteli sitä kamalaa päivää jolloin... Mutta ei, ei hän voinut antaa muistojen tulla, ei vielä kun se koskisi liikaa..." Muutama kerta tuolla tyylillä menee, mutta liika on oikeasti liikaa. Ainahan tämä salaisuuksien panttaaminen ei minua suinkaan haittaa, mutta tällä kertaa tyyli millä se toteutettiin oli jotenkin raivostuttava eikä kutkuttava.  

Osallistun kirjalla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteen alakatogoriaan Itä-Eurooppa ja valloitan sillä Venäjän. Kirjallisen maailmanvalloituksen suhteen olen kuitenkin tehnyt sen periaatepäätöksen, että kirjailijan pitää aina olla kotoisin valloitettavasta maasta (jos vain suinkin mahdollista), ja tämähän on yhdysvaltalaisen kirjailijan tekele, joten Venäjä jää vielä odottamaan valloittajaansa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Kultatukka, tähtönen

John Ajvide Lindqvist
2010 suom. 2011
575 s./Gummerus


On suorastaan mahtavaa lukea kirjaa, jonka on halunnut lukea jo jonkin aikaa! Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen uuden vuoden lupaukseeni, jonka oli tarkoitus kannustaa minua lukemaan heti niitä kirjoja, jotka kiinnostavat paljon, sen sijaan että jättäisi ne odottamaan täydellistä hetkeä. Suosituksia olen kuullut tästä kirjasta paljon ja blogini 1-vuotisjuhlien kunniaksi Järjellä ja tunteella -blogin Susakin muistutteli minua Lindqvistin kirjasta.

Eläkkeellä oleva Lennart Cederström päättää lähteä rentoutumaan sienimetsälle ja löytää kanttarellien sijaan kultatukkaisen tytön maakuopan pohjalta. Hän vie tytön kotiin vaimonsa Lailan luokse ja he päättävät tarjota tytölle kodin. Perinteinen rakkaus on kuitenkin kaukana, kun Pikkuinen päätyy asumaan kellarihuoneessa, josta tämä ei saa poistua myöhempinäkään vuosina, jotta hänen olemassaolonsa pysyisi salassa muilta. Tyttö on ainutlaatuisen lahjakas musiikin saralla, mutta häneltä puuttuu kyky tuntea ja välittää. Toisaalla toinen hieman tavallisemman oloinen tyttö varttuu rakastavassa perheessä, mutta kokee itsensä yksinäiseksi sudeksi. Tyttöjen elämät kietoutuvat toisiinsa heidän ollessaan 14-vuotiaita ja siitä lähtien tulee tapahtumaan toinen toistaan kauheampia asioita.

Kultatukka, tähtönen on todella mielenkiintoinen kirja, jonka satuin vieläpä lukemaan juuri oikeassa mielentilassa. Minulla oli sopivasti neljä päivää vapaata ja mukavasti aikaa uppoutua kirjan maailmaan. Tiiliskivissä on aina se hieno puoli, että tarina on rakennettu pitkän kaavan kautta ja syvyyttä on saatu mahdollisesti enemmän kuin lyhyemmissä kirjoissa. Tyttöjen elämässä myöhemmin tapahtuvat kauheudet tuntuvat todellisimmilta, kun molempien henkilöhahmojen elämäntarinoihin pystyy perehtymään kunnolla. Vaikka kirja onkin luokiteltu kauhukirjallisuuteen, siinä on paljon sellaisia elementtejä, jotka saavat tarinan tapahtumat vaikuttamaan tosielämän kannalta uskottavilta. Lukijana koin, että tietynlaisen elämänkatsomuksen omaava henkilö voisi toimia niinkuin kirjat henkilöt, jotka tekoineen ovat toinen toistaan puistattavampia - ja silti osittain tuttuja uutisista.

En ole aikaisemmin lukenut Lindqvistin kirjoja, mutta tämän perusteella hän tuntuu kirjoittavan todella mutkattomia, moniulotteisia ja helposti lähestyttäviä jännitystarinoita. Ainakin tässä kirjassa on minua miellyttävä kaunokirjallinen ote, jolloin peruskauhu saa uusia syvyyksiä ja tarina muuttuu koskettavaksi ja ajatuksia herätteleväksi. Nuoren tytön ajatusmaailman luulisi olevan tuntematonta maaperää keski-ikäiselle miehelle, mutta hän sai ainakin minut uskomaan luomiinsa henkilöhahmoihin.

Osallistun kirjalla haasteen Ikkunat auki Eurooppaan alakategoriaan Pohjois-Eurooppa ja valloitan sillä Ruotsin. Osallistun tällä myös Kirjallinen maailmanvalloitus -haasteeseen.

torstai 19. tammikuuta 2012

Ruotsalaisesta kirjallisuudesta

Kirjallinen maailmanvalloitukseni alkaa mukavasti naapurimaastamme Ruotsista. Tänä vuonna olisi tarkoituksena tehdä kirjallisia matkoja Euroopan alueella ja siirtyä sieltä mahdollisuuksien mukaan kaukomaillekin. Sattuipa vielä niin sopivasti, että Kirjavan kammarin Karoliina julkaisi äskettäin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteen, jossa on siis tarkoituksena lukea mahdollisimman paljon eurooppalaista kirjallisuutta. Nämä kaksi haastetta etenevätkin tämän vuoden ajan mukavasti käsikynkkää.

Ruotsalasia kirjailijoita etsiskelin niin Wikipedian, googlettelun kuin kirjastotietokantojenkin avulla. Olen näköjään jo valmiiksi lukenut ihan kivan pinon ruotsalaista kirjallisuutta: 

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
Kerstin Ekmann: Tapahtui veden äärellä
Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
Jan Guillou: Pahuus
---
Stieg Larsson: Millenium-trilogian osat 1 & 2
Camilla Läckberg: Fjällbacka-sarjan kaikki osat
Lars Kepler: Hypnotisoija
Liza Marklund: Postikorttimurhat
Leif G.W. Persson: Matkan pää
---
Elsa Beskow: Satu pikku pikku eukosta, Täti Ruskean syntymäpäivä
Anders Jaconsson & Sören Olsson: Bertin päiväkirjat -sarjan monta osaa
Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä -sarjan monta osaa
Sven Nordqvist: Viiru ja Pesonen -sarjan monta osaa
Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa
Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Kaikillehan tuntuu aina tulevan ruostalaisesta kirjallisuudesta mieleen jännitysgenre, jonka ruotsalaiset osaavatkin hienosti. Olen onneksi tarttunut aikoinaan myös muutamiin kaunokirjallisiin teoksiin ja lasten- ja nuortenkirjoihin. Minulla on sellainen tunne, että luen ruotsalaista kirjallisuutta melko tasaiseen tahtiin: listassa on kirjoja niin lapsuudesta, ylä-aste- ja lukiovuosilta sekä edellisiltä vuosilta.

Ruotsalaisten kirjailijoiden joukossa komeilee yksi kaikkien aikojen lempikirjailijoistani eli Camilla Läckberg. Hän taitaakin olla suosikeistani ainoa, jolta olen lukenut melkein koko tuotannon (vain hänen pienoisromaaninsa on lukematta). Larsson ja Kepler ovat myös jääneet mieleen keskivertoa parempina jännityskirjailijoina. Ekmannin Tapahtui veden äärellä on lukukokemus yläaste-ajoilta ja varsin positiivinen sellainen. Haluaisin vielä joku päivä lukea häneltä jotain muutakin. Bertin päiväkirjojen parissa viihdyin hyvin pikkutyttönä ja Pekka Töpöhäntä -kirjat ovat ehdottomasti sellaisia, joita lukisin mielelläni mahdollisen tulevan jälkikasvuni kanssa. Lindgrenin teoksia minulla on lukematta vielä vaikka millä mitalla ja siinä riittää projektia moneksi vuodeksi. Tästä voi kai tehdä sen päätelmän, että ruotsalainen kirjallisuus on kokemuksieni mukaan laadukasta ja vietän mielelläni aikaa sen parissa.

Monen mielenkiintoisen kirjailijan teoksia ovat kuitenkin vielä lukematta. Tein pienen listan lukemattomista, mutta tunnistettavista kirjailijoista, jotka olen myöskin jakanut kirjallisuusgenren mukaisiin ryhmiin. Kyllähän tuo jännityskirjallisuus näyttää olevan ainakin minun tapauksessani myös se tunnetuin genre, josta kirjailijoita tiedän.

Marianne Fredriksson
Kajsa Ingemarsson
Jonas Jonasson
Marianne Cedervall
Anne Swärd
---
Åsa Larsson
John Ajvide Lindqvist
Håkan Nesser
Åke Edwardson
Anna Jansson
Ann Rosman
Henning Mankell
Arne Dahl
Jan Wallentin
Johan Theorin
Mari Jungstedt
Jens Lapidus
Inger Frimansson
---
Gunilla Bergström

Oli aika hankalaa valita, kuka saisi olla maailmanvalloituskaverini tällä kertaa. Päädyin kuitenkin John Ajvide Lindqvistiin, jonka Kultatukka, Tähtösestä olen kuullut paljon hyvää. Omasta hyllystä minulta löytyisi Janssonia, Jungstedtia ja Rosmania. Lindqvistin lisäksi minua kiinnostaa erityisesti Theorin ja Mankell.

Onko tuolla lukemattomien ruotsalaisten kirjailijoiden joukossa joku niin mahtava kirjailija, että häneen kannattaisi heti tilaisuuden tullen tutustua? Mikä on ollut sinusta mieleenpainuvin ruotsalainen kirja? Kuinka moneen kirjailijaan sinä olet jo ehtinyt tutustumaan ja onko vielä joku, johon haluaisit tutustua?

Itse olen lukenut 15 ruotsalaisen kirjailijan teoksia ja haluaisin tutustua ehdottomasti vielä ainakin yhdeksään muuhun. Mielenpainuvin lukukokemus on mielestäni ollut Läckbergin Kivenhakkaaja.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Onnen tunti


Anna-Leena Härkönen
2011
287 s./Otava

Luimme Härkösen uusimman romaanin kimpassa Terhin kanssa. Pidän tätä periaatteessa ensikosketuksenani kirjailijan tuotoksiin, vaikka olenkin aikaisemmin lukenut hänen romaaninsa Loppuunkäsitelty. Se on kuitenkin niin henkilökohtaisesti hänen omaan elämäänsä liittyvä, etten osaa pitää sitä tavallisena romaanina. Kolumneja olen lukenut niihin törmätessäni ja Härkösen kirjoitustyyli on kyllä ollut tuttu jo vuosien ajan.

Tuula ja Harri elävät uusperheen arkea yhdessä Tuulan pojan Roopen kanssa. Eräänä päivänä Tuula huomaa törmäävänsä sijaisvanhemmuutta käsitteleviin juttuihin tämän tästä ja yksi asia johtaa toiseen. Pian perhe valmistautuukin jo ottamaan luokseen asumaan kaltoinkohdellut Vennin ja Luken, jotka ovat 5- ja 8-vuotiaat sisarukset. Tutustuminen ei käy yhdessä yössä, vaan kaikkien on poistuttava omalta mukavuusalueeltaan saadakseen uudet perhekuviot toimimaan.

Koin kirjan todella helppolukuisena, mutta silti hyvin informatiivisena. Sijaisvanhemmuus ja siihen liittyvät asiat ovat tärkeä ja kiinnostava aihe, vaikka en kirjan takakansitekstiä täysin allekirjoitakaan: En itse näe aihetta hirveän suurena tabuna, kun minäkin törmään sijaisvanhemmuutta ja lasten kaltoinkohtelua käsitteleviin artikkeleihin joka toisessa naistenlehdessä. Mutta ei se mitään, romaanien puolella aihe toki saattaa olla vähemmän käsitelty.

Onnen tuntia lukiessani tuli heti selväksi, että Härkönen osaa kirjoittaa mukavan kansantajuisesti ja sitä myöten miellyttävästi. Hän värittää arkipäivän vakaviakin ongelmia huumorilla, mutta ei vedä kaikkea ihan läskiksi. En ole tosiaan hänen kirjojaan montaa lukenut, mutta elän siinä uskossa, että hänen kirjoillaan on usein tosi selkeä aihe toisin kuin monilla muilla kirjoilla. Tuntuu, että Härkösen teoksiin on hyvä tarttua, kun haluaa lukea tavallisten suomalaisten ihmisten arjesta, jossa kamppaillaan milloin puolison haluttomuuden ja milloin lapsettomuuden kanssa. Tässä tuleekin minun suurin ongelmani: minua ei tuo tavallinen arki juuri kiinnosta - lukijana olen sitä kastia, että tavallista arkea saa yllinkyllin kun istahtaa teekupillisellen lähipiirin kanssa ja ruotii ongelmansa siinä. Joten siinä mielessä en ole lainkaan Härkösen kohdeyleisöä.  

Hyvää lukukokemusta häiritsi hieman se, että koin Härkösen kehittelemän päähenkilön Anna-Leenaksi itsekseen. En yleensä ole kiinnostunut lainkaan kirjailijoista itsestään. Minua ei kiinnosta onko kirjailijalla X miestä, kissaa, omakotitaloa, vaihto-oppilasvuosi takanaan, hybridiautoa tai mitä vielä. Härkönen on kuitenkin aina ollut kovin julkinen ihminen - ei välttämättä niin, että hän avautuisi elämästään Seiskassa, mutta olen kuitenkin esimerkiksi hyvin tietoinen hänen viljelemästään huumorista. Kaikki tällainen vaikuttaa ilmeisesti siihen, että en voi olla ajattelematta Tuulaa Anna-Leenana, vaikka heillä ei varmaankaan ole muuta yhteistä kuin tietynlainen sanavalmius.

Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa kirjasta, mutta yllätyin kun tarinan vakavasta luonteesta huolimatta minulle jäi sellainen fiilis, joka yleensä jää chic lit'iä luettuani. Onko muille käynyt tämä sama juttu? Tietenkin Onnen tunnissa uitiin hieman syvemmissä vesissä kuin yöunien menettäminen täydellisten kenkien takia, mutta silti kirjan lopetettuani tunsin vahvasti, että nyt olen lukenut melko kevyen kirjan, jossa tosin käsiteltiin melko vakavaa aiheutta. Kummallista.

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Ainakin pienen sellaisen. Kiinnostukseni Härkösen muita kirjoja kohtaan ei herännyt, eli uudesta kirjailijasuosikista en voi puhua, mutta hänen tyylinsä oli kuitenkin hirveän helposti lähestyttävä ja Onnen tuntia luki mielellään välipalakirjana ja tällä oli ehdottoman hyvä aloittaa kotimaista kirjallisuutta käsittelevä haaste. Kirjailijan kolumneja luen varmasti sitäkin suuremmalla mielenkiinnolla. 

Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja alakategoriaan kotimaisten naiskirjailijoiden teoksia 2000-luvulta.

lauantai 14. tammikuuta 2012

The Secret Life of Bees



Sue Monk Kidd
2002
302 s.


Kyseinen kirja on ollut minulla lainassa pienen ikuisuuden. Päätin jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella, että tämä tulee olemaan vuoden 2012 ensimmäinen kirja, jotta saan sen luovutettua takaisin oikealle omistajalle. En koe, että odotukset olisivat kasvaneet suhteettoman suuriksi antamalla lukukokemuksen odotuttaa itseään. Odotin toki keskivertoa parempaa ja mieleenpainuvaa tarinaa ja petyin sitten ehkä loppujen lopuksi vähän. Toisaalta pettymys ei ole niin suuri, että sitä tekisi mieli voivotella loputtomiin, huomasin vain jo alkuvaiheessa tarinaa, että se ei taida temmata minua mukaansa.

Neljätoistavuotias Lily asuu Sylvan pikkukaupungissa isänsä kanssa, joka on vaimonsa kuoleman jälkeen kohdellut tytärtään kylmäkiskoisen välinpitämättömästi. Lilyn elämästä on aina tuntunut puuttuvan jotain äidin poissaolon takia. Tilanne saa uuden käänteen, kun Lily huomaa olevansa pakomatkalla heidän tummaihoisen taloudenhoitajansa Rosaleen kanssa. Tie vie heidät kohti vaalenpunaista taloa, jota asuttavat kolme sisarusta, jotka tietävät elämästä yhtä jos toistakin. Heidän luonaan Lily oppii paljon niin mehiläisistä kuin omasta äitisuhteestaankin.

Tarina on hieno siinä missä moni muukin tarina, ja nuori Lily ei ärsytä niin paljon kuin voisi pahimmassa tapauksessa ärsyttää. Tarina etenee mukavaan tahtiin eikä paikoillaan junnaamista juuri tapahdu. Mehiläisiä kasvattavat sisarukset ovat juuri niin sydämellisiä ja empaattisia kamalia kokeneille pakolaisille kuin toivoa saattaa. Silti en rakastunut päätä pahkaa tähän kirjaan. Olo on itse asiassa ärsyttävän neutraali, enkä usko kantavani tarinaa mukanani kovinkaan pitkään.

Näissä englanninkielisissä kirjoissa on kyllä vaikka mitä lisämateriaalia itse tarinan lisäksi. Minun versiossani on kirjailijan haastattelu ja vinkkejä siihen, miten esim. lukupiiriläiset voivat herätellä keskustelua kirjasta. Mahtavaa! Nyt ihan harmittelen sitä, ettei ollut kenenkään kanssa kimppalukua tästä kirjasta, olisi ollut mielenkiintoista päästä keskustelemaan kirjan tapahtumista ja henkilöhahmoista. Pysähdyin itsekin miettimään tarinaa kysymysten avulla ja lukukokemus ikäänkuin parani sen myötä.

Kirjan lukemisessa meni tosiaan hurjat 13 päivää. En muista milloin olisin lukenut yhtä kirjaa niin kauan, ottaen huomioon että kirjassa on kuitenkin vain 300 sivua. Englanniksi lukeminen toki kestää kauemmin kuin omalla äidinkielellä, mutta silti. Olen aloittanut kuntoiluun liittyvän projektin, johon on tarkoitus panostaa tänä vuonna kunnolla ja sen takia lukemisenkin on otettava hieman takapakkia. Tätä menoa lukisin kuitenkin vain noin 26 kirjaa vuoden aikana, ja se on kyllä liian vähän, joten kultaista keskitietä etsimään!:)

Otan tästä vuodesta alkaen osaa Kirjalliseen maailmanvalloitukseen, ja vaikka pyrinkin etenemään melko järjestelmällisesti aloittaen Pohjois-Euroopan maista, valloitan tällä kirjalla Yhdysvallat, kun tilaisuus mukavasti yllätti.

PS. Tervetuloa uusille lukijoilleni, ilahdutitte kaikki päivääni klikkautumalla vakilukijoikseni. Kiitos!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Tänäkin vuonna luetaan!

Voi miten sormet niin mielellään näpyttelisivät lukulistoja tällekin vuodelle! Yritän kuitenkin parhaani mukaan vastustaa kiusausta, koska olen listahirmu siinä määrin, että yrittäisin kuitenkin orjallisesti suorittaa sitä(kin) listaa. Nyt haluaisin kokeilla spontaania kirjanbongailu, sillä viime vuosi oli täynnä haasteita ja omia lukupakkomielteitä:) Fiilistelen uutta vuotta kuitenkin siinä määrin, että vähän pohdiskelen, mitä sitä voisi 
mahdollisesti lukea.

Minulla on jo kolmen neljän vuoden ajan ollut tapana lukea kirjoja erilaisilta kirjalistoilta. Blogiin asti olen tuonut vanhemman listan Tuhat vuotta - sata kirjaa sekä tuoreemmat Keskisuomalaisen ja Guardian-lehden listat. Näitä ikuisuusprojekteja pääsisin hieman eteenpäin, jos tarttuisin muutamiin jo pitkään kiinnostaneisiin kirjoihin. Listoilta minua kiinnostaa (juuri nyt) erimerkiksi Peppi Pitkätossu, Hamlet, Vanhus ja meri, Garpin maailma, Rautatie, Luolakarhun klaani, Kuin surmaisi satakielen ja Lolita.

Tänä vuonna olisi tarkoitus lukea enemmän kotimaista kirjallisuutta, perustinhan ihan haasteenkin moista toimintaa tukemaan. Yritän löytää omia tulevia suosikkeja kotimaisen kirjallisuuden piireistä ja uskoisin ainakin seuraavien kirjailijoiden puhuttelevan minua lukijana: Anna-Leena Härkönen, Virpi Hämeen-Anttila, Bo Carpelan, Monika Fagerholm, Joel Haahtela, Leena Krohn ja Mika Waltari.

Tietenkin osansa lukupinossa saavat ihanat mielenkiintoiset uutuudet ja muut yllättäen vastaan tulevat kirjatuttavuudet. Kevään kirjaluetteloita selaillessani tein jo muutamia minua mahdollisesti kiinnostavia löytöjä, mutta enhän minä niitä enää muista! Viime vuoden uutuuksistakin on vielä moni kirja lukematta! Kleopatra, Piiat, Tuulen nimi ja Vapaus odottavat lukijaansa vieläkin.

Osa vuoden kirjakiintiöstä tulee teijän lukijoiden vinkkailemista kirjoista. Osaksi synttäriarvonnan yhteydessä annetut kirjasuosittelut tukevat kotimaisen kirjallisuuden haastettani ja moni vinkattu kirja tuottaa ruksittavaa klassikkolistoillakin.

Tarkoituksena olisi lukea kirjoja enemmän suosikkikirjailijoiltani. Viime vuonna en esimerkiksi lukenut juuri ollenkaan vanhojen tuttujen kirjoja, vaan huitelin menemään uusilla tuttavuuksilla. Jo on kumma jos en saa aikaiseksi tartuttua esim. John Irvingin, Margaret Atwoodin tai Ian McEwanin kirjoihin.
Viimeinen luku ensi vuoden kirjapinossa muodostuu Maailmanvalloitus -haasteen muutamasta kirjasta. Muut kirjabloggaajat ovatkin jo ahkerasti valloittaneet maailmaa lukien ja nyt minäkin aion liittyä tähän hilpeään seuraan. Minun olisi kuitenkin tarkoitus edetä maltillisesti eteenpäin ja panostaa haasteeseen ehkä kerran kuussa. Ennen haastekirjan lukemista aion katsastaa valloitettavan maan kirjallisuutta, muistella mitä olen aikaisemmin lukenut ja miksi. Mukavuusalueelta ei tarvitse ihan heti poistua, koska aloitan urakkani Pohjoismaista ja etenen siitä pikkuhiljaa muuta Eurooppaa kohden.

Nyt sitten vain spontaanisti kirjoja valitsemaan!;)

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haaste

Viime vuoden puolella ehti pamahtaa käyntiin jo parikin kotimaiseen kirjallisuuteen liittyvää haastetta. Pohdin ensin, jospa vain osallistuisin niihin tarkoituksena lukea enemmän suomalaista kirjallisuutta, mutta julkaisen nyt kuitenkin tämän omani, koska se vastaa eniten omiin tarpeisiini.

Olen usein harmitellut omaa vähäistä kiinnostustani kotimaista kirjallisuutta kohtaan. Muutamia suomalaisia kirjoja tulee luettua silloin tällöin, mutta suurin osa niistä on jättänyt melko nihkeän jälkifiiliksen eikä kotimaiselta kentältä ole löytynyt ehdottomia suosikkikirjailijoita. Moni kuitenkin tuntuu uskovan kotimaisen kirjallisuuden laatuun, joten nyt on jo korkea aikaa haastaa itseni tutustumaan siihen tarkemmin. Tarkoituksena on etsiä niitä kirjahelmiä, jotka puhuttelevat juuri minua. Kaikesta lukemastani en luultavasti tule pitämään, mutta toivon löytäväni matkan varrella monta hyvää kirjaa. Joten jos kirjablogimaailmasta löytyy muitakin haluttomasti kotimaiseen kirjallisuuteen suhtautuvia lukijoita, niin hypätkää ihmeessä aarrejahtiin mukaan!  

Jaottelin kotimaista kirjallisuutta muutamiin alakategorioihin, koska se toimi hienosti Karoliinan laadukkaassa Totally British -haasteessa. Mitään virallista maksimimäärää en haasteeseen tai alakategorioihin laita, mutta toki pääasiana on lukea mahdollisimman paljon kotimaista kirjallisuutta. Haluan lukea kirjoja mahdollisimman laaja-alaisesti, joten alakategoriat auttavat siinä mielessä asiaa. Uskoisin eteneväni niin, että luen ensin jokaisesta kategoriasta yhden kirjan ja aloitan sitten kierroksen uudelleen. Olisi mukavaa saada luettua edes kaksi kirjaa per kategoria, mutta toivottavasti haaste vie mukanaan ja luettuja kirjoja tuleekin kolme per kategoria:)

Mitään virallisia lukusuunnitelmiakaan en aio tehdä, vaan aion kuunnella lukufiiliksiäni. Jossain vaiheessa mietin kuitenkin varmasti enemmän sitä, miltä osin kotimainen kirjallisuus kiinnostaa ja mitä aion takuuvarmasti jättää lukematta. Aion aloittaa pehmeällä laskulla lukien vain niitä kirjoja, joista uskon takuuvarmasti pitäväni. Myöhemmäksi jätän kirjalliset kokeilut tyyliin Jari Tervo ei juuri kiinnosta, mutta olisihan se hyvä häneltäkin jotain lukea ihan yleissivistyksen takia.  

Alakategoriat ovat:
- Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset 2000-luvulla*
- Kotimaisten mieskirjailijoiden teokset 2000-luvulla*
- Kotimaisten naiskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua**
- Kotimaisten mieskirjailijoiden teokset ennen 2000-lukua**
- Jännityskirjallisuus
- Fantasia- ja scifi-kirjallisuus
- Klassikot
- Kotimaisten esikoiskirjailijoiden teokset ***
- Lastenkirjallisuus
- Nuortenkirjallisuus
- Sarjakuvakirjallisuus
- Tietokirjallisuus
- Kotimaiset elämänkerrat
- Novellikokoelmat
- Eräkirjallisuus
- Runokokoelmat
- Suomi ja sodat
- Suomalaiset maailmalla
- Palkitut kotimaiset kirjat ja kirjailijat

* Kotimaisten nais- ja mieskirjailijoiden teokset, jotka on painettu 2000-luvun puolella.
** Kotimaisten nais- ja mieskirjailijoiden teokset, jotka on painettu ennen 2000-lukua.
*** Kirjailijoilla, joilta on ilmestynyt vasta yksi (1) teos eli vain se esikoisromaani, voi valloittaa tätä kategoriaa. Näin tulee tutustuttua uusiin kirjailijalupauksiin.