tiistai 28. helmikuuta 2012

Ihanat naiset rannalla



Monika Fagerholm
1994 suom. 1994
335 s./Otava


Kylläpäs nyt kävi kerta kaikkisen huonosti. Melko lailla inhosin Fagerholmin rakastettua kirjaa, vaikka suunnitelmissa oli uuden kirjarakkauden löytäminen! Pettymykseni kuvailuun ei sanat riitä, suorastaan kauhistuin, kun huomasin miten pitkästyttävä ja tylsä tarina kaiken kaikkiaan oli. Luin sitä yli viikon, vaikka minulla oli talviloma ja lukuaikaa rutkasti.

Ihanat naiset rannalla -kirjassa tutustutaan erään kesäparatiisin asukkaisiin 1960-luvulla. Valkoista huvilaa asuttavat vedenneitomaisen kaunis Bella ja hänen miehensä Kajus sekä pikku-Thomas. Naapurissa olevaan huvilaan muuttaa rikas ja kaikkia kovasti kiehtova Enkelin perhe, johon kuuluu ihastuttavan räväkkä äiti-Rosa, perheen isä Gabbe sekä tyttäret Nina ja Renee. Ja pyöriihän siinä pihapiirissä muitakin perheitä, jotka ovat enemmän tai vähemmän tärkeitä päähenkilöiden elämän kannalta. Tarinan keskiössä paistattelevat tosiaan perheen äidit Bella ja Rosa, jotka ystävystyvät muutaman kesän aikana ja haaveilevat yhdessä toisenlaisesta - vähemmän keskinkertaisesta - elämästä jossain muualla. Toisaalta perheen lapsetkin vilahtelevat kertomuksessa: he seikkailevat pitkin maita ja mantuja, viettävät lupsakoita kesäpäiviä milloin mitäkin puuhaillen. Välillä leikki loppuu kesken, kun lapset yrittävät ymmärtää aikuisten monimutkaisia mietteitä elämästä ja muusta.

Missäköhän kaikki meni vikaan? Minä sain tarinan punaisesta langasta kiinni ihan loppumetreillä. Aluksi ajattelin jo peruvani negatiivisimmat mietteeni kirjasta ja kommentoida kirjaa neutraaleilla sanoilla kuten "ihan kiva" ja "perus kolmentähden kirja", mutta ei saa huijata itseään. Ennen tarinan loppupuolta luin eteenpäin silkasta tahdonvoimasta ja yritin vakuutella itselleni, että kyllä 300-sivuinen kirja joskus loppuu. Eniten tökki se, että en oikein saanut yhteyttä henkilöhahmoihin. Sivu toisensa jälkeen tuntui siltä, että (minun mielestäni) olennaisia asioita jätettiin kertomatta ja sitten taas niistä kovin epäkiinnostavista asioista jauhettiin tarpeettomankin paljon. Olisin esimerkiksi halunnut joskus kuulla mitä Bella ja Rosa keskenään keskustelivat, mutta nämä naisten elämän kannalta tärkeät keskustelut kuitattiin lauseilla tyyliin "Ja he puhuivat monta tuntia kaikesta." Mutta totta kai lasten purjehtimisesta ja metsäleikeistä kerrotaan juurta jaksaen. Perheiden kesänvietosta kertova tarina oli lopulta niin yksitoikkoinen, että en saanut siitä tarpeeksi irti.

Sinänsä kuitenkin mielenkiintoinen teos, että monia asioita voi tulkita rivien välistä: esimerkiksi aikuisten tunnetiloista sai kiinni jonkun verran, vaikka niistä ei kerrottukaan. Silti taisin kirjaa lukiessani olla sellaisessa mielentilassa, että olisin kaivannut kertojan roolissa olevalta henkilöltä monessa mielessä enemmän. Ja toisaalta mielenkiintoinen teos, että yksinkertaisesta kirjoitustyylistä huolimatta kirja tuntui niin raskaalta ja laahaavalta:D Vaikka melkoista hiljaiseloahan tuollaisen kesäloma-asumisen on täytynyt ollakin 1960-luvulla, joten ehkä kirjan kirjoitustyyli ja ajankuva kuitenkin kohtaavat oivaltavasti?

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? En tällä kertaa. Tosin voi hyvinkin olla, että tämä teos avautuisi toisella tapaa uudella lukukerralla, joten ehkä vuosien päästä on annettava kirjalle toinen tilaisuus. Jatkan kuitenkin Monika Fagerholmista tykkäämistä, sillä hänen kirjansa Amerikkalainen tyttö on yksi kaikkien aikojen parhaista lukukokemuksistani ja Diivakin oli mieleeni. Pieni aarre tarinaan sisältyy kuitenkin kertojan tyylin muodossa: hän pomppaa välillä asiaa x käsitellessään tulevaisuuteen (joskus viiden minuuutin päähän, joskus vuosien päähän) ja tekee pienen paljastuksen tyyliin "mutta tällä pienellä riidalla ei kohta ole enää mitään merkitystä, sillä puolen tunnin päästä sauna melkein palaa ja kaikki osallistuvat sammutustöihin sopuisana rintamana." Nuo tarinaan upotetut pätkät saavat todellakin mielenkiinnon syttymään! (En taaskaan jaksanut selailla kirjaa etsien noita pieniä helmiä, joten esimerkkilauseeni on itse kyhätty:))

Ihanat naiset rannalla voitti Runebergin palkinnon vuonna 1995.

Luettu osana Underbara finlandssvenskar vid papper -haastetta ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haastetta.

8 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta! Olen lukenut tämän kahdesti ja ensimmäisellä kerralla tykkäsin kovasti, mutta se toka kerta oli juuri tällainen! Diivaa en jaksanut lukea loppuun asti.

    VastaaPoista
  2. Harmi ettet pitänyt tästä, minä rakastin tätä kun luin sen muistaakseni viime vuonna. Fagerholmin muihin kirjoihin en taas ole niin ihastunut;) Taitaa olla kirjailija, joka jakaa mielipiteet lukijoiden joukossa:)

    VastaaPoista
  3. Pisteet siitä, että sinnikkäästi luit loppuun. Minulta kirja on jäänyt jo kaksi kertaa kesken, enkä tiedä annanko kolmatta mahdollisuutta. Sääli sillä minäkin pidin Diivasta.

    VastaaPoista
  4. Onpas virkistävää lukea näin erilainen arvio ja rehellinen mielipide kirjasta, josta yleensä kuulee vain kehuja. Minulla tämä odottaa vielä hyllyssä lukemistaan, mutta mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää... :)

    VastaaPoista
  5. Minulla oli ihan täsmälleen samanlaiset tunnelmat tämän kirjan luettuani! Lähdin innoissani lukemaan, kun kirjaa oli kehuttu niin paljon. Mutta olin lopulta epäuskoisen pettynyt ja lyöty. Ja vieläpä surullinenkin, hyvinkin surullinen. En pitänyt kirjan aikuishahmoista yhtään. Diivan olen myös lukenut ja siitä pidin enemmän.

    VastaaPoista
  6. Aika samanlaisia tuntemuksia koin itsekin tästä kirjasta, kun sen viime vuoden lopussa luin -vai alussa, enpä enää muista :-D minustakin teos oli pitkäveteinen enkä päässyt lähelle henkilöhahmoja. Itse en ole lukenut muuta fagerholmilta, enkä tiedä luenkokaan. Sen verran kuiva maku tästä kirjasta jäi.

    VastaaPoista
  7. Jostain syystä arvasin, ettet pitänyt kirjasta, kun huomasin sinun postanneen tästä. :) Minulla tämä kuuluu suuriin kirjarakkauksiin, mutta lukemisesta on toisaalta niin pitkä aika (15 vuotta?), etten uskalla enää ihan varmaksi sanoa, että rakastaisin kirjaa edelleen. Luulen silti niin. Diiva taas jäi kesken.

    VastaaPoista
  8. Maija: Ajattelin tosiaan, että tämä kirja olisi ollut jotenkin helposti lähestyttävämpi, kun tästä pidetään niin laajalti.

    Sanna: Odotan innolla Säihkenäyttämö-kirjan lukemista, sen pitäisi kaiken järjen mukaan olla tosi hyvä, jos on jo menettänyt sydämensä Amerikkalaiselle tytölle.

    Tintti: Juu, tiesin, että nyt on pakko kerralla rykäistä loppuun asti, sillä en yleensä koskaan muista antaa kirjalle toista mahdollisuutta.

    Zephyr: Hieman jännitti kirjoittaa arviota, kun minulla oli sellainen mielikuva, että tosiaan kaikki rakastaa kyseistä kirjaa. Koska selvästihän en nyt itse tajunnut kirjan pointtia aina ja "kaikki" muut ovat:D

    Roz: Aikuishahmot jäivät kyllä hieman kylmäkiskoisiksi ja etäisiksi. Vaikka eivät varmasti kaikki sellaisia olleet oikeasti. Heihin ei vain oikein saanut tutustua tarpeeksi hyvin. Syytän kertoja-ääntä, joka pihtasi tietoja:D

    Kaisa: Mukava kuulla, että samankaltaisia kokemuksia löytyy muiltakin. Etten ole mikään ihan hönelö lukija:D Tosiaan Amerikkalaisesta tytöstä ja Diivasta pidin paljon, mutta jotain kovin samankaltaista niissä silti on tämän Ihanat naiset rannalla -kirjan kanssa. Että hyvin voi olla, ettei Fagerholm nappaa niidenkään suhteen...

    Karoliina: Olin kyllä itse niin tyrmistynyt, kun ensimmäiset 50 sivua oli mennyt ja olin pitkästyneempi kuin aikoihin. Ei tässä näin pitänyt käydä!:D Uskoisin kuitenkin, että toisella lukukerralla tämä voisi mystisesti avautua minullekin. Tai olisiko ehkä oma fiilis ollut sellainen juonivetoinen tuon Sisaren jälkeen ja kun tässä laahauduttiin kesäpäivästä toiseen niin se ei oikein sopinut yhteen yleisen fiiliksen kanssa... :)

    VastaaPoista