maanantai 28. joulukuuta 2015

Hercule Poirot in the Adventure of the Christmas Pudding

Agatha Christie
1960 (kirja), 2006 (kuunnelma)
45 min / BBC Audiobooks


Nyt on sitten elämäni ensimmäinen kuunnelma takanapäin. Voiko näitä edes laskea kirjoiksi tai äänikirjoiksi?

Tutkin kirjaversioasiaa sen verran, että kyseessä on suomeksi Seikkaileva jälkiruoka -nimellä ilmestynyt novellikokoelma, jossa on 281 sivua. Novelleja on viisi kappaletta. Ilmeisesti jouluvanukkaaseen liittyvä tarina on yksi novelli ja muut neljä liittyvät muihin tapauksiin...? Siinä mielessä kuunnelma ehkä onkin ihan aidosti novellin pituinen. Ensin tosiaan oletin, että kyseessä on ihan täyspitkä romaani ja mietin, että aika lyhyeksi tarinan saa vedettyä kun vetää mutkat suoriksi ja jättää kuvailun minimiin.

Englanniksi kuunnellessani alku vaikutti hankalalta, mutta nopeasti pääsin jutun jujuun kiinni, vaikka oli yöaika (imetyshupia) ja vieras kieli kuunnelmassa. Täytyy siis antaa englanninkieliselle kuunnelmalle toistekin mahdollisuus.

Itse tarina ei ollut kummoinen, eniten viehätyin jouluun liittyvästä teemasta sesongin ollessa kuumimmillaan. Kotoisa takkatuli ja joulupöydän ääreen kokoontuneet toisilleen vieraat ihmiset Englannin maaseudulla sijaitsevassa hotellissa toivat joulutunnelman kotisohvalle asti.


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Buffy Vampyyrintappaja - Pitkä matka kotiin

Joss Whedon & Georges Jeanty
2007 suom. 2009
n. 124s./Readme.fi


Olin innoissani, kun mies lainasi kirjastosta supersankarisarjisten lisäksi Buffy-sarjakuvien ensimmäisen osan. Olen aina ollut hillitön Buffy-fani (Buffy ja Spike forever!), mutta sarjakuvaversioon olen suhtautunut nuivasti. Kahdeksas tuotantokausi on kyllä kiinnostanut, mutta sarjakuvasovitus on pistänyt epäilyttämään. Kun toinen teki sarjakuvaversioon tutustumisen näin helpoksi niin pakkohan se oli antaa mahdollisuus tarinalle.

Oli hyvä, etten ollut ladannut turhan suuria odotuksia kirjan suhteen, sillä luettuani ensimmäisen osan oli hyvin helppo päättää, etten jatka enää muiden osien pariin.

Tarinaan oli todella vaikea päästä sisään ja osan ajasta olinkin ihan pihalla. En muutenkaan ole kokenut sarjakuvien lukija, joten jo vauhtiin pääseminen on välillä vaikeaa: katsonko ensin kuvat vai luenko puhekuplat? Mikä puhekupla tulee ensin? Ja kun puhekuplien sijaan onkin tekstiruutuja, niin kenen kertojaääni niissä milloinkin on? Ja kun itse tarinakaan ei vaikuttanut kovinkaan kiinnostavalta niin en oikein osannut innostua.

Sarjan parasta antiahan oli hillitön dialogi ja ihmisten välinen kemia, mutta myös kuudennen ja seitsemännen tuotantokauden ihana melankolia. Sarjakuvaversiossa oli vähän huulenheittoyritystä, mutta ei se kolahtanut samalla tavalla. Toiminta on aina ollut minulle ihan toisarvoinen juttu, joten tappelukohtaukset eivät juuri hetkauttaneet.

Ei ehkä ihan täyttä ajanhaaskausta, mutta melkein;)

lauantai 26. joulukuuta 2015

4x joulukirja

Kävin muutama viikko sitten lapsuudenkodissani läpi vanhoja keräilylaatikoita. Aikoinaan on tullut keräiltyä yhtä sun toista tarroista kirjepapereihin. Silloin mietin, että en taida tänä päivänä keräillä mitään, mutta sitten minulla välähti: mieheni kanssa keräillään lautapelejä ja itsekseni pyrin kerryttämään joulukirjakokoelmiani. Tänä vuonna joukon jatkoksi on ilmaantunut Tatun ja Patun joulukirjaa, Ankkalinnan joulukertomusta ja Richard Scarryn joulukirjaa. Näiden lisäksi luin myös lapsuudesta tutun Mikin joulukirjan. Kokoelmaa täytyy seuraavina vuosina kerryttää entisestään sillä tajusin juuri, että kunhan tytär on vähän vanhempi, meillä pidetään joulusatukalenteri eli tähdätään siis 24 eri joulusatuun, jotta kalenteriin on tarpeeksi materiaalia.

Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Havukainen & Toivonen
2015
32 s./Otava


Olen muutaman Tatun ja Patun lukenut vuosien varrella, mutta en ole oikein päässyt samalle aaltopituudelle. Lastenkirjojen suhteen en ole kovin huumorivetoinen, en ollut edes lapsena. Ei siis ehkä ihme, että pikkupoikien herttaiset kohellukset ovat mukavuusalueeni ulkopuolella. Kuvituskaan ei ihan kolahda, mutta pidän siitä miten paljon yksityiskohtia aukeamat sisältävät. Tällä kertaa Tatu ja Patu lähtevät Veeran luokse jouluksi. Aika monta juttua menee pieleen ennen kuin lapset voivat rauhoittua joulunviettoon.

Ankkalinnan valkea joulu
Walt Disney
1983 suom. 1985
41 s./Lasten oma kirjakerho


Lapsena kirjahyllyyn eksyi monen monituista Lasten oma kirjakerhon kirjaa, joista suurin osa oli Walt Disneyn, joten rakkaimmat joulukirjatkin ovat Disneyn versioita. Tätä minulla ei vielä ollut, joten tämä oli loistava kirpparilöytö. Ihan hirveästi näissä kirjoissa ei loppujen lopuksi tapahdu, Ankkalinnan asukkaat valmistautuvat jouluun ja voittavat pieniä arkisia esteitä ennen istahtamista joulupöytään. Rauhallinen tunnelma, kauniit lumiset maisemat ja koreat joulukuuset puhuttelevat vuodesta toiseen.

Kaikkein paras joulukirja
Richard Scarry
1981 suom. 2004
43 s./Tammi


Nimensä veroisesti paras joulukirja. En ole ennen lukenut Scarryn tuotantoa, mutta tämä oli kyllä suorastaan ihastuttava. Piirrokset ovat veikeitä, hahmot hassuja ja sympaattisia. Useat eri tarinat sivuavat joulua monin eri tavoin. Tästä tuli kertaheitolla kokoelman tärkeimpiä kirjoja.


Mikin joulu
Walt Disney
1994 suom. 1994
44 s./Lasten oma kirjakerho


Kirja on ollut minulla lapsesta saakka, mutta en muistanut tästä juuri mitään, joten se ei ole kuulunut suosikkeihini. Yleisesti ottaen pidin enemmän Aku Ankasta ja hänen sukulaisistaan kuin Mikistä kumppaneineen. Tässä on kuitenkin ihan kiva joulutarina, mutta kuvitus on modernimpi kuin 80-luvun kirjoissa, joten ei puhuttele minua samalla tavalla kuin vanhemmat kirjat.

Hyvästi Myrskyluoto

Anni Blomqvist
1973 suom. 1976
161 s./Gummerus


Myrskyluodon Maija -sarja on vihdoin luettu loppuun asti. Olen ihan lähivuosina uskaltautunut lukemaan enemmän kirjasarjoja, sillä suurimmaksi osaksi olen keskittynyt tutustumaan uusiin kirjailijoihin ja heidän tuotoksiinsa. Tarina Maijasta ei koskaan iskenyt minuun ihan täysillä, mutta kirjat olivat kyllä lukemisen arvoisia.

Viimeinen osa kertoo ajasta Jannen kuoleman jälkeen. Elämä jatkuu Myrskyluodolla, vaikka kipeää se tekee - ihan joka päivä. Maija kulkee kuin sumussa, mutta arkiaskareet on hoidettava. Kasvavat lapset tarvitsevat ruokaa ja vaatteita ja opiskellakin pitäisi ehtiä, sillä Janne piti luku- ja kirjoitustaitoa tärkeänä. Onneksi sisaruskatraan vanhimmat lapset pystyvät auttamaan lastenhoidossa ja kalastuksessa. Myös naapurit ja sukulaiset antavat korvaamattoman arvokasta apua myrskyluotolaisille.

Sarjan osista juuri tämä viimeinen oli eniten mieleeni. Koin lukijana saavani Maijaan ihan uudenlaisen yhteyden. Edellisissä osissa on kyllä kerrottu kuka Maija on, mitä hän tekee ja millaista hänen elämänsä Myrskyluodolla on, mutta vasta nyt sain paremman käsityksen siitä mitä Maijan mielessä liikkuu.

Yleensä kirjasarjaa lopetellessa mielen valtaa rauha tavalla tai toisella ja oletinkin, että nyt kävisi samalla tavalla. Myrskyluodon Maija päättyy minun mielestäni kuitenkin samalla tavalla kuin millaista Maijan elämä armottoman meren äärellä on aina ollut. Tuntui, että Maijasta tuli vanhoilla päivillään sukunsa ja varsinkin miniänsä riippakivi, jota nuorempi sukupolvi ei arvosta juuri lainkaan. Toisaalta kirjan loppu sopii tähän kaunistelemattomaan ja realistiseen saaristolaiselämää kuvaavaan sarjaan täydellisesti, mutta omaan makuuni se on kyllä jotenkin turhan karu.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Vuoden mutsi

Satu Rämö ja Katja Lahti
2012
303s. / Avain


Tiesin jo alkuvuodesta hankkivani kirjan itselleni lahjaksi alkavan äitiysloman kunniaksi. Olipa kiva viimeisinä päivinä todella tehdä kyseinen hankinta. Samalla ostin Vuoden mutsi 2 -kirjankin hyllyyn valmiiksi odottamaan taaperoaikaa.

Lopulta kävikin niin, että en malttanut tarttua kirjaan lomani alettua. Tahkosin mieluummin kirjoja, jotka on pitänyt lukea jo pieni ikuisuus sitten, mutta uutuudet ovat aina kiilanneet eteen. Toisaalta taas valmistauduin vauvan tuloon lukemalla ns. vakavia aiheeseen liittyviä kirjoja, jotta tietäisin vähän mitä odottaa raskauden loppupuolella/synnytyslaitoksella/ensimmäisinä päivinä kotiuduttuamme. Mutta synnytyslaitoksella oli vihdoin viimein Vuoden mutsin vuoro.

Lyhyesti sanottuna kirja oli kovasti mieleeni. Kirjan tekstit ovat sopivasti pilke silmäkulmassa kirjoitettuja ja per aihe tilaa on käytetty yhden tai kahden sivun verran. Juuri sopiva yhdistelmä vähän väsyneelle synnyttäjälle, jolla on pieni ihmisenalku kainalossa tuhisemassa. Ja tosiaankin kirja tarjosi vähän tuoretta näkökulmaa vakavamman tietokirjallisuuden ja Vauva-lehtien artikkeleiden lukemisen jälkeen. Kun kirjalla vielä on kaksi kirjoittajaa niin kirjan sisällekin mahtuu kivasti kahta eri näkökulmaa samoista aiheista.

Suosittelen kirjaa tulevalle äidille, hyvä vertaistukilahja esim. vauvakutsuille.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Ihmisen osa

Kari Hotakainen
2009
276 s./Siltala


Luin vuosi pari sitten ensimmäisen Hotakaiseni ja silloin en ollut niin vaikuttunut että olisin kokenut tarvetta uudelle lukukokemukselle. Ihmisen osa tuli äänikirjana vastaan kirjaston hyllyllä ja ajattelin, että on kai tuokin sitten vielä luettava. Ja tämänkin kokemuksen jälkeen totesin hiljaa mielessäni, että eiköhän Hotakaiset olleet nyt tässä. Paitsi että Juoksuhaudantie pitää varmaan vielä joskus kahlata läpi...

Luonnon laki ei tosiaan aikoinaan hirveästi innostanut, liian yhteiskunnallisesti kantaa ottava ja arkinen, jotta sopisi yksiin minun lukumakuni kanssa. Hotakaisen suosimista aiheista lukisin mielelläni asia-artikkeleita HS:n sivuilta, mutta kirjallisuudessa pysyttelen mieluummin muissa aiheissa. Ja kun Luonnon laki ja Ihmisen osa olivat keskenään jotenkin niin samankaltaiset, niin vastareaktioni oli entistä isompi. Eksyin kuitenkin HS:n sivuille lukemaan, että kyseessä on "trilogia", johon kuuluu vielä Jumalan sana, joten sillä selittyykin sitten teemojen päällekkäisyys.

Ihmisen osassa Kirjailijalta on inspiraatio hukassa ja hän päättää ostaa entisen lankakauppiaan Salme Malmikunnaksen elämäntarinan. Ja Salmella riittääkin tarinoita ja mielipiteitä niin omasta avioliitosta, lapsistaan kuin nykypäivän Suomestakin. Osansa tarinasta saa liike-elämän koukerot, rahan asema ja maahanmuuttajat.

Kuuntelin kirjaa öisin imettäessäni. Oletin, että en muistaisi seuraavana aamuna kuuntelusessioista mitään, mutta yllättäen tämä äänikirja taitaakin olla yksi oman äänikirjahistoriani tarkimmalla korvalla kuunneltu teos. Sellaista ne äitiyshormonit näköjään teettää. Nyt ainakin uskaltaa jatkaa samalla linjalla, seuraavaksi on luvassa Christietä tai Pulkkista...


lauantai 12. joulukuuta 2015

Edelleen Alice

Lisa Genova
2007 suom. 2010
326 s./WSOY


Taisin alun perin kiinnostua tarinasta nähtyäni trailerin elokuvaversiosta. Leffa on vieläkin katsomatta, mutta ehdottomasti lähitulevaisuuden suunnitelmissa mitä elokuviin tulee.

Edelleen Alice kertoo viisikymppisenä alzheimerintautiin sairastuvasta naisesta. Ennen kiireistä arkea rytmittivät luennot yliopistolla, työmatkat pitkin poikin maailmaa ja yhdessä vietetty aika aviomiehen ja perheen kolmen aikuisen lapsen kanssa. Diagnoosin jälkeen elämä rajoittuu pikkuhiljaa oman kodin piiriin, kun asiat ja ihmiset unohtuvat hetkellisesti ja kotiinkin on välillä vaikea löytää kesken juoksulenkin.

Raskaasta aiheestaan huolimatta tarina ei ollut lainkaan raskassoutuinen. Kirja on nopealukuinen ja tarina rakennettu tiiviiksi paketiksi siitä miltä tuntuu hiljalleen menettää ote omaan itseensä. Tarinan luettuaan olo ei ole toiveikas, mutta silti kummasti päällimmäiseksi mieleen jää lohdullinen fiilis. Ehkä juuri Alicen tapauksessa siihen vaikuttaa se, miten lapset ovat valmiita tekemään äitinsä elämästä mahdollisimman mielekästä niin pitkään kuin hänen on mahdollista olla kotona.

Alzheimerintauti on yksi paskamaisimmista taudeista, vaikka omakohtaisia kokemuksia minulla ei taudista olekaan. Kirja oli hyvä ja tärkeä lukukokemus, varmasti sopisi lukulistalle ihan jokaiselle - niin monen elämää tauti kuitenkin koskettaa enemmän tai vähemmän.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Hohto

Stephen King
1977 suom. 1985
513 s./WSOY


Äitiyslomalla on saanut kivasti tartuttua näihin vähän vanhempiin lukemattomiin kirjoihin, joihin on halunnut jo useamman vuoden ajan tutustua, mutta ei ole saanut aikaiseksi koska uutuuskirjat.

Kingin parhaaksi tituleerattu kirja ei tehnyt minuun ihan niin suurta vaikutusta kuin olin odottanut. Tunnelma eristäytyneessä hotellissa on kohdallaan ja talvikauden huoltomiesperheen keskinäiset suhteet, menneisyyden taakat ja perheen isän hissuksiin etenevä suistuminen hotellin tahdonalaiseksi ovat mielenkiintoista luettavaa. Silti jokin vähän tökki. Osaksi syytän suomennosta, joka oli minun lukemassani versiossa todella tönkkö (vain harvoin kiinnitän tällaiseen asiaan huomiota!). Ihmisiin viitattiin sanalla "se" ja muutkin yksittäiset sanavalinnat tekivät tarinasta auttamatta aikansa tuotoksen, vaikka periaatteessa kokonaisuus voisi hyvinkin kestää aikaa. Voikin olla, että englanniksi luettuna tarinasta olisi jäänyt erilainen fiilis.

Panttasin vuosia Hohdon elokuvakokemusta, jotta kirjaversioon tutustuminen olisi mahdollisimman antoisaa yllätysmomenttien suhteen. Täytyykin sanoa, että nyt kun on kokemusta molemmista versioista niin kirjaversio oli kyllä enemmän mieleeni. En ymmärrä, miksi Kubrick on päätynyt muuttamaan juonenkäänteitä niin paljon, monet kirjan tapahtumista kun olisi ihan hyvin voinut säilyttää entisellään leffaversiossakin. King ei itsekään ollut tyytyväinen ohjaajaneron tuotokseen. Siinä mielessä jännä, koska Jack Nicholsonin rooli on kuitenkin niin kiitelty ja elokuvaversio on aina kaiken maailman klassikkolistauksilla.

Luin Wikipediasta tarinan synnystä ja selvisi, että kirjailija on saanut idean kirjaansa yöpyessään hotellissa, joka kirjan Overlook-hotellin tapaan jää autioksi talven ajaksi. Tosielämän hotellissa on sanottu tapahtuvan asioita, jotka King on sijoittanut kirjaansa eli kuolemantapauksia ja kummituksia kuuluu myös Stanley-hotellin historiaan. Mielenkiintoista!


Täytyy varmaankin jatkaa Kingiin tutustumista pikku hiljaa, sillä luettuani tämän vuoden puolella kaksi hänen kirjaansa en ole vielä oikein saanut otetta siitä mikä hän on miehiään. Uusin suomennettu teos Joyride oli todella hieno ja vähän surumielinen teos, Hohdossa periaatteessa kaikki palikat hyvin pinottuna, mutta suomennoksen takia jotenkin tosikasari. Mietityttääkin, että jos muutkin aikaisemmat kiitellyt teokset on suomennoksella pilattu, niin kannattaako niitä suomeksi lukeakaan...?

Osavaltiohaaste Colorado

perjantai 27. marraskuuta 2015

Oryx ja Crake

Margaret Atwood
2003 suom. 2003
483 s./Otava


Ennen synnytystä tahti ehti hidastua vähän liiaksikin ja kotiseinät alkoivat kaatua päälle. Olikin ihan ehdottoman tärkeää, että meneillään oleva kirja olisi sellainen mitä ei malttaisi laskea käsistään. Onneksi kuvioihin astui yksi suosikkikirjailijoistani ja hänen dystopia-trilogiansa.

Sarjan aloitusosa Oryx ja Crake esittelee kaikki keskeiset henkilöt, joiden edesottamukset geenimanipulaation maailmassa johtavat ihmisrodun lähes sukupuuton partaalle. Tarinaa kertoo Lumimies, mahdollisesti ainoa eloonjäänyt ihminen, joka harhailee merenrannalla olevan tukikohdan lähettyvillä ja pitää huolta kloonijoukosta, joka on jäänyt hänen vastuulleen. Päivät ovat täynnä vaaroja, sillä uudenlaiset eläinristeymät ovat päässeet luontoon ja syrjäyttäneet alkuperäisiä eläinlajeja. Ja onko ylipäätänsä järkeä pysytellä hengissä, jos kaikki on jo ohi?

Olipa kiva lukea Atwoodilta muutakin kuin perinteisempää kaunokirjallisuutta. Tässä on sarja joka on ehdottomasti luettava kokonaan - seuraava osa on jo lainattukin kirjastosta!

Tarina oli kaiken kaikkiaan juuri sellainen kuin toivoinkin: aiheeltaan ehdottoman kiinnostava ja viihdyttävä, älykäs ja laadukas lukuromaani. Taattua Sinisen kirjaston tavaraa. Tällä kertaa henkilöhahmot eivät jääneet ensisijaisesti mieleen vaan mentiin tarina edellä, mutta se ei haitannut lainkaan. Voi olla, että toisenlaisessa elämäntilanteessa ihmiskohtalot olisivat koskettaneet enemmänkin, mutta nyt tosiaan kiinnostuin varsinkin siitä miksi tapahtui mitä tapahtui ja koin kirjan olevan melkoinen page turner.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Vihkivedet - novelleja

Katja Kaukonen
2012
219 s./WSOY


Nyt luin kyllä väärän kirjan väärään aikaan.

Olen viikon ajan ollut suurimmaksi osaksi melko kärsimättömissä tunnelmissa. Synnytyksen käynnistymistä odotellaan - ja voi luoja, että odottavan aika on pitkä! Seinät tuntuvat kaatuvan päälle, vaikka en edes ole joutunut olemaan kodin vankina. Olen yllättävän hyvin pystynyt viettämään aktiivia päiviä ulkoillen ja kyläillen, mutta silti tuntuu, että joitain äärirajoja tässä nyt kuitenkin koetellaan. Ja mikä pahinta, en yhtään jaksaisi lukea tai katsoa tv:tä.

Eli kun tällaisista lukutunnelmista ponnistetaan päivittäin, niin kirjaseuralaisenkin pitäisi olla todellinen page turner.

Vihkivedet osoittautui aika lailla sellaiseksi novellikokoelmaksi kuin olin alun perin uumoillutkin. Novellit ovat kauniita, oivaltavia ja melankolisia. Kokonaisuus on eheä ja pienet tarinat kyllä vangitsevat lukijan, jos niille antaa mahdollisuuden.


Valitettavasti oma lukukokemus jäi vaisuksi. Rauhaton yleisfiilis teki hallaa lukemiselle enkä tuntunut millään löytävän sellaista rauhallista seesteistä olotilaa, jota juuri nämä novellit olisivat kaivanneet.

Lupaankin paneutua Kaukosen muuhun tuotantoon vasta sitten, kun aika on oikea. Kaikesta tästä viisastuneena nappasinkin seuraavaksi kirjaksi vähän erilaisen kirjan, joka sopii mielentilani kanssa enemmän yksiin.

torstai 29. lokakuuta 2015

Nämä kirjat kannattaa lukea - TOP 100 lukukokemusta

Äitiyslomalla on todellakin aikaa kaikenlaiselle ekstratekemiselle. Nyt sain aamuyöstä vision kirjalistasta, johon kokoaisin 100 hienoa lukukokemusta 30 vuoden ajalta.


Kolme tuntia ahkeraa blogin selaamista, kirjahyllyn läpikäymistä, vanhojen lukupäiväkirjojen läpi kahlaamista ja muistin syövereiden kaivelua ja lista on valmis!


Suurin osa listalle päässeistä kirjoista on teoksia, joiden takana voin seistä tänä päivänäkin, mutta muutama teos pääsi mukaan silkasta nostalgiasäälistä. Neiti Etsivä ei tosiaan edusta kirjallista kärkikastia mitä tulee nuorten kirjoihin, mutta aikoinaan se on kuitenkin tehnyt minuun suuremman vaikutuksen kuin esimerkiksi Pikku Prinssi, joten lopulta en voinut jättää sitä poiskaan. Tällaisia kirjoja listalla on kuitenkin ihan muutama.


Joten jos kaipaat lukuvinkkejä, niin ollos hyvä! Suosittelen!


Lastenkirjallisuus
1. Aili Somersalo - Mestaritontun seikkailut
2. Timo Parvela - Maukka ja Väykkä ja Karhu Murhinen
3. A.A. Milne - Nalle Puh
4. Ursula Jones - Prinsessa vailla valtakuntaa
5. Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu
Nuortenkirjallisuus
6. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
7. Enid Blyton - Viisikko-sarja
8. Merja Jalo - Nummelan ponitalli -sarja
9. Carolyn Keene - Neiti Etsivä -sarja
10. L.M. Montgomery - Runotyttö -sarja
11. L.M. Montgomery - Anna-sarja
12. Louisa M. Alcott - Pikkunaisia
13. Laura Ingalls Wilder - Pitkä talvi preerialla
14. C.S. Lewis - Velho ja leijona
15. Neil Gaiman - Hautausmaan poika
16. Philip Pullman - Universumin tomu - trilogia
17. Suzanne Collins - Nälkäpeli -trilogia
Lukuromaanit
18. Kate Morton - Paluu Rivertoniin
19. Alice Hoffman - Punainen puutarha
20. Carlos Ruiz Zafon - Tuulen varjo
21. Connie Willis - Tuomiopäivän kirja
22. Diane Setterfield - Kolmastoista kertomus
23. Lisa See - Lumikukka ja salainen viuhka
24. Sheri Holman - Tyttö ja hänen varjonsa
25. Audrey Niffenegger - Aikamatkustajan vaimo
26. Joanne Harris - Sinisilmä
27. Sara Gruen - Vettä elefanteille
28. Shaffer & Barrows - Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
29. Sarah Waters - Vieras kartanossa
30. Herbjorg Wassmo - Dinan kirja
Klassikot
31. Alexandre Dumas - Monte Criston kreivi
32. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
33. Juhani Aho - Rautatie
34. John Steinbeck - Hiiriä ja ihmisiä
35. Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
36. Dodie Smith - Linnanneidon lokikirja
37. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
38. Emily Brontë - Humiseva harju
39. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
40. George Orwell - Vuonna 1984
41. Mark Twain - Huckleberry Finn
42. J.R.R. Tolkien - Sormuksen ritarit
Kotimainen kaunokirjallisuus
43. Monika Fagerholm - Amerikkalainen tyttö
44. Aki Ollikainen - Nälkävuosi
45. Riikka Pulkkinen - Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
46. Anna-Leena Härkönen - Kauhun tasapaino
47. Katja Kettu - Kätilö
48. Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt
49. Pauliina Rauhala - Taivaslaulu
Ulkomainen kaunokirjallisuus
50. Kazuo Ishiguro - Pitkän päivän ilta
51. Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina
52. Joyce Carol Oates - Blondi
53. Joyce Carol Oates - Sisareni rakkaani
54. Margaret Atwood - Nimeltään Grace
55. Margaret Atwood - Ryövärimorsian
56. Eowyn Ivey - Lumilapsi
57. Lionel Shriver - Poikani Kevin
58. Doris Lessing - Viides lapsi
59. Ian McEwan - Rannalla
60. Ian McEwan - Sovitus
61. Claire Castillon - Äidin pikku pyöveli
62. Anna Gavalda - Karkumatka
63. Gaetan Soucy - Tulitikkutyttö
64. Jose Saramago - Kertomus sokeudesta
65. John Irving - Ystäväni Owen Meany
66. John Irving - Oman elämänsä sankari
67. André Brink - Hiljaisuuden tuolla puolen
68. Fannie Flagg - Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe
69. Ann-Marie McDonald - Armon yö
Jännityskirjallisuus
70. Wilkie Collins - Valkopukuinen nainen
71. Agatha Christie - Kymmenen pientä neekeripoikaa
72. Susan Hill - The Woman in Black
73. Preston & Child - Ihmeiden kabinetti
74. Camilla Läckberg - Kivenhakkaaja
75. Richard Matheson - Olen legenda
76. Tess Gerritsen - Jääkylmä
77. Antti Tuomainen - Parantaja
78. Marisha Pessl - Yönäytös
79. Ian McEwan - Vieraan turva
80. Minette Walters - Kuvanveistäjä
81. John Verdon - Sokkoleikki
82. Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia
83. Rosamund Lupton - Sisar
84. John Ajvide Lindqvist - Kultatukka, tähtönen
Tietokirjallisuus
85. Colin Beavan - Ekovuosi Manhattanilla
86. Merja Mähkä - Ihanasti hukassa
87. Hanna Tuuri - Irlantilainen aamiainen
88. Markus Bennemann - Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia
89. Katja Kallio - Elokuvamuisti
90. Gretchen Rubin - Onnellisuusprojekti
91. Sex and the City - Kiss and Tell
92. Paula Reed - Style Clinic
93. Rinna Saramäki - Hyvän mielen vaatekaappi
94. Deborah Spungen - Nancy
95. Lorenzo Carcaterra - Katuvarpuset
96. Jennifer Worth - Hakekaa kätilö!
97. Kaari Utrio - Bella Donna
98. Eila Jaatinen - Lasten suusta
99. Elina Hirvonen - Afrikasta - muistiinpanoja vuosilta 2007-2009
100. Torey Hayden - Tiikerin lapsi


Kuinka monta kirjaa sinä olet lukenut listaltani? Täsmääkö lukumakumme kuinka paljon?


Olisipa kiva lukea muidenkin samanlaisia listoja!:)

2001 avaruusseikkailu

Arthur C. Clarke
1968 suom. 1969
195 s./Kirjayhtymä


Katsoin pari vuotta sitten Stanley Kubrickin ohjaaman elokuvaversion ja se on ollut yksi hämmentävimmistä elokuvakokemuksistani. En liioittele sanoessani, että alun apinakohtauksen jälkeen olin vähintään sanaton. Ja ei elokuvankatselu siitä sen helpommaksi muuttunut ja viimeistään pätkän lopussa olin taas auttamattoman pihalla. Siispä ajattelin antaa kaikilla klassikkolistauksilla pyörivälle kirjaversiolle mahdollisuuden. Ja se kannatti!


Sain siis tarinan jujusta paljon paremmin kiinni lukiessani. Alun apinakohtauskaan ei tuntunut lainkaan sekavalta, kun kokonaisuuteen tutustui kirjoitetussa muodossa. Googletin teoskaksikon lukemisen jälkeen ja opin, että Clarke ja Kubrick tekivät projektejaan samanaikaisesti ja yhdessä. Clarke siis käsikirjoitti elokuvaa Kubrickin kanssa ja samalla laajensi alun perin novellin mitassa ollutta tarinaansa kirjaksi. Siksi versiot ovat niin uskollisia toisilleen.


Tarinassa seurataan suurimmaksi osaksi Löytö-nimistä avaruusalusta, joka on matkalla Saturnukseen tutkimaan yhtä sen kuista, Japetusta. Matkalla ovat mukana astronautit Poole ja Bowman sekä kolme talviunta nukkuvaa tiedemiestä, jotka on tarkoitus herättää vasta määränpään ollessa lähempänä. Matkaan tulee mutkia, kun HAL, pitkälle kehitetty tietokone, alkaa toimia itsenäisesti ja astronautteja vastaan.

Lukukokemus oli yllättävän hyvä - elokuvan nähtyäni en uskaltanut asettaa liian korkeita odotuksia kirjaversiolle. Toisaalta tarina ei kuitenkaan tehnyt kovinkaan suurta vaikutusta, siis ollakseen kuitenkin klassikko! Koko kirjan ajan minusta tuntui, että tarinalla olisi vaikka millaiset mahdollisuudet viihdyttää lukijaa samalla kun pohditaan kansantajuisesti mitä avaruuden tuolla puolen onkaan. Periaatteessa ihan uskottavista lähtökohdista kummunnut tarina meni kuitenkin lopulta liian oudoksi minun makuuni. Olikin siis vähän outoa lukea kirjaa, jonka parissa toisaalta viihtyi ihan mielellään, mutta silti tuntui pitkästyvänsä aika ajoin...

Joka tapauksessa oli virkistävää lukea avaruusseikkailu pitkästä aikaa:)



tiistai 27. lokakuuta 2015

Meren voimia vastaan

Anni Blomqvist
1971 suom. 1976
277 s./Tammi
isotekstiset kirjat


Lähivuosina olen kahlannut läpi muutamaa kirjasarjaa. Myrskyluodon Maija on nyt edennyt neljänteen eli toiseksi viimeiseen osaan. Vuosien aikana Maija on kasvanut nuoresta neitosesta Myrskyluodon emännäksi, jolla on onnellinen avioliitto Jannen kanssa ja valtava lapsikatras.

En kokenut sen suurempia yllätyksiä Meren voimia vastaan -kirjaa lukiessani. Sarjan edelliset osat ovat jo osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että meri on armoton naapuri. Se antaa ja ottaa, ja kaikessa kauneudessaan se on alati vaarallinen luonnonvoima. Näin ollen tiesin, ettei Maijan elämän vastoinkäymiset jäisi kolmannessa osassa menehtyneeseen poikaan tai Myrskyluodon kodin tuhoutumiseen tulipalossa.

Ajankuva ja menneen maailman tunnelma on edelleen parasta Blomqvistin kirjasarjassa. Tarinankerronta on kuitenkin niin suorasukaista ja yksinkertaista, etten osaa suhtautua kovinkaan tunteellisesti Maijan elämän tapahtumiin, vaikka ne usein ovat suorastaan sydäntä särkeviä. Toisaalta kirjasarjan kuuluukin olla juuri sellainen kuin se on, sillä ei Maijallakaan ole aikaa jäädä murehtimaan vastoinkäymisiään. Pelkkä hengissä pysyminen vaatii joka päivä isoja ponnistuksia koko perheeltä.

Aikaisempia osia lukiessani olen pohtinut olisiko Maija jo sarjan viimeisessä osassa muodostunut minulle kirjalliseksi ystäväksi, josta on vaikea erota. Nyt kuitenkin uskon, että lukijasta etäällä pysyttelevä kirjoitustyyli on johtanut siihen, että Maija ei jää erityisemmin mieleeni elämään. Toisaalta kuitenkin tunnustan, että Maija on kotimaisen kirjallisuuden suuri naissankari, joka elää rankkaa ja kuluttavaa elämää meren armoilla. Ei voi kuin ihailla!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Säihkenäyttämö

Monika Fagerholm
2009 suom. 2009
456 s./Teos


Fagerholmin Amerikkalainen tyttö on yksi elämäni suurista kirjoista. Tarina teki aikoinaan suuren vaikutuksen minuun, kaikki vain jotenkin loksahti paikoilleen tarinaa lukiessa. Kirjassa kaksi nuorta tyttöä yrittävät selvittää kuka Bule-lampeen aikoinaan hukkunut amerikkalainen tyttö oikein oli ja mitkä tapahtumat johtivat tähän murhenäytelmään. Tarina todella haastoi lukijan, mutta onnistuin tavoittamaan sen rytmin yllättävän vaivattomasti ja nautin hurjasti unenomaisista tapahtumista ja tavasta jolla tyttöjen ystävyyttä kuvailtiin.

Ja siitä sain idean säästää Säihkenäyttämöä oikein hyvää hetkeä varten. Mikä virhe! Onkohan ikinä oikeasti käynyt niin, että säästeleminen olisi kannattanut? Minulla ei ainakaan tule sellaista tilannetta mieleen. Ja silti en onnistu oppimaan tästä virheestä!

Seudusta kertovat tarinat kietoutuvat toisiinsa ja erkanevat jälleen, sekoittavat todelliset tapahtumat ja mielikuvituksen lennon, kaikessa mitä tapahtuu on monta kerrosta... Fagerholmin kirjat eivät todellakaan päästä lukijaa helpolla ja selkeitä muistikuvia on todella vaikea tallettaa mieleensä tarinan edetessä. Näin ollen Säihkenäyttämön aloittaminen oli turhankin haastavaa, kun itsenäisen jatko-osan tapahtumat nojaavat Amerikkalaisen tytön tapahtumiin, joista en muista oikeastaan mitään.

Säihkenäyttämössä on uusi sukupolvi, joka esittää samat kysymykset. Myös kaksi aikuista naista, jotka aikoinaan tunsivat amerikkalaisen tytön tapauksen, joutuvat käymään läpi vanhoja tapahtumia, jotta oman elämän solmut aukenisivat. Kaikki tiet tuntuvat johtavan hukkuneen tytön tragediaan.

Valitettavasti tämän tarinan kyytiin ei niin vain hypättykään. Takeltelin tosissani ensimmäiset 100 sivua ja jouduin tosissani pohtimaan kirjan kesken jättämistä. Perheenlisäystä on odotettavissa ihan näinä päivinä, joten tiesin, että kirjan haastavuuden takia se olisi luettava joko ennen synnytystä tai sitten hamassa tulevaisuudessa kun aivot toimivat jälleen kunnolla kaiken yökukkumisen ja mahdollisen muun säätämisen helpotuttua. Päätin lukea kirjan nytheti.

Tarinan edetessä huomasin, että kirjassa on haastavampia ja helpompia kappaleita ja juuri noiden haastavampien (ja varmasti antoisampien) kappaleiden kanssa en onnistunut pääsemään samoille taajuuksille. Helpommin lähestyttävät kappaleet veivät tarinaa eteenpäin ja sain aina hetkittäin eläytyä tarinaan kuin Amerikkalaiseen tyttöön konsanaan. Nyt oli kuitenkin helppo ymmärtää miksi kaikki eivät pääse sisälle Fagerholmin tarinankerrontaan.

Lukukokemuksesta ei tullut vuoden kirjallista kohokohtaa, mutta lopulta olen ihan tyytyväinen, että en lähtenyt lykkäämään kirjan lukemista. Ja Amerikkalainen tyttö ja Säihkenäyttämö ovat ehdottomasti kirjoja, jotka kestävät uudelleenluvun, joten ehkä jonain päivänä vielä uudelleen...

tiistai 20. lokakuuta 2015

Tee siitä tapa eli kuinka kitket huonot tavat ja teet hyvistä pysyviä

Gretchen Rubin
2015 suom. 2015
295 s./Nemo


Tunnustaudun Gretchen Rubinin suureksi faniksi!

Kirjailijan aikaisempi teos Onnellisuusprojekti kolahti ja kovaa. Pääsin tuolloin miettimään oikein urakalla, että mikä minut tekisi arjessa vielä onnellisemmaksi. Päädyin silloin mm. näihin asioihin:

1) Sängyn petaamatta jättämisestä tuli mieheltä sanomista päivittäin. Tajusin, että kun vain alkaisin petaamaan oman puoleni sängystä heti herättyäni, parisuhteen yksi harvoista napinahetkistä jäisi pois ja makuuhuone muuttuisi kerralla viihtyisämmäksi. Parin vuoden aikana olen jättänyt sängyn petaamatta ehkä kaksi kertaa. Toimii!

2) Mietin miten oikeuttaisin lähes jokailtaisen tee+leivos-hetkeni niin, että ei tarvitsisi potea huonoa omatuntoa. Lisäksi ärsytti miten työpaikalla tuli niin nopeasti nälkä päivän alettua ja lounaallakaan ei tuntunut tulevan tarpeeksi täyteen. Siispä aamupalan kimppuun! Nykyinen maustamaton jogurtti, myslit, banaani, mahdolliset marjat tai omena ja chia-siemenet ovat tie jokapäiväiseen onneen. Parasta on, että aamulla ei tarvitse arpoa mitä sitä söisi, koska se on aina tuo sama setti. Kaupassa ei tarvitse arpoa mitä sitä ostaisi, koska täytän kaappiin vain tähän aamiaiseen kuuluvia ainesosia. Helppoa ja töissäkään ei enää kuollut nälkään ensimmäisen tunnin jälkeen!

3) Toinen kotioloissa napinaa aiheuttanut asia oli lahjakkuuteni tavaroiden levittämisen suhteen. Lähdinkin kokeilemaan kirjassa vinkattua 20 asiaa paikalleen -menetelmää. Laittelin joka ilta ennen nukkumaan menoa tavaroita paikoilleen ja muuta ei tarvittukaan. Sen enempää tavaraa harvoin edes lojui missään, mutta kodin yleisilmeeseen tuo pieni iltapuhde vaikutti ihan räjähdysmäisesti! Ajan kuluessa opin laittamaan ison osan tavaroista omille paikoilleen jo heti käytön yhteydessä, joten nykyään meillä on ihan naurettavan siistiä melkein koko ajan:)

Tee siitä tapa tähtää periaatteessa samaan kuin Onnellisuusprojekti. Tee hyvästä tavasta pysyvä, koska se tekee sinusta onnellisemman. Kitke huono tapa, koska se vähentää onnellisuuttasi. Kirjassa esitellään erilaiset ihmistyypit liittyen tapojen omaksumiseen ja pureudutaan siihen, miksi ihmiset käyttäytyvät eri tavoin kun yrittävät ottaa uutta tapaa haltuun.

Onnistuin lukemaan kirjan aika mielenkiintoisessa elämänvaiheessa. Olen voinut alkaa työstämään osaa tavoista osaksi omaa arkea nyt saman tien ja uskon, että minulla on ihan hyvät rahkeet onnistuakin. Minulla on esimerkiksi 5 vuoden päiväkirja, jossa on jokaiselle päivälle kysymys johon tulee vastata. Ongelmana on se, että täyttelen aina vastauksia pari kuukautta jälkijunassa ja oikeasti haluaisin tehdä sitä päivittäin. Tässä kaipaan ryhtiliikettä! Ongelma, johon haluttiin miehen kanssa molemmat perehtyä on se, että me ei ikinä tehdä ruokaa niin paljon että siitä riittäisi pakkaseen. Vaan nytpä tehdään ja ollaan ihan fiiliksissä molemmat. Pienellä kotikokouksella oli kauaskantoiset vaikutukset ja nyt on pakastin ensimmäistä kertaa elämässä täynnä:)

Iso osa muista tavoista onkin sitten sellaisia, että haluaisin omaksua niitä äitiyslomani aikana, kunhan tulokas on syntynyt. Ongelmana luonnollisestikin on se, että vasta kun uusi arki alkaa, voin alkaa tutkimaan miten omat ajatukset tavoista sopivat yhteen uuden elämän kanssa. Siinä mielessä kirja olikin hyvä lukea juuri nyt, sillä minulla on ollut kuukauden päivät aikaa pohdiskella millaista elämää toivoisin että viettäisimme perheenä. Mitkä asiat ovat tärkeimpiä meidän hyvinvoinnin kannalta ja toisaalta mihin emme haluaisi aikaa kuluttaa. Ja näistä on toki muodostunut hyviä keskustelunaiheita miehen kanssa.

Muutamia mainitakseni olemme miettinet mahdollisuutta käydä viikonloppuaamuisin salilla yhdessä koko perheen voimin. Meillä on mahdollisuus käyttää salia, jossa saisimme olla keskenämme ja yhden tunnin aikana minä saisin salitreenin, mies saisi salitreenin eikä tarvitsisi työaamuina herätä hillittömän aikaisin salille ja tosiaan jos ruokataukoja pitäisi pitää niin toinen voi kuitenkin jatkaa treeniä. Kävelylenkit pitäisi juurruttaa osaksi arkirytmiä, mutta vaikka rakastan kävelyä, en tykkää haahuilla yksikseni. Tarvitsen siis joko lenkkiseuraa tai tarkan kävelykohteen. Onneksi tässäkin on ongelma jo tiedostettu niin voi alkaa keskittymään ongelmaratkaisuun. Lisäksi haluaisin jatkaa hyvin alkanutta uusien reseptien kokeilua viikottain. Ennen ongelmana oli liiallinen keittokirjamäärä ja älytön irtoreseptien määrä. Nyt kun tehtiin suursyyssiivous, heitin 98% irtoresepteistä pois ja muutama keittokirjakin sai lähteä. Reseptien valinta helpottui huomattavasti ja olenkin kokeillut kuukauden aikana enemmän uusia reseptejä kuin aikaisemmin vuoden aikana. Ja tähän kun vielä yhdistetään isojen satsien teko, jotta pakkaseenkin menee ruokaa niin avot!;)

En usko, että henkiseen puoleen keskittyvillä self-help-oppailla olisi juurikaan minulle annettavaa. Käytännönläheisyys on ehdottomasti minun juttuni. Se, että saa lukea millaisia ongelmia muut ovat ratkoneet ja millaisia keinoja on otettu käyttöön. Ja tietenkin se vaihe, kun pääsee suunnittelemaan omia kuvioita. Hyvä lukukokemus ehdottomasti:)

tiistai 13. lokakuuta 2015

Hietakehto

Sirpa Kähkönen
2012
336 s./Otava

En ole koskaan kokenut suurta imua Kähkösen Kuopio-sarjan pariin, mutta hänen kirjojaan on useaan otteeseen suositeltu minulle (mm. Jaana blogini 1-vuotissynttäripäivänä), joten olen vähitellen lämmennyt ajatukselle lukea niistä yksi. Hietakehto on sarjan itsenäinen kuudes osa.

Tarinan keskiössä on Kesäkallio, Selma Kelon huvila. Eletään vuotta 1943 ja elokuu on kauneimmillaan; kesäpäivät ovat pitkiä ja kuumia. Huvila on täynnä elämää, kun sukulaiset ja ystävät kokoontuvat paikalle ja henkilökuntaakin riittää ruokaa tekemään ja lapsia vahtimaan. Toinen maailmansota velloo ympärillä eivätkä lapsetkaan voi välttyä kuulemasta uusimmista käänteistä.

No, lukukokemukseen ei liity sen suurempaa draamaa, en vain ihastunut kirjaan. Yritin aluksi lukea kirjaa niin kuin lukuromaania, mutta tuntui ettei mieleenpainuvia henkilöitä tai kohtaloita oikein ollut ja henkilöhahmoja oli paljon. Lopulta tarina alkoi vain tuntumaan todella raskaalta lukea. Ajattelin pelastaa tilanteen ja jatkaa lukemista painottaen ajatukseni enemmän Suomen historiaan ja miten kiinnostavaa olisi saada lisätietoa 1940-luvun alusta, mutta näköjään luen mieluummin historian käänteistä ihan tietokirjoista, joten B-suunnitelmakin epäonnistui.

Sanoisin, että sodan käsittely lapsen näkökulmasta teki tarinasta mielenkiintoisen. Tunnelma oli pahanenteinen heti kirjan alusta lähtien ja se miten ajattelemattomasti aikuiset vetivät lapset osaksi sota-ajan kauhuja silloinkin kun se ei olisi ollut välttämätöntä... Mutta valitettavasti siinä ei ollut tarpeeksi, jotta olisin tykästynyt tarinaan.

Tässä taisi siis olla minun osaltani Kuopio-sarjaan tutustuminen. En luultavasti tule enää tarttumaan muihin osiin. Minulle kuppi jotain ihan muuta teetä, kiitos!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Ruumistarha

Patricia Cornwell
1994 suom. 1996
313 s. / Otava


Vuosikausia vaalin haavetta, että joskus minulla olisi aikaa ja halua lukea kaikki Kay Scarpetta -sarjan kirjan putkeen. En enää muista miksi ajattelin, että juuri tämä jännityssarja ansaitsisi moisen erityishuomion lukijalta, joka yleensä lukee kaikista sarjoista vain muutaman yksittäisen kirjan.

Vuosien mittaan lukumakuni kehittyi kuitenkin toiseen suuntaa, sillä nyt jo yhden kirjan valitseminen tuntui olevan aikamoisen ajatustyön takana. Mikään takakansiteksti ei kirjastossa houkutellut ja Ruumistarhan valitseminen oli kompromissin tulosta. Lukeminen sentään oli leppoisaa ja tarina suurimmaksi osaksi varsin viihdyttävä.

Jos olisin ollut fiksu, olisin jo kotona googlaillut koko sarjan ja tutkinut niiden juonikuviot ja lähtenyt sitten metsästämään juuri sitä oikeaa Scarpettan kirjaa. Valitettavasti kirjastoreissu osui yksiin toisen pitkäaikaisen haaveeni kanssa ja kaikenlainen etukäteissuunnittelu kirjastoreissua kohtaan piti unohtaa. En muista milloin olisin edellisen kerran tehnyt yli 10 minuutin kirjastoreissuja. Niinpä olikin jo aika toteuttaa kirjastohaahuilupäivä, jonka aikana pyörin ympyrää hyllyjen väleissä, kasasin kaikkien aikojen isointa lainapinoa ja katselin rauhassa ympärilleni.

Joka tapauksessa, Köyhien kalmisto olisi ollut sarjan alkupäästä se, joka olisi kiinnostanut eniten (googletin kotiin päästyäni), mutta sitä ei kirjaston hyllyssä tullut vastaan. En tiedä oliko ensimmäiset osat nostettu jo varastoon vai ovatko ne lainassa näin hyvin. Hyllyssä oli kuitenkin useampi osa uudempaa tuotantoa ja se ne eivät kiinnostaneet minua lainkaan.

Ruumistarhassa poliisiylilääkäri Scarpetta päätyy pieneen Black Mountainin kaupunkiin selvittämään 11-vuotiaan Emily Steinerin murhaa. Tekotapa muistuttaa kovasti sarjamurhaaja Temple Gaultin tekosia, ja mies sattuu olemaan Scarpettan vanha tuttu. Tarinan sykkeeseen kietoutuu myös muista sarjan osista tutut hahmot Marino ja Scarpettan siskontyttö Lucy.

Sarjan kuudes osa oli tosiaan ihan viihdyttävä jännäriki, mutta mielenkiintoista loppuratkaisua lukuun ottamatta ei kovinkaan mieleenpainuva. Murha selvitetään lopulta sellaisin kääntein, ettei samanlaista lopputulemaan ole minulla tullut vastaan jännitysgenren suhteen kuin kerran tai kaksi. Muuten kirjan lukeminen enemmänkin vahvisti sitä tunnetta, että koko sarjaa ei kannata lähteä lukemaan.

En tiedä sarjan muista osista, mutta Ruumistarhassa oli aika paljon tekniikkaan liittyvää kuvailua, joka oli auttamatta vanhanaikaista. 90-luvun it-juttuihin liittyvät FBI:n supertietokoneet yms aiheuttivat lukijassa enemmänkin hilpeyttä. Siinä mielessä ei voi sanoa, että tarina kestäisi kovinkaan hyvin aikaa, koska sen ajan osaaminen oli otettu niin vahvasti osaksi tarinaa. Toisaalta kirjan olisi tietenkin voinut lukea aikamatkana 90-luvulle...

Nyt on vuosien uteliaisuus tyydytetty ja yksi Cornwellin kirja luettu. Voin jatkaa hyvillä mielin elämääni kohti uusia rikollisia seikkailuja ja kehitellä uusia kirjallisia megahaaveita, jotka eivät luultavasti ehdi toteutumaan ennen kuin olen jo muuttanut mieltäni... ;)

Osavaltio-haaste: Pohjois-Carolina

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Syksyinen lukumaraton 24h

Laskettuun aikaan on alle kuukausi aikaa, joten tokihan sitä vielä pitää kerran repäistä ja lähteä lukumaratonin ihmeelliseen maailmaan. Vaikka oletan, että kirjat kulkevat jatkossakin osana jokapäiväistä elämää, niin ihan näin pitkälle rupeamalle ei luultavasti ole hetkeen aikaa, kun perhekoko pian kasvaa. Nautitaan siis viimeisistä överilukuhetkistä vielä kun siihen on mahdollisuus.


Aloitan lukemisen tänään klo 17 ja lopetan huomenna maanantaina samaan aikaan. Tällä hetkellä olo on vähän väsynyt, saa nähdä miten kirja pysyy kädessä. Aamulla tehtiin pyöräretki kirppikselle toiselle puolelle kaupunkia ja jatkettiin siitä päivää pienen syyssiivouksen muodossa ja lopuksi tein vielä ison satsin juurespataa, joten olen kuorinut ja viipaloinut enemmän kuin luulin olevan mahdollista.


Yleensä olen lukenut maratonin aikana n. 800 sivua, tavoittelenpa siis samoja lukemia tälläkin kertaa. Lukupinossa on niin ulkomaista kuin kotimaistakin kirjaa, klassikkoa ja ihan muutaman vuoden sisään ilmestyneitä kirjoja. Naisten ja miesten kirjoittamia kirjoja. Vanhoja tuttuja ja uusia lukukokemuksia. Novelleja, näytelmä, nuortenkirja ja kasa aikuisten kaunokirjallisuutta. Tällä hetkellä jokainen kirja tuntuu pitkältä (ovat noin 200 sivua jokainen), mutta  nyt mennään eikä meinata! Ehkä tämä väsymys tästä laantuu kun pääsee hyvän tarinan imuun...


---


Klo 17.00-20.50
195 sivua, 3 h 50 min


Gaétan Soucy: Tulitikkutyttö
1998 suom. 2001
195 s./Gummerus


Luin kirjan aikoinaan yläasteella ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen aina tiennyt lukevani kirjan vielä joskus uudelleen ja nyt tosiaan oli vihdoin tämän uudelleen lukemisen aika. Tarinassa täysin eristäytynyttä elämää eläneet sisarukset menettävät isänsä. Heidän on tullut aika kohdata maailma, joka on heidän kartanonsa ulkopuolella.


Lukukokemus oli tälläkin kertaa väkevä vaikka tiesin odottaa ahdistavaa tarinaa. Paljon oli kuitenkin yli 10 vuodessa jo ehtinyt unohtumaan, joten pahaa aavistellen luin kohti loppuratkaisua.


Tulitikkutyttö oli ehdottomasti hyvä aloitus lukumaratonille! Lukuvauhti pokkarilla oli noin 50 sivua tunnissa ja tarinan imu niin hyvä, että väsynyt mielikin vähän virkistyi - ja kauhistui.


Jos et ole vielä lukenut tätä kirjaa, niin lue!


---


Klo 21.05-21.20
220 sivua, 4 h 5 min


Helmi Kekkonen: Kotiin
2009
128 s./Avain


Novelli Ilona


Päätin kerrankin kokeilla miltä tuntuu lukea yksittäisiä novelleja lukumaratonilla kokonaisten kirjojen välissä. Sanoisin jo nyt, että toimii hyvin ja leputtaa mielen ennen seuraavaa isompaa kokonaisuutta.


Kotiin sisältää yhdeksän novellia, joiden tarinat kietoutuvat toisiinsa. Takakansi lupaa kohtaamisia, jotka jättävät jokaiseen henkilöön omat jälkensä. Ensimmäisessä novellissa Ilona on palannut lapsuudenkaupunkiinsa katsomaan sairasta äitiään. Vuosien puhumattomuus on luettavissa jokaisen rivin välistä. Kovin usein taitaa käydä niin, että haluaisi sanoa niin paljon ennen kuin loppu tulee, mutta sanoja ei ole. Haluaisi tutustua siihen henkilöön, joka on vanhemmuuden takana, mutta aika loppuu kesken.


Vähäeleinen ja silti onnistutaan sanomaan kaikki tärkeä - jos Kekkosen koko novellikokoelma jatkaa samalla linjalla, niin lukukokemus tulee varmasti olemaan merkityksellinen.


---


Klo 21.35-23.35
343 sivua, 6h 5 min


Henrik Ibsen: Nukkekoti
1879 suom. ensimmäisen kerran 1880
123 s./WSOY


Nukkekoti yllätti, vei suorastaan jalat alta. Ensinnäkin näytelmän muotoon kirjoitetuksi teokseksi äärettömän miellyttävä lukea. Ihan erilainen fiilis jäi kuin aikaisemmin näytelmiä luettuani.


Toisekseen olen ymmärtänyt Nukkekodin teemojen olevan jotain ihan muuta kuin ne lopulta olivat. Tiesin etukäteen, että kyseessä on avioliittodraama, mutta olin olettanut jo aika monen vuoden ajan, että pääpaino on kotiväkivallassa. Ja näinhän ei ollut lainkaan. Sen sijaan avioliiton säröt johtuvat tasa-arvon puutteesta ja äidin asemasta perheessä.


Yllättäviä teemoja siis, kun puhutaan kuitenkin 1800-luvun lopulla kirjoitetusta näytelmästä! Nora ja Torvald Helmerin avioliitto näyttäisi olevan solmittu rakkaudesta ja kunnioituksesta toista kohtaan. Erinäiset tapahtumat joulun alla saavat Noran kuitenkin epäilemään, että yhteiselämää on mahdotonta jatkaa kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen.


Olipa hyvä, että kirja tuli luettua! Hieno ja ajatuksia herättävä klassikko!


---


Klo 00.00-00.17
366 sivua, 6h 22 min


Helmi Kekkonen: Kotiin


Novellit Anna & Tom ja Mimi


Ainakaan vielä novellit eivät ole selkeästi nivoutuneet yhteen, ehkä palaset loksahtavat paikoilleen vasta kokoelman loppupäässä. Tunnelma novelleissa on kuitenkin hyvin samankaltainen.


Toistaiseksi novellien aihepiirit eivät ole varsinaisesti koskettaneet suoraan omaa elämääni, mutta silti henkilöhahmojen arjen vastoinkäymisissä on jotain tuttua, jotain mihin voi samaistua helposti. Ehkä novelleissa käsitellyt tunteet ja tapahtumat ovat meillä kaikilla alitajunnassa jonkinlaisina pelkotiloina: entä jos minulle käy joskus noin?


Nyt untenmaille, jotta jaksaa jatkaa huomenna. Toistaiseksi siis kulunut 7 tuntia ja 30 minuuttia, josta olen lukenut aktiivisesti 6 tuntia ja 22 minuuttia. Muutamaan otteeseen on tullut tehtyä pientä purtavaa ja tämä blogin päivittäminen onkin sitten syönyt lopun ajan.


---



Klo 9.20-13.35
544 sivua, 10h 37min


Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
1774 suom. ensimmäisen kerran 1904
208 s./Otava


Koko aamupäivän olen tahkonnut Gothen tunnettua klassikkoa. Uskaltauduin tarttumaan tähän, kun ystävä huikkasi muutama kuukausi takaperin, että tarina olisi helposti lukaistavissa. No näinpä olikin, sujuvaa tekstiä ja draaman kaari sellainen, että tarina piti otteessaan loppuun asti.


Päällimmäiseksi mieleen jäi kirjasta tunne, että se on prikulleen sellainen, joka pitäisi lukea ajatuksella uudelleen ja uudelleen ja lopulta tehdä jonkinlainen laaja essee Wertherin sielunmaisemasta. Melkein tuntui pahalta lukaista se näin pikapikaa, ilman että oli aikaa jäädä mietiskelemään kuka Werther oikein oli ja olisiko tarinalla voinut olla toisenlainen lopputulema. Kovin ristiriitainen hän ainakin vaikutti olevan, pinnallinen ja hemmoteltu kaiken syvällisen sielunmyllerryksenkin kourissa. Ilmeisesti nuoruuden kuohut ovat aina nuoruuden kuohuja, oli vuosisata mikä hyvänsä...


Olen piakkoin lukemassa vanhoja päiväkirjojani juurikin teinivuosilta ja Wertherin kärsimykset olivat pientä esisoittoa mitä tuleman pitää:D No, minä sentään selvisin hengissä tunnekuohuista:D


Mutta vakavasti ottaen, tämä on kyllä klassikko, joka kannattaa lukea jos on vähänkin kallellaan niihin päin.


---



Klo 13.55-14.18
568 sivua, 11h

Helmi Kekkonen: Kotiin



Novellit Aatos ja Linnea


Wertherin kärsimysnäytelmän jälkeen on ehkä hieman raskasta jatkaa Kekkosen hienojen, mutta melankolisten novellien parissa. Nyt olisin ehkä kaivannut jotain kevyempää! Varsinkin Aatoksen tarina ahdisti rintaa aivan erityisellä tavalla. Vanhuksen yksinäisyys, hitaasti matelevat päivät... Saattaa olla, että juuri se jää Kotiin-kokoelmasta päällimmäisenä mieleen. Vaikka toisaalta kirjan hienous taitaa piillä siinä, että jokaisella ihmisellä on omat murheensa esimerkiksi ikään tai sukupuoleen katsomatta.


Novelleihin ei tule tartuttua turhan usein. Lukumaratonit ovat siitä hyviä, että yleensä yritän ainakin yhden novellikokoelman ujuttaa mukaan - aikaisemmin olen vain lukenut ne aina yhteen pötköön. Tämä on miellyttävämpi tapa.


Kekkosen kokoelmaa minulle muuten suositteli aikoinaan kirjabloggaaja Maria, kun kyselin kirjasuosituksia blogini 1-vuotissynttäreiden aikoihin. Siitäkin on pian 4 vuotta! En siis turhan nopeasti ole saanut tartuttua suositteluihin vaikka kirja onkin minua kiinnostanut sen ilmestymisestä lähtien.


---


Klo 14.35-16.15
694 sivua, 12h 40 min

Joel Haahtela: Elena

2003
126 s./Otava


Kisakunto alkoi kieltämättä laskemaan loppusuoralla. Mieletön väsymys ja kroppaa kolottaa näin pitkät istumisputket. Ei siis ihan otollisin lukuhetki näin hienolle kirjalle.


Toisaalta Haahtelan tarinoista juuri tälle ei ehkä ollut juuri nyt tilausta elämässäni. Joskus käy niin mainiosti, että oikea tarina ilmestyy luettavaksi oikeaan aikaan, mutta Elenalle olisi ehkä ollut tilausta joskus muulloin.


Haikean ja syksyisen tunnelman lisäksi mieleen jäi ylipäätään se ilahduttava fiilis, kun tietää että kirjasta löytyisi vaikka millä mitalla alleviivattavaa, jos kirjaa sattuisi lukemaan korostuskynä kädessä. Oli myös hauskaa, miten Kekkosen novelli-kokoelmassa juuri Aatoksen novelli jäi vahvasti mieleen ja Elenassa olikin paljon samaa. Pidin myös siitä, miten tarina kertoikin enemmän ihmisestä joka tarkkailee Elenaa kuin Elenasta itsestään.


Vielä ehdin puolen tunnin ajan lukea lisää Kekkosen novelleja! Loppu häämöttää!


---


Klo 16.30-17.00
737 sivua, 13h 10min

Helmi Kekkonen: Kotiin



Novellit Henri ja Lilja


Ohi on! Yksi novelli jäi Kekkosen kokoelmasta lukematta. Eiköhän sen tänään vielä kerkeä saada pois alta.


Olen kyllä pitänyt kokoelmasta kovasti. Kaikessa vähäeleisyydessään mieleenpainuva kokonaisuus. Ja kestäisi varmasti toisenkin lukukerran. Ja toki se, että tarinat nivoutuvat toisiinsa, tekee kokoelmasta helpommin lähestyttävän ja tarinoista tuntuu saavan paremmin kiinni.


Vaan nyt pidän hetken huilia kirjoista, voin sanoa että väsymys on vuoren kokoinen juuri nyt!






tiistai 29. syyskuuta 2015

Siilo

Hugh Howey
2013 suom. 2013
575 s. / Like


Alkanut äitiysloma oli hyvä tekosyy tarttua oman kirjahyllyn kirjaan. Siilo on kiinnostanut ilmestymisestään lähtien, mutta tarina on kuitenkin tuntunut olevan sen verran kaukana omalta lukumukavuusalueelta, että lukemista on ollut helppo lykätä ja lykätä...

Howeyn kiitellyssä dystopiassa maailma on pahasti saastunut eikä ulkoilmassa voi elää. Tuhatkunta ihmistä asuukin valtavassa siilossa, joka on suurimmaksi osaksi maan alla ja käsittää kymmeniä kerroksia. Asukkaiden arkea rytmittävät oman asuinkerroksen työtehtävät ja tarkat käyttäytymissäännöt. Siilon ulkopuolisesta elämästä on kiellettyä puhua ja säännön rikkojia odottaa väistämätön karkotus myrkylliseen ulkoilmaan. Kyteekö siilossa kapinan alku kaikkien rauhanvuosien jälkeen?

Kaiken kaikkiaan hyvä lukukokemus. Tarina oli sopivasti pahanenteinen, aikuismaisen hienostunut ja sujuvasti kirjoitettu. Kunhan päästiin kunnolla vauhtiin niin tarina vei hyvin mukanaan. Henkilökaarti ei tässä ensimmäisessä osassa herättänyt vielä kovinkaan voimakkaita tunteita suuntaan tai toiseen. Asiaan saattoi vaikuttaa se, ettei henkilöhahmot olleet mustavalkoisia ja siilon sisäisillä toimintatavoilla on monia puolia riippuen siitä miltä kantilta asioita tutkii.

Jatko-osaan on tässä tapauksessa lähes pakko tarttua. Olen tottunut siihen, että tämän tyyppisissä tarinoissa dystopian taustat paljastetaan ensimmäisessä osassa, mutta nyt lukija joutuu (saa) olla pimennossa pidempään. Vielä ei oikein ole selvää mistä koko siilo-hässäkässä on kyse. Yleensä on niin, että ensimmäinen osa on sarjan paras juuri näiden taustatietotarinoiden takia, mutta nyt tosiaan voi olla että jatko-osat ovat vielä herkullisempia kokonaisuuksia.

Katsotaan miten käy!






tiistai 22. syyskuuta 2015

Jenkkivuosi

Anu Jaantila
1979
203 s./ Otava


Sannan vaihto-oppilasvuodesta kertova kirja on roikkunut lukulistallani viimeiset 15 vuotta. Kirja(sarja) on kirjoja rakastavan ystäväni yksi kaikkien aikojen rakkaimmista lukukokemuksista ja olemmekin jutelleet useaan otteeseen niin Sannasta kertovista kirjoista kuin elämästä Yhdysvalloissa.

Muutama vuosi ehti tosiaan kulua ennen kuin sain tartuttua kirjaan. Jossain välissä epäilin, että olisin lukenut Jenkkivuoden teininä, mutta tarina ei kyllä herättänyt mitään uinuvia muistikuvia kirjasta. Oletankin, että tämä oli minulle ensimmäinen lukukerta. Kirja olisi kyllä ihan varmasti tehnyt minuunkin teininä niin suuren vaikutuksen etten olisi voinut unohtaa sitä niin totaalisesti.

Jenkkivuosi on kestänyt aikaa yllättävän hyvin. Toki nykyajan välttämättömyydet loistavat poissaolollaan kännyköistä lähtien, mutta itse vaihto-oppilasvuosikokemuksien uskoisin olevan hyvinkin samankaltaisia näin 30 vuotta myöhemminkin. Sannan ja Samin tuttavuuden kehittyminen hiljalleen lujaksi ystävyydeksi ei myöskään ole sidottu aikaan tai paikkaan.

Yhdysvallat on aina kiinnostanut minua ja muutama ystävistänikin on aikoinaan lähtenyt niille main vaihtoon ja au pairiksi. Jos olisin vähänkin enemmän vanhojen toteutumattomien unelmien perään haikaileva, kirjan aihe olisi voinut herättää eloon menneisyyden kipupisteitä;) Olen kuitenkin jo sinut sen kanssa, etten koskaan lähtenyt vaihtoon, joten katkerilta kyyneleiltä vältyttiin tällä kertaa.

Sannan tarina jatkuisi vielä kirjoissa Dear Sanna; Love, Sam ja Sanna ja Sam forever, mutta päätin katkaista oman lukuputkeni ensimmäiseen osaan. Tässä vaiheessa minua kiinnosti nimenomaan vaihto-oppilasvuoden kuulumiset. Täytyykin kysyä ystävältä joskus, että miten päähenkilöiden tarina oikein jatkuikaan...

Yhdysvaltojen osavaltio-haaste: Michigan






sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Saatana saapuu Moskovaan

Mihail Bulgakov
1966-1967 suom. 1969
503 s./ WSOY
äänikirjassa 16 CD-levyä


Kesän kunniaksi oli jälleen aika tarttua klassikkoon. Haastoin itseäni siinä määrin, että nappasin mukaani kirjan, jonka lukemisen olen kokenut suorastaan pakolliseksi ihan yleissivistyksen nimissä, mutta jonka tarinaan en ole kokenut minkäänlaista vetoa.

Saatana saapuu Moskovaan - viholliseni kirjamaailmassa jo ennen kuin olin lukenut ensimmäistäkään sivua. En sovi yhteen venäläisten klassikoiden kanssa ja sana satiiri saa niskakarvani pystyyn. Siinä luulisi olevan jo ihan tarpeeksi syitä pysyä kirjasta kaukana, mutta onnistuin vakuuttamaan itseni, että tämä on kuin onkin hyvä idea:

a) Ensinnäkin tämä olisi viimeinen venäläinen klassikko jonka pakottaisin itseni lukemaan.

b) Bulgakovin kirja tulee aina vastaan lähes kaikilla must-read-klassikkolistauksilla, ja kun olen jo sinnikkäästi kahlannut läpi Anna Kareninan ja Rikos ja rangaistus -teokset, niin tämä olisi vähän niin kuin pahuuden kolmion täydentymä. Ammakin tätä oli suositellut minulle jo vuosia sitten blogini 1-vuotispäivänä, kun kyselin hyvien lukukokemuksien perään.

c) Jäisin pian äitiyslomalle ja olisihan se hauskaa, jos ennen sitä olisi tällainen kiva luonnetta kasvattava projekti läpikäytynä.

d) Kuuntelisin kirjan äänikirjana, jolloin tarinan omaksuminen olisi ehkä himpun verran mielekkäämpää, kun samalla puuhailisin arkisia juttuja siivoamisesta ruoan tekemiseen.

Kuunnellessani paria ensimmäistä levyä olin yllättävän toiveikas. Mieskin huikkasi taustalta useaan otteeseen, että tarina vaikuttaa oikeasti hyvältä. No niinpä! Sitten mielenkiinto herpaantui. En oikein tiedä mitä tapahtui; Saatanan ensihetket Moskovassa, Mestarin astuminen kuvioihin ja lisäjuoni Pontius Pilatuksen ajata lähtivät kaikki ihan hyvin käyntiin. Alkuhuuman jälkeen huomasin kuitenkin miettiväni kirjaa kuunnellessani, että Saatanan edesottamukset Moskovassa eivät kuitenkaan jaksa pitää mielenkiintoani yllä. Pirulliset tempaukset, kansalaisten ajaminen hulluuden partaalle, kaupungin saaminen kaaoksen valtaan... Ihan kivoja juttuja joo, mutta silti jotenkin ihan turhanpäiväistä ja kaipailin jo kovasti jonkun tunnelmallisen lukuromaanin pariin, josta saisin JOTAIN IRTI.

Sain herätettyä tsemppihengen uudelleen 1,5 viikkoa ennen äitiyslomalle jäämistä ja silloin levyjä oli vielä 8 jäljellä. Siinä sitten kuunneltiin jokainen kotona vietetty hetki, mutta hyvää lukuflowta ei enää syntynyt. Tietenkin suurin ongelma oli aidon kiinnostuksen puuttuminen tarinaa kohtaan ja sehän ei tätä masokistia yllättänyt.

Mutta luettu on, hah hah haa (paholaisen naurua)! Ja no hard feelings, olit paljon parempi kuin uskalsin toivoa ja yllättävän helposti lähestyttäväkin. Mutta en kyllä lue uudelleen:D

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kuin surmaisi satakielen

Harper Lee
1960 suom. 1984
374 s. / Koko kansan kirjakerho Oy


Näin jälkiviisaana voin vain todeta, että tähän kirjaan olisin voinut tarttua jo aikapäiviä sitten. En vain millään tullut uskoneeksi niitä kymmeniä lukijoita, jotka ovat hehkuttaneet tarinan olevan klassikoksi äärimmäisen helposti lähestyttävä ja teemoiltaan tälläkin hetkellä hyvin ajankohtainen. Vihasuhteeni varsinkin satiireihin ja venäläiseen klassikkokirjallisuuteen on nakertanut vuosien mittaan uskoani siihen, että klassikoiden joukosta löytyisi minullekin sopivaa (ja ennen kaikkea nautittavaa!) luettavaa.

Tälläkin kerralla meinasin ohittaa kirjan, kun se tuli minua vastaan kirjaston vaihtohyllyssä. Ilman kansipapereita matkustanut, vähän elämää jo nähnyt kirja ei varsinaisesti puhutellut, varsinkin kun samaan aikaan kirjakaupoissa on isot pinot uutta painosta, jossa on viehättävä keltavalkoinen kansi. Työkaveri, joka ei yleensä klassikoista innostu, oli kuitenkin juuri hehkuttanut, että tarina on ihana, joten päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. I-ha-ni-a klassikoita kun ei ole omalle kohdalle sattunut kovinkaan monta.

Kirjassa eletään 1930-luvun Alabamassa, kuvitteellisessa Maycombin kaupungissa. Tarina kerrotaan pienen Scout-tytön näkökulmasta. Tytön ja tämän isoveljen Jemin lapsuus koostuu lähinnä koulunkäynnistä, kepposten keksimisestä, naapureiden kanssa seurustelusta ja seuraavan kesäloman odottelusta. Koko perheen arki mullistuu, kun Jemin ja Scoutin oikeamielinen asianajaja-isä Atticus päättää puolustaa oikeudenkäynnissä mustaa miestä, jonka väitetään raiskanneen valkoisen tytön. Näennäisesti lempeän pikkukaupungin todelliset kasvot paljastuvat, kun on aika valita puolensa. Kirja voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1961.

Leen kirjassa mieleenpainuvinta on lapsen näkökulma. Tavanomainen lapsuus saa yllättäviä lisäsävyjä, kun vastapuoli äityy kritisoimaan (kuka sanallisesti, kuka nyrkein) lasten isää ja tämän toimia mustan miehen hyväksi. Vaikka lapsuuden leikit saavatkin jatkua, tiedonhaluisten lasten ja isän väliset keskustelut mm. tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta halkovat perheen arkea. Tunnelmaltaan kirja toi minulle mieleen varsinkin Stephen Kingin Viimeinen kesä-novellin ja muutama vuosi sitten ilmestyneen Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala-kirjan.

Niin että sitä vaan, että jos tämä kirja lojuu sinullakin jossain hyllyn perukoilla lukemattomana, niin nyt kirja kauniiseen käteen ja lukupuuhiin!

(Sainpas tällä lukukokemuksella vuosia sitten saadun blogin 1-vuotissynttäripostaukseen tulleen kirjasuosittelun kuitattua. Kiitos Gerdy!)

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Punaisen muistikirjan nainen

Antoine Laurain
2014 suom. 2015
190 s./WSOY


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Laure on palaamassa kotiin myöhään illalla, kun hän joutuu ryöstön uhriksi. Seuraavana aamuna kirjakauppias Laurent löytää kauniin käsilaukun, tutkii sen sisällön kaikessa rauhassa ja päättää selvittää kenelle laukku kuuluu.

Lukukokemuksesta?
Luin tässä taannoin kaikki kirjakaupan uutuuspöydän kaunokirjojen takakannet ja tämä jäi niistä mieleeni päällimmäisenä. Lukukokemuksen ja minun välille jäi vielä kuitenkin kaihertamaan epäilys, että tarina olisikin jotenkin tosi höttöinen ja imelä. Kirjan nimi ja kansikuva antoivat nimittäin osviittaa siihen suuntaan... Kun lieveteksteistä selvisi, että kirjailija on mies, oli seuraava lukukokemus kuitenkin helppo valita. Ja en joutunut pettymään. Tarina on todella ihastuttava ja ranskalaisella tavalla elämänmakuinen (eli päähenkilöiden tavallinen arki tuntuu lukijasta jotenkin hohdokkaammalta kuin oma arki... se on se Pariisi!). Kirjaa lukiessa ihan huomaamattaan pyrki rauhoittumaan ja etsimään seesteistä lukufiilistä. Hyvin miellyttävä lukukokemus kaiken kaikkiaan!

Kenelle suosittelisin kirjaa?
Tarina on nappivalinta hänelle, joka pitää tarinoista, joissa kirjallisuus on vahvasti läsnä; hänelle, joka lukee mielellään pieniä tarinoita, joissa kaikki tärkeä on ilmaistu lyhyesti ja kauniisti ja hänelle, joka nauttii rakkaustarinoista, jotka eivät ole ihan sieltä perinteisimmästä päästä.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Kaukaiset hetket

Kate Morton
2010 suom. 2015
724 s. /Bazar


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Edie Burchillille selviää, että hänen äitinsä on aikoinaan evakoitu sodan jaloista Kentin maaseudulle Milderhurstin kartanoon. Parhaat päivänsä nähneessä kartanossa asuu edelleen kolme Blythen siskosta, jotka ovat eristäytyneet muusta maailmasta vuosien saatossa. Äitinsä menneisyydestä kiinnostunut Edie päätyy vierailemaan kartanossa ja huomaa pian tempautuneensa täysin menneisyyden valtaan. Rapistuneen kartanon pimeät käytävät kätkevät yhden jos toisenkin sukusalaisuuden...

Lukukokemuksen plussat...
Mortonilla on niin mukava ote kirjoittamiseen, vetävää tarinaa lukee mielellään ja uppoutuminen tarinan syövereihin tapahtuu ihanan vaivattomasti. Kesälukemisena pitää aina olla yksi tällainen järkälemäinen tiiliskivi, jonka tarinan koukeroissa saa vietettyä aikaa viikon ellei kaksikin. Mortonin uusimmassa yhdistyy jälleen monia elementtejä joista nautin hyvissä lukuromaaneissa: sukusalaisuuksia, synkeän kartanon tunnelma, pientä melankoliaa, menneisyyden haamuja... Tykkäsin!

...ja miinukset
Jos ajattelisin objektiivisesti, olisi helppo todeta, että tarinaan on ympätty ihan liikaa kaikkea. Kaiken maailman traagiset tapahtumat Blythen suvun historiassa olivat ehkä turhankin runsaasti edustettuina. Kartanon asukkaiden lisäksi henkilökaartiin liittyivät monet muutkin menneisyyden ja nykyisyyden hahmot, kaikki jollain tavalla linkittyneinä kartanon tapahtumiin vuosikymmenien aikana. Sivumäärää olisi saanut karsittua helposti, jos kirjailija olisi päättänyt, että vähemmälläkin pärjätään. Lisäksi kirjan loppu, jossa viimeistään kaikki loputkin langanpätkät solmitaan, oli ehkä turhankin selittelevä. Joskus on mukava, kun lukijat eivät saa tietää kaikkea.

Kaukaiset hetket tuli luettua juuri oikeaan aikaan, joten lähinnä lukukokemuksen hyvillä puolilla oli lopulta väliä. En siis päätynyt vaivaamaan päätäni tarinan ontuvilla osasilla vaan annoin hyvän tarinan viedä mukanaan. Ja viihdyin!

perjantai 14. elokuuta 2015

Tervetuloa Joylandiin

Stephen King
2013 suom. 2015
287 s. /Tammi


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Eletään kesää 1973, kesää jota Dev tulee aina muistelemaan elämänsä parhaana kesänä. 21-vuotias Dev päätyy töihin Joylandin huvipuistoon, joka tarjoaa sopivan hengähdystauon kaiken opiskelun ja ihmissuhdedraaman keskellä. Kesä on täynnä uusia ystäviä, tivoli-kielen opettelua, raskaita työpäiviä ja helteisistä päivistä nauttimista. Niin, ja mahtuuhan joukkoon yksi vanha murhatapaus, joka ei koskaan selvinnyt...

Vihdoinkin tartuin Kingin kirjaan!
Olen itsepintaisesti pysytellyt erossa Kingin tuotannosta, vaikka olen periaatteessa ollut hyvinkin tietoinen siitä ettei mies tehtaile viihdyttävää tusinatavaraa vaan useissa hänen teoksissaan on jopa melankolinen pohjavire. Silti olen kokenut, että poistuisin liikaa mukavuusalueeltani, jos lähtisin Kingin matkaan. Onneksi monessa kotimaisessa kirjablogissa on nyt kesän aikana ollut juttua Kingin uusimmasta ja viimeistään Lumiomenan kirjoitus sai minut vakuuttuneeksi: tämä on se kirja joka on luettava!

Yksi vuoden parhaista lukukokemuksista!
Ja en joutunut pettymään! Tarinaan liittyvä kummitusjuttu oli juuri oikeanlainen, sellainen että pulssi kiihtyy huomaamattaan kun tarinaa lukee eteenpäin. Nuoren miehen kasvukipuilu, elämän rajallisuus ja kuolemaa tekevä huvipuisto loivat kirjallista tunnelmaa, joka oli juuri sopivasti surumielinen. Tästä kertomuksesta sai irti niin paljon muutakin kuin hetkellistä hupia. Suosittelen!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Nainen junassa

Paula Hawkins
2015 suom. 2015
381s./Otava


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Oman elämänsä kanssa eksyksissä oleva Rachel kulkee junalla päivästä toiseen ja toistuvien pysähdyksien takia hän sattuu kiinnittämään huomiota erääseen pariskuntaan, joka asuu radan varrella kauniissa talossa. Hyvän mielikuvituksen omaava Rachel alkaa kehittelemään pariskunnalle täydellistä elämää. Eräänä päivänä hän näkee jotain, mikä murskaa hänen kuvitelmansa täysin - ja pian lehdet kertovatkin jo pariskunnan naisen katoamisesta!

Lukukokemuksesta?
Nappasin kirjan mukaani lomamatkalle Dubrovnikiin ja luin sitä makoillessani uima-allasalueella. Tarina veti hyvin alusta lähtien, kirja oli mitä mainioin valinta lomakirjaksi. Kirjan vetovoimaa selittää varmaankin osaltaan se, että se ei ole pelkkä jännitystarina vaan seilaa kivasti kaunokirjallisuuden ja jännityskirjallisuuden välimaastossa.

Jännityskirjallisuuden helmi?
Hawkinsin kirjasta on povattu uutta Kilttiä tyttöä, joten tartuin siihen suurella mielenkiinnolla. Gillian Flynnin menestysjännäri taisi tehdä tietä näille epäluotettavaa kertojaa, psykologista jännitystä ja maton alta vetämisefektiä yhdisteleville kirjoille, mutta Nainen junassa on kuitenkin virkistävän omaperäinen tarina - ainakin jos on lukenut paljon ruotsalaista jännitystä lähiaikoina;) Ja olen huomannut muutenkin, että tykkään lukea yksittäisiä jännityskertomuksia sarjatuotannon sijaan.

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Mies joka ei ollut murhaaja & Oppipoika

Hjorth & Rosenfeldt
2010 ja 2011 suom. 2011 ja 2012
472 s. ja 558 s. /Bazar


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Sebastian Bergman on ollut tuuliajolla vaimonsa ja tyttärensä kuolemasta lähtien. Sattuman oikusta hän kohtaa vanhan työtiiminsä ollessaan myymässä perintöasuntoaan Västeråsissa. Pian entinen rikospsykologi huomaa veren vetävän takaisin poliisityön pariin. Bergman vain ei ole työkaverina helpoimmasta päästä ja monta ristiriitatilannetta odottaakin keskusrikospoliisin ryhmässä Bergmanin liityttyä joukon jatkoksi.

Mies joka ei ollut murhaaja.
16-vuotias poika katoaa ja pari päivää myöhemmin ruumis löytyy läheisestä metsästä. Tutkinnan edetessä käy ilmi, ettei kukaan oikeastaan tuntenut kadonnutta poikaa ja tämän sielunelämää. Löytyykö syyllinen yksityiskoulusta, joka on rankattu maan parhaiden koulujen joukkoon?

Oppipoika.
Kolme naista on kuollut ja murhat muistuttavat pienintä yksityiskohtaa myöten sarjamurhaaja Hinden aikoinaan tekemiä murhia. Kuka voi olla kopiomurhien takana kun Hinde istuu edelleen elinkautistaan vankilassa? Entä miten Bergman päätyy taas yhdistämään voimansa entisen työryhmänsä kanssa, vaikka edellinen yhteistyön rutistus ei loppunut hyvin?

Sebastian Bergman -sarjan juju?
Hyvin harvoin tulee innostuttua jännityssarjasta siinä määrin, että lukisin useamman osan putkeen. Mies joka ei ollut murhaaja ei ehkä jännitystarinan suhteen ollut ravisutteleva ja Sebastian Bergmankin onnistui enemmän vihastuttamaan kuin ihastuttamaan, mutta tarina oli silti viihdyttävä ja varsinkin muu henkilökaarti herätti heti mielenkiintoni. Oppipojassa sarjamurhaajatarina imaisi heti mukaansa ja kun muiden henkilöiden edesottamukset kiinnostivat toinen toistaan enemmän, ei Bergmankaan onnistunut pilaamaan kirjaa. Toinen osa loppui niin kutkuttavasti, että kolmanteenkin kirjaan on tartuttava ihan lähiaikoina!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

On ilo juoda teetä kanssasi

Mamen Sánchez
2013 suom. 2015
304 s./Bazar


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Perienglantilainen Atticus Craftsman pakkaa Earl Grey -teensä ja lempikirjansa ja matkustaa Madridiin. Paikan päällä häntä odottaa sangen ikävä tehtävä: kannattamattoman Librarte-lehden lopettaminen ja työntekijöiden irtisanominen. Miehen vierailu Espanjassa kuitenkin pitkittyy, kun lehden neuvokkaat työntekijät punovat juonen, jonka avulla heidän työpaikkansa saataisiin pelastetuksi. Pian Craftsman julistetaankin kadonneeksi ja soppaan sekaantuu niin miehen perhe kuin paikallinen poliisi ystävineen.

Lukukokemuksesta?
Ajattelin, että lomalla pitää olla mukana yksi vähän kevyempikin kirja ja näin ollen jossain välissä vähän väkipakolla lähdin lukemaan ensimmäisiä sivuja. Pian huomasin hymyileväni leveästi lukiessani hulvattoman poliisin edesottamuksista ja Espanjan rento tunnelma sai minutkin kunnon lomamoodiin. On aika harvinaista, että kirja saa minut näin hyvälle tuulelle, sillä yleensä pyrin etsimään päivän huumoriannoksen jostain ihan muualta kuin kirjallisuuden parista. Pääjuoni sinällään ei ollut tarinan parasta antia, vaan nautin enemmän pienistä elämäntarinoista, joita kirja oli pullollaan. Oikein varteenotettava välipalakirja, joka ei ollutkaan niin höttöisä kuin miksi sen alun perin kuvittelin.

torstai 9. heinäkuuta 2015

Pieni talo suuressa metsässä

Laura Ingalls Wilder
1932 suom. 1961
194 s./Gummerus


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Pieni talo suuressa metsässä on sarjan ensimmäinen osa ja kertoo siitä ajasta, kun perhe asuu vielä eristyksissä Wisconsinin metsissä, päivämatkan päässä naapureista. Isä huolehtii metsästyksestä ja kotitalon kunnossapidosta, äiti puolestaan kodinhoidosta ja kolmesta tyttärestä. Elämä pyörii työnteon ympärillä, mutta iloisella ja reippaalla asenteella arki toimii ja perhe-elämä on varsin onnellista. 

Pieni talo-preerialla -sarjasta?
Sarjan aloitusosa jäi minulta aikaisemmin väliin ja olikin mielenkiintoista lukea perheen alkutilanteesta ennen muuttoa preerialle. Olikohan peräti niin, että muuttoliike metsään alkoi kasvamaan niin suureksi, ettei riistaa enää riittänyt kaikille ja perhe päätti ottaa riskin ja lähteä preerialle...? Perhe vietti tässä kirjassa kuitenkin oikein mukavaa elämää, että jäin hieman ihmettelemään, mikä heidät ajoi preerialle... Mutta kun en muista enää!

Mikä sarjassa viehättää?
Olen tykännyt lukea Pieni talo preerialla -sarjaa ja Myrskyluodon Maija -sarjaa rinnakkain. Molemmissa tapahtumat liittyvät vahvasti työntäyteiseen perhe-elämään ja tunnelma kirjoissa on varsin kotoisa. Lisäksi mukavan tarinankerronnan ohella saa tietää vaikka mitä mielenkiintoista menneiltä ajoilta! Kotimainen kirjasarja on selkeästi teemoiltaan raskaampi, onhan kirjan päähenkilökin perheenäiti. Ingallsin perheen edesottamuksista puolestaan kerrotaan lapsen näkökulmasta, joten raskaammatkin ajat näyttäytyvät lukijalle valoisana. Näiden pariin palaan vuosittain, kun kaipaan lohduttavaa ja yksinkertaista tarinaa sadesäälle.

Yhdysvallat ja osavaltiohaaste: Wisconsin

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Tarzan, apinain kuningas

Edgar Rice Burroughs
1912 suom. 1971
278 s./Kauppakirjapaino


Mitä tapahtui ja kenelle?
Afrikan länsirannikolle julmasti hylätty pariskunta saa pojan, joka jää orvoksi ja varttuu lopulta aikamieheksi apinoiden parissa. Tarzan saavuttaa vuosien kuluessa suuren taistelijan maineen ja päätyy viidakon valtiaaksi. Aatelisveri vetää kuitenkin sivistyksen pariin ja Tarzan huomaakin olevansa hyvin kiinnostunut ihmisrodusta ja omasta syntyperästään. Loppu on historiaa kun viidakkoon putkahtaa Jane-niminen nuori nainen...

Lukuhistoriani poikakirjallisuuden parissa?
En muista lukeneeni mitään poikakirjallisuuden klassikkoja pikkutyttönä (en lukenut pienenä myöskään kovinkaan monta tyttökirjallisuuden klassikkoa...), joten nyt vähän vanhempana on pitänyt tilkitä näitä sivistykseen jääneitä aukkoja. Verrattuna esimerkiksi Huckleberry Finnin seikkailuihin tai Aarresaari-tarinaan, Tarzan oli yllättävän nopeatempoinen eikä lainkaan tylsä. Tarina on mielestäni kestänyt todella hyvin aikaa. Enpä olisi uskonut!

Lukukokemuksesta?
Kehyskertomus on minulle tuttu vanhoista mustavalkoisista Tarzan-elokuvista ja Disneyn piirrosleffasta, joka on itse asiassa yksi suosikeistani mitä tulee Disneyn animaatioleffoihin. Kirjaversio on kuitenkin paljon raaempi ja synkempi kuin mitä olin osannut odottaa. Vaikka Tarzanin tarina itsessään on jo kiehtova, myös pimeän Afrikan kuvailu ja ylipäätään 1900-luvun alun näkökulma pitävät lukijan mielenkiinnon yllä. Ja nythän lähinnä ketuttaa, kun Tarzanin seikkailuista on kirjoitettu yli parikymmentä kirjaa ja minä haluaisin tietää millainen viidakon kuninkaan koko elämäntarina on!

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Maija

Anni Blomqvist
1970 suom. 1975
132 s./Gummerus


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Myrskyluoto-sarjan kolmannessa osassa Maijalla ja Jannella on jo useampi lapsi ja perhe sen kun kasvaa. He elävät eristäytyneinä omalla luodollan, armottoman meren naapurissa. Kaikkien työpanos on tärkeä, jotta arki sujuisi: Janne hankkii elannon, Maija hoitaa kotia ja kotielämiä ja vanhemmat lapset kaitsevat pienempiä sisaruksiaan. Menetyksen suru tulee perheelle tutuksi eikä mitään voi pitää itsestäänselvyytenä. Onneksi suvun tukeen voi luottaa ja siihen, että elämä kyllä kantaa vaikeuksien yli.

Lukukokemuksesta.
Nappasin kirjan mukaani juhannuslukemiseksi ja vaikka saaristolaiselämän kuvaus sopikin hyvin yhteen osittain sateisenkin juhannusviikonlopun kanssa, oli tarina melkoisen raskas teemoiltaan. Ensimmäisten osien tapaan tarina on helposti lähestyttävä, mukavan yksinkertaisesti kirjoitettu. Pääpaino on työntäyteisen arjen kuvailussa ja Blomqvistin rakastetussa kirjasarjassa menneen maailman saaristolaiselämä tulee melkein iholle asti. Vaikka Maijan elämä ei ole koskaan ollut helppoa, kolmannessa osassa kamppaillaan jo melkoisten menetysten parissa.

Tv:stäkin tuttu?
Huomasin, että telkkarista tulee juuri Myrskyluodon Maija -sarja, mutta en ole sitä koskaan katsonut. Onko katsomisen arvoinen? Onko tv-sarja kuinka uskollinen kirjasarjan tapahtumille? En sitä nyt tässä välissä ala kuitenkaan katsomaan, koska kirja-sarjasta on vielä kaksi osaa lukematta. Nyt lukutahtini on tainnut olla kirja per vuosi...

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Arvoitus nimeltä Margo

John Green
2008 suom. 2015
400s. /WSOY


Mitä tapahtui ja kenelle?
Quentin saa oivan tilaisuuden auttaa ikiaikaista ihastuksensa kohdetta Margoa, kun tyttö haluaa kostaa lähiaikoina kokemiaan vääryyksiä. Parivaljakko on ollut jo vuosia toistensa naapureita, mutta aika on ajanut vanhat ystävykset eroon toisistaan: Quentin hengailee koulun bändipiireissä kun taas Margo on päätynyt lukion kuningattaren rooliin. Päättäjäispäivään ei ole enää pitkälti ja kostonyön jälkeen Margo uusii jo tutuksi tulleen katoamistemppunsa. Onnistuuko Quentinin selvittää arvoitus nimeltä Margo?

Mistä pidin tarinassa?
Tämäkin Greenin kirja on sujuvasti kirjoitettu ja tarina nappaa lukijan mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Dialogi on nasevaa ja uskottavaa, kirjailija todella tuntee teinien sielunelämän ja osaa viljellä juuri oikeanlaista huumoria. En yhtään ihmettele, että Greenin tuotanto on niin pinnalla juuri nyt. Toisaalta on myös helppo uskoa, että hänen kirjansa kestävät aikaakin.

Mistä en pitänyt tarinassa?
Tarinaa tuli pakostikin verrattua loistavaan Tähtiin kirjoitettu virhe -kirjaan ja ihan sille tasolle ei Arvoitus nimeltä Margo yltänyt - vaikka en tohtinut sitä edes odottaakaan. Siinä missä tarina syöpäsairaista nuorista tuntui koskettavan muitakin kuin teini-ikäisiä, Arvoitus nimeltä Margo on auttamatta nuortenkirja ja selkeästi enemmän teinix. Vahvasti Margon lumovoimaan nojaava tarina ei saanut minua vakuuttumaan tytön ainutlaatuisuudesta, joten tietty fiilis jäi saavuttamatta...

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tuhat ja yksi yötä

Jaakko Hämeen-Anttila
Heli Hieta
suom. 2010
213 s./Otava


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Kolmen vuoden ajan Shahrazad pyrkii pitämään päänsä kertomalla miehelleen tarinoita jättämällä ne kesken niin, että miehellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa vaimonsa elää vielä seuraavaan iltaan. Elämässä pettyneellä kuninkaalla on nimittäin ollut pahana tapana ottaa vaimo yhdeksi illaksi ja mestauttaa hänet ennen aamunsarastusta. Kolmen vuoden aikana tulee tutuksi tarinat mm. Sindbad Merenkävijästä, Aladdinista ja loihditusta lampusta sekä Ali Babasta ja neljästäkymmenestä rosvosta.

Odotukset kirjasta?
Olen lähivuosina yrittänyt muutamaan otteeseen lukea satukirjoja, mutta se on osoittautunut yllättävän pitkäpiimäiseksi hommaksi. Nähtyäni balettiversion Lumikuningattaresta, halusin heti tutustua H.C. Andersenin alkuperäiseen versioon, mutta en jaksanut lukea satua kokonaan. Olinkin henkisesti valmistautunut siihen, että tämänkin satukokoelman kahlaamisessa palaisi lähinnä hermot. Odotin myös vaikealukuisia ja ehkä vähän paikallaan junnaaviakin tarinoita.

Lukukokemuksesta?
Tuhat ja yksi yötä ylitti odotukseni kertaheitolla. Tarinat olivat mielenkiintoisia ja sopivan erilaisia, mutta silti niissä toistui muutamat asiat tehden tarinoista yllättävän yhtenäisen kokonaisuuden. Hämeen-Anttilan suomennokseen on päässyt 11 isompaa tarinaa, joista osa sisältää pienempiä tarinoita. Lukukokemus ei tuntunut niin raskaalta, kun välissä oli lyhempiäkin tarinoita. Tunsin entuudestaan vain Aladdinin tarinan, mutta sain huomata Disneyn ottaneen paljonkin vapauksia tehdessään omaa versiotaan kyseisestä klassikosta. Lapselle en ehkä ensimmäisenä valitsisi tästä kokoelmasta iltasatua, mutta kirja on kyllä niin näyttävä, että pidän sen silti omassa kirjahyllyssä, katsotaan milloin siihen tulee palattua seuraavan kerran....

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Wayward Pines - Ei pakotietä

Blake Crouch
2012 suom. 2015
327 s./Tammi


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Agentti Ethan Burke päätyy idylliseen Wayward Pinesiin etsiessään kadonneita kollegojaan. Heti aluksi hän joutuu auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena hän viettää useamman päivän kaupungin sairaalassa. Pikkukaupungin charmi unohtuu pian, kun toinen toistaan oudompia asioita alkaa tapahtumaan. Miksi Burke ei saa yhteyttä ulkomaailmaan? Miksi kaikki kaupungin asukkaat suhtautuvat häneen ystävällisesti, mutta vältellen?

Lukukokemuksesta?
Oletin tarinan sinkoavan heti täyteen toimintaan ja olinkin hätää kärsimässä, kun tajusin, ettei ensimmäisen sadan sivun aikana tapahtunut juuri mitään. Burke haahuili pitkin kylää ilman rahaa ja vaatteita, epävarmana siitä mitä kaupungissa oikein on meneillään. Kun asianlaita viimein kirjan loppupuolella selvisi, kiinnostukseni heräsi vihdoin. Eli kyllä, potentiaalia tarinassa tuntuu kyllä olevan, mutta enemmän selviää seuraavissa kirjoissa.

Trilogian kaksi viimeistä osaa ja tv-sarja?
Tarinan tahmean alun tunnelmissa oli vaikea uskoa, että kääntäisin vielä kelkkani. Nyt kieltämättä jatko-osatkin kiinnostavat. Tv-sarjaa en tajunnut laittaa nauhalle tarpeeksi ajoissa, joten hyppään sen matkaan tällä viikolla osasta viisi, mutta nyt kun tarina on jo yhden kirjan verran tuttu, uskon pääseväni mukaan helposti.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Manhattanin alle: Matka New Yorkin sisuksiin

Erling Kagge
2014 (suom. 2014)
245 s./Johnny Kniga


Mitä tapahtuu ja kenelle?
Erling Kagge on vuosia seikkaillut menemään pitkin maailmaa. Mount Everstit on valloitettu ja hiihdetty niin Pohjois- kuin Etelä-Navallekin. Tällä kertaa elämäntapaseikkailija päätyi pienen porukan kanssa New Yorkin alle viemäriverkostoja tutkimaan. Mitä sieltä löytyikään?

Odotukset kirjan suhteen?
Tartuin kirjaan vähän sillä mentaliteetilla, että nyt löysin hyvin mahdollisesti vuoden kiinnostavimman kirjan. Moni ei ole suurkaupungin viemäreissä seikkaillut ja luulisi, että tarinat mitä sellaiselta reissulta on kerrottavana kutkuttavat kenen tahansa lukijan mieltä. Ja siis come on, kyllähän sitä nyt New Yorkin alla kuhisee vaikka minkälaisia elämäntapoja ja ihmisryhmiä ja vaikkapa alligaattorikin!

Vaan miten kävikään?
Tulin sitten tarttuneeksi vuoden tylsimpään kirjaan. En ehkä koskaan tokene siitä tosiasiasta että eihän siellä New Yorkin alla ollut sitten oikein mitään muuta kuin ulostekasoja ja ryttyisiä nenäliinoja. Alligaattoritkin olivat vain urbaania legendaa. Ja sen kerran kun Erlingin porukat tiesivät jonkun asuvan maanalaisen reittinsä varrella niin tämä henkilö ei ollut "kotona". Siis aivan liian masentavaa...!

Ja jotta lukijaa ärsyttäisi vielä enemmän...
...niin matkakertomukseen oli ympätty kirjallisuussitaatteja toinen toisensa jälkeen. Välillä tuntui, että maan alla muu porukka oli jutellut normaalisti ja Kagge oli sivistänyt kumppaneitaan viittaamalla milloin kenenkin sanomiin viisauksiin. Tässä jos jossain kirjassa korostuu se, että kun ei ole mitään mielenkiintoista sanottavaa omasta seikkailustaan niin pituutta kirjalle ollaan koetettu saada jaarittelemalla jostain täysin yhdentekevästä ja haettu syvyyttä sitten kirjallisuuden kuolemattomista lauseista. Yh, niin huono kirja että ihan itkettää.