lauantai 30. huhtikuuta 2011

Day 30 – Your favourite book of all time

Ann Marie MacDonaldin Armon yö.

Lukemisesta on vuosia. Peräti 10 vuotta? En siis uskalla lähteä ruotimaan kirjaa sen enempää. Lämmöllä muistelen, mutta en tiedä kiinnittäisinkö tänä päivänä enemmän huomiota niihin negatiivisiin puoliin, joita arvostelijoiden mielestä on aika pitkä lista. Ehkä palaan kirjaan vielä joku päivä, kun koen että on jälleen sen aika.

Onko kukaan muu lukenut Armon yötä? Ja pitänyt?

---

Haaste on sitten tällä erää ohi. Olipas kuukausi, vaikka ihan hyvin tahdissa pysyinkin. Nyt on niin hyvin ronkittu kirjamenneisyys, että on kiva keskittyä taas uusiin kirjoihin. Eilen sain mukavan kirjalaatikonkin postin kautta, josta paljastui 4 kivaa kirjaa, että lukemistakin riittää. Ja Vapun jälkeen starttaa lastenkirjallisuusviikko. Kiitos kaikille, jotka jaksoivat käydä lukemassa ja kommentoimassa haasteen edetessä!:)

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Day 29 – A book everyone hated but you liked

Näitä kirjojahan tuntuu riittävän. Mitä enenmmän luen muiden kirja-arvosteluja, sitä enemmän tuntuu siltä, että aina kun muut tykkäävät niin minä en. Ja kun muut eivät tykkää, minä löydän kirjasta jotain spesiaalia. Toisaalta ihan yhtä paljon on myös niitä kirjoja, joista tykkään ja muut tykkää. Ja niitä, joista minä en tykkää ja muutkaan ei tykkää. Eli kaikenlaisia tapauksia tulee vastaan (joka tarkoittaakin sitä, että koko tämä alkukappale on turhanpäiväistä jorinaa:D).

Kirjablogja ahkerasti luettuani olen saanut sellaisen käsityksen, että Joanne Harrisin Sinisilmä ei ole ollut kovin pidetty kirja. Minä puolestani vaikutuin tarinasta aika lailla. Loppua kohti lukukokemus vain parani, kun kaikki kääntyi täysin päälaelleen. Kukaan ei enää ollutkaan se joka väitti olevansa ja loppukin jäi kutkuttavan epäselväksi. Tämän kirjan suhteen olin jo harkitsemassa uutta lukukierrosta heti putkeen. Olisi ollut mielenkiintoista lukea kirja uudelleen niillä tiedoilla, jotka loppu tarjosi.

Oli tarina muutenkin mielenkiintoinen ja tavallaan oman aikansa lapsi käsitellessään mm. erilaisia nettikäyttäytymismalleja. Niin kuin muutama postaus sitten mainitsinkin, tuntuu että kirjat eivät aina enää onnistu yllättämään samalla tavalla kuin ennen, joten peukut pystyyn Sinisilmälle siitäkin, etten todellakaan tiennyt miten lopussa käy ja kuka kukin on. 


Mutta avatkaahan ihmeessä sanainen arkkunne, jos Sinisilmän olette lukeneet. Mikä tökki vai oletteko enemmän samoilla linjoilla kuin minä?

Seitsemästä asiasta

 
Lukuisa-blogin Laura ilahdutti päivääni tällä pienellä tunnustuksella. Kiitos! Olen kertonut 7 asiaa itsestäni jo tammikuussa, mutta nyt on ilmeisesti uuden setin aika. 
 
1. Edellisellä kerralla valittelin olevani täysin uutispimennossa, mutta nyt tilanteeseen on tullut muutos! Katsoin vaalivalvojaiset muutama viikko sitten ja sen jälkeen olen pyrkinyt edes joka kolmas päivä katsomaan uutiset. Edelleen se on hieman vaikeaa ja vaatii todellisia ponnisteluja, mutta toivottavasti se koukkuuntuminen tapahtuu pian;)
 
2. Latasin eilen mp3-soittimeeni Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -äänikirjan ja toivon sen kannustavan minua ulkoilemaan enemmän yksikseni. Mieluiten lenkkeilisin aina kaverin kanssa, mutta koska se ei aina ihan käytännönsyistä ole mahdollista, yritän kokeilla tätä tapaa.
 
3. Haaveilen jo syksyn dvd-boksihankinnoista. Tällä kertaa olisi mukava aloittaa syksy esimerkiksi CSI Las Vegasilla tai Teho-osastolla. Molempiahan on tullut lukemattomat tuotantokaudet eli katsottavaa olisi molemmissa.
 
4. Odottelen jo innolla Scandinavian Music Groupin uusinta levyä, joka julkaistaan toukokuussa. Luen paljon ja katson leffojakin jonkin verran, joten musiikki jää hieman vähemmälle huomiolle. En siis osaa lukea ja kuunnella musiikkia samaan aikaan. Tänä päivänä en oikein tiedä mistä lähtisin etsimään itselleni musiikkia, kun valinnanvaraa on niin paljon ja aikaa kuuntelulle ei niinkään. Siksi olen pitäytynyt samoissa vanhoissa suosikeissani jo vuosia.
 
5. Kesän ehdoton kupliva suosikkini on Fresita, jota aion siemailla huomennakin. Kunpa Alko ei olisi vielä myynyt kaikkia loppuun. Muuten täytyy ottaa käyttöön suunnitelma-B, jota ei ole.
 
6. Pohdinpa tänään, että kesä on yksinkertaisesti liian lyhyt kaikkien kesäpuuhaideoiden toteuttamiseen. Aion silti yrittää:) Työaika nykyisessä työpaikassani mahdollistaa kyllä kaikenlaiset iltapuuhailutkin, joten aikaa tulee olemaan enemmän kuin viime kesänä.
 
7. Kohta lähden ostamaan city-tennareita, jotka toivottavasti näyttävät hyviltä siistien vaatteiden kanssa, mutta ovat tarpeeksi hyvät taivaltaa pitkiäkin matkoja.  
 
Ihastuttavia blogeja Lukuisan lisäksi löytyy mm. seuraavilta henkilöiltä:

Cathy  & Humisevalla Harjulla -blogi
Raisa & Kirjaurakka 2011 -blogi
Sanna & Luettua-blogi
Riina & Riinan lukuisat kissanpäivät -blogi

torstai 28. huhtikuuta 2011

Day 28 – Favourite title


Nyt täytyy lähteä toiston tielle. Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe on mielestäni yksi kauneimmista kirjan nimistä. Englanninkieliset nimet jostain syystä muutenkin kuulostavat korvaani sykähdyttävimmiltä kuin suomalaiset sisarensa. Paistetut vihreät tomaatitkin on ihan kiva, mutta niin paljon arkisempi.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Day 27 – The most surprising plot twist or ending

Monet tarinat ovat onnistuneet yllättämään minut käänteillään. Yksi syy siihen on ainakin se, että en lukiessani hirveästi pyri arvailemaan tulevaa vaan annan kirjan hoitaa hommansa ja yllättää. Totta kai välillä vihjeet ovat liian selvät ja arvaamista ei voi välttää. 

Muita lukijoita Kolmastoista kertomus ei välttämättä ole samalla tavalla yllättänyt, mutta muistan olleeni mukavasti ymmälläni tarinan käänteiden selvitessä pikkuhiljaa.   

Nyt olen kuitenkin huomannut kasvaneeni hieman tiedostavammaksi lukijaksi eivätkä kaikki käänteet onnistu pysymään minulta salassa loppuun asti. Se on sääli ja tunnen menettäväni jotain. Voi hyvinkin olla, että jos olisin lukenut tämän kirjan vasta nyt, olisin arvannut monet käänteet ennalta. Kolmastoista kertomus oli kuitenkin yksi ensimmäisistä juonella kikkailevista kirjoista, jotka olen lukenut.

Ja sitä paitsi kirjan kansikuva on yksi kauneimmista ikinä.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Paluu Rivertoniin




Kate Morton
2006 suom. 2011
608 s./Bazar

Hyllyttelin töissä uutuuskirjoja muutama viikko sitten ja tiesin heti, että tämä kirja on luettava mahdollisimman pian. Takakansiteksit vihjailivat tarinan sisältävän rakkautta, murhan, valheita ja salaisuuksia - kaikki tuo tapahtumapaikkana kartanomiljöö 1920-luvulla. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että voin todeta lukukokemuksen olleen juuri niin hyvä kuin uskalsin toivoakin. Kirja tulee luultavimmin näkymään loppuvuoden top 10 -listoilla. On ihanaa löytää kirja, jossa kaikki on kohdallaan. Mielentilani sattui olemaan juuri oikea tähän kirjaan.

Juonesta muutama sananen. 14-vuotias Grace saa sisäkön paikan Rivertonin kartanosta ja kiintyy vuosien mittaan isäntäväkeen ja muihin työntekijöihin. Erityisen tärkeiksi hän kokee Hartfordin sisaret Hannahin ja Emmelinen, joiden kasvua tyttösistä nuoriksi naisiksi hän seuraa uskollisesti. Vuosikymmenten päästä Gracea lähestyy ohjaaja, joka haluaa tehdä Rivertonin vaiheista elokuvan ja tarvitsee yksityiskohtiin vanhan naisen apua. Grace joutuu läpikäymään menneen ajan salaisuudet uudestaan. Voisiko hän jo nyt kaikkien vuosien jälkeen paljastaa kaiken mitä tietää esimerkiksi nuoren runoilijan Robbie Hunterin kuolemasta?

Mielestäni parasta tämän tyyppisissä kirjoissa on se, että päähenkilö (tällä kertaa Grace Bradley) ei ole läheskään niin mielenkiintoinen hahmo kuin ne henkilöt, joista hän kertoo tarinoita. Toki Grace on hahmona miellyttävä ja sympaattinen ja hänen elämänsä tapahtumat herättävät myötätuntoa lukijassa. Hän ei silti ole mitään verrattuna Hartfordin sisaruksiin, jotka tämän kertojavalinnan takia jäävät edelleen osittain salaperäisyyden verhon taakse. Tällainen juoni vaatii mielestäni ehdottomasti tuon välikäden, jotta kirjan tunnelma pysyy hieman utuisena eikä tarinan henkilöt tule liian tutuiksi lukijalle.

Ehkä on aika myöntää jotakin. Kirjahan taitaa oikeasti olla aika perinteinen sukuromaani kartanotunnelmalla maustettuna. Tarina kuitenkin onnistui imaisemaan minut maailmaansa, joten asiat jotka olisivat vaivanneet minua huonommassa samantyylisessä romaanissa eivät haitanneet lukukokemustani tällä kertaa. Myönnän siis olevani hieman sokea tämän kirjan suhteen. Jos suhtautumiseni olisi ollut toisenlainen, minua olisi ärsyttänyt esimerkiksi se, että Gracen isän henkilöllisyys oli liian päivänselvä juttu. Gracen näennäisesti vaikea elämäkin palkitaan tulevaisuudessa niin monilla onnistumisilla, että sekin hieman kummastuttaa. 

Kirjoissa, jotka tempaisevat lukijan mukaansa ensi sivuilta asti, on yleensä jokin tietty kohta, josta tietää että lukukokemus tulee olemaan todella mieluinen. Tällä kertaa tuon tunteen minulle aiheutti lause "Koko Rivertonin väki on ollut kuolleena niin kauan. Siinä missä aika on kuihduttanut minut, he ovat jääneet ikuisesti nuoriksi ja kauniiksi."

Parhaat tarinat vaativat materiaalikseen joukon kuolleita, niin se vain on. Tarinat elävistä ihmisistä eivät vain onnistu olemaan yhtä mielenkiintoisia. Mikä siinäkin sitten on, historian havinaa tai jotain.

South Coast Register hehkuttaa takakannessa, että romaani on nautittavin vuosikausiin. Minulle se oli jotain siihen suuntaan, mutta uskon että syynä oli osaksi myös vahva usko tarinan vetovoimaan ja itsepintainen halu lukea hyvä kirja. Muihin tämä tuskin tekee yhtä suurta vaikutusta. Minulle tämä oli yksi vuoden helmistä, mutta ei kuitenkaan yksi parhaista kirjoista jonka olen koskaan lukenut. Näkisin tämän muuten mielelläni elokuvana joku päivä.

Kirjaan on ehtinyt tutustua myös Katja Lumiomena-blogista.

Day 26 – A book that changed your opinion about something

Vielä muutama vuosi sitten vierastin novelleja. Syy löytyy lukion äidinkielentunneista,
kursseilla tuli nimittäin luettua yksi jos toinenkin klassikkonovellikokoelma ja lopulta luulin ettei muuunlaisia novelleja olekaan. Vaikka klassikot olivatkin ihan hyviä, en jaksanut innostua novelleista sen suuremmin. Jatko-opintoja suorittaessani koulukaverini suositteli minulle kirjaa Äidin pikku pyöveli, jonka novellit kertovat äideistä ja tyttäristä.

Ranskalaisen Claire Castillonin kirja muutti suhtautumiseni novelleihin täysin. Olen lukenut kirjailijalta myös uudemman Pieni sydän jaksaa rakastaa josta pidin myös. Näinä päivinä on suorastaan pakko lukea silloin tällöin novellikokoelma kaiken muun kirjallisuuden vastapainoksi. Oma makuni on kovasti yksiin Castillonin tyylin kanssa. Selkeää, modernia, jotain hieman kummallista mutta silti vahvasti tästä maailmasta.

Mikä on paras novellikokoelma, jonka sinä olet lukenut? Vinkkejä otetaan mielellään vastaan!

maanantai 25. huhtikuuta 2011

Day 25 – A character who you can relate to the most

Tämä onkin hankalampi kohta. Jos mietin kaikkia lempikirjojani ja niiden henkilöhahmoja, en koe samaistuvani heihin vaikka osaankin eläytyä heidän elämänsä tapahtumiin ja heidän mietteisiinsä elämästä. Tänään tuntuu parhaimmalta valita sellainen kirja, jonka henkilöhahmojen kanssa koen jonkinlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

Gavaldan kirjassa Karkumatka toisistaan etääntyneet sisarukset päättävät karata tylsistä sukujuhlista matkustaakseen muualla asuvan veljensä luokse. Tarina kosketti minua erityisesti, sillä olen huomannut olevani siinä iässä kun ystäville ei vain ole samalla tavalla aikaa kuin esimerkiksi opiskellessamme yhdessä samassa lukiossa. Elämä on ihanaa ja ystävät ovat ihania, mutta olen huomannut arjen väsyttävän nykyään ihan eri tavalla. Energiaa ei vain ole samalla tavalla, vaikka haaveilenkin jatkuvasti siitä, että jaksaisin viettää jokaisen vapaahetken jonkun ystävän helmoissa tai järjestellä jatkuvalla syötöllä yhteisiä leffailtoja, mökkireissuja, brunssihetkiä, tyttöjeniltoja, bileitä...

Omaa tilannettani en sikäli voi verrata kirjan henkilöihin, sillä he ovat oikeasti etääntyneet toisistaan lapsuusvuosien jälkeen, mutta minä vain pelkään etääntyväni ystävistäni. Pelko ei luultavasti ole kovin aiheellinen ja aikuiseksi kasvamiseen taitaa kuuluakin tietynlainen elämäntapaväsymys. Jokaisen työpäivän jälkeen ei vain jaksa ottaa pyörää alle ajaakseen kaverille vaihtamaan kuulumisia tupakkatauon ajaksi. Paitsi ehkä kesällä, kun sitä energiaa kummasti alkaa pukkaamaan:)

Jos asiat kuitenkin äityisivät pahaksi, pitäisi muistaa että aina on mahdollista tehdä pieni karkumatka yhdessä - olisi sitten suuntana mökki, toinen kaupunki tai vaikka vain lähikahvila.



FRIENDS ROCK!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Sheri Holman - Tyttö ja hänen varjonsa.

Aikoinaan kirjan nimi ja kansikuva sai minut nappaamaan kirjan kirjastosta mukaani joskus 2000-luvun alkupuolella. Tämä kuuluu siis niihin hyviin vanhanajan spontaaneihin bongauksiin, joista enää ei ole tietoakaan...

Pidin tarinasta aivan mielettömästi. Takakansiteksti ilmaisee asian ytimekkäästi "Historiallinen trilleri 1800-luvun teollisesta Englannista, prostituutiosta ja lääketieteen synkistä salaisuuksista." Tarina vei mukanaan ja onnistui nostattamaan kyyneleetkin silmiini. Muistan, että minua kosketti erityisesti ruton leviämisen kuvailu. Miten tauti on jo tarttunut, vaikka sairastuneet eivät sitä tiedä. He saaattavat tehdä ratkaisevia hyvänmielenpäätöksiä tulevaisuuden suhteen, vaikka tulevaisuus heidän kohdallaan tulee päättymään jo muutaman päivän päästä. En tosin ajattele kirjaa trillerinä vaan peruskaunokirjallisuutena, jota on höystetty jännittävällä aiheella.

Minulla on sellainen käsitys, että "kukaan" ei ole lukenut kyseistä kirjaa. Jos lukijoita kuitenkin löytyykin, niin onko tarina jäänyt mitenkään mieleen vai onko kirja ollut ihan keskivertoa tavaraa?

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Sementtipuutarha


Ian McEwan
1978 suom. 1981
135 s./Otava


Ensimmäisen kerran 1980 suomennettu Sementtipuutarha on Ian McEwanin esikoisteos. Joidenkin kirjailijoiden esikoisista huomaa, ettei kaikki ole vielä ihan kohdillaan, mutta tästä ei. Tämä teos on minusta laatutyötä siinä missä tuoreemmatkin McEwanin kirjat. Tarinan sisarusparvi menettää vanhempansa ja yhdessä lapset päättävät jäädä asumaan isoon taloon niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Normaalista arkielämästä ei ole tietoakaan - ei ole ollut vanhempien eläessäkään - vaan lapset pärjäävät keskenään miten parhaaksi näkevät.

Tässä kuussa oli tarkoituksena lukea muutama McEwanin kirja. Alunperin arvelin, etten viitsi tarttua tähän lähiaikoina paljonkin blogeissa pyörineeseen Sementtipuutarhaan. Lainasin sen kuitenkin yhdeksi vaihtoehdoksi ja päädyinkin sitten lukemaan juuri sen. Ongelmallista tässä on se, että olen viime kuukausien aikana lukenut niin monta arvostelua kyseisestä kirjasta, etten oikein osaa sanoa siitä mitään "omaa". Siksi päätinkin käydä vielä uudelleen kurkkaamassa muiden kirjoituksia, jos vaikka inspiroituisin sanomaan edes jotain kirjasta.

Ankin kirjablogissa pohditaan sitä, että perheenjäsenten sairas käyttäytyminen (insesti, äidin kuoleman salaaminen..) saattaa estää lukijaa pitämästä kirjasta. Totta. En voi sanoa lukukokemuksen olleen kovin miellyttävä, kun henkilöhahmot tekevät niin vastenmielisiä asioita. Onneksi McEwan on monipuolinen kirjoittaja eikä toista tässä kirjassa esiintyviä "elämäntapoja" kirjasta toiseen. Yhdessä kirjassa tämän tyylin kestää, mutta jos hänen kaikki kirjansa olisivat samankaltaisia, jättäisin ne suosiolla muiden luettaviksi. 

Tessa Aamuvirkku Yksisarvinen -blogista kehui kieltä hyväksi ja tarinaa tiiviiksi. Totta. Vaikka tarina itsessään ei ole kovin kaunis, McEwanin kieli miellyttää aina. Olen muutenkin alkanut kärkkymään näitä pienoisromaaneja enemmän kuin ennen. Niitä on todella mukava lukea paksumpien romaanien välissä. Aiheeltaan pienoisromaanit harvoin ovat kevyitä, joten mitään heppoista luettavaa ne eivät yleensä ole, mutta on mukavaa kun jotkut asiat osataan tiivistää niin hienosti. En myöskään ole vielä törmännyt huonoon pienoisromaaniin, joten ne tuntuvat olevan sellaisia varmoja nakkeja.

Paula Luen ja kirjoitan - siis olen -blogista kehottaa ehdottomasti lukemaan kirjan, sillä siitä jää paha olo. Totta. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka hyvää mieltä siitä on turha toivoa saavansa. Olen kuitenkin iloinen ettei kirja ollut ensimmäinen McEwanini, en tiedä olisinko välttämättä palannut kirjailijan pariin enää sen jälkeen.

Kannatti muuten käydä kurkkimassa muita blogeja (kaikista löydöksistä en edes raportoinut). Löysin reissullani monta kivaa uutta blogia, jotka lisäsin heti seurattaviin:)

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t

Karleen Koen Mustat enkelit on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Kirjahan on jo ainakin muutaman vuoden vanha, mutta en vain ole saanut aikaiseksi kirjan lainaamista. Ostin teoksen siskolleni pari vuotta sitten joululahjaksi, olisi ehkä helpointa lainata kirja häneltä. Kirjassa puhutteli aikoinaan kansikuva, 1600-luku ja erilaiset hovivehkeilyt. Varsinkin kirjan julkaisun aikaan en ollut lukenut kyseisestä aikakaudesta tämäntyyppistä tarinaa. 

Osaako joku sanoa, kannattaako kirjaa pitää lukulistoilla? Onko tarina edes hyvä? Varsinaisia kovia odotuksia minulla ei kirjaa kohtaan ole. Riittää, että se olisi sellainen leppoisa ja viihdyttävä suupala.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Nightmare before Easter

Kyllä meinasi käydä köpelösti pääsiäisen lukunautintojen suhteen! Olin eilen menossa kirjastoon lainaamaan iiison kasan kirjoja lomalle, mutta se pirulainen olikin sulkenut ovensa jo klo 15. Paniikkihan siinä ehti kehkeytyä. Pahimmassa tapauksessa luettavana olisi ollut vain muutama ei-luettu kirja omista kokoelmistamme, yksi Ian McEwanin kirja ja vanha nuortenkirja Anne-tytöstä. Eli toisin sanoen olisin joutunut tyytymään joihinkin kirjoihin. Ja sehän ei missään nimessä käy, kun on tällainen hieno lomaputki alkamassa.

Eilen illalla katseeni kuitenkin osui ikkunalaudallemme, jossa pinossa kököttää tämän kevään uutuuskirjojen ennakkokappaleita. Halleluja! Olen säästellyt kirjoja, koska ne löytyvät kätevästi kotoa. En siis oikein osaa tarttua kirjoihin, joiden hankkimisen suhteen ei tarvitse nähdä vaivaa:) Pääsiäiskatastrofi onnistuttiin siis välttämään ja nyt voinkin heittäytyä lukemaan esimerkiksi Tahraa, Majakkamestarin tytärtä tai Orapihlajapiiriä. Huh.

Muutamat suunnitelmat menivät silti uusiksi. Huhtikuun viimeisen viikon piti olla pyhitetty lastenkirjallisuudelle, mutta koska minulla ei ole mitään lastenkirjaa maanantaiksi niin tehoviikko siirtyy toukokuun alkuun. Ehkä tässä on onni onnettomuudessa, sillä postauksia olisi tullut liikaa, kun huhtihaastekin on vielä voimissaan ensi viikolla. 

Nyt tuli taas huomattua, miten iso osa elämää kirjallisuus on juuri nyt. Miten olisin selvinnyt neljä päivää ilman mieluista lukemista?! Menojakin on ihan tarpeeksi, mutta kyllä kirjan seuraa olisi tullut kaipailtua aina aamuin ja illoin. Onneksi ainakaan tällä kertaa ei tarvinnut selvittää miten loma sujuu ilman kirjakaveria.

Mitä te muut aiotte lukea pääsiäispyhinä vai pidättekö taukoa lukemisesta?

Day 22 – Favourite book you own

Omistan monet lempikirjani. Kokoelmistani ei itse asiassa puutu kuin ihan muutama loppuunmyyty teos, joita en ole jaksanut lähteä metsästämään käytettyjen kirjojen puodeista. Joku päivä toivon toki omistavani nekin.

Tämän päivän valintani on Sinkkuelämää tv-sarjasta tehty kuvakirja Kiss and Tell. Lempikirjani se on ihan siitä syystä, että palaan siihen uudelleen ja uudelleen. Kirjassa on mielettömän paljon katseltavaa ja ihasteltavaa. Vaatteet, sistustaminen, asusteet, kampaukset... Tähän ei vain kyllästy.

Tekstiäkin kirjasta löytyy, mutta kuvat ovat pääosassa. Myös elokuvista tehdyt kuvakirjat ovat hyvällä maulla toteutettuja ja selailen myös niitä mielelläni. Kiss and Tell on kuitenkin ehdoton lempparini.

torstai 21. huhtikuuta 2011

Day 21 – Favourite book from your childhood

Minulla oli ihan kiitettävät määrät kirjoja pienenä, joten yksi jos toinenkin lemppari löytyy. Moni kirjoista on kuitenkin "tuntemattomien" tekijöiden aikaansaannosta, joten nimet ja tekijät eivät nyt tule mieleeni. Moni klassikko puolestaan on jäänyt kokonaan lukematta. Kirjat ovat kaikki tallella vanhempieni luona ja joku päivä kun omistan enemmän hyllytilaa, tuon ne mielelläni omaan kotiini.

Yksi tärkeä tutun tekijän lastenkirja on kuitenkin Walt Disneyn Mummoankan jouluyllätys (tai jotain sinne päin). Kuvakirjassa Aku ja veljenpojat lähtevät Mummo Ankan luokse joulua viettämään. Kirja on täynnä kauniita talvimaisemia, ihanaa joulunhenkeä ja yhdessäolon riemua. Palaan kirjaan joka joulu. Ehkä ensi jouluna esittelen kirjan bloginkin puolella.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Day 20 – Favourite romance book

En lue juuri ollenkaan esimerkiksi kirjastossa romanttisen kirjallisuuden alle luokiteltavia kirjoja. Päivän romanttiseksi kirjaksi joudun siis valitsemaan Aikamatkustajan vaimon, jossa rakkaus on yksi kantava teema, mutta joka ei silti ole romanttista kirjallisuutta vaan ihan normikaunoa. Näin ne säännöt on tehty rikottavaksi;) Kyseisessä kirjassa on hieman taikaa mukana, sillä rakastavaiset eivät voi olla yhdessä miehen aikamatkailun takia. Tarinaa lukiessa pääsin hieman vetistelemäänkin ja koin sen erittäin puhdistavaksi kokemukseksi. En kuitenkaan jaksaisi lukea kovinkaan monta samankaltaista kirjaa, joten onneksi kirjailijan uudempi kirja oli täysin eri maata. Samankaltaisuudella taidan tällä kertaa tarkoittaa enemmänkin rakkausteemaa kuin aikamatkustusteemaa:)

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Day 19 – Favourite book turned into a movie

Yläasteella ollessani kirjekaverini suositteli minulle erikoisella nimellä varustettua elokuvaa Paistetut vihreät tomaatit. Se teki minuun suuren vaikutuksen ja jäi mieleeni kummittelemaan varmasti siitäkin syystä, että näin sen noina vuosina vain sen yhden kerran.

Vuosia myöhemmin muutin Lahteen jatko-opiskelemaan ja suorastaan hyperventioin kirjastossa, kun löysin kyseisen elokuvan kirjaversion englanniksi. Parin vuoden sisällä olen onneksi saanut molemmat helmet kokoelmiini. Englanniksi teoksen nimi on vieläkin ihastuttavampi: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe.

Suosittelen molempia versioita oikein oikein lämpimästi.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Day 18 – A book that disappointed you



Lähiaikoina muistan pettyneeni Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tyttäreen. Mielipiteineni taidan olla aika yksin, muut ovat olleet kovinkin vaikuttuneita kyseisestä kirjasta. Mikä lie tökkinyt. Kaikki merkit osoittivat siihen suuntaan, että tarina olisi rakkautta ensimmäisistä sivuista lähtien. Kirjan loputtua jäi kuitenkin tunne, että tarina ja sen päähenkilö olisi ollut pinnallinen, ehkä jotenkin tekosyvällinen. En tiedä. Olin niin järkyttynyt siitä, etten pitänytkään kirjasta, että olen unohtanut yksityiskohtaiset mietelmäni. Voi myös olla, että olen lukenut muita samantyylisiä kirjoja sen verran, ettei Haudankaivajan tytär tuonut genreen enää mitään uutta ja oli siksi pettymys.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Vieraan turva




Ian McEwan
1981 suom. 1983
138 s./Otava


Mary ja Colin lomailevat Venetsiassa ja tutustuvat sattumalta mukavan oloiseen Robertiin. He huomaavat tulevansa hyvin juttuun keskenään ja Robert päättää esitellä turistit vaimolleenkin. Lukijalle selviää pian, ettei kaikki ole ihan kunnossa Robertin palatsin seinien sisäpuolella.

Lukukokemus oli - mikäli mahdollista - positiivisen ahdistava. Mitään konkreettista pahaa ei aluksi näytä tapahtuvan, mutta jo pelkkä odottaminen nostattaa kylmät väreet. Tällaiseen hyytävään tunnelmaan ei yleensä törmää edes parhaimmissa jännityskirjoissa. Pahat aavistukset kasvavat kirjan edetessä ja periaatteessa kirjan haluaisi jättää kesken jottei saisi tietää miten huonosti kaikille käy. Mutta tietenkään kirjan keskeyttäminen ei tule kysymykseenkään.

Kirjan turistit ovat kovin samaistuttavia henkilöhahmoja. Heillä on omat ilonsa ja surunsa, joihin lukija ehtii hyvin paneutumaan vaikka kyseessä onkin pienoisromaani. Kirjaa lukiessa tulee väistämättä mieleen, että näin huonosti voi käydä kenelle vain - vaikka meille. Onneksi emme ole ihan vielä suuntaamassa matkoille, tämän kirjan jälkeen en välttämättä haluaisi jutella kenellekään tuntemattomalle.

Vieraan turva onnistui näyttämään taas uuden puolen McEwanin kirjoitustaidoista. Olen aikaisemmin lukenut kirjailijan teoksista Sovinnon, Rannalla ja Lauantain. Kyseiset kirjat ovat olleet sopivan erilaisia, joten en ole kokenut, että kirjailija toistelisi samoja ajatuksia kaikissa teoksissaan. McEwanin kirjoissa on ilmeisesti aina löydettävissä jokin yksittäinen teko, joka määrää henkilöhahmojen yleensä traagisen tulevaisuuden suunnan. Teko saattaa olla arkipäiväinen valinta, jonkin asian tekemättä jättäminen tai valheen kertominen. Pienilläkin asioilla on väliä ja siksi luenkin kirjoja ehkä hieman raskain sydämin.

Pidän valtavasti McEwanin kirjoista, taitaapa mies olla jopa yksi lempikirjailijoistani. Hänen teoksensa eivät ole niitä helppolukuisimpia, sillä ajatusten täytyy koko ajan olla kirjan tapahtumissa ja henkilöhahmojen keskusteluissa. Silti hänen kirjansa ovat helposti lähestyttäviä ja mukaansa tempaavia. Mielestäni juuri henkilöhahmojen arkisissa keskusteluissa piilee McEwanin mestarillisuus. Niissä kuin sattumalta tulee vastaan monia teräviä huomioita täysin jokapäiväisistä asioista, jotka yhtäkkiä huomaakin tärkeämmäksi kuin monet suuremmat asiat.

Day 17 – Favourite quote from your favourite book

Lorenzo Carcaterra: Sleepers

"Two of them were killers who never made it past the age of thirty-five. The other is a non-practicing attorney living within the pain of his past, too afraid to let it go, finding reassurance instead in confronting its horror. I am the only one who can speak for them, and for the children we were."

---

En voi sanoa, että kyseinen lainaus olisi paras, mutta se on yksi suosikeistani. Tässä kohtaa tarina on vasta aluillaan (7s.), mutta lukija aavistaa jo ettei tarinalla ole onnellista loppua.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Day 16 – Favourite female character

Yritin sovitella tähän kohtaan jotain muuta kuin Harry Potter-sarjaa, mutta kukaan ei tuntunut yhtä hyvältä valinnalta kuin Hermione Granger. Ihan samaistumisesta ei voi puhua, koska olen ollut kuitenkin jo nuori aikuinen, kun Potterit on tullut luettua, mutta silti olen aina pitänyt Hermionesta. Kirjan pojathan eivät olisi onnistuneet ikinä missään ilman tätä neuvokasta ja älykästä tyttöä. Ja mikäs sen kivempaa kirjadiggarille kuin lukea toisista kirjadiggareista, Hermionen kautta kun lukija saa tietää taikamaailman kirjallisuudesta kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita.

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Huolimattomia unelmia




Juha Itkonen
2008
253 s./Otava


Lukupiirin kanssa tutustuimme tällä kertaa Itkosen novellikokoelmaan. Moni tarttui ensimmäistä kertaa kyseisen kirjailijan kirjaan, mukaanlukien minä. Lukukokemuksen jälkeen en voi sanoa olevani erityisen ihastunut kirjailijaan, mutta ei kirja missään nimessä huonokaan ollut. Novellikokoelma oli sellainen mukavan keskiverto, josta löytää jotain hyvää ja jotain huonoa ja joka unohtuu pian kokonaan.

Takakansiteksti kuvaa novelleja väkeviksi kertomuksiksi aikamme ihmisistä. Kuulostaa hienolta teoriassa, mutta liika väkevyys myös uuvuttaa lukijan helposti. Olisinkin kaivannut enemmän yksityiskohtaista arjen kuvailua. Sitä, että kirjailija on taiturimaisesti onnistunut taltioimaan pienen mutta merkittävän hetken jonkun hahmon elämässä, johon sitten saattaa lukijana ehkä parhaimmassa tapauksessa samaistua. Tällä kertaa liika oli liikaa.

Novelleissa käsitellään olematonta isäsuhdetta, lesbovanhempia, eron jälkeistä tunne-elämän järkkymistä, alaikäiseen sekaantumista, perhedynamiikan muuttumista lapsensaannin jälkeen, vanhoja ihastuksia... Toisin sanoen ihmiselämän suurimmat kuviot tulevat tutuiksi. Sikäli tietysti toimiva kokonaisuus, koska kaikki novellit tarjoavat elämää suurempia hetkiä ja tunteita (hyvässä ja pahassa).

Novellit vaikuttivat minuun eri tavoin, joten lukukokemus oli siinä mielessä monipuolinen. Osa kosketti (Hetki minun jälkeeni, Sama sana), osa herätteli omia muistoja mieleen (Tamminen, Muilutus), osa pisti miettimään nykypäivän maailmanmenoa (Kaupankäyntiä, Ei minun elämäni, Ei), osa ärsytti (Fucking Thailand, Florida). Ei siis voi sanoa, että novellit olisivat jättäneet kylmäksi. Ehkä se iänkaikkinen suomalaisuus taas paistoi tästä niin läpi, että se jäi kaivertamaan negatiivisessa mielessä. Taidan kuitenkin uskaltaa lukea Itkosta joskus uudelleenkin...

Onko Itkosella joku kirja, mikä olisi ihan pakko lukea?

Day 15 – Favourite male character

Minulla ei taida olla mitään supersuosikkia kirjallisuuden mieshahmoista, mutta Dumbledore Harry Potter -sarjasta voisi toki olla sellainen. Pidin siitä, että Dumbledore tuli lukijalle kirja kirjalta läheisemmäksi, mutta säilytti silti tietynlaisen auktoriteettiaseman ja salaperäisyyden. Kyllä sitä mielellään itsekin opiskelisi yhtä inspiroivan rehtorin alaisuudessa.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Day 14 – Favourite book of your favourite writer



John Irvingin teoksista rakkaimpana pidän Ystäväni Owen Meanya. Pala kurkussa luin tätä kaunista ja kohtalokasta kertomusta kahden pojan välisestä ystävyydestä. Tarina jäi elävästi mieleen myös siksi, että siinä kaikella tapahtuneella - ihan kaikella - oli merkityksensä loppua ajatellen. Kirjan päätyttyä ei voinut hetkeen keskittyä mihinkään muuhun.

Nyt kun ajattelen asiaan, niin lempikirjojani yhdistää sama teema eli ystävyys. En pidä itseäni kovin romanttisena henkilönä, mutta ystävyys koskettaa aina.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Day 13 – Your favourite writer

Pidän lempikirjailijanani John Irvingiä. Tämä on sikäli hassu valinta, sillä en ole lukenut läheskään kaikkia hänen kirjoittamiaan kirjoja, itse asiassa vasta murto-osan niistä. Syystä tai toisesta panttaan hänen tuotoksiaan ja luenkin niitä ehkä yhden per vuosi. Joka kerta hänen kirjansa ovat kuitenkin onnistuneet tekemään lähtemättömän vaikutuksen minuun. Muistan selkeästi enemmän hänen kirjoistaan kuin monista muista. Toki Irvinginkin kirjoista on tullut vastaan todella hyviä ja sitten ihan hyviä. Mutta joka kerta jotakin on liikahtanut tuolla sydämen tienoilla.

Huhtihaasteessa olen pyrkinyt vastaamaan kysymyksiin aina yhdellä teoksella tai kirjailijalla. Teen nyt pienen poikkeuksen, koska haluan mainita myös muut lempikirjailijani. Heitä ei ole kovin monta, mutta jokainen kirjailija on sellainen, jonka koko tuotannon lukisin enemmän kuin mielelläni: Margaret Atwood, J.K. Rowling ja L.M. Montgomery.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Huckleberry Finnin seikkailut





Mark Twain
1884 suom. 1904
322 s./Wsoy


Ensimmäisen kerran 1904 suomennettu Huckleberry Finnin seikkailut on poikakirjallisuuden suurimpia klassikoita. "Sarjan" muissa osissa seikkailee Huckin ystävä Tom Sawyer ja minusta onkin mielenkiintoista, että jatko-osa on tällä kertaa tunnetumpi kuin ensimmäinen osa. Vai onko se? Minä olen mielestäni aina tiennyt Huckleberry Finnistä, mutta Tom Sawyer on ollut ihan mr nobody.


Kirja onnistui vauhdittamaan viikonlopun sairasteluani oikein mainiosti. En aluksi ollut klassikkotuulella, mutta pääsin tunnelmaan nopeasti ja viihdyin siitä lähtien Huckin seurassa oikein hyvin. Päähenkilöhän on aikamoinen velikulta, jonka tempaukset lukija antaa mielellään anteeksi kerta toisensa jälkeen. Eräänä päivänä Huck karkaa kotoa ja lyöttäyy yhteen karanneen orjan Jimin kanssa. Mississippi-jokea pitkin matkatessaan he kohtaavat kaikenlaisia ihmisiä ja joutuvat pinteeseen uudelleen ja uudelleen.

Huckleberry Finn on mielestäni oikein virkistävä päähenkilö. Ehdottomasti tuhmeliini, mutta hyvällä sydämellä varustettuna. Kaikkia ei ole luotu elämään sisäsiististi pyhävaatteet päällä, joidenkin täytyy päästä seikkailemaan. Huckin sielunelämää tarkastellaan muutamaan otteeseen hieman lähemmin, ja se tekee hänestä entistä mielenkiintoisemman henkilöhahmon, josta on helppo pitää. Kun Huck on esimerkiksi aikeissa tehdä jotain kiellettyä, hän miettii aina ensin vaikuttimiaan. Hän kyllä tietää oikean ja väärän eron, mutta päätyy usein kyseenalaistamaan yleisesti oikeana valintana pidetyn vaihtoehdon.  

Nuorempana tyttönä luin mielelläni tyttökirjallisuuden klassikoita, mutta en tiedä mitä olisin tästä tykännyt silloin. Huckleberry Finnin seikkailut on ehdottomasti hyvänmielenkirja, vaikka kaikenlaisia väkivaltaisuuksia kirjassa tapahtuukin. En tiennyt miten päin olisin ollut, kun Huck vietti muutamia hetkiä Grangefordin perheen seurassa. Perheen kymmeniä vuosia kestänyt vihanpito toisen rikkaan perheen kanssa ei voinut päättyä muuten kuin erittäin huonosti. Toisaalta taas naureskelin ääneen huijarilurjuksille, joiden kanssa Huck ja Jim jakavat lauttansa yhdessä vaiheessa tarinaa. Kirjan parasta antia olikin juuri tämä mitä-tahansa-voi-sattua-ja-sattuukin -meininki.

Mississippi-joen ympäristön elämäntavan kuvailu suorastaan hengästytti. Joskus lukiessa tulee todella vahva tunne, että olisinpa tuolla kirjan esittelemässä maailmassa juuri nyt. Suuren osan Huckin seikkailuista jättäisin suosiolla väliin, mutta päästäpä syvään etelään ihailemaan jokimaisemaa höyrylaivoineen kaikkineen. Mutta nyt on väärä vuosisatakin, mahtaisiko kirjan tunnelmaa enää edes aistia siellä tänä päivänä. 

Suketuksen kanssa muuten vedettiin tämäkin klassikko läpi. Hänen arvionsa kirjasta ilmestyy lähipäivinä.

Day 12 – A book you used to love but don’t anymore

Olen yleisesti ottaen todella uskollinen rakastamilleni asioille, joten en usko missään vaiheessa hylkääväni to-del-la rakastamiani kirjoja. Kerran Potter-fani, aina varmasti Potter-fani ja niin edelleen.

Pidin kuitenkin joskus kolme neljä vuotta sitten Sidney Sheldonin jännityskirjoista. Tämä kuuluu sarjaan luurankoja kaapissani:D En kuitenkaan lukenut tuolloin yhtä paljon kuin nykyään, joten yritin lukea mahdollisimman paljon todella hyviä (siis myös raskaita) kirjoja ja niiden välissä piti nollata päätä. Nollaukseen löysin Sheldonin kirjat ja kun ensimmäinen oli tosi hyvä niin huomasin jääneeni koukkuun.

Pikkuhiljaa huomasin Sheldonin kirjoittavan aika yksinkertaisia jännäreitä ja että olin moukan tuurilla onnistunut lukemaan ensimmäisenä hänen ilmeisesti parhaan tuotoksensa. Hermothan siinä sitten jossain vaiheessa meni, asiaan vaikutti esimerkiksi hänen päähenkilönsä, jotka ovat aina kauniita, älykkäitä ja hoikkia. Nykyään en siis enää viitsi tuhlata aikaa Sheldonin kirjoihin. Oli virkistävää huomata, että leppoisan lukukokemuksen voi saada muillakin jännityskirjoilla. Tulen kuitenkin aina muistelemaan lämmöllä lukuhetkiä Kerro minulle unesi -kirjan parissa.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Day 11 – A book you hated

Helpolla kysymyksellä mennään tänään(kin). Kirjailija, josta minun kannattaa pysyä erittäin kaukana on Salman Rushdie. Ja kirja, josta aion pysyä kaukana koko loppuelämäni on Keskiyön lapset.

Lukupiirimme valitsi kirjan luku-urakakseen joskus pari vuotta sitten. En muista kuinka moni tämän loppupeleissä luki ja kuinka moni jätti kesken, mutta minä olin onnellinen luovuttaja jo puolentoista sivun jälkeen. Maaginen realismi á la Rushdie ei ole yhtään minun juttuni. Kirjan ensimmäistä sivua lukiessa meinasin menettää järkeni typerien lauseiden takia. En tietenkään muista lauseita enää, mutta ne olivat jotain tyyliin "Hän meni kaivolle ja pimpelipom. Siellä hän näki kauniita lintuja. Linnut tervehtivät häntä pimpimpim..." Naurettavia täytesanoja, joiden takia päätin etten tuhlaa aikaani tähän kirjaan.

Eli kyllä, kirjaa voi inhota jo puolentoista sivun jälkeen. Ja tätä inhoa tulen vaalimaan viimeiseen hengenvetooni asti;)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Day 10 – Favourite classic book

Selailin klassikkolistauksia läpi ja huomasin, että mukaan on päässyt monia aika tuoreitakin kirjoja, kuten John Irvingin tuotantoa. En kuitenkaan osaa pitää niitä ihan klassikkojen klassikkoina, vaan tuntuu että tänään pitää valita joku vanha kirja. Sinuhe Egyptiläinen olisi sopinut parhaaksi klassikoksikin, mutta eihän samasta kirjasta kannata kahta kertaa kirjoittaa. Päivän valintani on siis Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo.

Yläasteella ja lukiossa meitä oli pieni tyttöjoukko, jonka kanssa oli hauskaa kokoontua katsomaan Ylpeys ja ennakkoluulo -tv-sarjaa pimeinä syysiltoina. Toki illanviettoomme kuului myös runsas teenjuonti. Klassikkotarina on paitsi ihana, herättää myös hauskoja muistoja noilta illoilta. Varsinkin mr Collinsille tuli naurettua oikein makeasti. Luin kirjan samoihin aikoihin ja pidin siitäkin kovasti. Yhdelle tytöistä kirja oli kovinkin tärkeä ja hän osasi siteerata pitkiä pätkiä tekstiä englanniksi. Ihan noin paljon en itse hurahtanut, mutta voisin kuvitella lukevani kirjan joskus uudelleen, kun aika on sopiva. Tämä on jo iso myönnytys ihmiseltä, joka ei yleensä palaa samoihin kirjoihin uudelleen. Tv-sarjan olen puolestani nähnyt lukemattomia kertoja ja siihen palaan varmasti taas uudelleen joku päivä - toivottavasti tyttökavereiden kera. Olen nauttinut ajankuvauksesta Austenin muissakin romaaneissa, mutta Ylpeys ja ennakkoluulo on hänen teoksistaan kuitenkin ehdoton suosikkini.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving

Lukutottumuksistani sen verran, että yleensä vain klassikot ovat sellaisia, joista minulla saattaa olla vahvat ennakkoluulot ennen lukemista. Ja niistäkin yllättävän moni onnistuu yllättämään iloisesti. Uuden kirjallisuuden suhteen pelin henki on vallan toinen: tartun vain niihin kirjoihin, joista uskon pitäväni. Uudemmista kirjoista vain harvat ovat poikkeus tähän sääntöön. Vuodessa muutama uutuus tulee luettua ihan vain siksi, että haluan selvittää miksi kyseisestä kirjasta kohistaan niin paljon.

Tämän päivän valinta on Sinuhe Egyptiläinen. Siinä on kirja, josta en uskonut pitäväni, mutta johon tykästyinkin sitten suuresti lukemisen edetessä.

Päätin pari kolme vuotta sitten, että minulla olisi aikaa ja energiaa lukea joku kunnon tiiliskiviklassikko ja päädyin Sinuheen. Odotuksia ei tosiaan ollut juuri lainkaan - ainakaan positiivisessa mielessä. Olinkin ihan täpinöissäni, kun huomasin kuinka mukaansa tempaava ja kiinnostava kirjan historiallinen tarina oli. Yksi parhaista klassikoista, jotka olen lukenut. Kannustaisinkin kaikkia kokeilemaan kirjan lukemista. Pahimmillaan se ei kiinnosta ja kirjan voi jättää kesken, mutta parhaimmillaan kirja palkitsee lukijan mielettömällä lukukokemuksella.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Day 08 – Most overrated book

Kirja, jonka klassikkostatusta en jaksa ymmärtää on ykkösinhokkini Sieppari ruispellossa.

No, teos on varmasti paikkansa ansainnut klassikkolistoilla. Syitä listautumiselle on yritetty avata minulle yhden jos toisenkin kerran. Mutta kun kirjan päähenkilö on maailman ärsyttävin teinikovis! En jaksanut ymmärtää tietyntyyppisiä koviksia yläasteella, miksi jaksaisin sympatiseerata samanlaisia ihmisiä kirjallisuuden piirissä? Kyllä se on yleispätevän kiva käytös, joka ainakin minuun vetoaa enemmän kuin lapsellinen näsäviisastelu ja asennevammat. Ja joo joo, kasvava nuori kokeilee rajojaan ja aina ei ole niin helppoa ja välillä täytyy päästä vähän *ittuilemaan ja niin edelleen. Mutta ei mene silti läpi.  

Onneksi kirjan lukemisesta on jo vuosia, pahimmat traumat ovat vaipuneet hämärän peittoon. Toisaalta olisi ollut hyvä, jos lukukokemus olisi tuoreempi, niin osaisin perustella inhoani tarkemmin. Nythän tästä tuli vähän sellainen lapsellinen paasaus kirjasta, joka oli minusta huono:)


torstai 7. huhtikuuta 2011

Day 07 – Most underrated book

En ole kovin selvillä siitä, millainen maine milläkin kirjalla on: mikä on arvostettu kirja ja mikä ei. Ei tietenkään ole olemassakaan kirjaa, joka ei jakaisi mielipiteitä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että aliarvostettu kirja voisi olla esimerkiksi Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja.

Toki Juoppohullut ovat rakastettuja kirjoja "tietyissä piireissä", mutta ne ihmiset, jotka eivät kirjasarjasta pidä välttelevätkin sitä kovin ottein. Huumoria on tietenkin monenlaista ja se mikä sopii toiselle ei sovi sitten toiselle. Jokainen itse tietää mitä kantti kestää ja mitä ei. Mutta. Oli Vuorisen sarjasta mitä mieltä hyvänsä, niin on silti pakko myöntää, että on mahtavaa, että joku kirjoittaa kirjoja, jotka saa ihmiset n a u r a m a a n.

Olen kuullut kymmenistä ihmisistä, jotka ovat lukeneet kirjaa vedet silmissä, vatsaa pidellen. Muutamia sellaisia lukuhetkiä olen saanut olla todistamassakin. Ei voi kuin nostaa hattua, että joku pystyy kirjoittamalla naurattamaan suurta väkijoukkoa jokaisella sivulla. Ei nimittäin todellakaan mikään helppo homma. Toki on kirjoja, joiden jutuille voi hyväntahtoisesti hörähtää muutaman kerran tai hihitellä hyvillä mielin. Mutta sellaista naurunremakkaa, mitä Juoppohullu-sarja on ihmisissä aiheuttanut, ei vain ole tullut vastaan.

Olen itse lukenut Juoppohullun päiväkirjan (ensimmäisen osan) ja viihdyin sen parissa mainiosti. Hyvät naurut sain monestikin, mutta mitään vannoutunutta fania minusta ei tullut. Sarjoja välttelevänä en toistaiseksi ole palannut sarjan muihin osiin, vaikka ne kirjahyllystämme löytyykin.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Day 06 – A book that makes you sad

Surumielen aiheuttavia kirjoja on useitakin, juuri ne jostain syystä valikoituvat lempikirjoikseni. Surulliset tarinat saavat siis minut tavallaan onnelliseksi. Päivän valintaa ei ollut vaikea tehdä, sillä on olemassa yksi kirja ylitse muiden.


Lorenzo Carcaterra: Sleepers - Katuvarpuset

Tarinassa tutustutaan neljään ystävykseen, joiden kesäpäivän kepposella on arvaamattoman kovat seuraukset. Vuodet vierivät ja elämä vie ystäviä eri suuntiin, mutta kun kostolle ilmaantuu mahdollisuus, kokoontuvat kaikki neljä taas yhteen vielä kerran.

Näin seitsemännellä(?) luokalla Katuvarpuset-elokuvan, joka teki nuoreen tyttöön lähtemättömän vaikutuksen. Hieman myöhemmin tajusin, että elokuva perustuu Carcaterran kirjoittamaan kirjaan, joka onneksi löytyi kirjastostamme. Rakastuin totta kai kirjaankin. Tällä kertaa olisikin mahdotonta sanoa, kumpi teoksista on parempi. Molempi parempi, sillä ne täydentävät toisiaan hienosti. Elokuva antaa pojille kasvot ja näyttää Hell's Kitchenin raadollisuuden tavalla, johon kirja ei pysty. Kirjassa taas on enemmän tilaa yksityiskohdille kuin elokuvassa voisi ikinä olla.

Ensimmäisellä katselukerralla olen saattanut pysyä ihan rauhallisena, vaikkakin liikuttuneena. Muut elokuvakerrat olen nyyhkinyt melkeinpä alkuteksteistä lopputeksteihin asti. Kirjaa olen lukenut kyyneleitä pyyhkien. Nykyään tartun Katuvarpuset -elokuvaan tai -kirjaan vain silloin, kun tunnelma on juuri oikea. Tämän tarinan maailmaan ei kannata paneutua silloin kun on huoleton olo ja haluaa pysytelläkin huolettomana.

Katuvarpuset -teoksen takia New York -hinkuni aikoinaan vain koveni, joka on aika outoa, koska tämä(kään) teos ei anna kovin kaunista kuvaa suurkaupungista. Haluaisin joka tapauksessa piipahtaa tulevaisuuden visiitilläni myös Hell's Kitchenissä.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Day 05 – A book that makes you happy

Mahdollisesti moni kaunokirjallinenkin teos saa minut iloiseksi ja onnelliseksi, mutta tällä kertaa on esiteltävä kaksi mahtavaa huumorikirjaa, joihin liittyy myös kivoja muistoja. Kyseessä on siis kaksi kirjaa, jotka sisältävät englanninkielestä väärin suomennettuja lauseita.

Agentti Appelsiini ja Yhdeksänmetrinen maasika. Näitä lukiessa ei voi kuin nauraa:) Olemme poikaystävän kanssa lahjoneet toisiamme tämäntyyppisillä kirjoilla välillä syystä ja välillä muuten vain ja joka kerta on ollut hauskaa kömpiä saman peiton alle lukemaan kirjoja ääneen toisillemme. Näiden kirjojen kanssa on naurettu yhdet elämäni parhaista nauruista. On huikeaa nauraa vedet silmissä, suurta epätoivoa tulevasta hengenahdistuksesta tuntien ja sitten nauraa vielä vähän lisää, lukea vähän lisää ja palata nauramaan sille edelliselle hauskalle jutulle. Toki spontaanit naurukohtaukset ystävien kanssa ovat korvaamaton juttu, mutta on kiva viihtyä kirjojenkin parissa. Bongailin muutaman sitaatin puhumaan kirjojen puolesta, mutta nyt melkein enemmän surettaa: aikaa oli vähän enkä millään ehtinyt kalastaa kaikkein parhaimpia juttuja.


Every guy has a girl they call when they are drunk. You're my drunken call girl!
Jokainen mies huutaa jonkun naisen nimeä ollessaan humalassa. Sinua minä kännissä huhuilen!


Run, damn you!
Saatanan Brian!

We'll go like old times.
Menemme vanhoina, hyvinä akkoina.

We're all sinful in a way.
Olemme kaikki eräällä tavalla simppeleitä.

It's hard for me. Thinking undercover.
Se on vaikeaa minulle. Ajattelu peiton alla.

We ain't in Kansas anymore, Toto.
Emme ole Kansas, emmekä Toto.


Voi harmistus, etten ole kirjoittanut parhaimpia pätkiä mihinkään talteen. No, kun aloitan superhienon leikekirjani joku kaunis päivä, niin korjaan tämänkin vääryyden pyhittämällä näiden kirjojen parhaille jutuille sivun jos toisenkin. But, you get the point. Mutta, saatte pisteen.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Day 04 – Favourite book of your favourite series

Neiti Etsivä -sarjan kirjoista muutamat ovat jääneet vahvastikin mieleen, osa unohtunut täysin. Kirjan kansikuvalla oli tuolloin kovastikin väliä: jo pelkästään se saattoi aiheuttaa tykästymisen tai pettymyksen. Muistan vältelleeni vanhempia painoksia, koska ne olivat todella ikälopun näköisiä ja koska niiden kansikuvissa Paula näytti enemmän täti-ihmiseltä kuin nuorelta tytöltä. Olin muutenkin jo alussa hirveän pettynyt, jos näytti siltä, että Paula seikkailee ilman ystäviensä. Sarjan parhaat kirjat olivat aina niitä, jossa koko porukka olisi kasassa, mieluiten poikaystävineen kaikkineen. Tämän päivän valinta on kuitenkin poikkeus sääntöön, koska siinä Paula muistaakseni seikkailee yksin.

Ajan kanssa lemppareikseni päätyivät mm. Kallioluolassa, 99 askelman arvoitus, Peililahden arvoitus, Lentävän lautasen arvoitus ja Kummituskaruselli. Kaikista parasta on hurjan vaikea päättää, mutta olkoon se Siniparran huone. Kummitusjutut ovat siis selkeästi vedonneet enemmän kuin esimerkiksi jonkun kadonneen tavaran ympärille kyhätty tarina.

Siniparran huoneessa on tosiaan mukavan kauhukirjamainen tunnelma. Siniparran tarina taisi olla ensimmäisiä legendoja, joista kuulin, joten siinä varmaankin yksi syy hullaantumiseen. Kirjan loppu oli kuitenkin varsinainen pettymys. Olin näköjään jo tuolloin sitä mieltä, että huumeaihe on tylsä aihe. Nykyään pyrin välttämään huumeaiheisia kirjoja ja elokuvia parhaani mukaan.

Nyt tekisi mieli lukea kaikki Neiti Etsivä lempparit uudelleen! Sarjan kirjalistaa selatessani muistin taas katkeruuteni siitä, etten koskaan saanut lukea Postivaunujen arvoitusta, koska sitä ei ilmeisesti ollut kirjastossamme. Tai sitten se oli aina lainassa. Tämä vääryys on korjattava joku päivä!

Luetaankohan Neiti Etsiviä enää siinä kolmannella neljännellä luokalla vai onko sarja täysin out? Kirjathan on kirjoitettu mukavan yksinkertaisesti siinä mielessä, että kovinkaan monesta asiasta ei voi tarkalleen päätellä aikakautta. Paitsi että henkilöhahmoilla ei ehkä ole käytettävissä nettiä tai kännyköitä. Mutta punaiset urheiluautot ja farkut taitavat aina olla in;)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Day 03 – Your favourite series

Vanhemmiten olen huomannut pakoilevani kirjasarjoja. Pitkän sarjan läpikäymiseen kuluisi muutama kuukausi ja samalla muu lukeminen kärsisi. En ole valmis sellaiseen uhraukseen. Haluaisin esimerkiksi joku kesä tarttua Patricia Cornwellin kuuluisaan Carpetta-sarjaan ja paukuttaa menemään kirja toisensa jälkeen. Mutta tiedän etten tule sitä tekemään. Kun se olisi sitten niiltä muilta kirjoilta pois.

Mutta on niitä sarjojakin tullut luettua, tosin lähinnä lapsena. Äkkiseltään mieleen muistuu Harry Potterit, Surkeiden sattumusten sarja, Viisikko-kirjat, Mystery Club sekä Anna ja Emilia -sarjat, Universumin tomu, Nummelan ponitalli... Lähivuosina olen tehnyt tuttavuutta Nälkäpeliin, Twilightiin ja Camilla Läckbergin jännityssarjaan.

Mieleenpainuvimpana sarjana on kuitenkin tänään mainittava Neiti Etsivä -sarja.


Kun se sattui olemaan rakkautta ensisilmäyksellä. Kolmannella luokalla pääsimme tutustumaan koulumme pieneen kirjastohuoneeseen, ja jokainen sai valita mieleisensä kirjan. Minä valitsin hyllystä Neiti Etsivän ja kummituskarusellin. Ja voi juma, että jännitti kotona juonenkäänteet ja kaikki! Se oli menoa sitten. Ja olihan se hurjan hauskaa, kun jokatoinen tyttö omalta luokalta jakoi tämän saman intohimon.

Ja mikä ilo joka kerta, kun sain Neiti Etsivä -kirjan ihan omaksi. Katselin mielelläni kirjojen kansikuvia ja ihastelin Paulan kauneutta. Ja totta kai luin jokaisen oman kirjan lukemattomia kertoja. Ja miten tärkeää olikin merkata kaikki lukemansa Neiti Etsivä -kirjat kirjaluetteloon, joka löytyi jokaisesta kirjasta. Vaikka se lista oli aina sama joka kirjassa:) Pieniä suuria iloja. Muistot tästä sarjasta ovat niin kultaiset, että vanhempanakin on välillä ihan mukavaa pistäytyä muutaman kirjan parissa.

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Day 02 – A book that you’ve read more than 3 times

En yleensä lue kirjoja uudelleen ja uudelleen. Itse asiassa enemmänkin hämmästelen
lukijoita, jotka ehtivät palaamaan tiettyjen kirjojen pariin esimerkiksi joka kevät. Oma lukutahti ei ole niin kova, että malttaisin jäädä ns. junnaamaan joihinkin kirjoihin.

On minulla kuitenkin muutamia kirjoja, jotka tiedän lukevani elämäni aikana useamman kerran. Harry Potterit, Runotyttö-sarja, Anna-sarja, ehkä muutama muukin. Liikutaan kuitenkin hieman persoonallisempaan suuntaan tämän haasteen parissa. Eli valintani kirjaksi, jonka olen lukenut yli kolme kertaa on Twin Peaks -sarjaan liittyvä Laura Palmerin salainen päiväkirja.

Olen katsonut Twin Peaks -sarjaa toiselta luokalta asti, aina parin vuoden välein. Olen katsonut sitä äidin kanssa, lapsuuden ystävän kanssa, siskon kanssa, tyttökavereiden kanssa ja poikaystävän kanssa. Viidenneltä luokalta lähtien jokaiseen katselukertaan on kuulunut Laura Palmerin päiväkirjan lukeminen. Sitä on myös lainattu ahkerasti muille Twin Peaks -faneille - ja siltä kirja näyttääkin:)

Kirja on myös ihana muisto. Sain sen siskoltani hyvänpäivänlahjaksi, kun olin 11-vuotias. Juuri häneltä olin lainaillut sarjan vhs-kaseteille taltioituja jaksoja uudelleen ja uudelleen. Olen aivan superiloinen tästä kirjalahjasta. En edes tiennyt, että kyseinen kirja on olemassakaan. Muistan, että olimme toisen siskomme omakotitalon pihalla ja heti kirjan saatuani juoksin suorinta tietä leikkimökin hiljaisuuteen ahmimaan tarinaa.

Kovin korkeakulttuurista sisältöähän kirjaan ei ole tuotettu, mutta se täydentää mielenkiintoisesti tv-sarjasta tutun tytön menneisyyttä. Laura Palmer on tv-historian ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista ja salaperäisimmistä naishahmoista, joten totta kai hänen salaisen päiväkirjansa tutkiminen on ollut todella jännittävää heti ensi hetkistä lähtien. Lauran elämä ja kohtalo oli usein mielessä nuorempana tyttönä.

Moni varmasti tuntee Twin Peaksin ainakin maineeltaan, mutta kuinka moni on lukenut kirjan?

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Day 01 – Best book you read last year

Viime vuosi ei ollut kovin erityinen kirjojen suhteen. Luin 56 kirjaa, joista vuoden lopulla oli vaikea muodostaa top-kymppiä. Kovinkaan moni kirja ei olisi ansainnut päästä noin hienolle listalle. Ei minkään teoksen lukemista sentään tarvinnut katua, niin huonoksi vuosi ei onneksi mennyt. En kuitenkaan ollut tekemisissä kirjojen kanssa, joiden muisto seuraisi läpi elämän. Ja se on harmillista, koska luen osaksi juuri siksi että löydän tuollaisia koko elämän kestäviä kirjarakkauksia.

Vaan marinat sikseen. Viime vuoden parhaana lukukokemuksena pidän Beavan Colinin Ekovuosi Manhattanilla -kirjaa.

Perusperhe Manhattanilta päättää elää vuoden mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Hiilijalanjäljen pienentäminen johtaa pitkään kiellettyjen asioiden listaan, johon päätyy esimerkiksi matkustaminen, uuden tavaran ostaminen ja take away -kahvi. Vuoden aikana tutuksi tulee puolestaan niin lähiruoka, lautapeli-illat kynttilänvalossa kuin kerrostalojen portaat.

Muutaman vuoden ympäristöjuttuja opiskelleena koin kirjan aiheen heti mukaansa tempaavaksi. Aina on voitava tehdä jotain paremmin ympäristön vuoksi ja aina siihen tekemiseen kaipaa vähän inspiraatiota. Ja motivaattorina tämä kirja todellakin toimii. Jo itse kaikenlainen nippelitieto on mahdottoman mielenkiintoisesti esitetty. Ja tietenkin tavallisen perheen ympäristökamppailu on koukuttavaa seurattavaa kaikkine onnistumisineen ja hankaluuksineen.

Ekovuosi Manhattanilla on ensimmäinen ympäristöaiheinen kirja, jonka olen lukenut. Siksi se varmaankin teki niin ison vaikutuksen minuun. Joku toinen kirja saattaa olla vielä parempi, aion ottaa siitä selvää joku päivä. En muista muuttuiko mikään asia sen suuremmin meillä kotona kirjan luettuani, mutta ainakin kirja muistutti miten paljon hyviäkin valintoja teemme jo ihan sen kummemmin asioita ajattelematta. Vaikka toki paljon olisi arkitoiminnoissa parantamistakin.  

Onko muut lukeneet kyseistä kirjaa, ja jos olette niin mitä tykkäsitte?