1978 suom. 1981
135 s./Otava
Ensimmäisen kerran 1980 suomennettu Sementtipuutarha on Ian McEwanin esikoisteos. Joidenkin kirjailijoiden esikoisista huomaa, ettei kaikki ole vielä ihan kohdillaan, mutta tästä ei. Tämä teos on minusta laatutyötä siinä missä tuoreemmatkin McEwanin kirjat. Tarinan sisarusparvi menettää vanhempansa ja yhdessä lapset päättävät jäädä asumaan isoon taloon niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Normaalista arkielämästä ei ole tietoakaan - ei ole ollut vanhempien eläessäkään - vaan lapset pärjäävät keskenään miten parhaaksi näkevät.
Tässä kuussa oli tarkoituksena lukea muutama McEwanin kirja. Alunperin arvelin, etten viitsi tarttua tähän lähiaikoina paljonkin blogeissa pyörineeseen Sementtipuutarhaan. Lainasin sen kuitenkin yhdeksi vaihtoehdoksi ja päädyinkin sitten lukemaan juuri sen. Ongelmallista tässä on se, että olen viime kuukausien aikana lukenut niin monta arvostelua kyseisestä kirjasta, etten oikein osaa sanoa siitä mitään "omaa". Siksi päätinkin käydä vielä uudelleen kurkkaamassa muiden kirjoituksia, jos vaikka inspiroituisin sanomaan edes jotain kirjasta.
Ankin kirjablogissa pohditaan sitä, että perheenjäsenten sairas käyttäytyminen (insesti, äidin kuoleman salaaminen..) saattaa estää lukijaa pitämästä kirjasta. Totta. En voi sanoa lukukokemuksen olleen kovin miellyttävä, kun henkilöhahmot tekevät niin vastenmielisiä asioita. Onneksi McEwan on monipuolinen kirjoittaja eikä toista tässä kirjassa esiintyviä "elämäntapoja" kirjasta toiseen. Yhdessä kirjassa tämän tyylin kestää, mutta jos hänen kaikki kirjansa olisivat samankaltaisia, jättäisin ne suosiolla muiden luettaviksi.
Tessa Aamuvirkku Yksisarvinen -blogista kehui kieltä hyväksi ja tarinaa tiiviiksi. Totta. Vaikka tarina itsessään ei ole kovin kaunis, McEwanin kieli miellyttää aina. Olen muutenkin alkanut kärkkymään näitä pienoisromaaneja enemmän kuin ennen. Niitä on todella mukava lukea paksumpien romaanien välissä. Aiheeltaan pienoisromaanit harvoin ovat kevyitä, joten mitään heppoista luettavaa ne eivät yleensä ole, mutta on mukavaa kun jotkut asiat osataan tiivistää niin hienosti. En myöskään ole vielä törmännyt huonoon pienoisromaaniin, joten ne tuntuvat olevan sellaisia varmoja nakkeja.
Paula Luen ja kirjoitan - siis olen -blogista kehottaa ehdottomasti lukemaan kirjan, sillä siitä jää paha olo. Totta. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka hyvää mieltä siitä on turha toivoa saavansa. Olen kuitenkin iloinen ettei kirja ollut ensimmäinen McEwanini, en tiedä olisinko välttämättä palannut kirjailijan pariin enää sen jälkeen.
Kannatti muuten käydä kurkkimassa muita blogeja (kaikista löydöksistä en edes raportoinut). Löysin reissullani monta kivaa uutta blogia, jotka lisäsin heti seurattaviin:)
Sementtipuutarha on jännä kirja. Ajattelen sitä vieläkin toisinaan, vaikka lukemisesta on jo jonkin aikaa ja muuta on tullut luettua sen jälkeen. Se on selvästi laittanut syviä ajatuksia liikkeelle.
VastaaPoistaMinulle Sementtipuutarhasta tosiaan jäi paha olo, sillä se oli niin voimakas kuvaus ulkopuolisuudesta. En ajatellut insestiä ym. konkreettisina tapahtumina vaan vertauskuvina ulkopuolisuuden kokemuksesta. Sen tähden Sementtipuutarhan tapahtumat eivät estäneet minua pitämästä kirjasta, vaan oikeastaan päin vastoin. Lukukokemus oli hirveän hyvä.
Mukava huomio, että pienoisromaanit harvoin pettävät lukijansa!
Kiitos linkityksestä! :-)
Hyviä huomioita ulkopuolisuudesta, Paula! Malttaisinpa minäkin joskus lukea kirjoja oikein ajatuksella. Miettien että mitä muuta konkreettiset tapahtumat ovat kuin niitä itsestäänselviä. Toivottavasti blogin pitäminen johdattaa koko ajan hieman syvemmälle kirjalllisuuteen.
VastaaPoista