Näkymättömät kädet

Ville Tietäväinen
2010
216 s./WSOY
Tunnen olevani vieraalla maaperällä mitä tulee sarjakuvagenreen. Ennakkokäsitykseni mukaan "kaikki" sarjakuvat ovat helpohkoja välipaloja, usein huumoripainotteisia ja toimivia muutama ruutu kerrallaan tyyliin Iltalehden sarjakuvaosio. Toki oikeasti tiedän, että mukaan mahtuu Kiroilevan siilin ja Jeren lisäksi supersankaritarinoita ja yhteiskunnallisiin asioihin vahvasti kantaaottavia kokonaisuuksia. Nyt tuntui siltä, että oli aika tutustua siihen ns. vakavasti otettavaan sarjakuvakirjallisuuden osaan.

Näkymättömät kädet - albumissa tutustutaan marokkolaisen Rashidin elämään. Miehen pikkuperhe on ahtautunut asumaan yhdessä Rashidin vanhempien kanssa ja mies työskentelee ahkerasti ompelimossa taatakseen rakkailleen niukan elannon. Raskas työ pienillä ansioilla johtaa lopulta siihen, että velkatyöläisyys Espanjassa alkaa kiehtomaan kovasti. Kun Rashid sitten saa potkut, on laittomaksi siirtolaiseksi lähteminen on miehen ainoa mahdollisuus. Eurooppa osoittautuu kuitenkin paikaksi, jossa oikea menestyminen on mahdollista vain harvoille onnekkaille.

Sarjakuvaromaania on vaikea lähteä ruotimaan, kun ei ole aikaisempaa kokemusta tämän tyyppisestä kirjallisuudesta. Odotuksia ei juuri ollut, mutta arvelin jo ennalta, että kyseinen genre ei minua puhuttele tästä eteenpäinkään. Tunnistan toki kuitenkin hyvän kirjan kun sellaiseen tutustun. Positiivisesti yllätyin ainakin siitä, kuinka koskettavasti ja ahdistavasti laittomien siirtolaisten elämää on onnistuttu kuvaamaan sarjakuvan keinoin. Tarina on tiiviimpi ja ytimekkäämpi kuin mitä se olisi kaunokirjallisena teoksena. Kuvituksen takia henkilöt ja heidän kohtalonsa tulevat enemmän ihon alle ja henkilöhahmoista tulee ihan oikeita henkilöitä. Ymmärrän, miksi teosta on ylistetty niin kovasti.

Pakko kuitenkin myöntää, että ensimmäisen sarjakuvan lukeminen oli minulle melko haastavaa puuhaa. Moni asia kuvissa taphtui hämärässä tai pimeässä ja aina en pysynyt kärryillä siitä, kuka puhuu, mistä puhuu ja kenelle. Nämä ovat varmaankin aika perinteisiä ongelmia alottelijoilla. Henkilöhahmojen dialogi tuntuu todella aidolta - ja siksi myös ehkä hieman sekavalta. Samanlaisia tuntemuksia tulisi varmasti, jos huomaisin hengeilevani siirtolaismiesten joukossa kuuntelemassa, kun he heittävät arkipäiväistä herjaa.

Kirjan loputtua oli kyllä aika vetämätön olo. Miten jotkut saakin niin surkeat kortit käteen elämässä. Olen itsekin kävellyt Barcelonassa kaduilla, joita albumissa kuvataan; nähnyt ihmisiä kaupittelemassa ruumistaan, rihkamaa, huumeita... Ehkä osa heistäkin on ollut laittomia siirtolaisia paremman elämän toivossa. Pysäyttävää on juuri se, mitä Marko Juntunen esipuheessaan koruttomasti toteaa: "Tämän teoksen tarina ei ole tapahtunut koskaan, mutta siitä on olemassa satojatuhansia versioita, jotka ovat totta."

Löysinkö kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Uskoisin niin, kirja teki vaikutuksen vaikka en sarjakuvagenreä omakseni koekaan. Tuntuu kuitenkin vahvasti siltä, että jos jonkun sarjakuvateoksen lukeminen tekisi hyvää kaikille, niin se olisi ehdottomasti tämä kirja.

Osallistun Näkymättömät kädet -kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin ja valloitan alakategorian sarjakuvat. Lisäksi osallistun Satun tammi-helmikuun Minihaasteeseen, jossa tarkoituksena on lukea sarjakuvakirja.