Raja

Riikka Pulkkinen
2006
399 s./Gummerus

Luimme Rajan yhdessä Terhin kanssa ja eilen pidimme pientä lukupiiriä syöden herkullisia muffinsseja. Kirjasta oli oikein antoisa keskustella, olimme melko lailla samoilla linjoilla kirjan kanssa. Samat asiat ihastutti ja samat asiat ärsytti. Valitsimme tohkeissamme jo uudenkin kirjan lukuun:)

Riikka Pulkkisen esikoisessa kurkistetaan keski-ikäisen Anjan ja lukiota käyvän Marin elämään. Anjan mies on sairastunut Alzheimerin tautiin ja Anja odottelee kauhulla päivää kun hänen pitää lunastaa raskas lupauksensa miehelle. Anjan sisarentytär Mari taas huomaa rakastuneensa äidinkielenopettajaansa, joka on myös huomannut Marin ja yllättäen vastaa tämän tunteisiin.

Toteaisinko ensin, että kovin isojen asioiden äärellä taas ollaan. Heikompia hirvittää, kun aiheena on viiltelyä, itsemurhaa, armomurhaa, pettämistä, kiellettyä rakkautta. Vähempikin olisi riittänyt, ihan oikeasti. Tosin, esikoiskirjoistahan usein sanotaan, että kirjailijalla on ollut kaikenlaista hienoa suunnitteilla kirjaansa eikä ole raaskinut rajata mitään pois. Olimme molemmat sitä mieltä, että Anjan ja Marin tarinat olisi voitu laittaa eri kansiin. Meitä jäi harmittamaan Anjan tarinan vähyys verrattuna Marin tarinaan. Anjan elämästä ja mietteistä olisimme lukeneet mielellämme lisää. Hänen elämäntilanteensa kosketti ja lukijana tuntui, että Pulkkinen on onnistunut erinomaisesti kuvaamaan Alzheimerin tautia ja läheisten kokemuksia taudista.

Pulkkinen ilmeisesti jakaa ihmisiä, enkä ole vielä ihan varma kenen riveissä seison. Totta on yksi niitä harvoja suomalaisia kirjoja, jonka lukemisesta olen nauttinut. Koen kuitenkin ongelmaksi nimenomaan sen, että minä en ole "runotyttö". En seiso pakkasaamuisin ikkunan edessä sommittelemassa kaunista mietelausetta maiseman ikiaikaisesta kauneudesta. En tarkoita ettenkö nauttisi kauneudesta kaikissa sen eri muodoissa, mutta oma tapani hehkuttaa on enemmänkin sarjaa "Hei, on muuten tosi hienot näkymät nyt!". Siksi Totta oli toisaalta kaikessa kauneudessaan ja runollisuudessaan virkistävä ja ihastuttava, mutta toisaalta liika on sitten myös liikaa. Ja nyt Rajaa lukiessa lasi sitten tulvi yli ja ihastuttavat asiat pistivätkin ärsyyntymään.   

Mutta vaikka tarinasta en ihan koko ajan osannutkaan nauttia enkä Marin sielunelämää oikein ymmärtänyt, oli kirja kuitenkin ihan hyvä. Se oli nopealukuinen ja nopeatempoinen, kaunista tekstiä. Hatunnosto toki nuorelle Pulkkiselle hienosta esikoisesta, mutta minun kirjani tämä ei tällä kertaa ollut. No, sellaista sattuu.