Blogimaailman toisella puolella Aamuvirkku yksisarvinen -blogissa Tessa pohtii lukijoineen kirjojen herättämiä muistoja paikoista, joissa kyseisiä kirjoja on tullut luettua. Kommenttia kirjoittaessani huomasin, että muiden tapaan en valitettavasti osaa yhdistellä paikkoja ja niissä luettuja kirjoja. Hetken oli orpo olo, mutta sitten tajusin, että minä yhdistelenkin kirjoja ja ihmisiä. Ja niitä yhdistelmiä alkoikin sitten tulvia päähäni loputtomasti:)
Usein yhdistelmä muodostuu kirjasta ja henkilöstä, jolta olen saanut kirjaan liittyen erittäin vahvan ja monisanaisen suosittelun. Esimerkiksi Jose Saramagon Kertomus sokeudesta ja Jeesuksen Kristuksen Evankeliumi & entinen luokkakaverini Anita kirjastolinjalta kuuluvat ns. yhteen. Yleensä kun pohdin Saramagon lukemista tai kirjoja jotka olen häneltä jo lukenut, Anita putkahtaa samalla ajatuksiini. On myös olemassa iso liuta kirjoja, joita en ole vielä edes lukenut, mutta joista silti tulee tietyt henkilöt mieleen. Tällainen yhdistelmä muodostuu esimerkiksi Joanne Harrisin kirjasta Suolaista hiekkaa & Tosca. Ystäväni on suositellut kyseistä kirjaa minulle jo vuosia sitten, mutta en ole vieläkään saanut ylivedettyä Toscan itse tekemää merkintää lukulistaltani.
Kirja ja henkilö tulee helposti yhdistettyä myös silloin, kun kirja on luettu yhteisenä projektina. Tämän tyyppisiä muistikuvia minulla herää mm. ranskalaisesta kirjasta Tulitikkutyttö, jonka luin Heidin ja Suskin kanssa yläastevuosina. Muistikuvieni mukaan olimme kaikki enemmän tai vähemmän fiiliksissä tästä epätavallisesta kirjasta ja kävimme ihan oikeita keskustelujakin kirjasta ja sen herättämistä ajatuksista. Kirjastoalaa opiskellessani luimme luokkakaverini Iran kanssa Decameronen samaan aikaan ja yritimme toimia toistemme tsemppareina pitkin lukuprosessia. Ilman yhteislukemista olisi tuo pitkäpiimäinen klassikko jäänyt varmasti kesken minulta. Harry Potterien viimeiset osat ja Herra Norell & Mr. Strange puolestaan muistuttavat minua aina yhteisestä lukukokemuksesta poikaystäväni kanssa. Toinen on hönkinyt niskaan toisen lukiessa ja odotellut kärsimättömänä omaa lukuvuoroa ja juonesta on voitu keskustella vasta kun toinenkin on päässyt lukemisen makuun.
Toisaalta kirjat saattavat muistuttaa tietyn ihmisen lisäksi myös siitä tilanteesta, jossa hän on elänyt, kun olen lukenut kirjan. Kirjekaverini sairasti teinivuosinamme anoreksiaa & bulimiaa ja aina kun muistan kirjan Elämä kateissa, muistan myös kirjekaverini ja hänen vaikean kamppailunsa. Minä en sitten muutu -kirja puolestaan muistuttaa ystävieni Netan ja Kaisun raskausajasta ja siitä hyvästä tunnelmasta iloisiin uutisiin liittyen.
Joskus kirjat muistuttavat ihmisten lisäksi myös niistä tilanteista joissa olen itse ollut. Kirjastoharjoittelua olen tehnyt mm. Järvenpään Seurakuntaopiston kirjaston alaisuudessa ja sieltä satuin voittamaan Uinuvien kirjojen kaupunki -teoksen. Kirja on vieläkin lukematta, mutta aina kun havaitsen kirjan hyllyssäni, muistan ne hauskat ja mukavat viikot työharjoittelussa kivojen ihmisten parissa. Samankaltaisia hyviä muistoja kivoista ihmisistä tulee mieleeni kun törmään Tuulen varjo -kirjaan. Olin aikoinaan harjoittelussa kirjakaupassa (jossa itse asiassa työskentelen tänä päivänä) ja tuo kyseinen kirja oli ilmestynyt muistaakseni pokkarina ja useat kollegani kehuivat kirjaa vuolaasti. Henkilöiden lisäksi kirja muistuttaa minua myös kaikista todella ihanista kirjakeskusteluista, joita kävimme töiden ohella.
Päätelmä: kirjat herättävät muistoja. Minulla näköjään vain enemmän ihmisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti