keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Valkoiset omenat

Jonathan Carroll
2002 suom. 2006
317 s./Loki-kirjat

Mitä tapahtui ja kenelle?
Vincent Ettrich huomaa olevansa kummallisessa tilanteessa: hän on kuollut, mutta palannut takaisin elävien kirjoihin. Miksi? Hänen elämänsä tarkoitus on pelastaa universumi kasvattamalla rakastettunsa Isabellen kanssa heidän toistaiseksi syntymätön poikansa Anjo. Toinen toistaan oudommat hahmot kuoleman takaa yrittävät tehdä kaikkensa, jotta Ettrich epäonnistuisi.

Kirja minun makuuni?
Odotin kirjan lukemista, vaikka en olekaan maagis-realistisen kirjallisuuden ylin ystävä. Muistelin, että tarinaa on kehuttu kovasti blogimaailmassakin ja suurella mielenkiinnolla tartuin tähän monen suosikkitarinaan. Ja sellaiselta kirja vaikuttikin, toteemitarinalta niille, jotka pääsevät samalle aaltopituudelle kirjailijan kanssa. Minä en päässyt. Kirjan kannessa siteerataan viehättävästi Agonya "Jos saat tämän kirjan lahjaksi, joku todella pitää sinusta". Voi kun olisinkin päässyt tuohon tunnetilaan, mutta ei.

Kenelle suosittelisin kirjaa?
Lähivuosina lukemistani kirjoista tuli mieleeni Harjukaupungin salakäytävät. Jos pidit tästä Pasi Ilmari Jääskeläisen tarinasta, Carrollin aikuisten satu voisi olla sinun juttusi. Itse aion pitää taukoa tästä genrestä.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Luolakarhun klaani

Jean M. Untinen-Auel
1980 suom. 1981
596 s./WSOY

Mitä tapahtuu ja kenelle?
Aylan klaani menehtyy maanjäristyksessä ja tyttö päätyy Luolakarhun klaanin kasvatettavaksi. Pieni tyttö on niin käytökseltään kuin ulkonäöltäänkin täysin erilainen kuin muu klaani. Suurin ponnisteluin Ayla sopeutuu elämään uudessa klaanissa, mutta ei ilman valtavia kasvukipuja. Osa klaanista suhtautuu Aylaan epäluuloisesti vuosienkin jälkeen, joten yhteentörmäyksiä sattuu tavan takaa.

Kirjan parhaat palat?
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Jääkaudelle, noin 30 000 vuoden päähän nykypäivästä. Luonnollisestikin oli kutkuttavan mielenkiintoista lukea sen ajan ihmisistä ja heidän elinkamppailustaan alati muuttuvassa maailmassa. Mielestäni tarinan vahvuus on nimenomaan ajankuvassa vaikka toki kirjailija on luonut muutaman todella mielenkiintoisen henkilöhahmon Aylan tarinan ympärille. Kirja on aikamoinen tiiliskivi, joten tarinan pitää olla lukijaa tavalla tai toisella liikuttavakin. Olikin sydäntä särkevää seurata hiipuvan klaanin viimeisiä hengenvetoja, Aylan kannatellessa ihmiskunnan tulevaisuutta harteillaan.

Maan lapset -sarja jatkuu?
Leikittelin ensimmäisen osan luettuani hetken ajatuksella, että todella lukisin koko sarjan lähivuosien aikana. Lopulta päädyin siihen, että sarjalla ei ehkä kuitenkaan olisi kokonaisuutena niin paljon annettavaa, että lukeminen olisi vaivan väärti. Oletan siis, että tarina lopulta vain toistaisi itseään, Ayla seikkailisi pitkin poikin Jääkauden Eurooppaa ja kohtaisi ehkä muitakin klaaneja, mutta lopulta kaikki toistaisi vain ensimmäistä osaa. Päätöksen tehtyäni kipaisinkin heti Wikipediaan lukemaan juonikuvaelmat sarjan muista osista ja pystyin huokaisemaan helpotuksesta: uteliaisuuteni on nyt tyydytetty ja tiedän Aylan elämän suuntaviivat, mutta uskon tehneeni oikean ratkaisun, kun päätin jättää sarjan lukemisen ensimmäiseen osaan.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Mutta minä rakastan sinua

Eppu Nuotio
2015
283s./Otava


Mitä tapahtui ja kenelle?
Keski-ikäset Karin ja Lauri tapaavat yllättäen asuntonäytössä, jonne kumpaisenkin jalat ovat vieneet suorastaan kohtalon johdattamina. Molemmat ovat saaneet aikaisemmissa parisuhteissaan siipeensä ja ajatus uudesta rakkaudesta on tuntunut pitkään mahdottomalta. Mutta nyt Karinin ja Laurin katseet kohtaavat ja molemmin puoleinen kiinnostus herää.

Yllätyksellinen lukukokemus?
En osaa sanoa mitä odotin kun tartuin ensimmäistä kertaa Nuotion tuotantoon, mutta yllätyin kuitenkin kun lukukokemus oli niin...nuorekas. Pidin kirjailijan kirjoitustyylistä ja lukeminen sujui yhtä sujuvasti kuin esimerkiksi Pulkkisen tekstejä lukiessa. En ajatellut, että voisimme olla niin samoilla aaltopituuksilla tarinan kanssa, kun en varsinaisesti koe olevani kirjan kohdeyleisöä... Ystävänpäivään sopiva kansikuvakin antoi ehkä odottaa jotain hempeää hömppää, mutta vaikka rakkaus olikin kirjan kantava teema, tarina ja varsinkin sen hahmot olivat varsin arkisia.

Mikä varsinkin jäi mieleen?
Kirjan lukemisesta on jo useampi viikko, joten tätä onkin hyvä pohtia näin jälkikäteen. Oli kiva, että pääpari päätyi yhteen alussa niin vaivattomasti ja asiat vain loksahtelivat paikoilleen, mutta lopulta kiinnostuin kuitenkin Lauriin yksipuoleisesti rakastuneen nuoremman työkaverin mielenmaisemasta ja odotin jännityksellä, mitä kortteja kohtalolla on hänelle jakaa.