Melko kummallista vaihetta eletään niin kirjan tarinan kuin lukuprosessin suhteen. Toisaalta olen ollut tapahtumien ja henkilöhahmojen suhteen enemmän hakusessa kuin aikaisemmin, mutta toisaalta juonenkäänteet ovat olleet kiinnostavia ja jopa farssimaisella tavalla hauskoja.
Olen juuri muutama tunti sitten onnistunut selättämään perinteisen klassikko-ongelman eli sen kun tarina aina jossain vaiheessa alkaa maistumaan puulta. Mielenkiintoni ei vain millään pysy koko ajan yllä, kun luettavana on klassikko, johon on tarttunut lähinnä siksi, että välillä on hauskaa haastaa itseään. Mutta kun jotkut kirjat nyt vain on luettava elämänsä aikana, ei niitä keskenkään sovi jättää kun on päässyt hyvään vauhtiin. Tuskailu sai kuitenkin tällä kertaa väistyä, kun pääsin seuraamaan erään vainajan muistojuhlaa, jonka tunnelmaa voi kuvata lähinnä sanalla naurettava. Että on sillä Dostojevskilla tainnut välillä vähän pilkettäkin löytyä silmäkulmasta:)
Seuraavaksi onkin luvassa kirjan lopullinen arvio, joten mainitsenpa tässä nyt vain lyhyesti, että olen yllättynyt siitä miten vähälle huomiolle Raskolnikovin rikos ja tunnontuskat jäävät. Kirjassa tapahtuu niin paljon muutakin! Olen myös alkanut hyväksymään sen tosiasian, etten luultavasti tule ikinä täysin ymmärtämään rikokseen johtavia syitä. Tai ehkä se vain on sitten sitä realismia, että mikään ei ole kovin yksiselitteistä eikä ihmiset mustavalkoisia.
Näitä väliaikamietteitä on tosi kiva lukea! Tsemppiä loppuun!
VastaaPoistaKiitos!:) Ja tästä on todella paljon hyötyä kirjan tallentamisessa muistiin. Nyt nimittäin oikeasti tuntuu siltä, että muutaman vuodenkin päästä oikeasti muistaa jotain lukukokemuksestaan! Samaa ei voi sanoa jokaisesta klassikosta...
VastaaPoistaMoi, onnea vaan tiiliskiven kanssa, minulla on tarjolla omassa blogissa välikevennysyllätys sinulle :).
VastaaPoistaLöysin tieni blogiisi, ja riemastuin, kun huomasin, että luet Rikosta ja rangaistusta -minäkin olen nimittäin aivan loppumetreillä sen lukemisen suhteen! Olisinpa voinut itsekin kirjoittaa tuollaisia välikommentteja lukemisen ohessa, sillä monesti on tullut tunne, että haluaisi jo kommentoida luettua blogissa. Samalla tulisi jo jäsenneltyä luettua itselleenkin.
VastaaPoistaRikoksesta ja rangaistuksesta on jo tullut yksi lempikirjoistani, vaikka se kesken vielä onkin. Missään vaiheessa ei ole tuntunut pakkopullalta, ja kirjaan on aina mielellään tarttunut uudelleen. Vaikka en voikaan olla myöntämättä, että järkälekirjojen suhteen aina mieleeni jossain vaiheessa hiipii ajatus, että tahtoisi jo pian päästä seuraavaan kirjaan käsiksi :-D
Minutkin on yllättänyt se, miten paljon kaikkia erilaisia tapahtumia teoksessa onkaan! Että se ei sisälläkään ainoastaan Raskolnikovin painiskeluja oman mielen kanssa, joita teoksessa onkin loppujen lopuksi melko vähän. Myös minulle tuottaa välillä tuskaa venäläiset nimet ja niiden muistaminen! Koin tuon ongelman jo Turgenevia lukiessani. Etenkin siinä minulla kesti kauan, että ymmärsin Avdotjan olevan sama henkilö kuin Dutja, Raskolnikovin sisko. Lempinimet ja oikeat nimet, argh! Olen ihan varma, että joiden tapahtumien ahaa-elämykset ovat jääneet kokematta, koska en ole pysynyt mukana henkilöiden nimissä :-D
Tuskin siis maltan odottaa, että saan lukea sinunkin lopullisen mielipiteen teoksesta! Tsemppiä loppumetreille! :-)
Tessa: Kiitos tunnustuksesta!:)
VastaaPoistaKaisa: Toisten kirja-arvioita on kyllä aina mukavinta lukea, kun on itse pähkäilemässä saman kirjan kanssa, tai on juuri saanut kirjan päätökseen:) Luen itse kuitenkin sen verran harvoin näitä henkisiä tiiliskiviklassikoita, joten olen vakavissani miettinyt, jospa kirjoittaisin aina tällaisella prosessityylillä niistä. Kun tuntuu tosiaan, että näin saa kirjasta eniten irti.
Nyt täytyy tosiaan enää lopullinen arvio kirjoittaa, kirja on jo luettu. Ihanaa, uudet kirjahaasteet odottavat! (Seuraavana Orwellin 1984)