sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Suuri urheilukirja





Mauri Kunnas
1983
80 s./Otava

Suuri urheilukirja on ilmeisesti yksi arvostetuimmista Kunnaksen kirjoista, sillä se on Koiramäen talossa -kirjan ohella päässyt klassikkolistoillekin. Mielenkiintoinen ja hauskasti kuvitettu kirjahan se on, siitä ei pääse mihinkään. Hirmuisesti tietoa eri urheilulajeista, jotka on esitelty lyhyesti ja ytimekkäästi huumoria unohtamatta.

Pakko kuitenkin myöntää, että minulle kirja oli hieman puuduttavakin lukukokmus, sillä urheilu ei yksinkertaisesti kiinnosta minua niin paljon. Kirjan 80 sivussa riitti tekemistä, kun tekstiä on paljon ja kuvitus vilisee mielenkiintosia yksityiskohtia. Voin siis sanoa, että ihan hetkessä tätä kirjaa ei ehtinyt hotkaisemaan. Opin vaikka mitä uutta hienoa kirjaa tutkiessani, mutta ei tämä kyllä ensimmäisten joukossa olisi, jos jokin Kunnaksen kirjoista pitäisi omaan kokoelmaan hankkia.

Sen verran tuhti paketti kirja näyttäisi olevan ettei liikunnanohjaajana työskentelevä poikaystäväni, jolle liikunta on puoli elämää, jaksanut lukea sitä kokonaan:) Kaikenkattava tietopaketti joka tapaukesssa ja urheilusta kiinnostunut lapsi saa tästä varmasti paljon irti ja voi palata kirjan pariin uudelleen ja uudelleen. Kuvatkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten pelkästään niitäkin katselemalla pääsee hyvin tunnelmaan mukaan. Kuvakirjaksi tämä kirja taitaakin olla niitä harvinaisuuksia, joita vanhempikin lapsi haluaa selailla tuntematta itseään pikkulapseksi. Suuri urheilukirjahan kun on melkeinpä tietokirja.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli mulle henki ja elämä ja rakkain kirjani silloin kun olin lapsi. Urheilin kaiken vapaa-aikani ja sen pienen siivulan, mikä urheilusta jäi, luin urheilukirjaa ;D

    Nostin Kunnaksen Urheilukirjan tuossa huhtikuun haasteessa esiin just samoin miettein.

    VastaaPoista
  2. Kunnas on paras! Olen käyttänyt hänen historiaan päin kallellaan olevia kirjojaan harkkatunneilla matskuna ja kannustanut lukiolaisiakin lukemaan niitä ihan oppimismielessä silloin, kun oppikirjan teksti kyllästyttää. Kunnashan on todella tarkka siitä, että hänen esittämänsä asiat pohjautuvat tosiasioihin. Esim. Koiramäki-kirjat ovat tosi hyviä kaikin puolin! Sitten jos joskus olen oikeasti ope, aion käyttää Kunnasta härskisti hyväkseni opetusmateriaalina.

    Tuhat tykkäystä Maurille! :)

    VastaaPoista
  3. Kunnakseen täytyy kyllä tutustua vielä lähemmin myöhemmin. Ja nimenomaan tuohon Koiramäki-sarjaan. Urheilukirjassakin oli maininta tosiaan, että "Tarkasti todellisuuteen perustuvaa kateltavaa ja luettavaa..." ja siltä tuntuikin, että vaivaa on nähty:)

    VastaaPoista
  4. Ai että, tämä oli minullakin lapsuuden suosikki-Kunnaksi (johtuuko sitten isän yleisurheilutaustasta vai mistä). Kiva arvio. :))

    VastaaPoista