Olli Heikkonen
2007
55 s./Tammi
Yleiskokoelmista oli jo aikakin siirtyä yhden runoilijan huomaan. Kirjastossa minulla oli valinnan alla muutamakin Heikkosen kirja, mutta juuri tähän teokseen päädyin sen selkeän luontoteeman vuoksi. Silloin en tosin vielä tiennyt kuinka suosittu aihe luonto runomaailmassa on. Vaan ei se mitään, tämän kirjan runot olivat tyystin erilaisia kuin edellispäivien rakkausrunot.
Heikkosen kokoelma on mukavan selkeä kokonaisuus. Pidin siitä, että yhdessä runot muodostavat helpostiseurattavan tarinan. Kolmeen osaan jaetussa teoksessa tutustutaan hirveen, metsän kuninkaaseen. Osa runoista käsittelee ihmistä, jonka kasvua lapsesta aikuiseksi hirvi on seurannut kaiholla. En tosin oikein päässyt sisälle siihen, että hirvi kokee sielunkumppanuutta ihmiseen. Miten niin on päässyt käymään ja miksi? Välillä kuitenkin hirven surumieliset mietteet tuntuivat ihon alla.
Olen aina mieltänyt runouden hieman vaikeaselkoiseksi ja monitulkintaiseksi hommaksi. Tämä teos tuntui heti ensimmäisistä runoista lähtien kovin simppeliltä ja helppotajuiselta. Epäilys iskikin heti: voiko kaikki olla sitä miltä näyttää? Vai pitäisikö rivien välistä löytää piilotettuja merkityksiä? Pitäisikö hirven ajatuksia tulkita joka hetki syvällisesti, onko se suuri ajattelija? Vai voiko olla, että Heikkonen on halunnut kirjoittaa luontoaiheisen runokokoelman ottamatta sen kummemmin kantaa oikein mihinkään?
2007
55 s./Tammi
Yleiskokoelmista oli jo aikakin siirtyä yhden runoilijan huomaan. Kirjastossa minulla oli valinnan alla muutamakin Heikkosen kirja, mutta juuri tähän teokseen päädyin sen selkeän luontoteeman vuoksi. Silloin en tosin vielä tiennyt kuinka suosittu aihe luonto runomaailmassa on. Vaan ei se mitään, tämän kirjan runot olivat tyystin erilaisia kuin edellispäivien rakkausrunot.
Heikkosen kokoelma on mukavan selkeä kokonaisuus. Pidin siitä, että yhdessä runot muodostavat helpostiseurattavan tarinan. Kolmeen osaan jaetussa teoksessa tutustutaan hirveen, metsän kuninkaaseen. Osa runoista käsittelee ihmistä, jonka kasvua lapsesta aikuiseksi hirvi on seurannut kaiholla. En tosin oikein päässyt sisälle siihen, että hirvi kokee sielunkumppanuutta ihmiseen. Miten niin on päässyt käymään ja miksi? Välillä kuitenkin hirven surumieliset mietteet tuntuivat ihon alla.
Olen aina mieltänyt runouden hieman vaikeaselkoiseksi ja monitulkintaiseksi hommaksi. Tämä teos tuntui heti ensimmäisistä runoista lähtien kovin simppeliltä ja helppotajuiselta. Epäilys iskikin heti: voiko kaikki olla sitä miltä näyttää? Vai pitäisikö rivien välistä löytää piilotettuja merkityksiä? Pitäisikö hirven ajatuksia tulkita joka hetki syvällisesti, onko se suuri ajattelija? Vai voiko olla, että Heikkonen on halunnut kirjoittaa luontoaiheisen runokokoelman ottamatta sen kummemmin kantaa oikein mihinkään?
Minulla on ruohonsyöjän silmät,
ne kavahtavat jokaista kuolemaa.
Aamuisin nuolen kastetta kiven pinnoilta,
haistan pihkan ja männynkaarnan.
Öisin juoksen halki riiteisen maan
puutarhaan, sinun ikkunasi alle.
Minulla on kohiseva kaula,
musta veri ja uuttera sydän,
hengitys joka sulattaa jään.
Ruohonkorsilta ja raparperilehdiltä
pyyhin pois kuoleman kalvon.
ne kavahtavat jokaista kuolemaa.
Aamuisin nuolen kastetta kiven pinnoilta,
haistan pihkan ja männynkaarnan.
Öisin juoksen halki riiteisen maan
puutarhaan, sinun ikkunasi alle.
Minulla on kohiseva kaula,
musta veri ja uuttera sydän,
hengitys joka sulattaa jään.
Ruohonkorsilta ja raparperilehdiltä
pyyhin pois kuoleman kalvon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti