2010
372 s./Atena
Kustantaja Olli Suominen elelee Jyväskylässä vaimonsa Ainon ja poikansa Laurin kanssa sen kummemmin itsestään ääntä pitämättä. Tavallinen arki ei juuri tunnu yllätyksiä tarjoavan, mutta pian tilanne on vallan toinen. Olli päättää liittyä Facebookiin, jossa saa satoja kavereita, joiden joukossa on myös lapsuudenystäviä. Lisäksi Olli alkaa harrastamaan elokuvakerhoa, jossa katsotaan ihastuttavia vanhoja klassikoita. Vanha lapsuudenihastus Kerttu Kara palaa takaisin Ollin elämään, kun Aino lahjoo miestään Elokuvallisella elämänoppaalla, joka Kara on kirjoittanut. Kirjailija haluaa kirjoittaa seuraavan kirjansa Jyväskylästä, sen maagisista paikoista ja kaupungin alla risteilevistä salakäytävistä. Suomisesta tulee Karan uusi kustantaja ja kummia alkaa tapahtumaan.
Minun on myönnettävä, että olin aluksi hieman skeptinen kirjan suhteen. Alku sateenvarjokauppoineen oli kiehtova, mutta sitten lukuinnostus hiipui ja aloin ihmettelemään, missä se kaikki tarinan hienous on, josta on puhuttu monissa arvosteluissa. Kappaleessa 22 kaikki kuitenkin muuttui, ja siitä lähtien tiesin, että pitelin käsissäni varsinaista kultakimpaletta. En ole vielä lukenut kirjan toista loppua, olen jopa leikitellyt ajatuksella, että en lukisi sitä lainkaan. Että jos minun tapauksessani tarina olisi juuri niin kuin se minulle esittäytyi.
Tarinasta on minusta hieman vaikea kirjoittaa, nimittäin huomasin kirjan luettuani, että oloni on samankaltainen kuin kirjan henkilöhahmoilla salakäytäväseikkailujen jälkeen: muistikuvat alkavat katoamaan sumuun, yksityiskohtia on vaikea muistaa. Pidän itse asiassa tästä tuntemuksesta, se sopii kirjan henkeen hyvin. Erityismaininta pitää ehdottomasti antaa kirjan kansikuvalle. En kuulu niihin lukijoihin, jotka hipelöivät jatkuvasti kansikuvaa lukemisen välissä, mutta Harjukaupungin salakäytävät -kirjan kansi sisältää niin paljon, vaikka onnistuukin olemaan kovin vähäeleinen. Joka kerta sen yksityiskohdista tuntui löytävän jotakin uutta.
Löysinko kotimaisen kirjallisuuden aarteen? Ehdottomasti! Olisi toki hölmöä toivoa lukevansa enemmän juuri tällaista kirjallisuutta, koska kirjan tarina on selkeästi niin ainutlaatuinen, ettei sitä oikein voi kopioida. Eniten ilahduin siitä, että tarina oli salaperäinen ja otteessaan pitävä. Oli mukavaa, että vaikka aikuisen Ollin elämä ennen Kerttu Karaa olikin ehkä himpun verran ankeaa, niin sentään perinteiset alkoholi, onneton lapsuus, huumeet, kotiväkivalta, masentuminen jne eivät saaneet sijaa tässä tarinassa. Ja kyllä, kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti on vielä niin lapsenkengissä, että ennakkoluulot sitä kohtaan kukoistavat edelleen:D
Tässä minä luen Blogistaniassa tenttiin, olin jo poistumassa mutta sitten julkaisit tämän :)
VastaaPoistaHarjukaupungin salakäytävät oli minulle hyvin samanlainen kokemus, kuvaat hienosti tuota sumuista tunnetta siitä miten tiedät jotain tapahtuneen mutta et ole ihan varma mitä.
Kiinnostuksesta, kumpi loppu sinulla oli?
Hienoa, että tämä osoittautui sinullekin elämykseksi! :-)
VastaaPoistaHykertelen täällä iloisena, että pidit tästä näin kovasti! Luin tämän silloin 2010 loppuvuodesta ja en ole vieläkään vastaavaan törmännyt!
VastaaPoistaMinäkään en halua mitään toista loppua, enkä edes tiedä minkäniminen minun on. Vain sen tiedän, mikä riittääkin, että mitä taphatui.
VastaaPoistaPasi Ilmari kirjoittaa hirveän epäsuomalaisesti, mikä on minun sanomana plussaa, jos kyseessä on suomalainen mies, joka kirjoittaa proosaa;-)
Tämä kirja melkein tappoi minut, sillä jämähdin tätä lukemaan lumisateeseen enkä tajunnut kylmästä mitään. Tähän liittyy aina sateenvarjot, oma kaupunkini ja lumisade. Ja meillä on kulhossa nykyään päärynöitä, ei enää omenoita.
Hienoa, että pidit tästä:) Mieleenpainuva, upea kirja!:)
VastaaPoistaLinnea: Minulla oli blanc-versio. Ja tänään tapasin lukupiirikaveriani, joka lukee myös samaa versiota. Kai se on sitten pakko lukea se toinenkin loppu, meidän molempien.
VastaaPoistaBooksy & Susa: Olo on kovin helpottunut, ei ole ikinä kivaa huomata, ettei pidäkään jostain kirjasta, josta valtaosa on pitänyt.
Leena Lumi: Minäkin pidin juuri siitä, kuinka epäsuomalainen tämä tarina oli. Toivottavasti vuoden aikana törmäisin muihinkin miellyttäviin kirjoihin kotimaisilta tekijöiltä:) Minä huomasin kansikuvan päärynän vasta siinä vaiheessa, kun päärynämekkoinen tyttö astui kuvioihin. Vaikka kovin isolla se kansikuvassa onkin:D
Minullakin oli blanc ja laitoin adlibriksen tilaukseeni myöhemmin vielä että voisiko mitenkään saada sitä versiota. En tiedä oliko sattumaa vai mitä mutta nyt on blanc myös omassa hyllyssä <3
VastaaPoistaKivaa että sinäkin pidit tästä erikoisesta ja kiinnostavasta kirjasta. Olen avautunut tästä enemmänkin omassa blogissani ja Juonitteluissa, mutta kannestakin olen samaa mieltä. Kun kirja on lopussa, vasta tajuaa, mitä kaikkea kanteen oikein onkaan mahdutettu!
VastaaPoista