Robinson Crusoe

Daniel Defoe
1719 suom. 1847
700 s./12 cd-levyä
WSOY 2007

Löysin muutaman vuoden tauon jälkeen äänikirjat uudelleen. Sairastellessani helmikuun lopulla äänikirja osoittautui verrattomaksi kumppaniksi hetkiin, kun kirja ei millään tuntunut pysyvän kädessä. Flunssailun jälkeenkin oli usein mukavaa rentoutua heittäytymällä pitkäkseen sängylle ja kuuntelemalla Lars Svedbergin miellyttävää (ja unettavaa) ääntä. Mies puuhasteli usein omiaan vieressä, ja kuunteli sivukorvalla tarinan etenemistä, joten myöhemmässä vaiheessa oli mukava keskustella Robinson Crusoen seikkailuista toisen kanssa. Kaiken kaikkiaan kokemus oli niin positiivinen, että olen hankkinut Aarresaaren jo hyllyyn odottamaan seuraavaa äänikirjahetkeä.

Robinson Crusoe on aina kuulunut niiden klassikoiden joukkoon, jotka olen tiennyt lukevani jossain vaihessa elämääni. Minua on luonnollisestikin kiinnostanut, millaiseksi ihmisen elämä muodostuu täydellisessä erityksessä, miten erilaiset taidot hioutuvat ajansaatossa ja minkälaisella tekemisellä päivänsä täyttää. Aloitin kirjaversion lukemisen muutama vuosi sitten, mutta innostus lopahti nopeasti, koska tarinan alussa kerrataan melko yhdentekeviä hetkiä päähenkilön elämästä ennen kuin saari astuu kuvioihin. Toki jotain on hyvä tietää Crusoen menneisyydestäkin, mutta klassikkomaisesti yhtäkään kiveä ei jätetä kääntämättä ja päähenkilön vaiheet ovat moninaiset ennen kuin kohtalokas haaksirikko tapahtuu.

Klassikoiden lukeminen on antoisaa jo siinä mielessä, että yleensä alussa on jo valmiiksi tietoinen kirjan perusideasta, mutta tiiliskiven kokoisessa tarinassa on oltava toki paljon muutakin kuin se minkä valmiiksi tietää. Tiesin, että Crusoe viettää vuosikausia saarella, mutta 28 vuotta yllätti silti. Tiesin, että alkuasukaspalvelija Perjantai astuu jossain vaiheessa kuvioihin, mutta yllätyin siitä, että se tapahtuu niin loppuvaiheessa tarinaa. Yllätyin myös siitä, miten paljon seikkailuja päähenkilö kokee ennen saarelle joutumista, miten hyvä elintaso hänellä lopulta saarella on ja miten pitkällinen koko pelastusoperaatio lopulta on.

Kun tarina vihdoin viimein alkoi - eli kun Crusoe haaksirikkoutui Etelä-Amerikan pohjoisrannikon edustalla olevalle saarelle joskus 1600-luvulla - nautin kuuntelijana varsinkin tavallisen arjen kuvailusta. Oman kodin tekeminen ja sen turvaaminen, saareen tutustuminen ja sen eri osissa samoilu, ruoan hankkiminen ja elintason jatkuva parantaminen olivat kaikki todella mielenkiintoisia aiheita, joiden yksityiskohtaiseen kuvailuun en missään vaiheessa väsynyt. Odotin kuitenkin myös Crusoen sielunelämän tarkkanäköistä kuvailua, mutta se jäi jotenkin vaisuksi. Miten vuodesta toiseen jatkuva yksinäisyys vaikuttaa ihmiseen, miltä epätoivo tuntuu ja miten pelkojen kanssa oppii elämään sekoamatta? Siinäpä olisi ollut jutunjuurta monen levyllisen verran, mutta vaikka aiheita jonkin verran sivuttiinkin, syvällinen analyysi yksinäisyydestä ja sen vaikutuksista jäi puuttumaan.

Tietynlaisen syvällisyyden puuttuminen johdattaakin aasinsillan kautta seuraavaan aiheeseen eli ketutuksen tunteeseen. Kun aikoinaan on kirjoitettu klassikoksi päätyvä kirja ainutlaatuisesta aiheesta, sitä ei oikeastaan kukaan voi kirjoittaa uudelleen. Defoen tarina ei mielestäni ole paras mahdollinen, mitä aineksista olisi voitu kursia kasaan, mutta minkäs teet. Kukaan tuskin haluaa uuttakaan haaksirikkotarinaa kirjoittaa, koska sitä tietenkin pidettäisiin ikuisesti Robinson Crusoe -kopiona. Harry Pottereista inspiroitunut kirjailija voi kyllä sijoittaa tarinansa tapahtumat velhokouluun ja yrittää muilla keinoilla tehdä tarinasta mahdollisimman erilainen, jotta se ei olisi täydellinen Potter -kopio. Mutta laitapa uusi mies saarelle tekemään periaatteessa samoja asioita kuin Crusoe, mutta hieman erilaisella lähestymistavalla... Ei tule mitään! Defoe ei tosiaan juurikaan päähenkilönsä mielenliikkeitä avannut lukijalle, vaan Crusoe vaikuttaa henkisesti supervahvalta ihmiseltä, joka pian ymmärtää ettei pelastusta ole luvassa lähiaikoina ja päättää elellä saarella niin mukavasti kuin mahdollista. Tarinan aihe on jo itsessään niin mielenkiintoinen, etten myöskään oikein ymmärrä tarvetta pitkitettyyn pelastusoperaatioon, joka oli monen levyllisen pituinen. Minulle olisi riittänyt, että saarelle olisi yllättäen ilmestynyt esimerkiksi varakas huviseurue, joka olisi kohdannut Crusoen ja lopulta vienyt tämän sivistyksen pariin. Ja klassikosta kun on kyse, niin tietenkään tarina ei voi loppua pelastukseen, vai sitten käydään vielä muutaman levyllisen verran läpi vaiheita, jotka seurasivat pelastunutta miestä muutamien vuosien ajan.

Crusoen tarinaa kuunnellessani tajusin vihdoin, mikä vanhemmissa klassikoissa yleensä uuvuttaa minut jo heti alkuunsa: tarinan kronologinen eteneminen. Kun suurin osa lukemistani tarinoista etenee aikatasojen vaihdellessa useasti, kronologinen eteneminen voi tuntua hyvinkin tylsältä. Pidän siitä, että henkilöhahmot, jotka elävät nykyisyydessä, kertaavat itsekseen menneisyyttään ja sitä kautta lukija oppii tuntemaan henkilön kokonaisuutena ja kiinnostus pysyy yllä. Kuunneltuna Robinson Crusoe ei tietenkään ollut niin puuduttava, mutta osaan kuvitella, että tarina olisi kevyempi lukea, jos Crusoe saarella ollessaan välillä muistelisi lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja lukija oppisi hänestä lisää pikkuhiljaa saaren arjen keskellä. No, epäreiluahan tällainen nilittäminen on 2000-luvun lukijalta, kun aikatasojen kikkailu ilmestyi kirjallisuuteen vasta Defoen ajan jälkeen. Osaako muuten kukaan lukija sanoa, missä tunnetussa romaanissa olisi ensimmäistä kertaa pistetty kronologisesti etenevä tarina hyllylle ja kokeiltu uutta tyyliä?

Daniel Defoen kirja kiinnosti siinä määrin, että kävin taas lukemassa mm. Wikipediasta taustatietoja kirjasta. Robinson Crusoe oli Defoen esikoiskirja ja aikoinaan maailman ensimmäinen "best seller". Kirjan alkukielinen nimi on hämmentävän pitkä: The Life and Strange Surprising Adventures of Robinson Crusoe of York, Mariner: who lived Eight and Twenty Years, all alone in an uninhabited Island on the coast of America, near the Mouth of the Great River of Oroonoque; Having been cast on Shore by Shipwreck, wherein all the Men perished but himself. With An Account how he was at last as strangely deliver'd by Pirates. Written by Himself:D Defoe kirjoitti myös jatkoa Crusoen tarinaan, jossa hän palaa saarelle katsomaan siirtokuntaa, jonka hän muodosti laivakapinallisista pelastumisensa aikoihin.

Kiinteistöhaaste - (8) eli huvila pystyssä