sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Maastamuuttajat 1



Vilhelm Moberg
1949 suom. 1958
255 s./Otava


Yksi vuoden parhaimpia lukukokemuksia on tässä, siitä uskallan olla varma! Olen parin edellisen vuoden aikana lukenut useita uudisraivaajista kertovia kirjoja ja tämä ruotsalainen klassikkosarja kannatti myös ehdottomasti korkata.

Kirjojen keskellä -blogin Maija suositteli minulle Mobergin seitsemään osaan jaettua kirjasarjaa jo pari vuotta sitten ja vasta nyt tulin tarttuneeksi siihen. Kirjan tarina tuli siinä mielessä ajankohtaiseksi, että ensimmäinen matkani New Yorkiin alkaa olemaan käsillä ja halusin virittäytyä tunnelmaan hyvissä ajoin. Olemme alustavasti suunnitelleet koluavamme museoista pelkästään Luonnontieteellisen museon, mutta tämä(kin) kirja vahvisti tunnetta siitä, että siirtolaisuutta käsittelevä museo voisi olla kiinnostava.

Maastamuuttajat -sarja alkaa 1800-luvun Ruotsista, jossa Smoolannin Ljuderissa asuvat talonpoikaisperheet ottavat osaa ensimmäiseen suureen muuttoaaltoon Atlantin toiselle puolelle. Pohjois-Amerikan Yhdysvallat on lähes pelkästään huhupuheista tuttu maa, mutta sen vetovoima on niin kova, että Jumalaa pelkäävät talollisetkin uskaltavat myydä kaiken omaisuutensa voidakseen lähteä tavoittelemaan parempaa elämää vieraalle mantereelle. Vaikka Yhdysvalloissa sanotaankin asuvan pelkkää roskasakkia, joka on lähtenyt velvollisuuksiaan karkuun Vanhasta maailmasta ja myrkyllisiä käärmeitäkin joutuu varomaan jokaisella askeleella, tuntuu hedelmällinen maa ja vaurastumisen mahdollisuus tilaisuudelta, jota ei voi jättää käyttämättä.

Luvassa on siis mitä luultavimmin hieno ja tarkkanäköinen ajankuvaus ruotsalaisista siirtolaisista Uuden maailman haasteiden keskellä. Ensimmäisessä osassahan muutto alkaa vasta varovaisesti itää nuoremman polven keskuudessa ja vuosien mittaan se pikkuhiljaa konkretisoituu vanhemman väen vastusteluista huolimatta. Toinen osa, jossa pitkä merimatka alkaa olisi varmasti kiinnostavaa luettavaa esimerkiksi lentokoneeseen Nykin matkaa ajatellen... Täytyykin lähteä metsästämään sitä antikvariteetista!

En voi sanoa olevani suuri klassikoiden ystävä. Tunnun pääseväni vain harvojen kanssa samalle aaltopituudelle, mutta Mobergin kirjan kanssa yhteinen sävel löytyi melkein heti ja nyt palan halusta tietää miten rohkeiden siirtolaisten käy laivan saavuttua New Yorkiin. Taakse ovat jääneet vanhat sukulaiset ja ystävät, joita ei ole mahdollista nähdä enää koskaan ja edessä siintää uusi elämä, josta on unelmoitu kuukausi toisensa jälkeen.

Suosittelen!



tiistai 18. maaliskuuta 2014

Vapaana elämisen taito


Päivi ja Santeri Kannisto
2014
210 s./Atena

Nomadipariskunnan yhdessä kirjoittama, vapaana elämisen julistukseen nojaava teos on sangen mielenkiintoinen tuttavuus. Maailmalla jo vuosikausia vaeltaneet Päivi ja Santeri kannustavat kaikkia kyseenalaistamaan hyvinvointivaltioiden opit onnellisesta elämästä ja etsimään sen sijaan omia onnellisuuden avaimia. Pariskunta haluaa muistuttaa, että kaikki eivät tule onnelliseksi elämällä heidän tavallaan, mutta jokainen voi silti pyrkiä merkityksellisempään ja vapaampaan elämään omalla tavallaan, pienin askelin.

Kerralla en ehtinyt kirjaa hotkaisemaan, mutta luin sitä mielelläni aina kun aikaa suinkin ilmaantui. Välillä varsin filosofiseksi äityvät mietelmät vapaudesta vaativat oman aikansa iskostuakseen alitajuntaan, joten siinä mielessä oli hyvä, että etenin hissukseen jääden välillä pohtimaan lukemaani.

Kirja muodostuu viidestä dialogin sävyttämästä kappaleesta, joissa nomadipariskunta ja heidän ystävänsä eri puolilta maailmaa pohtivat vapauden filosofiaa. Kappaleen lopussa on Päivin ja Santerin vinkit isoihin ja pieniin tekoihin, joiden avulla lähteä tavoittelemaan vapaampaa huomista. Vaikeatkin asiat on ilmaistu yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi ja kirja onkin todella helposti lähestyttävä.

Olin vasta aloitellut kirjan parissa, kun kävin lukemassa Lurun mainion kirjoituksen kirjan "epäkohdista". Hän on muotoillut todella hyvin minunkin mielessäni risteilevät ajatukset siitä, että läheskään kaikkia pariskunnan teesejä vapaudesta ei voi allekirjoittaa. Jo pari sivua kirjaa luettuani en voinut olla kuulematta Ymmin sanoja mielessäni: "Ei se maailma niin pyöri, että Päivi ei tee töitä, Sonja ei tee töitä, kukaan ei tee töitä..." ;)

Lurun kaiken kattavan tekstin jälkeen oli joka tapauksessa helppo päättää, että keskityn hankkimaan kirjasta inspiraatiota oman elämän pieniin muutoksiin ja jätän pariskunnan osittain äärimmäisyyksiin viedyt yhteiskuntakriittiset ajatukset vähemmälle huomiolle. Vaikka Päivi ja Santeri muistuttavatkin pitkin kirjaa siitä, että heidän tapansa elää ei ole ainoa oikea tapa, en silti voinut välttyä tunteelta, että jokaisen rivin väliin on kuitenkin painettu ajatus siitä, että vain he elävät oikein.

Pidin siitä, miten kirja sai ajattelemaan sellaisiakin asioita, joita ei tavallisen arjen hulinassa tule aina mietittyä. Välillä teksti tuntui ärsyttävän provosoivalta, välillä taas oikeasti inspiroivalta. Ehdottomasti kirja, joka kannustaa ajattelemaan asioita! Näin ollen suosittelen lämpimästi!

Kustantaja esittelee kirjansa täällä.

P.S. Niin ja siitä inspiraatiosta: Kirjan luettuani haluan entistä enemmän pyristellä pois älypuhelimen vallasta; antaa aikaa kaikkein tärkeimmille asioille elämässä eli omalle hyvinvoinnille ja rakkaille ihmisille; tehdä kestäviä ja fiksuja hankintoja; sanoa enemmän "kyllä", mutta uskaltaa sanoa "ei", kun siltä tuntuu ja murehtia entistä vähemmän. 

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Varistyttö



Erik Axl Sund
2014
415 s./Otava


Luin Varistyttö-trilogian ensimmäisen osan kuukausi takaperin, mutta koska kirjan julkaisupäivä oli vasta kaukana tulevaisuudessa enkä tuolloin tajunnut kirjata mietteitäni sen kummemmin ylös, alkavat muistikuvat tarinasta olla melko hataria.

Ensinnäkin kirja oli suorastaan loistava valinta mökille, jossa on aina ihana käpertyä takkatulen ääreen lukemaan jännitystarinaa. Tarina todella vei mukanaan ensimmäisistä sivuista lähtien ja kirjaa oli vaikea jättää kesken hetkeksikään. En koe hätkähtäväni pienistä, joten tarina sai siinäkin mielessä mielenkiintoisen ulottuvuuden, että pääsin testaamaan, missä omat rajani menevät raakojen tapahtumien suhteen.

Rikoskomisario Jeanette Kihlberg alkaa tutkia nuorten poikien murhia. Pojat ovat joutuneet äärimmäisen julman väkivallan kohteiksi ennen kuolemaansa, joten poliisivoimilla on kiire löytää kiduttamisesta nauttiva sarjamurhaaja. Apua Jeanette saa psykoterapeutti Sofia Zetterlundilta, joka hoitaa työkseen mm. persoonallisuushäiriöistä kärsiviä ihmisiä.

Alkuasetelma on varsin perinteinen ja eniten Varistyttö tuntuukin eroavan muista genren kirjoista nimenomaan suoralla väkivallan kuvailulla. Ja aika rankkaa tekstiä onkin luvassa alusta loppuun asti. Pienet lapset joutuvat kokemaan anteeksiantamattoman kamalia asioita, kukin tavallaan. Ahdistus kieltämättä iskee, jos hetkeksikin pysähtyy tarinaa lukiessa todella miettimään, mitä se kaikki väkivalta merkitsee: rikkinäisiä lapsia, joista kasvaa rikkinäisiä aikuisia, haavoja jotka eivät koskaan parane, katkeruutta ja kostonhalua ja yksinkertaisesti ihan mielettömän suurta kipua ja pelkoa. Tietyissä kohdissa kieltämättä mietin, että eikö vähempikin olisi riittänyt...

Aikamoinen paketti siis, johon on itse asiassa luvassa jatkoa jo tämän vuoden puolella. Jään odottamaan toista osaa mielenkiinnolla! Faniksi en tunnustaudu, mutta tarina oli kaikesta väkivallasta huolimatta mukavan helposti lähestyttävä ja viihdyttävä, aika täydellinen aivojen nollaus -kirja siis.

Susa on myös kirjoittanut Varistyttö-kirjasta ja kustantajan esittelytekstiin pääset tästä.



keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kauhun tasapaino



Anna-Leena Härkönen
2011
395 s./Otava


Kauhun tasapaino on niitä oman kirjahyllyn herkkuja, joiden arvon oppii tuntemaan ihan yllättäen, silloin kun on ehkä jo luopunut toivosta. Aloittelin kirjaa pari vuotta sitten, mutta taisin elää tuolloin sellaisessa henkisessä tilassa, että en oikeastaan tarvinnut Anna-Leena Härkösen viisauksia, joten kirja jäi kesken. Taisin jopa voivotella, että yhden kolumnin luettuani olin lukenut ne kaikki...

Olin väärässä! Aina on oikea aika pirullisen hauskoille ja tarkkanäköisille mielipidekirjoituksille!

Otin kirjan mukaani töihin ruokataukolukemiseksi ja parin viikon aikana kokoelma olikin jo hotkaistu. Härkösen komiikantajua ei voi kuin ihailla. Jos välillä sattuikin ketuttamaan, ilahduin, kun Anna-Leenaakin risoi. Muutamia kertoja sattui niin, että omat vapaa-ajan keskustelut olivat sattumalta sivunneet samoja aiheita kuin kolumneissa. Usein olin itse oikein hyvällä tuulella ja kolumnien valitusvirret onnistuivat vain parantamaan fiilistä - nurinkurista, tiedän!

Juuri kun mies on kutsunut minua miljoonannen kerran tavalliseksi tomppeliksi, Anna-Leena päättää kertoa, millä tavalla hän on tomppeloinut menemään kaikki nämä vuodet. Kiitos henkisestä tuesta! Kun elämääni astui ensimmäinen suomenruotsalainen, oli Anna-Leenalla siihenkin sanottavaa, eikä vähiten suomenruotsalaisten hämmentävästä hyväntuulisuudesta:D Kun olin viettänyt useamman päivän kasvattaen täydellistä mielikuvituslasta, Anna-Leena päätti heittä omat kasvatusvinkkinsä ilmoille.

Alkuvuoden trendi oman kirjahyllyjen kirjojen suhteen on ollut lue-ja-kierrätä, mutta Kauhun tasapaino on kyllä tullut jäädäkseen!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Lukumaraton kevään uutuuskirjoilla 8.-9.3.

Innostuin sitten minäkin taas lukumaratonista, mutta tällä kertaa hieman uusin kääntein.
---
Ensinnäkin päätin hyväksyä kirjapinoon pelkästään tänä keväänä ilmestyneitä kirjoja. Edellisistä lukuponnistuksista viisastuneena tiedän myös, että sivujen maksimimäärä 24 tunnin aikana hipoo noin 800 sivua, joten en ole valinnut lukupinoon kovinkaan pitkiä kirjoja. Ja koska kaikenlainen kiva puuhastelu menee tänä vuonna lukemisen edelle, on lukumaratonille uhrattavaa aikaa luultavasti vähemmän kuin aikaisempina kertoina, joten en välttämättä saa luettua edes 800 sivua. Alun perin oli siis tarkoitus viettää viikonloppu tiiviisti neljän seinän sisällä peiton alla, mutta löysinkin pian itseni ja mieheni suunnittelemasta tapas-iltaa ystäväpariskunnille. Perus.
---
Lukumaraton alkaa siis sitten, kun tapas-ilta päättyy. Ja koska maanantaina on taas työpäivä, en tule harrastamaan sen kummempia yökyöpelihetkiä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, joten maraton voi tulla päätökseensä jo ennen kuin 24 tuntia on kulunut. Nyt jos koskaan mennään fiiliksen mukaan!
---
Kirjapinossa tällä kertaa:
Simukka - Musta kuin eebenpuu
Delacourt - Katseenvangitsijat
Raevaara - Laukaisu
Kannisto - Vapaana elämisen taito
Gavalda- Lempi ei ole leikin asia
Pöyliö - Pölynimurikauppias
---
Päivitystä luvassa tähän samaan tekstiin, kunhan päästään käyntiin. Jännää!:)
---
Klo 23.00 Lukumaraton alkaa. Luonnollisestikin valitsen pinosta Raevaaran Laukauksen, jossa on vain 120 sivua. Saisinkohan luettua sen jo tämän illan aikana...?
---
Klo 00:40 ja olen kuolemanväsynyt. Kirja on edennyt 60 sivua, tarina vetää hyvin, mutta olen yksinkertaisesti maailman hitain lukija. Kaikenlaista muuta pyörii myös päässä, on yllättävän vaikea irrottautua kaikesta äkkiseltään. Huomenna jatketaan uusin voimin.
---
Klo 10:00 ja lukeminen jatkuu huonosti nukutun yön jälkeen. Pientä päänsärkyäkin ilmassa, ehkä muutama lasillinen liikaa eilen tapas-illan aikana? Nyt naaman pesuun, teekupin tekoon ja eilisillan tarjoilun rääppimiseen. Kyllä tästä vielä hyvä tulee!:D
---


Klo 11:15
Tiina Raevaara - Laukaisu
120 s./Paasilinna 2014
Aikaa lukemiseen kului 2 h 55 min
***
Kerkon ja Pauliinan yhteiselämä on suistunut raiteiltaan jo vuosia sitten. Eräänä päivänä Pauliina herää keskellä kurjaa elämänsä ja päättää pelastaa itsensä ja lapsensa Kerkon kaikkinielevän synkkyyden maailmasta.
***
Lukukokemus oli todella intensiivinen. Raevaaran pieni kirja paljastaa, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu - kertaa .hetkiä, sanoja ja tunnetiloja ennen perheenjäsenen murhaa. Kaikki oleellinen on saatu mahdutetuksi kirjan kansien väliin: kaikki se järjettömyys, rakkaus, epätoivo, välinpitämättömyys ja raivo. Suosittelen! Tiina Raevaarasta on pikkuhiljaa kehkeytymässä yksi suomalaisista suosikeistani.


---
Klo 11:30 ja seuraavaksi vuorossa Pöyliön Pölynimurikauppias. Katsotaan miten kotimaiseen kirjallisuuteen painottuva maratonista lopulta tuleekaan... Vastoinkäymisistä voisin mainita nettiyhteyden hetkittäisen katkeamisen, Bloggerin rivinmuodostusongelmat, jotka pakottavat iskemään *** ja --- merkkejä rivien väleihin, jotta rivikorkeus ei heittäytyisi vallan mahdottomaksi. Lisäksi pieni jumitustila kirjoittamisen suhteen. Olisin halunnut sanoa Laukauksesta niin paljon enemmän ja paremmin, niin hieno kirja se kaikessa vähäeleisyydessään on, mutta seuraava kirja odottaa jo ja jumitustilan ohimenevyydestä ei ole takeita..
---


Klo 16:00
Sari Pöyliö - Pölynimurikauppias
166 s./Atena 2014
Aikaa lukemiseen kului 3h 30 min
***
Novelleja äideistä ja heidän tyttäristään. Kokoelman huumorista muistui mieleeni Claire Castillionin novellikokoelman Äidin pikku pyöveli, joka myöskin käsittelee äitejä ja tyttäriä. Kotimaisessa versiossa tarinat eivät ole ihan niin pitkälle vietyjä ja kieroutuneita, mutta kaikenlaisia elämänkohtaloita kyllä tulee vastaan!
***
Kokoelma oli kovastikin mieleeni, yllättävä ja suorasanaisesti kirjoitettu ja silti jotenkin sympaattinen. Vaihtuvat tarinat sopivat hyvin maratonille, vaikka toisaalta novellien välillä piti hetken aikaa puuhastella jotain muuta (käydä jääkaapilla!), jotta mieli olisi vastaanottavaisempi vaihtuvalle tarinalle. Joka tapauksessa tykkäsin - paljon!


---
Klo 16:15 ja pikkuhiljaa uuden tarinan valitseminen kyseessä. Maratonia on kulunut 17 tuntia, joista olen lukenut 6h 30 minuuttia ja olen edennyt etananlailla. 286 sivua on tullut tarvottua eteenpäin. Yöunet vaativat osansa ja kesken päivän oli pakko ottaa särkylääkettä ja käydä pienillä päiväunilla, jotta päänsärky helpottaisi. Illalla olisi vielä luvassa juoksulenkkiä, venyttelytuntia, saunomista ja itsetehdyillä pitakebabilla herkuttelua, joten aikaa on korkeintaan yhdelle kirjalle. Lopullinen valinta tehtiin Gavaldan ja Simukan kirjojen välillä. Päädyin Musta kuin eebenpuu -kirjaan, sillä Gavaldan kirja olisi tähän väliin ollut tunnelmaltaan ehkä liian samankaltainen kuin edelliset kaksi luettua kirjaa.
---


Klo 22.00
Salla Simukka - Musta kuin eebenpuu
192 s./Tammi 2014
Aikaa lukemiseen kului 3 h
***
Lukumaratonin päättää Simukan Lumikki-trilogian päätösosa. Ja hyvä päätös tarinalle se onkin! Kaikki kolme osaa ovat olleet toisiinsa nähden kovin erilaisia, mutta muodostavat silti eheän kokonaisuuden. Loistava nuorten kirjasarja, jota ei voi kuin suositella.
***
Päivän viimeiseksi kirjaksi Musta kuin eebenpuu oli hyvä valinta. Henkilöhahmot ja tarinan kehys olivat jo tuttuja, kirjan taitto väsyneitä silmiä hellivä ja juoni tarpeeksi vauhdikas ja mielenkiinnon herättävä. Lumikki on saanut viimeisessä osassa vainoojan, joka tietää  tytön menneisyydestä hämmentävän paljon. Entä onko muistikuvat siskosta todella totta vai mielikuvituksen temppuilua?


---
Ah, maratonrutistus on ohi! Kovin kirjapainotteisesta päivästä ei tosin voi puhua, sillä enhän käyttänyt edes puolta päivää kirjojen ahmimiseen. Kirjojen kanssa kului aikaa 9 tuntia ja 30 minuuttia ja luin päivän aikana 3 uutuuskirjaa. Ja itse asiassa tunti jäi vuorokauden lukuajasta kokonaan käyttämättäkin.
---
Sivuja tuli kahlattua läpi 478, joten tunnissa luin noin 50 sivua eli lukuvauhtini on ollut äärimmäisen hidas. Kai sen voi osaltaan selittää sillä, että päänsärky vaivasi aamusta lähtien ja tietynlainen raukeus hidasti tahtia entisestään. Toisaalta taas kaikki kolme kirjaa olivat äärimmäisen helppolukuisia ja mukaansa tempaavia, joten kovinkaan suuresta aivojumpasta ei ollut kyse, vaikka osittain raskaitakin aiheita kirjoissa käsiteltiin, joten olisi luullut, että tahti olisi ollut kovempi.
---
Vaikka toisaalta kismittää noinkin huonot maratontulokset, niin tämäkin kirjafiilistely käy aika hyvin yksiin vuoden teemani kanssa: enemmän kaikkea muuta, vähemmän kirjoja. Ja sehän nimenomaan toteutui maratonin suhteen:) Ja kirjavalinnat olivat suorastaan loistavia jokainen, todella hyvä tuuri senkin suhteen!
---
Kiitos ja hyvää yötä!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Lola ylösalaisin



Monika Fagerholm
2012 suom. 2012
491 s./Teos


Monika Fagerholmin teoksiin on tullut aluksi tartuttua varsin ennakkoluulottomasti ja myöhemmin ehkä pienen, alati kasvavan, jännityksen turvin.

Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani, jonka tulin aikoinaan poimineeksi kirjaston hyllystä takakansitekstin väläyteltyä viittauksia salaperäisestä tytöstä ja tämän kuolemasta. Teoksen luettuani tiesin jo odottaa seuraavaltakin lukukokemukselta yllättäviä kielellisiä ratkaisuja, osittain vaikeaselkoista kerrontaa ja mahdotonta rönsyilyä sinne tänne. Diivassa kohtasikin kaikki nämä elementit ja pidin siitä kovasti. Sydän ei kuitenkaan jättänyt yhtä lyöntiä välistä niin kuin Amerikkalaista tyttöä lukiessani. Ihanat naiset rannalla olikin sitten suuren luokan pettymys - en ole vieläkään toipunut siitä täysin... Perinteisempään kerrontaan luottava tarina ei oikein missään vaiheessa sytyttänyt ja lässähti lopulta kokonaan. Lukemattomia kirjoja olenkin sitten säästellyt erityisen hyvää hetkeä varten, varsinkin Säihkenäyttämön lukeminen suorastaan jännittää, koska Amerikkalainen tyttö merkitsee kirjana niin paljon ja tarinan jatkaminen ei olisi mielestäni ollut välttämätöntä.

Lola ylösalaisin on jo tutuksi tullutta Fagerholmia. Tarina on niin sirpaleinen ja sekava, että heikompaa varmasti pyörryttää. Silti tarina on arvoitus, jonka haluaa ehdottomasti ratkaista. Kokonaisuus palkitsee, kunhan keskittymiskyky on viritetty huippuunsa. Oikeasti en sietäisi moista kielen ilotulitusta keneltäkään muulta kirjailijalta, mutta Fagerholm on minun poikkeukseni. Muuten olen valmis pysyttelemään ns. selvemmillä vesillä mitä tulee kirjallisuuteen...

Jana Marton palaa takaisin lapsuudenkaupunkiinsa, jota hän on vältellyt vuosikausia. Murhat, joita Lattaniemessä tapahtui 1990-luvulla ovat vainonneet Janaa kaikki nämä vuodet, joten kun Minnie Pettersson järjestää kutsut vanhoille ystäville, Jana päättää tehdä tilit selväksi menneisyyden haamujen kanssa. Epäselvää on kuitenkin edelleen se, kuka murhat teki, kuka kukin lopulta oikein on ja miten Myllyn Anita liittyy kaikkeen.

Tämä kirja ei tehnyt ihan niin suurta vaikutusta kuin kaksi aikaisempaa, mutta hieno lukukokemus tämäkin oli. Valitettavasti oma lukuaikatauluni oli sen verran repaleinen, että kunnon uppoutuminen tarinaan ei onnistunut ja välillä olin enemmän pihalla kuin Lola ylösalaisin -nukke. Fagerholmin tarinoista saakin varmasti eniten irti, kun niitä lukee ajan kanssa eikä yritä liikaa hektisen arjen keskellä. Otan tästä opikseni Säihkenäyttämön lukemista suunnitellessani.

Kustantajan kirjaesittelyyn pääsee tästä. Fagerholmin kirjan maailmaa (sopii myös Amerikkalaiseen tyttöön ja Diivaan!) ja sen aiheuttamia tuntemuksia lukijassa on kuvattu erittäin osuvasti.