Kate Morton
2006 suom. 2011
608 s./Bazar
Hyllyttelin töissä uutuuskirjoja muutama viikko sitten ja tiesin heti, että tämä kirja on luettava mahdollisimman pian. Takakansiteksit vihjailivat tarinan sisältävän rakkautta, murhan, valheita ja salaisuuksia - kaikki tuo tapahtumapaikkana kartanomiljöö 1920-luvulla. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että voin todeta lukukokemuksen olleen juuri niin hyvä kuin uskalsin toivoakin. Kirja tulee luultavimmin näkymään loppuvuoden top 10 -listoilla. On ihanaa löytää kirja, jossa kaikki on kohdallaan. Mielentilani sattui olemaan juuri oikea tähän kirjaan.
Juonesta muutama sananen. 14-vuotias Grace saa sisäkön paikan Rivertonin kartanosta ja kiintyy vuosien mittaan isäntäväkeen ja muihin työntekijöihin. Erityisen tärkeiksi hän kokee Hartfordin sisaret Hannahin ja Emmelinen, joiden kasvua tyttösistä nuoriksi naisiksi hän seuraa uskollisesti. Vuosikymmenten päästä Gracea lähestyy ohjaaja, joka haluaa tehdä Rivertonin vaiheista elokuvan ja tarvitsee yksityiskohtiin vanhan naisen apua. Grace joutuu läpikäymään menneen ajan salaisuudet uudestaan. Voisiko hän jo nyt kaikkien vuosien jälkeen paljastaa kaiken mitä tietää esimerkiksi nuoren runoilijan Robbie Hunterin kuolemasta?
Mielestäni parasta tämän tyyppisissä kirjoissa on se, että päähenkilö (tällä kertaa Grace Bradley) ei ole läheskään niin mielenkiintoinen hahmo kuin ne henkilöt, joista hän kertoo tarinoita. Toki Grace on hahmona miellyttävä ja sympaattinen ja hänen elämänsä tapahtumat herättävät myötätuntoa lukijassa. Hän ei silti ole mitään verrattuna Hartfordin sisaruksiin, jotka tämän kertojavalinnan takia jäävät edelleen osittain salaperäisyyden verhon taakse. Tällainen juoni vaatii mielestäni ehdottomasti tuon välikäden, jotta kirjan tunnelma pysyy hieman utuisena eikä tarinan henkilöt tule liian tutuiksi lukijalle.
Ehkä on aika myöntää jotakin. Kirjahan taitaa oikeasti olla aika perinteinen sukuromaani kartanotunnelmalla maustettuna. Tarina kuitenkin onnistui imaisemaan minut maailmaansa, joten asiat jotka olisivat vaivanneet minua huonommassa samantyylisessä romaanissa eivät haitanneet lukukokemustani tällä kertaa. Myönnän siis olevani hieman sokea tämän kirjan suhteen. Jos suhtautumiseni olisi ollut toisenlainen, minua olisi ärsyttänyt esimerkiksi se, että Gracen isän henkilöllisyys oli liian päivänselvä juttu. Gracen näennäisesti vaikea elämäkin palkitaan tulevaisuudessa niin monilla onnistumisilla, että sekin hieman kummastuttaa.
Kirjoissa, jotka tempaisevat lukijan mukaansa ensi sivuilta asti, on yleensä jokin tietty kohta, josta tietää että lukukokemus tulee olemaan todella mieluinen. Tällä kertaa tuon tunteen minulle aiheutti lause "Koko Rivertonin väki on ollut kuolleena niin kauan. Siinä missä aika on kuihduttanut minut, he ovat jääneet ikuisesti nuoriksi ja kauniiksi."
Parhaat tarinat vaativat materiaalikseen joukon kuolleita, niin se vain on. Tarinat elävistä ihmisistä eivät vain onnistu olemaan yhtä mielenkiintoisia. Mikä siinäkin sitten on, historian havinaa tai jotain.
South Coast Register hehkuttaa takakannessa, että romaani on nautittavin vuosikausiin. Minulle se oli jotain siihen suuntaan, mutta uskon että syynä oli osaksi myös vahva usko tarinan vetovoimaan ja itsepintainen halu lukea hyvä kirja. Muihin tämä tuskin tekee yhtä suurta vaikutusta. Minulle tämä oli yksi vuoden helmistä, mutta ei kuitenkaan yksi parhaista kirjoista jonka olen koskaan lukenut. Näkisin tämän muuten mielelläni elokuvana joku päivä.
Kirjaan on ehtinyt tutustua myös Katja Lumiomena-blogista.
Olipas kiva lukea tällaisiakin tunnelmia tästä kirjasta! Minulla tämä jo odottaa yöpöydän kirjapinossa, mutta muutama kirja on ainakin vielä ennen sitä.
VastaaPoistaMutta odotusta kirjan lukemiseen on kyllä noussut!
Voi että oli mukavaa lukea tämä! Olen iloinen, että sait hyvän - erinomaisen - lukukokemuksen ja että kirjaodotuksesi täyttyivät, vaikka huomioit kirjan "helppoudetkin".
VastaaPoistaMinun mielestäni Paluu Rivertoniin on kelpo lukuromaani, mutta odotin kirjan olevan enemmän mysteeri (jollaisena kirjaa on markkinoitu) ja siksi petyin hieman. Minäkin pidin siitä, miten Grace tarinoi Hartfordin siskoksista ja siitä, miten hienosti Morton loi ajankuvaa. Myös kahden kerroksen väen elämästä oli kiva lukea. Silti omasta lukukokemuksestani jäi jotain uupumaan.
Oletko lukenut hienoa Mitfordin tytöt kirjaa? Se on sisaruselämäkerta, joka jotenkin sopii tämän kirjan "siskoksi". Suosittelen. Jos Mitfordin tytöt kiinnostaa, niin kirjoitin siitä blogiini tammikuussa.
Susa: Jään odottamaan arviotasi kirjasta! On mukavaa lukea niitä kun on itse jo kirjan lukenut. Varsinkin tämän kirjan suhteen kiinnostaa oikein kovasti, että mitä muut lukijat tykkäävät.
VastaaPoistaKatja: Mitfordin tytöt -kirjaa katselin jouluna tiiviisti. Se jäi kuitenkin tuntemattomasta syystä muiden kirjojen jalkoihin. Arvioita kirjasta alkoi tulemaan pikku hiljaa ja luin ne kaikki. Sitten huomasinkin, että en enää oikein osaa tarttua kirjaan kun olen lukenut siitä niin paljon. Tallennan kirjan kuitenkin muistiin ja palaan siihen varmasti muutaman vuoden sisällä, kun kaikki mielikuvat siitä ovat haihtuneet:) Kirja kuitenkin kiinnostaa edelleen kovasti, en vain osaa tarttua siihen juuri nyt. On nämä lukemistottumukset sitten outoja:)
Oli kyllä pakko laittaa kuvailujesi jälkeen lukulistalle!
VastaaPoistaKatri: Voi, toivottavasti sinuakin odottaa mainio lukukokemus!:)
VastaaPoistaHei Sonja,
VastaaPoistahuomasin pari päivää sitten yllätyksekseni, etten ollut aiemmin blogisi seuraaja. Olen ollut kyllä tietoinen sinusta kirjabloggaajana ja luullut seuranneeni blogiasi jo aiemmin, mutta tässä loputtomassa blogiviidakossa oli jäänyt huomaamatta, ettei näin ollutkaan.
No, vihdoin täällä. :) Halusin käydä sanomassa, että luen tätä parhaillaan ja tulen ehkä kommentoimaan uudelleen, kun olen kirjan lukenut. Nyt en välittänyt lukea juttuasi vielä kovin tarkkaan paljastusten pelossa jne. Mutta sen verran katsoin, että olit pitänyt, ja minäkin pidän tähän mennessä (noin puolet luettuna).
Karoliina: Blogiviidakko todellakin on loputon:D Seuraan blogeja pääsääntöisesti Googlen seurannan kautta ja silloinhan blogien hienot yksityiskohdat jäävät pimentoon ja muuttuvat ikäänkuin yhtenäiseksi massaksi. Kun päätän kommentoida johonkin kirjoitukseen, menen itse blogin sivuille ja koen usein ahaa-elämyksiä, että ai niin, täähän on tämä kiva blogi:)
VastaaPoistaHuomasinkin jo sivuiltasi, että olet tarttunut Paluu Rivertoniin -kirjaan. Kiva lukea arviosi siitä nyt kun omasta lukukokemuksesta on niin vähän aikaa.
No niin, nyt on omakin arvio kirjoitettu, ja palasin lukemaan tämän uudelleen. Minäkin tykkäsin tosi paljon, ja myös paljon samoista syistä kuin sinä.
VastaaPoistaSanoinkin juuri Katjan blogissa, että pitää nyt selvittää, joko tästä on leffa tekeillä. Täytyy olla. Mutta nyt menen ihan oikeasti googlettamaan sen. :)
:) Kiva että tykkäsit, Karoliina! Harmittaa jo valmiiksi kaikkien niiden puolesta, joilla on kirjan suhteen tooosi isot odotukset ja jotka pettyvät sitten kirjan luettuaan. Kun ei tuo ihan lyhyimmästä päästä ole tuo tarina. Paljon saa antaa aikaansa kirjalle.
VastaaPoistaLeffaa odotellessa:)