Tämä onkin hankalampi kohta. Jos mietin kaikkia lempikirjojani ja niiden henkilöhahmoja, en koe samaistuvani heihin vaikka osaankin eläytyä heidän elämänsä tapahtumiin ja heidän mietteisiinsä elämästä. Tänään tuntuu parhaimmalta valita sellainen kirja, jonka henkilöhahmojen kanssa koen jonkinlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Gavaldan kirjassa Karkumatka toisistaan etääntyneet sisarukset päättävät karata tylsistä sukujuhlista matkustaakseen muualla asuvan veljensä luokse. Tarina kosketti minua erityisesti, sillä olen huomannut olevani siinä iässä kun ystäville ei vain ole samalla tavalla aikaa kuin esimerkiksi opiskellessamme yhdessä samassa lukiossa. Elämä on ihanaa ja ystävät ovat ihania, mutta olen huomannut arjen väsyttävän nykyään ihan eri tavalla. Energiaa ei vain ole samalla tavalla, vaikka haaveilenkin jatkuvasti siitä, että jaksaisin viettää jokaisen vapaahetken jonkun ystävän helmoissa tai järjestellä jatkuvalla syötöllä yhteisiä leffailtoja, mökkireissuja, brunssihetkiä, tyttöjeniltoja, bileitä...
Omaa tilannettani en sikäli voi verrata kirjan henkilöihin, sillä he ovat oikeasti etääntyneet toisistaan lapsuusvuosien jälkeen, mutta minä vain pelkään etääntyväni ystävistäni. Pelko ei luultavasti ole kovin aiheellinen ja aikuiseksi kasvamiseen taitaa kuuluakin tietynlainen elämäntapaväsymys. Jokaisen työpäivän jälkeen ei vain jaksa ottaa pyörää alle ajaakseen kaverille vaihtamaan kuulumisia tupakkatauon ajaksi. Paitsi ehkä kesällä, kun sitä energiaa kummasti alkaa pukkaamaan:)
Jos asiat kuitenkin äityisivät pahaksi, pitäisi muistaa että aina on mahdollista tehdä pieni karkumatka yhdessä - olisi sitten suuntana mökki, toinen kaupunki tai vaikka vain lähikahvila.
FRIENDS ROCK!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti