Sarah Waters
2009 suom. 2011
592s. /Tammi
Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille kolkkoon Hundredsin kartanoon, joka on aikojen saatossa päässyt rapistumaan pahasti.
Paikka on ennen ollut maaseudun ylpeys, mutta aatelisten elämäntapa on katoamassa ja sen seurauksena kartanokin on luhistumassa sen omistajien sinnitellessä mukana. Pikku hiljaa tohtori Faraday huomaa olevansa kiintynyt kartanossa asuvaan Ayersin perheeseen ja varsinkin perheen tyttäreen Carolineen. Perhe kokee vaikeuksia peräjälkeen ja tohtori Faraday yrittää auttaa niin paljon kuin voi. Mahdollisia kummituksia vastaan vain on hieman vaikea taistella...
Kummallinen lukukokemus. Nähtävästi pidin kirjasta aika lailla, koska en osaa siitä mitään kovin negatiivista sanoa - vaikka tiedän, että tarina ansaitsisi kritiikkiä. Tarina etenee hitaanlaisesti ja kymmeniä ja kymmeniä sivuja ehtii kulua ilman että oikeastaan mitään juonen kannalta tärkeää tapahtuu. Kirja on ihan mahdoton tiiliskivi, joka on jaettu vain 15 kappaleeseen, mutta sekään ei haitannut lukunautintoa - vaikka yleensä tuollainen kappaleiden pihtaaminen ärsyttää suunnattomasti. Henkilöhahmot eivät herättäneet minussa oikeastaan minkäänlaisia tunteita, mutta sekään ei loppupeleissä kismittänyt. Kirjassa tökki siis kaikki sellaiset asiat, joista yleensä ärsyyntyisin pahasti, mutta tällä kertaa pidin kirjasta niin paljon, että se sai monenmoista anteeksi.
Olenkin päätynyt siihen, että taisin lukea kirjan goottilaisena kummitustarinana, joten päädyin varmaankin alitajuisesti pitämään tärkeimpänä asiana itse jännitystä. Toki melkein 600 sivuinen kirja piti sisällään paljon muutakin kuin kummittelua, mutta ehkä asiat piti pedata hyvin lukijalle ennen kuin jännitys pystyi astumaan estradille? Mukavasti se jännitys näytti toimivankin: tiettyinä hetkinä vapisin peiton alla ja toivoin etten olisi ollut yksin kotona - ja tämä tapahtui kello oli 11 aamulla:) Kiitos hyvän mielikuvitukseni, kummitusjutut iskee melkolailla aina. Ja ilmeisesti mitä hienostuneempi tarina on, sitä karmivampi.
Pidin siis kirjasta sen hidastempoisuudesta huolimatta. Vieras kartanossa vaikutti ihan alusta asti kirjalta, jonka lukemista olisin voinut vain jatkaa ja jatkaa ikuisesti ilman ahdistusta siitä, että se ei tunnu ikinä loppuvan. Todella outo piirre kirjassa, jonka henkilöhahmoista ei opi missään vaiheessa pitämään. Kirjan etulievehän hehkuttaa tarinan loppuhuipennusta, jota mielestäni ei ollut lainkaan. Ja kirjailijaa on muissa yhteyksissä kehuttu juuri hänen yllättävien juonenkäänteiden takia, mutta sitäkään piirrettä en tässä kirjassa huomannut. Pitää kai joku päivä etsiä niitä asioita joistain muista Watersin kirjoista.
Nyt minulle saa suositella muitakin tällaisia kartano-aiheisia kirjoja tyyliin Vieras kartanossa ja Paluu Rivertoniin. Tykkään!
Minä lainasin tämän tiiliskiven kirjastosta sen upean kannen vuoksi ja toivon, että jaksan lukea sen loppuun. Olen lukenut muistaakseni Karoliinan blogista että hänenkin mielestään kirja oli aika hidas, siis mitään ei tapahtunut pitkään aikaan. Mutta kiva että koit sen kuitenkin positiivisena lukukokemuksena!:)
VastaaPoistaAloitin tämän eilen illalla, olen nyt sivulla 60 menossa. Vaikka vielä ei tosiaan ole tapahtunut mitään, tarina silti jo kiehtoo ja koukuttaa minua. Jotenkin se miljöö, vanha rapistuva kartano jo itsessään on niin kutkuttava :)
VastaaPoistaTuo on muuten totta, etteivät henkilöhahmot herättäneet oikein suuria tunteita puoleen tai toiseen. No, enemmän sinne toiseen, ainakin loppua kohti, mutta samastumista tai ihastumista ei päässyt tapahtumaan.
VastaaPoistaMinä olin ajatellut lukea seuraavaksi tästä aihepiiristä Kazuo Ishiguron Pitkän päivän illan, joka on kyllä varmaan tyyliltään taas tosi erilainen. Entä oletko lukenut Diane Setterfieldin Kolmannentoista kertomuksen? Se oli mielestäni tosi samantyylinen kuin tämä Vieras kartanossa.
Sanna: Kansi on kyllä todella onnistunut. Kirja oli tosiaan aika hidastempoinen eikä minunkaan mielestäni olisi tarvinnut ihan noin paljon pedata kaiken maailman asioita, mutta toisaalta eipä jäänyt sitten mikään asia kovin epäselväksikään. Paitsi ne asiat joiden kuuluikin jäädä:)
VastaaPoistaSusa: Tarinan miljöö on todella kutkuttava. Tosin usein kirjaa lukiessani mietin, että onko rapistuvan kartanon ylläpito OIKEASTI noin kovan työn takana. Että jos on muutama ihminen, jotka eivät varsinaisesti tee työkseen mitään niin miksi he eivät käytä päivästänsä sitä 8 tuntia siihen, että kunnostavat taloa. Vaikka eivät pystyisi hankkimaan mitään uutta niin ylläpitäisivät vanhaa. No, tähän en luonnollisestikaan tule koskaan saamaan vastauksta;)
Karoliina: Oli oikein harmistus, ettei henkilöistä pitänyt, koska en oikein ikinä päässyt perille siitä, miksi tri F piti C:stä, koska itse en nähnyt hänessä mitään sen kummallisempaa. No, kai se rakkaus sitten on sellaista ettei ulkopuoliset voikaan ymmärtää... Pitkän päivän iltaa olen itsekin pohtinut luettavaksi. Nyt on toki pidettävä pientä taukoa kartanoista, ettei tule yliannostusta negatiivisessa mielessä. Kolmastoista kertomus on jo luettu ja pidin kirjasta todella paljon. Se on niitä harvoja kirjoja, jotka on ollut pakko hankkia omaan kokoelmaan.
Minulla on oma selitykseni Faradayn "rakastumiselle", mutta olisi spoilausta puhua siitä tässä. :)
VastaaPoistaKaroliina: Toivottavasti joku myöhemmin kirjan lukeva pistää pystyyn pienen spoilauskeskustelun kirja-arvionsa alle niin pääsen kuulemaan esim. tämän sinun mahdollisen selityksen:) Kirjassa olisi vaikka millä mitalla asioita, joista olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä. Niin kuin blogissasi vinkkasitkin, englanniksi tähänkin aiheeseen varmasti löytyy keskusteluita, mutta olen jotenkin niin laiska, etten jaksa etsiä (vaikka se vaatisi ne muutamat lauseet Googleen):D Ja kun ne on vielä tuntemattomien ihmisten mielipiteitä, jotenkin olisi mukavempaa lukea sellaisten ihmisten mielipiteitä joiden blogeja muutenkin seuraa:D Nirso mikä nirso:D
VastaaPoistaOlisipa tosiaan kiva saada jokin spoilauskeskustelu jossakin aikaiseksi. Minullakin olisi muutamia teorioita koskien tr. F:ta ja C:a ja tietysti kaikesta muustakin.
VastaaPoistaJännittävää, ettei kukaan oikein ole tuntunut kiintyvän henkilöhahmoihin; minustakin erityisesti itse tohtori oli suorastaan vastenmielinen.
Eräs ystäväni asuu muuten Skotlannissa rapistuvassa maalaiskartanossa, jota yrittää puolisonsa kanssa kunnostaa maaseutuhotelliksi. Voin siis kertoa Sonjalle, että rapistuvissa kartanoissa todellakin riittää hommia ja stressin aiheita. Kummituksista puhumattakaan.
minervalainen: Juu, jäädään odottamaan keskustelun aloitusta vaikka Sannan tai Susan blogeihin;) Olisipa mukavaa käydä jossain tuollaisessa vanhassa kunnostetussa kartanossa yökylässä. Hommaa varmasti riittää valmiiksi rapistuneessa talossa, mutta ihmettelin hieman, että miksi kykenevät ihmiset eivät ylläpidä omaa taloaan, kun eivät ilmeisesti tee mitään muutakaan. Carolinekin olisi voinut jättää muutamat nummilla haahuilut väliin ja keskittyä pyyhkimään pölyjä:D Ja talon rouvakin olisi voinut jotain muutakin tehdä kuin nauttia teekupillisita salongissa:) No, tietenkin kaikki oli romanttisempaa, synkempää, surullisempaa ja synkempää näin:)
VastaaPoista:D
VastaaPoistaKyllä, ja tässä ihmettelyssä sitten ehkä ollaankin asian ytimessä. Miksi tosiaan pystyvät ihmiset antavat kotinsa vajota huonoon jamaan...
Heh, tuo nummilla haahuilun ja teesalonkien mainitseminen sai minut tajuamaan, miten peribrittiläisestä romaanista nyt puhutaan.
Mullakin kirja työnalla :)
VastaaPoistaHyvä kommentti tuo ettei kirjan henkilöhahmoista oppinut pitämään. Itse asiassa tajusin asian vasta kun olit sen maininnut, aika ärsyttäviä tyyppejä olivat kaikki :)
VastaaPoistaRachelle: Juu, ja todella omituista ettei itse kiinny henkilöihin jotka jollain tasolla kuitenkin kiintyvät toisiinsa. Tosin kirjan loputtua ehkä ymmärsi, ettei kovin aidosta välittämisestä ehkä ollut kyse, mutta silti.
VastaaPoista