Perillinen

Camilla Läckbrg
suom. 2010
489 s./Gummerus

Perillinen on Läckbergin viides kirja, joka sijoittuu rannikkokaupunki Fjällbackaan Ruotsissa. Sarjassa seurataan poliisiaseman työntekijöiden edesottamuksia murhatutkimuksissa, joita käynnistetään vähän väliä idyllisessä pikkukylässä. Kirjojen murhajuonet ovat aina omia kokonaisuuksiaan, mutta henkilöhahmoja syvennetään entisestään jokaisessa osassa. Sarja kannattaakin aloittaa ensimmäisestä osasta ja edetä järjestyksessä. Läckberg rakentaa henkilöhahmot, ympäristön ja tilanteet ihailtavan huolellisesti ja jälki on uskottavaa. Jos pitää jännityskirjoista, joissa poliisit eivät ole synkkiä ja viinaanmeneviä eikä alamaailma ole sekaantunut jokaiseen rikokseen, niin suosittelen lämpimästi!

Tällä kertaa konstaapeli Patrick Hedströmin vaimo Erica Falck löytää ullakolta äidilleen kuuluvan natsiajan kunniamerkin sekä tämän vanhat päiväkirjat sotavuosilta. Erica alkaa tutkimaan etäiseksi jääneen äitinsä menneisyyttä ja pyytää apua kylän sotatuntijalta, joka murhataan pian Erican käynnin jälkeen. Suhtauduin aluksi epäilevästi natsiaiheeseen. Muut Läckbergin kirjat ovat tarjonneet mielikuvituksellisia ja karmivia tappajia ja niihin verrattuna natsiaihe kuulosti hieman laimealta. Kirja vei kuitenkin mukanaan ensimmäisiltä sivuilta lähtien.

Kirjan tapahtumista en voi sanoa paljonkaan, koska saatan vahingossa paljastaa liikaa. Kirjassa kuitenkin käsitellään toisen maailmansodan tapahtumia Ruotsissa ja Norjassa sekä uusnatsismin vaikutusta tänä päivänä. Kirjaan suhtauduinkin vähän kuin mielenkiintoiseen historiantuntiin. Ainakin itse elän siinä uskossa, että kirjailija on varmasti tehnyt taustatutkimuksensa hyvin ja että vain Erican äidin Elsyn tarina on fiktiota. Mutta saa korjata, jos olen väärässä.

Edellisiin kirjoihin verrattuna tarinassa tuntuisi oleva enemmän "painavaa asiaa". Sarjan aikaisemmat osat ovat olleet jännityskirjoina parempia, koska niissä on keskitytty tarjoamaan laadukasta jännitystä. Tässä kirjassa puolestaan kirjailija haluaa selvästi lukijoiden liikuttuvan henkilöhahmojen elämäntarinoista. Heidän väärät valintansa surettavat ja jäävät lukijan mieleen kirjan päättymisen jälkeenkin. Tällä kertaa tämä oli toimiva kokonaisuus, mutta mielestäni jännityskirja ei aina tarvitse tällaista syvällisyyttä ollakseen hyvä. Ehkä toinen maailmansota ja juutalaisvainot ovat sellaisia asioita, joita ei voi vain lähteä sivuamaan kirjan juonessa pinnallisesti. Sen ilmeiseti pitää olla kaikki tai ei mitään.

P.S. Kiitos Suskille, joka aikanaan suositteli Läckbergin kirjoja! Tartuin ensimmäisenä Saarnaajan ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä.