Anni Blomqvist
1973 suom. 1976
161 s./Gummerus
Myrskyluodon Maija -sarja on vihdoin luettu loppuun asti. Olen ihan lähivuosina uskaltautunut lukemaan enemmän kirjasarjoja, sillä suurimmaksi osaksi olen keskittynyt tutustumaan uusiin kirjailijoihin ja heidän tuotoksiinsa. Tarina Maijasta ei koskaan iskenyt minuun ihan täysillä, mutta kirjat olivat kyllä lukemisen arvoisia.
Viimeinen osa kertoo ajasta Jannen kuoleman jälkeen. Elämä jatkuu Myrskyluodolla, vaikka kipeää se tekee - ihan joka päivä. Maija kulkee kuin sumussa, mutta arkiaskareet on hoidettava. Kasvavat lapset tarvitsevat ruokaa ja vaatteita ja opiskellakin pitäisi ehtiä, sillä Janne piti luku- ja kirjoitustaitoa tärkeänä. Onneksi sisaruskatraan vanhimmat lapset pystyvät auttamaan lastenhoidossa ja kalastuksessa. Myös naapurit ja sukulaiset antavat korvaamattoman arvokasta apua myrskyluotolaisille.
Sarjan osista juuri tämä viimeinen oli eniten mieleeni. Koin lukijana saavani Maijaan ihan uudenlaisen yhteyden. Edellisissä osissa on kyllä kerrottu kuka Maija on, mitä hän tekee ja millaista hänen elämänsä Myrskyluodolla on, mutta vasta nyt sain paremman käsityksen siitä mitä Maijan mielessä liikkuu.
Yleensä kirjasarjaa lopetellessa mielen valtaa rauha tavalla tai toisella ja oletinkin, että nyt kävisi samalla tavalla. Myrskyluodon Maija päättyy minun mielestäni kuitenkin samalla tavalla kuin millaista Maijan elämä armottoman meren äärellä on aina ollut. Tuntui, että Maijasta tuli vanhoilla päivillään sukunsa ja varsinkin miniänsä riippakivi, jota nuorempi sukupolvi ei arvosta juuri lainkaan. Toisaalta kirjan loppu sopii tähän kaunistelemattomaan ja realistiseen saaristolaiselämää kuvaavaan sarjaan täydellisesti, mutta omaan makuuni se on kyllä jotenkin turhan karu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti