Tiina Nopola & Mervi Lindman
2002
31 s./Tammi
Wikipedia tietää kertoa, että Siiri-kirjat saivat alkunsa Nopolan tyttären päiväkotimuistoista. Tartuin silkalla tuurilla juuri tähän ensimmäiseen osaan, jossa Siiri haaveilee koirasta, mutta päätyykin saamaan kolme Otto-nimistä ystävää. Tiina Nopola on Siiri-kirjojen lisäksi kirjoittanut mm. Heinähattu & Vilttitossu ja Risto Räppääjä -sarjoja yhdessä siskonsa Sinikka Nopolan kanssa. Mervi Lindman puolestaan on kuvittanut Siiri-kirjojen lisäksi Memmuli-sarjaa.
Minkäänlaista kokemustahan minulla ei lasten kirjoista ole (lapsuutta lukuunottamatta), mutta kyllä tässä selvästi ollaan kosketuksissa laatukirjallisuuteen. Tarinaan ja kuvitukseen on panostettu eikä liukuhihnakirjallisuudesta ole tietoakaan.
Omassa lapsuudessani kirjat eivät tosin olleet tällaisia. Siiri ja kolme Ottoa on selkeästi 2000-luvun tuotos. Kirja on tietenkin lapsille tarkoitettu, mutta varsinkin kuvitus vilisee aikuisille tarkoitettuja yksityiskohtia. Naapurin mummo kasvattaa pelargonioita, naapurin sedällä on Kauas koirat karkaavat -elokuvan juliste, taulusta tuijottaa Sir Baskerville jne. Eihän minulla mitään sitä vastaan ole, että aikuisetkin otetaan huomioon kirjaa tehdessä, mutta toisaalta jos joka toinen kirja kikkailee hauskoilla viittauksilla niin on melkeinpä omaperäisempää olla viittailematta.
Siiri-kirja oli ihan mukava tuttavuus. Kyllä tätä ihan mielellään pienen lapsen kanssa lukisi. Sarja kuuluu ilmeisesti niihin kirjoihin, joissa on tärkeä opetus lopussa. Tällä kertaa yksinäinen tai pitkästynyt lapsi kaipaa uutta perheenjäsentä, eikä vanhemmat muista aina olla läsnä silloin kuin se olisi tärkää lapselle. Hyvät ystävät kuitenkin karkoittavat yksinäisyyden tunnetta. Niin no, on ihan hienoa, että kirjan välityksellä voi opettaa lapselle tärkeitä asioita. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ihan jokaisen kirjan ei tarvitse pitää sisällään aiheita tyyliin näin opit sanomaan anteeksi/näin opit ottamaan muut huomioon/näin opit irtautumaan tutista/näin opit olemaan suvaitsevainen jne. Joskus on kiva vain viihtyä kirjan parissa enkä esimerkiksi muista että omat lapsuuteni suosikit olisivat olleet erityisen opettavaisia vaan enemmänkin mukaansa tempaavia satuja. Tämä on sikäli napinaa turhasta, koska Siiri-kirja ei missään nimessä ollut pelkkää opetusta opetuksen perään. Piti vain napista, kun sain hyvän tilaisuuden. Olen ehkä kohdannut liian monta fanaattista aikuista, joille tarinassa tärkeintä on se, että se varmasti muokkaa lasta psykologisesti.
Tiivistettynä: Kiva tarina, kiva kuvitus. Voisin lukea kirjaa pienen tytön tai pojan kanssa, mutta toisaalta Siiri-kirjat eivät ehkä ole täysin minun makuuni.
Hyvä tuo loppukiteytyksesi: voisit lukea pienen lapsen kanssa, vaikkei kirja ole täysin omaan makuusi. Juuri niin! Ainakin meillä viisivuotias tyttäreni rakastaa Siiri-kirjoja ja hänen kanssa kikattelen muun muassa Hurjalle Hunskelille (Siirin koira), mutta ihan heti en kirjoille lämmennyt. Nyt ne ovat minullekin rakkaita, koska lapseni nauttii niiden lukemisesta.
VastaaPoistaKiva postaus! Olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei lastenkirjojen tarvitse olla opettavaisia. Kirjojen tarinat ovat parhaimmillaan lapsillekin, kun ne saa nautiskella rauhassa. Joissakin jutuissa opetukset ovat varmaan paikallaan, mutta mukavampaa olisi, jos lapset saisivat saada elämyksensä rauhassa. Elämyksistä oppii (jos oppiminen on joka tilanteessa edes tavoittelemisen arvoista).
VastaaPoistaOmasta lapsuudestani eniten olen ehkä "oppinut" suomen kansan vanhoista saduista: paha saa palkkansa, kun Väkevä-Matti heittää noidan kaivoon riutumaan. :-D
En ole lukenut näitä Siirejä, mutta Heinähatut ja Vilttitossut oli minusta täysin hurmaavia ja niin hauskoja, ettei meinannut saada luettua kun niin nauratti.
VastaaPoistaTyttäret yllättäen tykkäsikin sitten enemmän Risto Räppääjästä, ja kivojahan ne oli nekin kirjat.
Ehkä loppujen lopuksi ainoa mitä Ristoista puuttui, oli se uutuudenviehätys mitä koin lukiessa Heinähattuja.
Katja: Hurja Hunskeli asteleekin ilmeisesti estradille vasta jatko-osissa:) Olisi mielenkiintoista kuulla joltain pikku-ihmiseltä, että mikä tekee esimerkiksi Siiri-kirjoista ihania. Kuvitus on omaan makuuni kissojen ja koirien jne suhteen, mutta ihmiset eli esimerkiksi Siiri itse ovat jotenkin luontaantyöntävän näköisiä:)
VastaaPoistaPaula: Hmm. En kyllä kuolemaksenikaan muista, että olisin oikein oppimalla oppinut jotain jostain kirjasta pienenä. Pitääpä lapsuudenkodissa joku kerta silmäillä kirjakokoelmaani sillä silmällä, että onko siellä edes mitään kovin opettavaista.
Erja: Tarkoituksena olisi ehtiä tutustumaan vielä Ristoon tai Heinähattuun & Vilttitossuun. Katsotaan miten aika riittää, mutta kiinnostusta olisi kovasti!:) Olen kuullut juuri tuosta kirjojen hauskuudesta niin paljon, että on pakko saada itsekin kokeilla kirjojen vetovoimaa.