Chris Cleave
2008 suom. 2011
369 s./Gummerus
Nigerialainen ranta toimii kahden täysin eri maailmoista olevien henkilöiden kohtaamispaikkana. Afrikkalaistyttö Little Been ja englantilaisen Sarahin elämät kietoutuvat yhteen tuona päivänä ja moni asia tulee dramaattisesti muuttumaan lähivuosina. Tämän enempää ei kai ole ollut tapana kertoa kirjan tarinasta puhuttaessa. Kohta saanen ihmetellä syytä. Sitä ennen kuitenkin...
Nautin Little Been kertojaäänestä valtavasti. Vaikka vietin melkein 400 sivun verran Little Been seurassa, en oikein siltikään osaa sanoa miksi hän oli niin vakuuttava. Kertojana hän on kaikkea muuta kuin pitkäveteinen. Sen sijaan hän jaarittelee ja keskittyy yksityiskohtiin, joilla ei ehkä ole mitään merkitystä mutta joihin on mukava pysähtyä hetkeksi. Ihmisenä Little Bee vaikuttaa olevan rohkea, fiksu, epäitsekäs, itseironinen ja empaattinen. Oivallukset, jotka alkoivat lauseella "Jos kertoisin tätä tarinaa kotikylän tytöille..." , nostivat kirjan ihan omalle tasolleen. Aina välillä lukiessaan saattaa yhtäkkiä tuntea, että kirjan tarinaan tutustuminen muovaa lukijasta ehkä himpun verran paremman ihmisen kuin mitä tämä oli ennen kirjaan tarttumista. Tällä kertaa pääsin nauttimaan tuosta erityisestä tunteesta. No, tiedätte mitä tarkoitan kun olette lukeneet kirjan. Tarinan luettuaan silmät ovat ikään kuin apposen auki, ainakin pienen hetken.
Sitten ihmettelemään kirjan markkinointiin liittyneitä iskulauseita. Kirjastahan on kuiskailtu siellä täällä tarinana, josta ei kannata kertoa mitään seuraavalle lukijalle, että tämä saisi kokea tämän ihmeellisen tarinan alusta loppuun asti täysin tuoreena. Mielestäni tässä on nyt taas vähän turhaa melua tyhjästä. Nautin kyllä kirjasta paljon, se oli todella todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirja, mutta on jopa suoranainen ihme etten ole pettyneempi kirjan tarinaan, kun miettii miten paljon olin altistunut tuohon tarinan höösäämiseen ennen lukukokemustani. Mielestäni Little Been tarina on melko tavanomainen (hyvä) lukuromaani ja tarinan erityisestä taiasta puhuminen saa ainakin tämän lukijan odottamaan jotain ihan muuta kuin mitä kirjan kansien välistä löytyy. Totta kai on kirjoissa on aina asioita, joita ei kannata lähteä spoilaamaan, joten en ymmärrä miksi juuri tämän kirjan kohdalla on haluttu korostaa tätä ei-saa-paljastaa-mitään-tarinasta-juttua:D Tarinan tapahtumat huomioon ottaen en olisi muutenkaan paljastanut tästä kirjasta sen enempää kuin mitä ensimmäiseen kappaleeseen kirjoitin. No, aina ei voi pieni ihminen ymmärtää kaikkea.
Pidemmittä puheitta suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille!
Osallistun kirjalla TB:n alakategorian Multicultural Britain valloittamiseen.
Cleavesta kun tuli hänen Suomessa käytyään enemmänkin juttua, googlailen jonkun verran kirjan taustoja ja vastaanottoa Britanniassa. Siellä tuo "ei-saa-kertoa-kenellekään" -homma herätti osassa kriitikoita ja bloggaajia melkoista ärtymystä. Sen koettiin lyövän kirjaa korville synnyttämällä suhteettomia odotuksia.
VastaaPoistaAsiaa tarkemmin ajatellen kirjasta olisi voinut kertoa yhtä ja toista sitä spoilaamatta. Toisaalta ainakin minusta oli hauska löytää tarina itse. Ei se jälkikäteen ajatellen elämää suurempi tarina ollut, eikä sellainen jota pitää moneen kertaan lukea, mutta ehdottomasti ajatuksia herättävä ja vetävä kirja!
Minulla on tämä lukulistalla, mutta rehellisesti sanottuna olen tarkoituksella jättänyt lukemisen myöhemmälle jotta pahimmat blogisavut laskeutuisivat ja saisi "ihan oman lukukokemuksen"..;)
VastaaPoistaEn ihmettele ollenkaan, että on ollut ärsyyntymistä ilmassa:) Mutta kai tuollaisella kikalla sitten saa lukijoitakin enemmän kuin että pysyttelee siinä perinteisessä takakansitekstilöpinässä:)
VastaaPoistaMitä kauemmin tämän kirjan lukemisesta on, sitä vähemmän se tuntuu mitenkään erityiseltä. (Vähän sama kuin Sinä päivänä, senkin hohto tuntuu himmenevän vauhdilla.)
VastaaPoistaMinusta Emma Donoghuen Room on sellainen kirja, joka varmasti tekee sitä suuremman vaikutuksen, mitä vähemmän siitä etukäteen tietää.
Maija: Juu, joistain kirjoista sitä kummasti tuntuu tosiaan himmenevän hohto, kun aikaa pääsee kulumaan. Toisista ei sitten millään. Vaikka ei kai se saisi kirjan arvoa toisaalta alentaa, vaikka siitä jossain vaiheessa ajatteleekin neutraalimmin. Pääasiassa että lukiessa viihtyy:)
VastaaPoista