Chimamanda Ngozi Adichie
2003 suom. 2010
326s. /Otava
Suoritan Minihaasteen kolmannen osion tämän kirjan kanssa.
Tällä kertaa tarkoituksena oli lukea kirja, jonka nimessä esiintyy jokin kasvi. Muitakin vaihtoehtoja pyörittelin mielessäni, mutta aika lailla alusta asti oli selvää, että Purppuranpunainen hibiskus tulisi olemaan minun kirjavalintani. Sain kirjan joululahjaksi viime vuonna eikä se ole oikein herättänyt lukuinnostusta. Näin ollen tämänkertainen haaste ansaitsee kiitoksen jo ihan siitäkin syystä, että sain yhden lukemattoman kirjan hyllystäni tehokäyttöön.
Kirjassa seurataan nuoren Kambilin kasvua ujosta ja vakavamielisestä tytöstä nuoreksi naiseksi, joka pikkuhiljaa oppii vapautumaan ja nauttimaan elämästä. Ulkopuolisten silmin Kambili näyttää elävän jokatytön unelmaa: hän asuu perheensä kanssa kauniissa kodissa, joka on täynnä hienoja esineitä, hän menestyy koulussa erinomaisesti ja hänen isänsä on yksi Nigerian arvostetuimpia miehiä, sillä hän uskaltaa puolustaa vapautta. Ihmiset eivät tiedä, että perheen kotiolot ovat kaikkea muuta kuin hyvät. Kambilin syvästi uskonnollinen isä pitää lapsiaan pelon vallassa epäinhimillisillä kasvatusmenetelmillään eikä vaimokaan välty väkivallalta. Kambilista onkin varttunut pelokas ja hiljainen tyttö, joka puhkeaa kukkaan vasta päästessään viettämään lomaviikkoa tätinsä perheen luokse. Ifeoma-tädin perhe elää köyhemmissä oloissa, mutta heidän elämänilonsa on jotain, mitä pelkällä rahalla ja vallalla ei voi saada. Pian Kambili ja hänen veljensä Jaja huomaavat löytäneensä itsestään voimaa vastustaa isää ja muutoksen tuulet alkavat puhaltaa...
Kirjaa lukiessa ymmärsin jotain uutta itsestäni lukijana. Tarinahan oli varsin mielenkiintoinen ja hyvin etenevä, mutta en löytänyt sitä ihan aitoa lukemisen intoa tätä kirjaa läpikäydessäni. Vieraat kulttuurit kiinnostavat kyllä, mutta en voi sanoa olevani Afrikasta niin kiinnostunut, että tämä kirja olisi vienyt mukanaan. Huomasin lukevani tarinaa enemmänkin sillä mielellä, että oppisin asioita Nigeriasta ja siellä elävien ihmisten arjesta eli toisin sanoen sivistäisin itseäni hieman. Kulttuurista olikin tietyssä mielessä kiinnostavaa lukea ja esimerkiksi perheiden ruokaillessa melkein tunsin ruoka-ainesten tuoksun leijailevan jossakin lähellä. Mutta. Huomasin joka tapauksessa kipinän puuttuvan täysin lukemisestani. Sunnuntaiväsymyksestä johtuen en ehkä osaa ilmaista itseäni kovin selkeäsanaisesti, mutta sanotaan nyt vaikka näin, että jos kirjaillisuus tarjoaisi pelkästään näitä realistisia kuvauksia maapallon eri kolkissa asuvista ihmisistä, en varmaankaan jaksaisi harrastaa lukemista yhtä intohimoisesti kuin nyt. Tosin realistisia tarinoita on niitäkin niin kovin erilaisia ja eri asteisia, eli tuokaan ei nyt ehkä ihan selvennä ajatuksenjuoksuani. No, ei takerruta siihen liikaa:)
Lukukokemuksen keskinkertaisuus ei siis tälläkään kertaa johdu tarinasta itsestään vaan siitä, ettei minulla yksinkertaisesti ollut tarpeeksi mielenkiintoa heittäytyä tarinaan mukaan. Osaisin kuitenkin kuvitella, että esimerkiksi ystäväni Heidi saattaisi saada kirjasta paljonkin irti kokeneena Afrikan matkaajana:) Viime vuonna nautiskelin kirjoista Afrikasta - muistiinpanoja vuosilta 2007-2009 ja Afrikan poikki. Nyt ymmärrän, että ne vetosivat minuun juuri suomalaisen kirjoittajan näkökulman takia. Arvioni taitaa kuulostaa melko negatiiviselta, mutta oikeasti tarina muistutti minua siitä, miten samanlaisia ihmisiä kaikki ovat asuinpaikasta riippumatta ja miten kaikki kamppailevat samojen ongelmien parissa kulttuurieroista huolimatta. Siinä mielessä tarina ja sen henkilöhahmot ovat kovin iättömiä ja klassisia.
Toisin kuin sinä, pidin tästä kirjasta todella paljon. Kirja eteni hyvin ja luin kirjan aika nopeasti. Mulle tarina, sen kauneus ja kipeys, jäi päällimmäisenä mieleen, kun Nigeria tapahtumapaikkana muodosti taustan ja puitteet. Eli luin kaiketi kirjaa ihan toisesta suunnasta ja erilaisten silmälasien läpi kuin sinä. Minua kyllä Afrikka kiinnostaa aika lailla, vaikken ole siellä käynytkään. Mutta, kuten totesit, on tarinassa paljon yleistä, iätöntä ja myös yleisinhimillistä.
VastaaPoistaOn kyllä mielenkiintoista, miten eri tavoin eri lukijat kirjat kokevat. Mutta näin se vain on, ja ihan hyvä niin.
Itse asiassa eri lukijoiden lukutapojen, näkökulmien ja taustojen erilaisuus samoin kuin erilaiset mieltymykset tekevät tästä blogistaniassa pyörimisestä kiinnostavaa. Jos kaikki olisimme samaa mieltä ja pitäisimme samoista kirjoista ja vielä samoista syystä, niin tylsäksi menisi. :-)
Anna Elina: Olen selkeästi tietoisempi omasta kirjamaustani nyt, kun kirjoitan jokaisesta lukemastani kirjasta blogiini. Tätä kirjaa lukiessa koin niin vahvan ahaa-elämyksen juuri oman makuni suhteen, että arvostelu taisi päätyä pyörimään vähän liiaksi tuon elämyksen ympärille ja kirjan tarina ja sen synnyttämät ajatukset jäivät vähemmälle huomiolle.
VastaaPoistaToisaalta taas saattaa olla etten olisi osannut edes pukea päässä risteileviä hajanaisia ajatuksia kokonaisuudeksi. Taisin nimittäin ajoittaa kirjan lukemisen sikäli väärin, että perheväkivallasta kertovia kirjoja on tullut luettua useampiakin muutaman kuukauden sisään. Perheväkivalta aiheena on sen verran väkevä ja ahdistava, että jos siitä lukee "liikaa", huomaa nopeasti ettei mikään pian tunnu miltään ja se on toki väärin kirjan tarinaakin kohtaan.
Täytyykin tehdä pieni blogikierros ja käydä kurkkaamassa mitä muut lukijat ovat tykänneet. On aina mielenkiintoista lukea sellaisten ihmisten arvosteluja, jotka ovat tavoittaneet kirjassa sen oleellisen - varsinkin jos itse on epäonnistunut siinä.
Harmi, että tämä minustakin hieno lukukokemus ei oikein sinua puhutellut. Olet analysoinut aika perusteellisesti, miksi näin kävi. Minua kiinnostaa tuo, miten paljon oikea hetki ja mielentila, lukijan ominaisuudest siis, vaikuttavat lukukokemukseen. Sama kirja voisi toisena hetkenä olla juuri se oikea, kun toisena se jättää kylmähköksi. Varmasti kaikille käy näin välillä.
VastaaPoistaItse en ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta ymmärrän kyllä kantasi siinä että aina ei jaksa lukea täysin realistista tekstiä varsinkaan jos ei jaksa heittäytyä kirjan mukaan. Itsekin huomaan saman asian joskus, hyvä huomata että en ole ainut! :)
VastaaPoistaJos ensi vuonna mitä luultavimmin heittäydyn mukaan Maailmanvalloitus-haasteeseen, kannattaa varmaankin tarttua kirjailijan toiseen suomennettuun teokseen Puolikas keltaista aurinkoa. Jos vaikka lukutunnelmat olisivat silloin enemmän kohdallaan.
VastaaPoistasaattaisi tämä afrikkakirja kiinnostaa, pitää laittaa korvan taa :) musta on kyllä ihan oivallista "sivistystä" siinä kun tajuaa, että samanlaisia ollaan me ihmiset täällä ja muualla. yksinkertainen asia, mutta eipä sitä kaikki aina tajua näinä vihamielisyyden aikoina. niih.
VastaaPoistaOn ollut mielenkiintoista lukea sekä arviosi että sitä seurannut kommentoiva keskustelu. Minä haluaisin lukea tämän kirjan, koska Adichien aikaisempi teos, Puolikas keltaista aurinkoa, oli minulle yksi viime vuoden parhaimmista. Minut teksti sai pauloihinsa hyvän tarinansa, mutta nyt (raskaan) aiheensa puolesta. Tätä en siis vielä ole lukenut.
VastaaPoistaHeiska: Tosin se Puolikas keltaista aurinkoa on vielä kehutumpi, että saattaa olla sekin lukemisen arvoinen. Minä tartun piakkoin Hirvosen Kauimpana kuolemasta -kirjaan, joka on myös hirmu kehuttu. Katsotaan miten uppoaa.
VastaaPoistaKatja: Mitä enemmän olen makustellut lukukokemusta tässä pari päivää, sitä varmempi olen siitä että luen vielä joku päivä Adichielta lisää. Tänään töissä huomasin, että häneltä oli taas ilmestynyt uusi romaanikin.