torstai 19. tammikuuta 2017

Kun suuret sortuvat

Ken Follett
2010 suom. 2011
873 s./WSOY


Äitiysloma ja hoitovapaa on ollut (kaiken muun ohella) varsinaista haastavien kirjojen tykitystä. Nyt on ollut aikaa, kärsivällisyyttä ja viitseliäisyyttä tarttua niihin kirjoihin, jotka ovat aikaisempina vuosina jääneet uutuuksien jalkoihin. Follettin trilogiassa ja sen ensimmäisessä osassa pelottavinta on ollut juurikin järkälemäinen koko ja siitä johtuva saamattomuus tarttua tuumasta toimeen. Kun vihdoin nappasin kirjan hyllystä luettavaksi, tarina soljui eteenpäin vaivattomasti. Aikaa kirjan lukeminen toki vei, joulun molemmin puolin luettuna sellaiset nelisen viikkoa. En muista milloin viimeksi olisin viettänyt yhden ja saman tarinan kanssa näin pitkää aikaa.

Vuosisata-trilogia kuvaa viiden suvun kohtaloita viidessä eri maassa läpi 1900-luvun. Kaikki alkaa Ensimmäisen Maailmansodan kynnykseltä, ja tarina jatkuu aina 1980-luvulle asti. Ensimmäisessä osassa tutustutaan englantilaiseen jaarli Fitzherbertiin ja tämän suffragettisiskoon Maud Fitzherbertiin. Jaarli on naimisissa venäläisen aristokraatin Bean kanssa, mutta rakastuukin taloudenhoitajaansa Etheliin. Maud puolestaan haluaisi avioitua saksalaissyntyisen Walter von Ulrichin kanssa, mutta kun maailma on ryhtymässä sotaan, avioliittoa ei katsottaisi hyvällä. Samaan aikaan Venäjällä elää kaksi veljeä, Grigori ja Lev, joiden elämä on pelkkää raatamista. Lev pakenee lopulta Yhdysvaltoihin, ja Grigori jää Venäjälle vallankumouksen pyörteisiin.

Hienosti alkoi lukuvuosi 2017, lukukokemus oli todella mieluinen ja jatkan kiinnostuneena seuraavan osan pariin. (Pari kuukautta ajattelin kuitenkin pitää taukoa, lukea muutaman lyhyen kaunokirjallisen teoksen, ehkä pari helpompaa välipalakirjaa ja tietokirjan Romanoveista...) Mielenkiintoista nähdä, miten tarina jatkuu ja kuinka suuressa osassa ensimmäisen osan päähenkilöt ovat ja milloin heidän jälkikasvunsa tarinat puolestaan pääsevät valokeilaan ja ylipäätään millainen elämä lopulta kenelläkin on ja miten ihmiset muuttuvat aikojen saatossa.

Follettin trilogian punaisena lankana on henkilöhahmojen sovittaminen osaksi suuria historiallisia tapahtumia. Vuosisadan alussa seurataan naisten äänioikeustaisteluita, Yhdysvaltojen liittymistä Euroopan suureen sotaan, Venäjän vallankumousta ja bolsevikkien valtaannousua, kieltolain ensimmäisiä vuosia - kaikkia näitä ihan paraatipaikalta. Kun henkilöhahmojen tarinat vielä risteilevät keskenään niin kokonaisuus on toki...hmm... varsin loppuun mietitty, mutta myös vähän epäuskottava. Toisaalta nautin siitä, että sain yhdellä kirjakokemuksella olla osa kaikkea 1900-luvun alkua määrittäneitä asioita.

Sanoisin myös, että Follettin tyyli kirjoittaa on aika neutraali, suuria tunnekuohuja en ensimmäistä osaa lukiessa kokenut, mutta silti henkilöiden kohtalot koskettivat. Tein pientä tiedonhakua, mutta en oikein päässyt selville mikä bestseller-kirjailijan maine on? Onko miten arvostettu kirjailija, tai mahdollisesti tiettyjen piirien hyljeksimä?

lauantai 14. tammikuuta 2017

Lukusuunnitelmia vuodelle 2017

Olen lukenut neljättä viikkoa Follettin Vuosisata-trilogian ensimmäistä osaa Kun suuret sortuvat ja olo on jotenkin ihan absurdi. En muista milloin jonkun kirjan kanssa olisi mennyt näin pitkään ja kun mitään toista nopeampilukuista ei ole ollut tässä rinnalla niin outoa tosiaan on. Tiiliskiviromaaneja lukee silloin tällöin, mutta tässä kirjassa marginaalit ja fonttikoko on pienempää, joten menee selkeästi kauemmin kuin esimerkiksi Dickerin kirjojen kanssa.

Siispä puhe siitä mistä puute. Kun lukee viikosta toiseen samaa kirjaa, alkaa ajatukset hyvänkin kirjan parissa seilata tulevissa lukukokemuksissa. Mitä haluaisi lukea ja kuinka paljon sitä voi edes olettaa realistisesti ehtivänsä lukea vuoden aikana. Olen siis vielä kotona hoitovapaalla vuoden 2017. Tavallisessa tilanteessa en olisi koostetta lähtenyt kirjoittamaan (enkä lukemisiani suunnittelemaan), mutta Follettin kirja ajoi minut tähän pisteeseen.

Ensinnäkin päätin, etten aio toistaa aikaisempia virheitäni ja jatkaa hyväksi todettua trilogiaa "sitten joskus". Näin ollen aion saada Vuosisata-trilogian päätökseen tänä vuonna. Yhteensä melkein 2000 sivua. Jos ensimmäisessä osassa tulee menemään melkein kuukausi, oletan, että tulen viettämään tästä vuodesta kolme kuukautta Follettin seurassa. Ensimmäinen osa, jossa eletään Ensimmäisen maailmansodan myllerryksessä sai minut kiinnostumaan Romanovien historiasta. Nyt pitäisikin heti syleillä tätä innostusta ja hakea joku hyvä teos heihin liittyen.

Olen kiinnostunut tekemään lukuseikkailuja, joissa yksi kirja johtaa toiseen. Tai ehkä pitäisi puhua kulttuuriseikkailusta, elokuva voi johtaa kirjaan, kirja tv-sarjaan, mitävain... Viime vuonna luin Clinen Tytöt ja kuuntelin samalla You Must Remember This -podcastia Mansonin perheestä. Nyt alkuvuodesta olen katsonut Diana-elokuvan ja tarkoituksena on jatkaa Queen-elokuvalla ja sen jälkeen aloittaa The Crown -tv-sarja. Olen myös ollut kiinnostunut Netflixin dokkarisarjasta, jossa vieraillaan englantilaisissa(?) linnoissa.

Viime vuonna viimeistelin 100 naiskirjailijan kirjaa -listan ja ajattelin, että tänä vuonna hankkiudutaan eroon 50 mieskirjailijan kirjaa -listasta. Tällä hetkellä lukutilanne on 36/50 ja ajattelin tavoitella kaunista tasanumeroa 40/50. Ihan näillä näppäimillä pääsen strarttaamaan Vernen Matka maan keskipisteeseen. Lisäksi ajattelin antaa mahdollisuuden kirjoille Eugenides - Middlesex, Hawking - Ajan lyhyt historia ja Nummi - Karkkipäivä. Villinä korttina Dickensin David Copperfield, joka kiehtoisi tosi paljon, mutta voi luoja kun siinäkin olisi sitten taas kuukausi pari kiinni yhdessä kirjassa. En tiedä onko pokkaa Vuosisata-trilogian jälkeen...

Loppuvuodesta tein oikein urakalla blogivierailuja ja kirjoittelin ylös kirjavinkkejä. Omalle listalle päätyivät paljon hehkutetut Pieni elämä, Lempi, Loistava ystäväni, Säädyllinen ainesosa, Keskilännen keittiöt, Kirkkaus, Vegetaristi ja Syliin. Muistaakseni jännitykseen päin kallellaan olivat Hyvä naapuri, Lapsi nro 8 ja Sumu. Tietokirjoista kiinnostaisi Arkijärki-blogin pitäjän Tavarataidot ja vähän vanhempi tietokirja Mitä jokaisen kotiäidin tulee tietää sijoittamisesta.

Omassa kirjahyllyssä on vain yksi hyllyllinen lukemattomia kirjoja, ja niistä eritoten kiinnostaa kulttikirja Nancy, dystopia-uutuus Hiekka ja nojatuolimatkan kaikkiin maailman maihin tarjoava Reissukirja.

Olen tosiaan koko vuoden hoitovapaalla, joten oletan, että jossain vaiheessa tulee fiilis lukea jotain kasvatukseen liittyvää, mutta juuri nyt ei ole mielessä mitään tiettyä kirjaa. Hietamiehen Tarhapäivän säästin tätä kautta varten, mutta ainakaan nyt sitä ei mitenkään erityisesti tee mieli lukea. Syksyllä voisi myös olla kiva tarttua johonkin ammattikirjallisuuteen liittyen myyntiin tai esimiestyöhön, mutta niistäkään ei ole mitään tiettyä mielessä vielä.

Omilta suosikkikirjailijoilta on vielä kirjoja lukematta vino pino. Tänä keväänä olisi uutta tarjolla Ian McEwanilta, muilta ei. Juuri nyt ei kuitenkaan ole hirveää hinkua tarttua suosikkien tuotantoon, vaan uskon, että ainakin hetken aikaa mennään uusilla kirjoilijatuttavuuksilla.

Sarjoja on minulla kesken vielä jonkun verran. Pieni talo preerialla ja Muumit -sarjojen osat toimivat hyvin lukumaratoneilla ja välipalakirjoina. Luen luultavasti ainakin Taikurinhatun nyt keväällä. Jännityssarjoista Donna Leonin Brunetti-sarjaa olen lukenut vasta kaksi osaa, joten sen parissa jatkan varmasti jossain välissä. Hjort&Rosenfeldt -kaksikolta on lukematta Mykkä tyttö.

Klassikoilta on tullut luettua joka vuosi useampia, mutta nyt ei oikein ole mielessä kuin Dickensin tuotanto. Selailin juuri blogissa jo vuosia olleita klassikko-listoja ja tuli aika vahva fiilis, että nekin pitäisi poistaa. Lukemattomista kirjoista ei enää oikein mikään tunnu tarpeeksi kiinnostavalta, että niille viitsisi raivata lukuaikaa. Tuntuu, että kyseiset listat ovat enemmän taakka kuin inspiraation lähde. Lisäilen joskus sitten taas jonkun kivalta tuntuvan listan, kun sellaiseen törmään.


Siinäpä ne. Jos jo näihinkin kaikkiin tartun, niin kirjoja on tulossa vuodelle 32. Kiva, että jää vähän yllätyksiäkin, jos noin 50 kirjaa tulee vuoden aikana luettua. Ja kuten aina, suosituksia otetaan vastaan:)

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuoden 2016 parhaat lukukokemukset top-10

Jon Krakauer – Jäätäviin korkeuksiin
Koskaan ei tiedä mikä lopulta on se tarina, joka ravisuttelee syvältä. Minun tapauksessani se päätyi olemaan yhdysvaltalaisen toimittajan kuvaus Mount Everstin traagisista tapahtumista vuonna 1996, useampi kiipeilyryhmä jäi lumimyrskyn silmään matkallaan alas huipulta. Katsoin ensin samaisiin hetkiin perustuvan elokuvan ja halusin sen jälkeen palavasti tietää enemmän siitä miksi kaikki meni niin kuin meni. Minulle lukukokemus oli tärkeä, mutta jos objektiivisesti ajatellaan niin Jäätäviin korkeuksiin on mukaansa tempaava muistelmateos, mutta ei sen erityisempi.

Bea Uusma – Naparetki
Liekö ollut vaikutusta aikaisemmalla Mount Everstiin liittyvällä tunnemyrskyllä, mutta myös Pohjoisen napapiirin valloittamisesta haaveilleen retkikunnan edesottamukset koskettivat. 1800-luvun lopulla kolme ruotsalaista herrasmiestä lähti vetypallolla kohti pohjoista koskaan palaamatta seikkailultaan. Kirjailijan pakkomielle saada tietää mitä yli 100 vuotta sitten tapahtui kaukaisella Valkosaarella, jossa koko seurue kohtasi loppunsa, johti lopulta tämän kirjan syntyyn. Yksi kiinnostavimmista tietokirjoista, jonka olen lukenut.

Marie Kondo – KonMari
Jos kaksi aikaisempaa kirjaa ovat saaneet jotain liikahtamaan syvällä sielussa, niin KonMari puolestaan on vaikuttanut paljon siihen miten suhtaudun nykyään materiaan. Siinä mielessä kirja ei ravisuttanut maailmaani, että olisin tehnyt jonkinlaisen täyskäännöksen vaan minussa on elänyt konmarittaja jo aikaisemminkin. Kirjan lukeminen oli kuitenkin kirsikka kakun päälle, viimeinen puuttuva osanen tavassani raivata ja ylläpitää hyvää järjestystä kotona. Suurin ahaa-elämys syntyi kuitenkin siitä, että kun asiat ovat paikallaan ja mikään ei ns. häiritse kotona niin aikaa todella löytyy ihan toisella tavalla kaikkeen muuhun, siinä mielessä KonMari-tekniikassa todella on elämän mullistavaa taikaa.

Anu Silfverberg – Äitikortti
Äidiksi tultuani olen ollut kiinnostunut tutustumaan aiheeseen myös kirjallisuuden kautta. Kirjassa on napakoita tekstejä lisääntymisestä, vanhemmuudesta ja kasvatuksesta, ja kirjoitusten tuore näkökulma sai ainakin minut ajattelemaan monia asioita ihan uudelta kantilta. Äitikorttia on helppo suositella ihan jokaiselle, koska tavalla tai toisella aiheet koskettavat meistä jokaista.

Rämö & Lahti – Vuoden mutsi 2
Vauvavuoden lukunautintoihin kuului myös eräänlainen kasvatusopas liittyen taaperovuosiin. Hyvän mielen tekstit tarjoavat vertaistukea, hyviä vinkkejä ja monia kelvollisia tiedonpalasia tuleviin vuosiin taaperon/leikki-ikäisen kanssa. Kaiken kaikkiaan mainio opus, joka oli ahmaistava muutamassa päivässä, vaikka pitempäänkin olisi ollut kiva säästellä.

Donna Leon – Kuolema oopperassa
Oletin vuosia, ettei Leonin Venetsiaan sijoittuva Brunetti-sarja olisi minun juttuni vaan kuinkas kävikään, kun tartuin sarjan ensimmäiseen osaan! Itse rikostarina ei ole nerokkain lukemani – ihan passeli kuitenkin – mutta kirjan tunnelma, sen päähenkilö ja vähän rappeutunut Venetsia loivat kokonaisuuden, joka ihastutti. Sarjan parissa tulen varmasti jatkamaan!

Alice Hoffman – Ihmeellisten asioiden museo
New York, vähän maagista realismia, rakkaustarina ja Coney Islandin jännittävän synkeät maailman erikoisuuksia esittelevät museot. Toimii. Hoffman on yksi suosikkejani ja tämäkin tarina vei heti mukanaan.

M.L. Stedman – Valo valtameren yllä
Lukuvuoteni koskettavin tarina, joka todella särki sydämeni. Eristyksissä olevalla majakkasaarella asuva pariskunta päättää kasvattaa rantaan ajelehtineessa veneessä olleen tyttövauvan omanaan. Samaan aikaan toisaalla nuori äiti suree merellä kuollutta miestään ja vauvaansa. 

Karleen Koen – Mustat enkelit
1600-luvulle sijoittuva pukudraama Englannin ja Ranskan hovien käänteistä. Lemmenseikkailuja, ihmissuhdedraamaa, juonitteluja ja murhia. Tiiliskiviromaani tarjosi mukavaa viihdettä, muutaman henkilön kohtalo onnistui myös koskettamaan. Ylipäätään oli myös kiinnostavaa lukea hovin yltäkylläisestä arjesta, elämästä jota ei voi täysin ymmärtää.

Joel Dicker – Baltimoren sukuhaaran tragedia
Tarinan päähenkilö kirjoittaa kirjan Baltimoren serkuistaan ymmärtääkseen miten kaikki päättyi suureen tragediaan. Dickerillä on taito kirjoittaa tarinoita, joista ei halua hellittää otettaan ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu. Henkilöhahmoihin on helppo kiintyä ja heidän vaiheensa pyörivät lukijan päässä vielä pitkään. Täydellinen lukuromaani.

perjantai 30. joulukuuta 2016

Kirjavuosi 2016 tilastojen valossa


Vuonna 2016 luin 54 kirjaa eli vähemmän kuin koskaan blogihistoriani aikana. Veikkaisin, että lukemistahtia on hidastanut ainakin jokaviikonloppuinen Hesari-tilaus. Pyritään myös viettämään tyttären kanssa aika aktiivista arkea, joten kirjaan tulee tartuttua lähinnä iltaisin tytön mentyä nukkumaan. Kotiaikaa on siis enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta lukuaika ei ole hirveästi lisääntynyt verrattuna työvuosiin. Kirjamäärä ei enää kasvanut joulukuun puolivälin jälkeen, sillä päätin lähteä tahkoamaan Ken Folletin Kun suuret sortuvat ja sen loppuun saattamisessa menee varmasti pitkälle tammikuuhun.

Kulunut kirjavuosi oli kaikin puolin mukava, ei tosin mitenkään erityinen. Luin enemmän fiilispohjalta kuin työelämässä ollessani, mutta ehkä yllättävänkin moni kirjoista, jotka olivat roikkuneet must-read-listoillani osoittautuivat lopulta melko mitäänsanomattomiksi. Edellisenä vuonna otin kunnon spurtin mitä tuli oman kirjahyllyn kirjojen lukemiseen, mutta tänä vuonna tahti hidastui eli luin omasta kokoelmasta 16 kirjaa. KonMari tosin inspiroi siinä mielessä, että kirjahylly myöskin tyhjeni keväällä aika lukemattomista kirjoista. Tulevaisuuteen sijoittunut lukukokemus ei edes ajatuksentasolla tuonut niin paljon iloa kuin sopisi toivoa kirjoilta, joita hyllyssään säästelee… Toivoisin, että osaisin pitää tiukkaa kuria jatkossakin sen suhteen, ettei kirjahyllyyn päätyisi turhia teoksia.

Kirjojen keskimääräinen sivumäärä oli 327 sivua ja luin viikossa noin yhden kirjan. Päivän aikana rentouduin kirjan parissa noin 48 sivun verran. En siis välttämättä edes ole lukenut aikaisempaa vähemmän vaan vain paksumpia kirjoja. Ja nyt kun mietin, niin runokirjoja, pienoisromaaneja tai sarjakuvateoksia ei tullut luettua kuin yhden kesäisen lukumaratonin aikana.

Lukemani kirjat sujahtivat seuraaviin kategorioihin:

kaunokirjallisuus 22
jännityskirjallisuus 11
runot 2
sarjakuvat 1
nuorten kirjallisuus 4

psykologia ja filosofia 2
muistelmat ja historia 4
kasvatus 3
matkakirjallisuus 4
muoti 1

Fiktiota kulutin 75%, faktaa 25%. Novelleja tuli luettua yllättävän vähän (1 kpl), yleensä niitä menee useampi vuoden aikana vaikken oikeastaan edes ole suuri novellien ystävä. Lastenkirjallisuutta en lukenut tänä vuonna lainkaan (en laske mukaan satoja kertoja luettuja ensikirjoja). Englanniksi luin viisi kirjaa, toivottavasti määrä ei ainakaan putoa ensi vuonna. Äänikirjoja kuuntelin pikkuvauva-aikana kolme, mutta mitä etevämmäksi liikkujaksi tytär kasvoi sitä vähemmän äänikirjat enää ajoivat asiaansa.

Edellisinä vuosina olen lukenut lähinnä 2000-luvun kirjallisuutta, nyt sen osuus oli 72%
. En juurikaan lukenut ihan uusinta uutta, vain 14% kirjoista oli tänä vuonna ilmestynyt, mutta näköjään himmailemani kirjat, joihin sain tartuttua vasta tänä vuonna ovat kuitenkin ilmestyneet 200-luvulla. Vanhimmat kirjat, jotka luin olivat Jane Austenin Neito vanhassa linnassa (1817) Saima Harmajan runokokoelma (1900-luvun alku) ja Virginia Woolfin Mrs Dalloway (1925). Klassikoiksi luokiteltavia kirjoja oli kirjoista 18%.

Vuonna 2016 lukemistani kirjoista 27% oli kotimaisia ja 72% ulkomaisia. Näin se taitaa jakautua aika lailla joka vuosi, suosin selvästi enemmän käännöskirjallisuutta. Kirjoista 87% tuli Suomesta, Ruotsista, Iso-Britanniasta tai Pohjois-Amerikasta. Luku on tismalleen sama kuin edellisenä vuotena. Yhteensä luin kirjoja 11 maasta. Loput kirjat olivat Italiasta (tosin Yhdysvalloista kotoisin olevalta kirjailijalta), Australiasta, Ranskasta, Tanskasta ja Japanista. Kuluneen vuoden aikana siis todella luotettiin hyväksi havaittuun sekä tuttuun ja turvalliseen.

Naisten ja miesten kirjat jakaantuivat naisten hyväksi eli 55% oli naiskirjailijoiden tuotoksia. Joka vuosi oletan luvun olevan enemmän naisten hyväksi, mutta kai se on jo pikkuhiljaa uskottava, että suosin ihan yhtälailla mieskirjailijoita – ja siis hyvä niin!

Kirjoista 46% oli peräisin kirjailijoilta, joiden tuotantoa luin nyt ensimmäistä kertaa. Huomaan, että kynnys tarttua tuttujen kirjailijoiden kirjoihin on nyt matalampi kun ei ole töissä eli uutuudet eivät himota samalla tavalla. Suosikkikirjailijoilta tuli luettua yllättävän paljon kirjoja, kaikkien aikojen suosikeiltani John Irvingiltä, Ian McEwanilta ja Alice Hoffmanilta luin yhdet kirjat. Uudempia ihastuksia puolestaan ovat Kate Morton, Joel Dicker ja John Verdon, muutamia mainitakseni. Kirjailijakaksikolta Preston & Child luin peräti kaksi kirjaa, samaten Donna Leonilta. Rutistin myös Narnian tarinat loppuun, Lewisilta luin neljä kirjaa.

Eri kustantajien suhdeluvut ovat vuodesta toiseen samanlaiset. Otava (22%), Gummerus (12%), Wsoy ja Tammi (9%), Bazar (7%) ja Like (5%). Loput 36% muodostui kotimaisista kustantajista Siltala, Teos, No Tofu Publishing, Atena, Kirjapaja, Nemo, Karisto, Pen & Paper, Egmont Kustannus, Finn Lectura, Ursa ja Sanasto. Muutamat olivat kustantajiina ihan uusia tuttavuuksia ja toisaalta taas osalta keskikokoisia kustantamoita en tullut lukeneeksi mitään. Ulkomaisista kustantajista tutuiksi tulivat Black Swan, Lions ja Collier Books.

Jos muuten mietin mennyttä lukuvuotta niin sitä on leimannut tietynlainen lukemisen vapaus, mutta toisaalta myös keskeneräisten asioiden saattaminen loppuun. Ehkä kyseessä onkin nimenomaan vapaus edetä keskeneräisten asioiden kanssa. Otin loppuvuodesta kirin 100 naiskirjailijan kirjalistan suhteen ja nappasin viimeiset kiinnostavat kirjat listalta lukuun ja näin ollen taputtelin listan menneisyyteen.

Kirjaprojekteista sain vihdoin päätökseen tanskalaisen Ib Michaelin trilogian, jonka ensimmäisen osan luin varmaankin joku 10 vuotta sitten – en ole pitänyt kiirettä en. Narnian tarinat ovat olleet hyllyssäni yksittäiskappaleina useamman vuoden ajan ja nyt pistin sillekin hommalle pisteen.

Lukemiani kirjoja jos mietin niin New York se vain aina tupsahtaa olemaan näyttämönä useammalle tarinalle. Nytkin melkein joka kymmenes kirja sijoittui Isoon Omenaan. Myöskin äidinrooli on saanut kiinnostumaan kasvatukseen liittyvistä kirjoista, joita tuli luettua kolme. Matkakirjallisuus oli myös vanhvasti läsnä, joka kymmenes kirja liittyi matkailuun tai extreme-kokemuksiin, ehkä etsin lukemista siitä mistä puute ;)

tiistai 20. joulukuuta 2016

Naparetki - Minun rakkaustarinani

Bea Uusma
2013 suom. 2015
285 s./Like


Nyt sattui omalle kohdalle ihan täysosuma! En voi hehkuttaa lukukokemusta kylliksi!

Ensinnäkin talvipakkasilla naparetken olosuhteisiin osaa samaistua ihan eri tavalla, joten lukuhetki ei olisi voinut olla parempi. Itse kirja puolestaan on kirjoitettu ihanan ilmavasti: fontti on isoa, marginaalia löytyy ja kuvien lisäksi myös tekstin alla sivut ovat saaneet väriä. Yhdentekeviä asioita, joku muu voisi tuumata, mutta minusta tällaiset yksityiskohdat kruunaavat lukukokemuksen ja selailessa kirjaa se oikein kutsuu lukemaan. Uusma on myös taiturimaisesti osannut tiivistää laajan aiheen niin, että lukija saa kaiken tärkeän informaation, mutta tilaa jää myös omille tulkinnoille. Hänen oma tarinansa siitä miten hän alun perin kiinnostui Andree-retkikunnasta ja mihin kaikkialle tuo pakkomielle on hänet vuosien varrella vienyt, olisi voinut pahimmassa tapauksessa tuntua päälle liimatulta, mutta kokonaisuus on ehyt.

Vuonna 1897 kolme herrasmiestä lähtee valloittamaan Pohjoisnapaa vetypallolla. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin heidän jäännöksensä löydetään, mutta tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt kuinka he kuolivat. Eräissä juhlissa Uusma sattui selailemaan kirjaa, joka kertoi tästä katastrofaalisella tavalla pieleen menneestä matkasta eikä aihe jättänyt häntä sen jälkeen rauhaan. Hänen oli saatava selville mitä oikein tapahtui 100 vuotta sitten kaukaisella Valkosaarella keskellä Jäämerta.

Naparetken jälkeen tuntui vahvasti siltä, että olisi lukenut jotain todella merkityksellistä. Tämän tuttavuuden jälkeen pakostikin toivoo, että useampi tietokirja olisi Uusman kirjan kaltainen. Kirjassa todella herätetään eloon leirin tunnelma ja sen hyytävät olosuhteet. Useammin kuin kerran piti vetää vilttiä vielä vähän paremmin päälle, kun luin kirjaa. Pakkasessa kamppailevien miesten kohtalo suretti, totta kai, mutta myös isompaa kokonaisuutta miettiessä kylmäsi sydäntä.  

Kirjaa lukiessa tuli käytyä koko tunteiden kirjo läpi. Oli epäuskoa siitä, miten luottavaisesti kolme arktisista oloista mitään tietävää miestä lähtee kohti pohjoista ilman, että olivat edes testanneet kulkuvälinettään. Ahdistusta siitä, millaisella vaatetuksella tutkimusmatkalle oli lähdetty ja millaista oli elää keskellä kylmää useamman kuukauden ajan, kun pallo lopulta laskeutui keskelle jäälauttaa. Toisaalta omassa päässä alkoi nopeasti muhia omia suunnitelmia selviytymiseen siltä varalta, että itse joutuisin vastaavaan tilanteeseen. Oli ihailua siitä, miten kylmäpäisesti ja sen suuremmin meteliä pitämättä he pistivät töppöstä toisen eteen luottaen pelastautumiseensa. Toki päiväkirjamerkinnät voivat antaa hyvinkin ruusuisen kuvan heidän kamppailustaan. Oli myös ärsyyntymistä siitä, miten aikuiset miehet eivät osanneet priorisoida tavaroitaan, vaan päätyivät vetämään mielettömän painavia rekiä, jossa oli muun muassa useita pulloja shampanjaa. Lopulta oli surua siitä, että kovatkaan ponnistelut eivät johtaneet miesten selviytymiseen.

Suosittelen!

perjantai 16. joulukuuta 2016

Vuoden mutsi 2

Satu Rämö & Katja Lahti
2014
344 s./Otava


Mrs Dallowayn jälkeinen lukujumi suli vihdoin, kun tartuin Vuoden mutsin jatko-osaan. Meillä vauva kasvoi taaperoikään kuukausi sitten ja olinkin säästellyt lukukokemusta tätä nimenomaista hetkeä silmällä pitäen.

Koin raskauden ja vauvavuoden yksiin kansiin tiivistävän Vuoden mutsin hyvänä vertaistukena ja ehkä myöskin järjen äänenä. Pienen lapsen kanssa ihan kaikkea ei voi saada, kaikkea ei ehdi tekemään ja omat taistelut kannattaa valita huolellisesti. Monessa asiassa olin jo valmiiksi samoilla linjoilla kirjailijoiden kanssa, joten lukukokemuksen oli helppo olla hyvä.

Jatko-osassa siirrytään tarkastelemaan taaperon sielunelämää ja mitä liikkumaan oppineen vipeltäjän koheltaessa kannattaa ottaa huomioon. Kiherrellen hotkaisin tämänkin kirjan muutamassa päivässä - humoristinen ote vie mukanaan ja olipa kirjan kansien väliin eksynyt monta ihan hyvää tiukkaa faktaa.

Suosittelen kirjaa todella lämpimästi kaikille, jotka jakavat elämänsä pienen ihmisen kanssa. Kirjan seurassa viihtyy vähemmänkin lukeva. Periaatteessa haluaisin iskeä kirjan osaksi vakituista kirjakokoelmaani, mutta toisaalta olen huono tarttumaan uudelleen jo luettuihin kirjoihin, että tämä menisi hukkaan hyllyn täytteenä. Niinpä kiedonkin ympärille punaista satiininauhaa ja kiikutan sen joululahjana ystäväni postilaatikkoon. Kaikista maailman kirjoista Vuoden mutsi 1 ja 2 on sellaisia, jotka olisin valmis antamaan lähes jokaiselle lapsen saavalle lahjaksi.

lauantai 10. joulukuuta 2016

100 naiskirjailijan kirjaa -lista CHECK!

Muutama vuosi takaperin julkaisin monien muiden kirjabloggaajien tapaan listan, jossa luettelin 100 naiskirjailijoiden kirjaa, jotka haluaisin lukea. Nyt on aika katsoa mitä oikeastaan tuli luettua ja mitkä kirjat jäivät ainakin toistaiseksi lukematta.

Peräti kymmenen kirjaa osoittautui kaikkien aikojen parhaiksi lukukokemuksiksi. Ei hassummin! Härkösen Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia, Atwoodin Orjattaresi ja Oatesin Blondi olivat kirjoja, joilta uskalsin odottaa paljon – kaikki suosikkikirjailijoideni kirjoja. Kallion Elokuvamuistin olin lukenut aikaisemmin, mutta halusin lukea sen uudelleen, harvinaista toimintaa minulta! Janssonin Taikatalvi sisälsi kaikki ne tarinat, jotka pienenä piirrettyjä tapittaessani olivat suosikkejani, joten ei ollut yllätys, että lukukokemus osoittautui niin tunnelmalliseksi. (1-5)

Paljon kehuttu Shriverin Poikani Kevin oli todella voimakas lukukokemus, mutta ei ole herättänyt halua tutustua kirjailijan muuhun tuotantoon. Lessingin Viides lapsi yllätti todella positiivisesti, en pitänyt Kultainen muistikirja –romaanista ja tartuinkin listalla olleeseen romaaniin vähän hampaat irvessä. Gerritsen Jääkylmässä oli perusjännäriksi aivan omaa luokkaansa oleva hyytävä tunnelma. En muista miten Mähkän Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois ja Hillin The Woman in Black päätyivät listalle, mutta onneksi näin kävi, sillä Mähkän kirja on nykyään matkakirjasuosikkini ja Hillin tarina kamalin tietämäni kauhutarina, joka toimii niin kirjana kuin elokuvanakin. (6-10)

Moni kirja päätyi lopulta olemaan keskivertoa vaikuttavampi lukukokemus, sellainen joka jää muistiin pidemmäksi aikaa. Lundbergin Jää, Winmanin Kani nimeltä jumala ja Halttusen Syysvieraita ovat kaikki hienoja romaaneja, joita voi suositella laadukkaiden romaanien ystäville. Myös Le Guinin Maameren tarinat 1 osoittautui hienoksi fantasiasarjan aloitusosaksi. (11-14)

Listalle päätyi useampi jännäri ja luin niistä suurimman osan. Larsonin Uhrilahjaa muistelen lämmöllä vaikken siitä enää mitään muistakaan. Leonin Kuolema oopperassa oli todellinen yllättäjä ja herätti palavan kiinnostuksen rappeutunutta Venetsiaa kohtaan. Christien Kuolema Niilillä oli mukava lukukokemus – pitäisi muistaa tarttua jännityskuningattaren romaaneihin useamminkin. Luin myös Marklundin Prime Timen, Läckbergin Mantelintuoksua lumimyrskyssä, Jungstedtin Saaren varjoissa, Janssonin Jäljet lumessa, Bauerin Hautanummi ja Waltersin Ruumis jääkellarissa. Kyseiset jännärit olivat toimivaa kertaviihdettä, mutta vahvoja muistikuvia ei juurikaan jäänyt. Täydellisenä rimanalituksena pidin Cornwellin Ruumistarhaa, josta aika oli ajanut täydellisesti ohi. Pettymyksestä teki isomman se, että olin joskus haaveillut lukevani koko Kay Scarpetta –sarjan, mutta näköjään suunnitelma olisi kannattanut toteuttaa 15 vuotta sitten… Lukematta jäivät vain Slaughterin Sokaistu ja Alsterdalin Kadonneet, joihin ei löytynyt mielenkiintoa tarttua. Kotimaista kauhukirjallisuutta piti testata Vänskän romaanin muodossa, mutta senkin jätin nyt väliin. (15-27)

Edellisinä vuosina olen tehnyt useamman nojatuolimatkan. Suosikkejani olivat Tuurin Irlantilainen aamiainen, jossa oli ihana spesiaali tunnelmansa, Pihan Medicien naapurissa, joka sai haaveilemaan Italian maaseudusta sekä Demickin Suljettu maa, joka opetti asian jos toisenkin Pohjois-Koreasta. Karvisen Riisiä tiskin alta luin myös, mutta se oli yllättävän tylsästi kirjoitettu eikä oikein vetänyt. Villan Vanhan rouvan lokikirja oli koko kesän lainassa kirjastosta, mutta en saanut aloitettuakaan kirjaa. En usko tarttuvani kirjaan myöhemminkään. Eräänlaisena nojatuolimatkana voisi pitää myös Untinen-Auelin Luolakarhun klaani –kirjaa, jossa matkustetaan kivikaudelle saakka! (29-33)

Tietyin väliajoin on luettava tyttökirjallisuuden klassikoita. Listan myötä luin ensimmäistä kertaa Montgomeryn Sinisen linnan, Wilderin Pieni talo preerialla ja Smithin Linnanneidon lokikirja. Nautin kyseisistä romaaneista paljon ja lukuhetketkin onnistuivat sattumaan sään puolesta sopiviin tunnelmointipäiviin. Alcottin Tytöistä parhain ei päätynyt lempparikseni, mutta oli mukava lukukokemus kuitenkin. Brunettin Salainen puutarha puolestaan jäi tällä kertaa lukematta, mutta toivon lukevani sen joskus yhdessä tyttäreni kanssa, tosin siihen menee vielä useampi vuosi. (34-38)

Tämän päivän tyttökirjallisuutta puolestaan edustaa Simukan Jäljellä, johon toivoisin Lumikki-sarjan fanien muistavan tarttua ja Ahernin Tyttö peilissä, joka sisältää kaksi mielenkiintoista ja koskettavaakin novellia. Castin Marked, Meyerin Vieras, Stiefvaterin Väristys ja Gierin Rubiinipuna jäivät lukematta. Jossain välissä olin innostunut lukemaan nuortenkirjoja, mutta into lopahti myöhemmin ja oletan pärjääväni ilman näitä lukukokemuksia. (39-44)

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikkoja oli listalla useampi. Luin Lindgrenin Veljeni Leijonamieli (ehkäpä muutaman vuoden liian myöhään) ja Blytonin Five Go to Mystery Moor (Viisikko syö juuri niin paljon kuin muistelinkin). Mahyn Tähtien tytär, Traversin Maija Poppanen ja Lagerlöfin Peukaloisen retket villihanhien kanssa jäi lukematta. Kaksi jälkimmäistä tulee toivottavasti luettua joskus tyttären kanssa. (45-49)

Listan novelleja tuli luettua yllättävänkin tunnollisesti, sillä en lähtökohtaisesti ole ollenkaan novelli-ihmisiä. Muistot kokoelmista ovat haalistuneet jo aika päiviä sitten, mutta muistan Raevaaran En tunne sinua vierelläni, Adichien Huominen on liian kaukana, Kekkosen Kotiin ja Kaukosen Vihkivedet tehneen vaikutuksen lukuhetkellä. Nopolan Matkustan melko harvoin jäi todella laimeaksi kuuntelukokemukseksi ja se onkin blogihistoriani ainoa lukemani (tässä tapauksessa kuuntelemani) kirja, josta en ole jaksanut tehdä postausta, koska kirjasta ei jäänyt yksinkertaisesti mitään sanottavaa. Verrosen Normaalia elämää jäi tällä haavaa lukematta, en oikein tiedä tulenko lukemaan kirjan kuitenkin joskus. Tykkäsin Verrosesta lukioikäisenä paljonkin, mutta jostain syystä innostus on laantunut. (50-55)

Luin useita amerikkalaisia lukuromaaneja, mutta vaikka ne tuntuivat siinä hetkessä ajavan asiansa, niin pitkällä aikavälillä henkilöhahmot tai heidän elämänsä käänteet eivät jääneet mieleen. Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, Tylerin Amerikan lapset, Stockettin Piiat, Kiddin Mehiläisten salaisuudet ja Bankin Nyt nappaa ovat kaikki enemmän tai vähemmän ihan-kivoja-kirjoja. Amerikassa liikuttiin myös Jaantilan Jenkkivuodessa, joka tarjosi mielenkiintoista ajankuvaa, muttei mennyt ihon alle niin kuin teininä. Pohjanoteerauksina olivat Harrisin Dead Until Dark ja Haydenin Viattomat. Lukematta jäi Mitchellin Tuulen viemää, sillä tiiliskiviprojekti oli lopulta sellainen mihin en jaksanut ryhtyä, kun elokuvaversio on niin tuttu. Päädyin myös katsomaan Picoultin Sisareni puolesta elokuvana. Laatukirjallisuuden puolelta Proulxin määrittelemätön teos ei kiinnostanut tässä hetkessä. Houstonin Kiitospäivän illallinen ja Eganin Aika suuri hämäys eivät houkutelleet tarttumaan kiinni. Plathin Lasikellon alla jäi myös lukematta. (56-69)

Brittiläiset ja irlantilaiset teokset olivat myös hyvin edustettuna listalla. Suosikkejani oli Koenin Mustat enkelit, Jamesin Syystanssiaiset, Fletcherin Meriharakat ja Fieldingin Bridget Jonesin päiväkirja. Harrisin Herrasmiehiä ja huijareita, Woolfin Mrs. Dalloway ja Gaskellin Crandfordin naiset eivät olleet niin hyviä kuin olin odottanut. Isompi pettymys oli Binchyn Silver Wedding, joka oli ihan höttöä. Kinsellan Shopaholic Abroad oli ihan viihdyttävä. Lukematta jätin Watersin Yövartion, joka ei vain yhtään kuulostanut kiinnostavalta tiiliskiviromaanilta ja Gabaldonin Muukalainen, johon perustuvaa sarjaa seuraan mieluummin tv:stä. Klassikoista en tähän hätään jaksanut tarttua Brontën Agnes kotiopettajar -romaaniin. (70-81)

Ranskalaisia teoksia oli muutama. Soucyn Tulitikkutyttö oli juuri niin karmaiseva kuin mitä teinivuosiltani muistinkin. Gavaldan Viiniä keittiössä oli mukavan sydämellinen kirja, kivaa vaihtelua vähän oudoille ranskalaisille kirjoille. Gallayn Tyrskyt jätin suosiolla kesken muutaman sivun luettuani, joten tämä kirjabloggaajienkin suosiossa ollut kirja jäi minulta kokematta. (82-84)

Matkakirjallisuuden lisäksi listalle päätyi useampi tietokirja, joiden oppia imin innoissani, mutta toisaalta ihan napakymppejä teokset eivät olleet. Schiffin Kleopatrassa oli paljon kiinnostavia yksityiskohtia, mutta se oli turhan raskaslukuinen. Tervon Jääkaapin henki oli muistelmateoksena ihan kiva välipalakirja, mutta olen lukenut nasevampiakin. Mazzarellan Illalla pelataan Afrikan tähteä oli tähän elämäntilanteeseen kiinnostava opus, mutta odotin kieltämättä enemmän. (85-87)

Kirjat sen kuin vähenee. Käsitelläänpä seuraavaksi kotimaisia teoksia. Mieleenpainuva lukukokemus oli Sinisalon Linnunaivot. Luin myös ensimmäistä kertaa Blomqvistin Maija-sarjan, josta ensimmäinen osa oli listallani. Hienoa ajankuvaa, mutta ei oikein mennyt ihon alle. Canthin Työmiehen vaimo taas herätti yllättävän paljonkin tunteita ollakseen ”vain” näytelmä. Lisäksi luin Hirvosen Kauimpana kuolemasta ja Landerin Tummien perhosten koti, mutta kumpikaan teoksista ei ole oikein jäänyt mieleen. Pulkkisen Vieras ja Fagerholmin Ihanat naiset rannalla olivat molemmat odotettuja lukukokemuksia, mutta en lopulta pitänyt kummastakaan, vaikka kirjailijoiden muut teokset ovat olleet mieluisia. Vauva-arkea aloitellessani oli hauska tarttua Hietamiehen Yösyöttöön. Kallaksen Sudenmorsian tuli myös luettua, sekä romaani- että näytelmäversiona. Runokirjoista luin Palanderin Maa muistaa matkustajan ja Harmajan Aamusateen maa. Pitkän vatvomisen jälkeen jätin lukematta Oksasen Stalinin lehmät ja Hämeen-Anttilan Sokkopeli. (88-100)


Lopullinen tulos siis 75/100. Tähän on tyytyminen! Miten teillä muilla menee listan kanssa, oletteko lueskelleet puoliaktiivisesti kirjoja vai onko koko lista jo historiaa?