3 etsivää ja kauhujen linna




Robert Arthur
1964 suom. 1972
162s./Gummerus

Ennen joulua kaipasin jotain kevyttä lukemista. Aikuisten osastolta mikään ei oikein tuntunut iskevän tähän pieneen lukunälkään. Aikahan on tunnetusti kortilla ennen joulua, joten mihinkään tiiliskiveen ei tehnyt mieli tarttua. Niinpä päädyin kokeilemaan 3 etsivää -sarjan ensimmäistä osaa. Ilmeisesti kyseessä ei ole ihan yhtä suosittu sarja kuin esimerkiksi Viisikot, Neiti Etsivät tai muut vastaavat. Ainakaan itse en muista olleeni tietoinen kyseisestä sarjasta pienempänä, kun kulutin oikein huolella kirjastojen palveluita. Poikakaveri on joskus kehunut tätä sarjaa minulle ja koin, että tämän aika oli vihdoin tullut. Ja olihan tämä tutustumisen arvoinen kirja. Minua on aina kiehtonut tarinat, kirjat ja elokuvat kauhutaloista ja -linnoista, joten heittäydyin ihan mielenkiinnolla mukaan kirjan tapahtumiin, vaikka vähän nuoremmille lukijoillehan tämä on tarkoitettu:)

Kirja tarjosi hyvää vanhanajan jännitystä. (Muutaman kerran nousi ihokin kananlihalle!) Tarina itsessään ei tunnu lainkaan aikansa eläneeltä, koska tapahtumat pidetään erittäin "neutraalina": mikään asia ei oikeastaan viittaa siihen, että tapahtumat sijoittuisivat nimenomaan 1960-luvulle. Niinpä en näe syytä, miksi tätä ei nykylapsikin voisi lukea tuntematta itseään nössöksi. Toisaalta tässä kuitenkin on selkeästi nähtävissä vanhanajan tyyli, jota ei enää taida näkyä tämänpäivän nuorten jännityskirjoissa. Nykyisin pitää olla pientä ihmissuhdedraamaa, perusjännitys on vaihdettu tositoimintaan ja tarinan pitää olla moderni ja tätä aikaa alleviivaava. Mutta oikeasti minulla ei ole mitään haisua, että onko oikeasti näin. Tässä siis puhuu ennakkoluulo. Voin olla väärässäkin:)

Kirjassa kolmen pojan kopla päättää perustaa etsiväkerhon. Yksi on toiminnan mies, yksi on porukan aivot ja yksi on kirjatoukka. Henkilöitä kuvaillaan juuri sen verran, että jokaisesta etsivästä saa selkeän kuvan ja sitten keskitytään jännitykseen. Aikuisten jännityskirjoissa pidän tuota tapaa liian pinnallisena omaan makuuni, mutta nuorten jännityskirjaan se tuntuu sopivan. Ensimmäiseksi työtehtäväkseen etsivät saavat oikean kauhulinnan etsimisen rikkaalle Hollywood-tuottajalle tämän seuraavaan projektiin. Pojat löytävätkin linnan, jolla on kamala menneisyys ja alkavat tutkia paikan asioita tarkemmin.

Tykkääkö kukaan muu välillä heittäytyä lukemaan jotain lapsekasta aikuiselämän tohinassa? Minulla itselläni tulee välillä suorastaan pakottava tarve lukea joku lapsuuden lempikirja, kuten yksittäinen Neiti Etsivä tai Nummelan Ponitalli -kirja. Niiden suhteen osaan olla tarvitessa hyvinkin ymmärtäväinen: kysehän on nuortenkirjasta eikä kaiken tarvitse olla ihan niin loogista aina:) Hyvä mieli on tärkeintä.

P.S. Oli kyllä tarkoitus lukea Nummen Karkkipäivä, mutta kun sitä ei ollut saatavilla niin piti ottaa suunnitelma-B käyttöön.