Surumielen aiheuttavia kirjoja on useitakin, juuri ne jostain syystä valikoituvat lempikirjoikseni. Surulliset tarinat saavat siis minut tavallaan onnelliseksi. Päivän valintaa ei ollut vaikea tehdä, sillä on olemassa yksi kirja ylitse muiden.
Lorenzo Carcaterra: Sleepers - Katuvarpuset
Tarinassa tutustutaan neljään ystävykseen, joiden kesäpäivän kepposella on arvaamattoman kovat seuraukset. Vuodet vierivät ja elämä vie ystäviä eri suuntiin, mutta kun kostolle ilmaantuu mahdollisuus, kokoontuvat kaikki neljä taas yhteen vielä kerran.
Näin seitsemännellä(?) luokalla Katuvarpuset-elokuvan, joka teki nuoreen tyttöön lähtemättömän vaikutuksen. Hieman myöhemmin tajusin, että elokuva perustuu Carcaterran kirjoittamaan kirjaan, joka onneksi löytyi kirjastostamme. Rakastuin totta kai kirjaankin. Tällä kertaa olisikin mahdotonta sanoa, kumpi teoksista on parempi. Molempi parempi, sillä ne täydentävät toisiaan hienosti. Elokuva antaa pojille kasvot ja näyttää Hell's Kitchenin raadollisuuden tavalla, johon kirja ei pysty. Kirjassa taas on enemmän tilaa yksityiskohdille kuin elokuvassa voisi ikinä olla.
Ensimmäisellä katselukerralla olen saattanut pysyä ihan rauhallisena, vaikkakin liikuttuneena. Muut elokuvakerrat olen nyyhkinyt melkeinpä alkuteksteistä lopputeksteihin asti. Kirjaa olen lukenut kyyneleitä pyyhkien. Nykyään tartun Katuvarpuset -elokuvaan tai -kirjaan vain silloin, kun tunnelma on juuri oikea. Tämän tarinan maailmaan ei kannata paneutua silloin kun on huoleton olo ja haluaa pysytelläkin huolettomana.
Katuvarpuset -teoksen takia New York -hinkuni aikoinaan vain koveni, joka on aika outoa, koska tämä(kään) teos ei anna kovin kaunista kuvaa suurkaupungista. Haluaisin joka tapauksessa piipahtaa tulevaisuuden visiitilläni myös Hell's Kitchenissä.
Oi, minäkin pidän tästä! Katsoin myös elokuvan ennen kirjaa ja siitä sainkin innostuksen lukea kirjan. Molemmat hyviä :--)
VastaaPoistaMinulla on usein sama juttu, että ne surullisimmat kirjat ovat niitä vaikuttavimpia lukukokemuksia!
VastaaPoistaMinulle koskettavien kirjojen lukeminen on niin itsestään selvä juttu, että kummastelen aina ihmisiä, jotka eivät kestä ollenkaan elämän murheita. Että kirjoissa pitää olla vain sitä glamouria ja kepeää elämäntyyliä. Mistään surullisesta ei saa olla tietoakaan. No, onhan meitä moneen junaan. Mutta en silti ymmärrä:)
VastaaPoista