Rikos ja rangaistus (200 s.)

Kun aloitin kirjan lukemisen heinäkuun loppupuolella, laskeskelin että jos haluan päästä kirjasta eroon viimeistään elokuun lopulla, minun pitäisi lukea kirjaa päivittäin noin 12 sivua. Suunnilleen tuo lukuvauhti on pysynytkin yllä, vaikka välillä tekisi mieli kuvailla lukuvauhtia jopa sanoilla kiivas ja hyvin rullaava - siis kun otetaan huomioon että kyseessä on klassikko, joka ei oikein ole onnistunut herättämään mielenkiintoa. Silti on helppo hymyillä: klassikoksi tarina on melko mielenkiintoinen ja teksti jopa helppoa. Kyllä tämä tästä! Toisaalta taas mitä enemmän kirjaa luen päivittäin, sitä enemmän lukeminen tuntuu pakkopullalta. Lukuvauhtia on kuitenkin pakko kiihdyttää, koska tajusin tänään etten jaksa jumittaa kyseisen teoksen kanssa koko elokuuta.

Luettuani kirjaa 2/5 olen jo aika hyvin kärryillä siitä, ketkä henkilöhahmoista ovat tärkeitä ja mukana mahdollisesti hamaan loppuun saakka. Muutamat nimet näyttävät kuitenkin menevän jatkuvasti sekaisin: jostain syystä Raskolnikovin vuokraemäntä, Raskolnikovin siskon tuleva mies ja yksi poliisisetä sulautuvat yhdeksi mössöksi. Ja tämäkin ihan vain siitä syystä, että heillä on P-alkuiset nimet. Tässä myönnettäköön, että jos henkilöhahmoilla on missä tahansa kirjassa ns. "vaikea" nimi, en välttämättä koko kirjan aikana tavaa nimeä kunnolla mieleen vaan esimerkiksi Raskolnikov olisi mielessäni vain Raskplapla:) Ihan yllättäen huomasin omaksuneeni Raskolnikovin nimen tätä kirjaa lukiessani, joten nyt viljelen sitä kirjoituksissani mahdollisimman paljon:D

Tarina ei tunnu edenneen juuri ollenkaan, vaikka toisaalta kaikenlaista on ehtinyt tapahtua. Rikoksen suhteen kaikki on kuitenkin ennallaan: teko on tehty ja sitä mietitään aina välillä. Muuten päähenkilö on ehtinyt sairastaa vakavasti muutaman päivän ja eri henkilöitä on rampannut hänen sairasvuoteensa ääressä. Henkilöhahmoista en oikein saa otetta- Tai päällimmäisin tunne heitä ajatellessani on ehkä ärsyyntyminen. Yksi jos toinenkin henkilöistä tuntuu olevan viinaanmeneviä tyhjäntoimittajia, ja koska tietyissä tilanteissa ärsyynnyn sen tyyppisistä ihmisistä tosielämässäkin, ärsyynnyn heistä myös kirjoissa.  Raskolnikovin olisin toivonut herättävän minussa enemmän ajatuksia. Toistaiseksi kuitenkin tuntuu siltä, että mies on lähinnä houraillut kaikennäköistä eikä ole pysähtynyt miettimään tekoaan vakavasti. Se on turhauttavaa, koska minulla oli pieniä ennakko-odotuksia siitä, että hänen pohdintansa rikoksensa suhteen olisi kirjan parasta antia, mutta toistaiseksi Raskolnikov on vain hyppinyt seinille henkisesti ja fyysisesti...