David Nicholls
2009 suom. 2011
505s./Otava
Yksi vuoden puhutuimmista kirjoista on nyt minunkin osaltani luettu. Olen kirjasta melkoisen otettu, vaikka muutama asia jäikin vaivaamaan. Lukukokemus oli ikään kuin oikealla tavalla epätäydellinen - niin kuin kirjan päähenkilöt. Kaiken kaikkiaan Sinä päivänä on kirja, jonka seurassa saa murehtia, ärsyyntyä, iloita ja kauhistella miten nopeasti elämä vilahtaakaan ohi. Oman elämän valintoja tulee pakostikin punnittua eikä haluaisi enää liian monta hetkeä hukata joutavuuksiin.
Kirja kertoo Emmasta ja Dexteristä, joiden elämä kietoutuu enemmän tai vähemmän yhteen heidän vanhentuessaan parikymppisistä keski-ikäisiksi. Kaikki alkaa päättäjäispäivänä 15.7.1988, kun päähenkilöt viettävät yhdessä unohtumattoman yön. Tuosta päivästä lähtien lukija pääsee vuosittain kurkistamaan heidän elämäänsä. Välillä kaksikko on tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa, välillä taas elämä on heittänyt heidät erilleen. Heidän välillään tuntuu kuitenkin olevan katkeamaton side, aivan kuin heidät olisi tarkoitettu toisilleen.
Siitä tietää lukevansa hyvää kirjaa, kun ei tahtoisi keskeyttää lukemista. Tarina on juuri niin arkinen, että se voisi olla kenen tahansa kaduntallaajan elämäntarina. Kirja pitääkin lujasti otteessaan ja lukijan on saatava tietää, mitä elämällä on varattuna Emman ja Dexterin varalle. Kirjassa ihastuttavinta on lähestymistapa pääkaksikon elämään: kun jokaisesta vuodesta saa kurkistaa vain yhteen päivään, jää moni asia keskeneräiseksi ja hämärän peittoon. Kummallisella tavalla se yksi päivä vuodesta kuitenkin riittää.
Vaikka nautin kirjan lukemisesta kovasti, en silti oikein saanut itseäni uskomaan Dexterin ja Emman ystävyyteen. Niin, aika huono juttu, kun kirja kuitenkin nojaa kahden ihmisen koko elämän kestävään rakkauteen. Dexter on kova naistenmies ja julkkiksen tittelin saatuaan entistä epämiellyttävämpi henkilö. Emma taas tuntuu liian vakavalta koko maailman ongelmia harteillaan kantavalta älyköltä. Kirjan puolivälissä on kohtaus, jossa pohdittiin sitä kuinka Emma on alkanut halveksimaan Dexteriä ja että Dexter on alkanut olemaan hieman inhottava. Minun mielestäni henkilöhahmot olivat tuollaisia jo ensi hetkestä lähtien enkä oikein jaksa ymmärtää, mikä ihme sitä ystävyyttä on pitänyt koossa. Tai miten se on ylipäätänsä pystynyt syntymään. Itse en ainakaan jaksaisi katsella Dexterin kaltaista itsekästä öykkäriä enkä kyllä Emman kaltaista ivallista tylsimystä:D Tulin siis siihen tulokseen, että henkilöhahmojen hienouden täytyy piillä niissä muissa päivissä, joista lukija ei tiedä mitään. Niin kovasti he kuitenkin toisiaan kehuvat.
Nyt jään odottamaan elokuvaa, jonka ehkä tällä kertaa uskoisin olevan vielä enemmän mieleeni kuin kirja. Kerrankin näin päin. Ja kirjakin oli hyvä!
Kirja on luettu osana TB:n haasteen alakategoriaa Modern Men Writers, joka tosin on jo ollut täynnä hyvän aikaa jo, mutta ehkä aina yksi kirja mukaan mahtuu.
Tämä odottaa minua kirjahyllyssä, joten kiitos kovasti arviosta! Tykkään aina, kun kirjassa on jokin kerronnallinen kikka - se antaa paljon anteeksi. Niin kuin nyt tässä sitten tämä yksi päivä. Jännää :)
VastaaPoistaMinä pidin tästä kirjasta valtavan paljon. Mutta mitä pitempi aika lukemisesta on, sitä ärtyneempi olen! Edelleen kyllä muistelen kirjaa erittäin hyvänä lukukokemuksena, mutta...
VastaaPoista***Tähän väliin SPOILERVAROITUS!***
Katsoin Rimakauhua ja rakkautta sarjan vasta kirjan lukemisen jälkeen ja kylläpä meni tästä kirjasta maku, kun Rachelin ja Emman kohtalot olivat niin samankaltaiset. :/
Niin ja sinulle on tunnustus blogissani :)
VastaaPoistaHih, kirjoitimme tästä samana päivänä, vaikka luulin, että "kaikki muut" ovat lukeneet tämän jo aikoja sitten. :) Minulle tämä oli aika täydellinen lajissaan. Ei muuta moitittavaa kuin käännös, joka ei sekään ollut huono, mutta minä olen huono lukemaan etenkin brittienglantia käännettynä.
VastaaPoistaSuketus: En olisi varmaankaan puoliksikaan näin fiiliksissä kyseisestä kirjasta, ellei olisi tätä kirjaillista kikkaa, joten kyllä kyllä.
VastaaPoistaMaija: Meillä itse asiassa on tuo Rimakauhun ensimmäinen tuotantokausi, emme vain ole saaneet aikaiseksi katsoa sitä. Minusta kirja ei olisi tarvinnut noin isoa juonenkäännettä loppuun, mutta minkäs teet.
Karoliina: Joo, minulla tuli taas tämä perinteinen vastareaktio kirjaan, kun siitä puhuttiin pari kuukautta sitten niin paljon. Minäkin tosiaan toivon, että olisin lukenut kirjan englanniksi, mutta en arvannut kirjan olevan niin helppolukuinen. No, täytyy korjata tämä virhe joskus jonkun muun kirjan kanssa:)
Minulla oli kirjaa lukiessani koko ajan sellainen olo kuin olisin lukenut elokuvan käsikirjoitusta. Nappasin tämän kirjan luettavaksieni asiakkaan suosituksesta jo kesällä, enkä siinä vaiheessa tiennyt, että elokuva oli tosiaan jo tehty.
VastaaPoistaTuo yhden päivän käyttö tehokeinona pelasti tämän kirjan, toivottavasti elokuva antaa henkilöhahmoihin vähän enemmän syvyyttä ja ulottuvuuksia.
Liisa L-P
Liisa: Minäkin toivon, että henkilöhahmot olisivat jotenkin sympaattisempia kaikkine virheineen. Samaistuttavampia ja sellaisia perinteisen mukavia. Kirjaa lukiessa en oikein ystävystynyt henkilöiden kanssa.
VastaaPoistaEilen sain tämän luettua ja myönnettäköön, että muutaman tipan tuhersin silmäkulmasta kirjan loppupuolella, osui johonkin sopivaan kohtaan :)
VastaaPoistaTykkäsin tästä tosi paljon! Ja minusta taas Emman ja Dexterin ystävyys oli uskottava. Ehkä se tuntui siltä siksi, että minullakin on sellaisia ystäviä, jotka ovat tosi erilaisia kuin minä, ja joiden kanssa ei edes olla yhteyksissä, mutta sitten jos tavataan/ollaan muuten tekemisissä, on kuin mitään kuiluja ei välillämme olisi ikinä ollutkaan. Sitäpaitsi minusta tämä ihmeellinen suhde nimenomaan sai kaikessa vaikeudessaan lukijan uskomaan siihen, koska kirjoissa (saati oikeassa elämässä!) kaikki on mahdollista ;)
No, joka tapauksessa, tämä oli todella hyvä lukukokemus ja ajattelin mennä katsomaan elokuvankin. Todellinen hyvän mielen teos!
Suketus: Juu, ymmärrän pointtisi kyllä pointtisi. Minä olisin ehkä kaivannut lisää vakuuttelua, koska liian usein kaksikosta tunnuttiin kertaavan niitä huonoja puolia. Missä oli Emman paljon mainostettu huumorintaju, useammin hän tuntui vain napisevan siitä ja tästä. Ehkä kirjailija valitsi huonon päivän seurattavaksi joka vuosi;) Mutta huomenna odotus palkitaan ja menemme elokuviin:)
VastaaPoista