Huckleberry Finnin seikkailut





Mark Twain
1884 suom. 1904
322 s./Wsoy

Ensimmäisen kerran 1904 suomennettu Huckleberry Finnin seikkailut on poikakirjallisuuden suurimpia klassikoita. "Sarjan" muissa osissa seikkailee Huckin ystävä Tom Sawyer ja minusta onkin mielenkiintoista, että jatko-osa on tällä kertaa tunnetumpi kuin ensimmäinen osa. Vai onko se? Minä olen mielestäni aina tiennyt Huckleberry Finnistä, mutta Tom Sawyer on ollut ihan mr nobody.


Kirja onnistui vauhdittamaan viikonlopun sairasteluani oikein mainiosti. En aluksi ollut klassikkotuulella, mutta pääsin tunnelmaan nopeasti ja viihdyin siitä lähtien Huckin seurassa oikein hyvin. Päähenkilöhän on aikamoinen velikulta, jonka tempaukset lukija antaa mielellään anteeksi kerta toisensa jälkeen. Eräänä päivänä Huck karkaa kotoa ja lyöttäyy yhteen karanneen orjan Jimin kanssa. Mississippi-jokea pitkin matkatessaan he kohtaavat kaikenlaisia ihmisiä ja joutuvat pinteeseen uudelleen ja uudelleen.

Huckleberry Finn on mielestäni oikein virkistävä päähenkilö. Ehdottomasti tuhmeliini, mutta hyvällä sydämellä varustettuna. Kaikkia ei ole luotu elämään sisäsiististi pyhävaatteet päällä, joidenkin täytyy päästä seikkailemaan. Huckin sielunelämää tarkastellaan muutamaan otteeseen hieman lähemmin, ja se tekee hänestä entistä mielenkiintoisemman henkilöhahmon, josta on helppo pitää. Kun Huck on esimerkiksi aikeissa tehdä jotain kiellettyä, hän miettii aina ensin vaikuttimiaan. Hän kyllä tietää oikean ja väärän eron, mutta päätyy usein kyseenalaistamaan yleisesti oikeana valintana pidetyn vaihtoehdon.  

Nuorempana tyttönä luin mielelläni tyttökirjallisuuden klassikoita, mutta en tiedä mitä olisin tästä tykännyt silloin. Huckleberry Finnin seikkailut on ehdottomasti hyvänmielenkirja, vaikka kaikenlaisia väkivaltaisuuksia kirjassa tapahtuukin. En tiennyt miten päin olisin ollut, kun Huck vietti muutamia hetkiä Grangefordin perheen seurassa. Perheen kymmeniä vuosia kestänyt vihanpito toisen rikkaan perheen kanssa ei voinut päättyä muuten kuin erittäin huonosti. Toisaalta taas naureskelin ääneen huijarilurjuksille, joiden kanssa Huck ja Jim jakavat lauttansa yhdessä vaiheessa tarinaa. Kirjan parasta antia olikin juuri tämä mitä-tahansa-voi-sattua-ja-sattuukin -meininki.

Mississippi-joen ympäristön elämäntavan kuvailu suorastaan hengästytti. Joskus lukiessa tulee todella vahva tunne, että olisinpa tuolla kirjan esittelemässä maailmassa juuri nyt. Suuren osan Huckin seikkailuista jättäisin suosiolla väliin, mutta päästäpä syvään etelään ihailemaan jokimaisemaa höyrylaivoineen kaikkineen. Mutta nyt on väärä vuosisatakin, mahtaisiko kirjan tunnelmaa enää edes aistia siellä tänä päivänä. 

Suketuksen kanssa muuten vedettiin tämäkin klassikko läpi. Hänen arvionsa kirjasta ilmestyy lähipäivinä.