Barbara Demick
suom. 2012
398 s./Atena
Pistän harva se viikko mieleeni mahdollisesti lukemisen arvoisia tietopuolen teoksia, mutta erittäin harvoin heittäydyn tuumasta toimeen. Näin ollen tietokirjallisuuden lukeminen sykähdyttääkin aina keskimääräistä enemmän ja lukukokemuksen jälkeen huomaan vannovani pyhästi, että lukisin tietokirjallisuutta tulevaisuudessa enemmän. Elämä Pohjois-Koreassa on viime vuodet ollut esillä paljon, joten koin jopa pakolliseksi nämä sivistävät hetket Suljettu maa -kirjan parissa.
Aloitin Pohjois-Koreaan tutustumisen asiaohjelmalla, jossa haastateltiin muistaakseni Suomen Pohjois-Korea seuran puheenjohtajaa tms. Ohjelmasta minulle välttyi yllättävän positiivinen kuva maasta (hei, siellä on ihmisillä jo kännyköitäkin!), joten kirjaa lukiessa pääsinkin sitten toden teolla kauhistelemaan oloja, jossa maan kansalaiset 2000-luvullakin elävät. Kirjaan kerättyjen loikkareiden tarinoissa on paljon samaa kuin esimerkiksi dystopiaklassikko Vuonna 1984 -teoksen maailmassa.
Suljettu maa käsittelee elämää kommunistisessa diktatuurissa kuuden loikkarin näkökulmasta. Elämä turisteja varten siloitellun Pjongjangin ulkopuolella on kovin erilaista. Nälänhädän aikaan pelkkä ruoan etsiminen itselleen ja perheelleen kävi kokopäivätyöstä. Huonoista oloista ei kuitenkaan kannata valittaa, sillä varomattomat sanat voivat johtaa Pohjois-Korean pahanmaineisille vankileireille jo ennen kuin aurinko seuraavan kerran nousee. Tuttujen ja ystävienkin parissa on turvallisempaa pitää yllä positiivista mieltä ja uskoa rakkaaseen hallitsijaan, koska kuka tahansa voi olla hallituksen vakooja tai sydämeltään uskollinen hallitsijaa kohtaan. Pienikin valitusvirsi arkielämän hankaluuksista voidaan aasinsillan kautta liittää hallinnon halveksimiseen. Rangaistus ei silloin lankea pelkästään lainrikkojen kannettavaksi vaan pahimmassa tapauksessa koko suku kolmen sukupolven ajan kärsii yhden sukulaisen varomattomuuden takia.
Kirjan loikkarit edustavat tavallisia pohjois-korealaisia. Mi-ran on yhteiskuntaluokaltaan alinta kastia, sillä hänen isällään on väärä (etelä-korealainen) verenperintö. Perhe on tuomittu ikuiseen köyhyyteen eikä Mi-ranilla juuri ole toivoa ylenemisestä. Hänen poikaystävänsä Jun-Sangin perhe puolestaan on korkeampaa yhteiskuntaluokkaa ja Jun-Sangilla on tulevaisuus täynnä hienoja mahdollisuuksia, kuten opiskelu Pjongjangin yliopistossa ja myöhemmin liittyminen työväenpuolueeseen. Tohtori Kim on taistellut kovasti toteuttaakseen unelmansa lääkärinä toimimisesta. Työnsä hän hoitaa kuuliaisesti vielä silloinkin, kun valtio on jo vuosia aikaisemmin lopettanut palkanmaksamisen talouden romahtamisen takia. Rouva Song on ensisijaisesti uskollinen kansalainen ja toissijaisesti perheenäiti. Hän toimii lähiönsä tarkkailijana, ilmiantaen ne naapurit, joiden uskoo vehkeilevän ajatuksenkin tasolla hallintoa vastaan. Oak-Hee puolestaan on rouva Songin kapinallinen tytär, joka aiheuttaa harmaita hiuksia äidilleen olemalla avoimesti ylintä hallintoa vastaan. Hyuck on köyhä lapsi kadulta, joka on jo varhain oppinut pitämään huolen itsestään ja yrittää neuvokkaasti selvitä hengissä nälänhädän monista vuosista.
Suljettu maa on kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoinen kirja, helposti lähestyttävä ja kattava tietopaketti. Moni valveutuneempi henkilö on kirjan varmastikin jo lukenutkin, mutta suosittelen kirjaa myös minunlaisilleni lukijoille, joita päivänpolttava aihe kiinnostaa, mutta joiden aivokapasiteetti ei aina välttämättä riitä raskaan tietokirjallisuuden käsittelemiseen;) Aihe on rankka, pohjois-korealaiset ovat joutuneet kärsimään enemmän kuin länsimaalainen ihminen pystyy edes ymmärtämään, mutta kirja on kirjoitettu pienten kansalaisten näkökulmasta, joten jokapäiväisen julmuuden lisäksi tarinoissa pilkahtelee myös hyvät hetket ja toivo tulevaisuudesta.
Kansankynttiläin kokoontumisajot (Yhteiskunta)
Naiskirjailijoiden 100 kirjaa
Kirjallinen maailmanvalloitus (Pohjois-Korea)
Hyvä, kun tietokirjoja luetaan ja esitellään myös kirjablogeissa. Tämä Suljettu maa on ollut tosi suosittu, ja aina vain vahvistuu tunne, että minun pitäisi tämä lukea. Luen liian vähän tietokirjoja, vaikka usein pidän niiden lukemista. Tästä teoksesta en moitteita ole kuullut.
VastaaPoistaKyllä tälle kirjalle kannattaa ehdottomasti tehdä tilaa kirjapinossa. Moitteita ei tosiaan ole tullut vastaan, aluksi itse pohdiskelin, että miten amerikkalaisen kirjoittajan kulttuuri näkyy tekstissä. Olen muutamia amerikkalaisten kirjailijoiden kirjoittamia tietokirjoja lukenut, ja niissä kirjoitustyyli on hypännyt silmille: toistoa, lisää toistoa kuin kirja olisi tarkoitettu idiooteille, vielä vähän lisää toistoa ja kirsikkana kakulle hieman oman kulttuurin kehumista. Onneksi tältä showlta vältyttiin Demickin kirjassa.
PoistaTämä on ollut liian kauan lukulistallani! Jotenkin aina lykkään sen lukemista, sillä pelkään aavistuksen sitä todellisuutta mitä tuosta kirjasta puskee..
VastaaPoistaMutta.. Otettava lukuun mahdollisimman pian.
Olin itse asiassa yllättynyt siitä, miten kovapintaisena kirjaa kuitenkin tuli luettua. Luulisi, että oikeiden ihmisten oikeat kohtalot esimerkiksi itkettäisivät, mutta kai sitä todellisuuden julmuutta on vaikea ymmärtää täältä Suomesta käsin. Ja näin kyyneleet säilyvät kaunokirjallisille tarinoille.
PoistaJännää että olet lukenut tämän kirjan, äitini on parhaillaan lukemassa tätä ja selaillessani alkoi itseänikin kiinnostaa. Ja lukiessani sun tekstiä, alkoi kiinnostaa vielä enemmän. :) Joten kiitos tästä, otan kyllä itselleni lukuun jossain vaiheessa. :)
VastaaPoistaJos vuoden aikana lukee vain esimerkiksi yhden tietokirjan, niin se kannattaa kyllä olla tämä:)
PoistaNyt tämä on kyllä ihan super-ajankohtainen, kun Korean niemimaalla kuohuu ihan tosissaan. On ollut mielessä, että pitäisi lukea tämä, mutta aina on unohtunut. Nyt tämä varmaan kerääkin taas huomiota, kun ihmiset alkavat ottaa asioista selvää uutisten innoittamina.
VastaaPoistaKiva siis, että muistutit tästä kirjasta!
Voi, minun pitäisi varmaan joku päivä istahtaa uutisten eteen ja tutkailla niitä vähän tarkemmin... Pohjois-Korea -teemaa jatkan kuitenkin sitä ennen Pjongjang -sarjakuvateoksella.
PoistaMinulla on tietokoneella muistiossa pitkä lukilista kiinnostavista kirjoista. Tämä oli siellä, mutta otin sen pois, ja nyt tekstisi perusteella laitoin sen takaisin. :)
VastaaPoistaOli ehdottomasti oikea ratkaisu palauttaa kirja takaisin listalle;)
PoistaMielenkiintoinen arvio! Tämä on ollut minunkin lukulistallani jo pitkään; taisin kiinnostua tästä ensimmäisen kerran jo kirjan ilmestymisen aikoihin. Viime aikoina tämä on taas muistunut mieleen, kun on tullut seurattua uutisia Pohjois-Koreasta. Täytyypä seuraavalla kirjastoreissulla etsiä tätä hyllystä... :)
VastaaPoistaMinullakin ehti jossain vaiheessa kiinnostus kirjaa kohtaan unohtua, mutta viimeistään Kansankynttiläin kokoontumisajot -haaste inspiroi taas tietokirjallisuuden pariin.
PoistaLuin tämän aika vasta ja voin myös suositella. En osannut lukea varsinaisena tietokirjana vaan aikalailla kertomustekstinä.
VastaaPoistaJos kaikki tietokirjat olisivat ikään kuin kertomuksen muotoon laitettuja, niin voi että kynnys niihin tarttumisessa pienenisi... :) No, eihän se oikeasti jokaiseen aiheeseen sovi, mutta tähän tyyli sopi todella hyvin.
PoistaNoniin mä oon lukenu ton kirjan 11 vuotiaana.. Eka mä halusin sen kirjakaupasta mut äiti ei suostunu ostaa sitä. Sitten kumminkin kirjastossa se lainas sen mulle. Sillon oli kesä se oli niiiiin hyvä ja mielenkiintonen ja luin pohjoiskoreasta tosi paljon tietokoneelta. Koska mua kiinnostaa Pohjois Korea. Kannataa lukea. Ja jos teijän lapsia kiinnostaa se niin ei se mun mielestä 11 vuotiaille oo pahaa luettavaa. Vähän riippuu henkilöstä. T Tiia.
VastaaPoistamillekköhän ajalle tämä kirja kohdistuu?
VastaaPoista