torstai 28. maaliskuuta 2013

Auttakaahan teemalukijaa mäessä!

Teenalukemisen merkeissä on ehtinyt kulua jo neljännes vuodesta. Ideoita lopuillekin kuukausille on, mutta jo nyt huomaan siirtäväni muutamia teemoja mielessäni pidemmälle tulevaisuuteen, koska en oikein saa hahmotettua mielessäni, mitä niiden aikana loppujen lopuksi lukisin. Teoriassa kyseiset hankalat teemat kuitenkin tuntuvat niin mielenkiintoisilta, että mielelläni ne kuitenkin toteuttaisin. Apua siis kaivataan!

Haluaisin ensinnäkin toteuttaa yhden kuukauden teemalla Elämää suuremmat naishahmot. En oikein vielä tiedä, ottaisinko mukaan pelkästään oikeasti historiassa vaikuttaneita naisia vai yhdistelisinkö faktaa ja fiktiota. Omassa kirjahyllyssä minua odottaa Kleopatrasta muutama vuosi sitten kirjoitettu kirja. Peppi Pitkätossun haluaisin myös sisällyttää haasteeseen tuomaan lapsinäkökulmaa. Olen myös pitkään ajatellut lukevani Bridget Jonesin päiväkirjan englanniksi ja rennon otteensa lisäksi se toisi teemaan nykyajan näkökulman. Anne Frankin elämänkertakin on pyörinyt mielessä siitä asti kun Paula sen kirjablogissaan esitteli. Kai maailma silti on pullollaan muitakin hyviä tarinoita naisista, jotka ovat tavalla tai toisella suuria?

Toinen teema, jota olen pyöritellyt mielessäni liittyy Suomen historiaan. Haluaisin lukea tarinoita ja miksei ihan tietokirjallisuuttakin, jotka kertoisivat minulle kiinnostavalla otteella kotimaani historian käänteistä. En kuitenkaan haluaisi toteuttaa teemaa perinteisellä tavalla eli lukemalla Aleksis Kiven tai Väinö Linnan teoksia tai keskittymällä sotakirjallisuuteen. Haluaisin tutustua pienempiin yksityiskohtiin, sen tarkemmin en osaa orastavaa ideaani selittää. Jos minulta olisi vielä lukematta Ollikaisen Nälkävuosi, lukisin ehdottomasti sen oppiakseni lisää 1800-luvun lopun nälkävuosista. Juhani Ahon Rautatie houkuttelee myös aiheensa puolesta. Viime vuonna lukemani Katkera Manalan kannu puolestaan jakoi mielenkiintoista tietoa kuoleman kulttuurihistoriasta Suomessa. Mitä kirjoja voisin ajatella sisällyttäväksi tähän teemaan?

Suomen historian oppituntien jälkeen olisin valmis valloittamaan koko maailman. En vain oikein tiedä, onko kyseinen teema laajuudessaan ihan naurettavan iso. Haluaisin sisällyttää teemaan kirjoja, jotka kertoisivat pienistä ja suurista tunnetuista tapahtumista, jotka ovat jääneet ihmisten mieliin tyyliin Titanicin uppoaminen, Kennedyn murha jne. Omilta kirjalistoiltani en ole onnistunut löytämään kirjoja tähän teemaan ja en tiedä tuleeko teeman toteuttamisesta mitään.

Jos syystä tai toisesta ylläolevat teemat jäävät haaveen tasolle, olen pyöritellyt mielessäni Seikkailuteemaa ja Aasia-kierrosta. Seikkailuteema pitäisi sisällään kaikkien aikojen parhaita seikkailuromaaneja tyyliin Peter Pan, Liisa Ihmemaassa ja Maailman ympäri 80 päivässä. Aasia-kierros tuli mieleeni, kun katselin kirjalistojani, joilta löytyy mm. Riisiä tiskin alta, Murakamia, Suljettua maata jne.

Jos jollakulla on mielessä kirjoja, jotka sopisivat ylläoleviin teemoihin, olen enemmän kuin kiinnostunut kuulemaan niistä. Kiitos jo etukäteen!:)

6 kommenttia:

  1. Suurista tapahtumista voisin mainita vaikka seuraavat: Leif G.W.Perssonin Putoaa vapaasti kuin unessa (Palmen murha) ja Stephen Kingin 22.11.1963 (JFK).

    Aasia-kierrokselle vinkkaan Minun Kiinani -sarjakuvatrilogiasta...

    VastaaPoista
  2. Aika suuria teemoja sinulla! Naishahmoista mieleeni tuli Annemarie Selinkon Desiree, Ruotsin ensimmäinen Bernadotte-kuningatar, joka oli ollut kihloissa Napoleonin kanssa. Kirja on viihdettä, mutta hyvää sellaista.

    VastaaPoista
  3. Suomen historiaan liittyen voisin suositella Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita -sarjaa: Nimettömät, Mustasukkaiset, Lipunkantajat, Sidotut ja Parittomat. Tuossa järjestyksessä. Itse olen nuo kaikki lukenut ja tykkäsin kovasti. Kertoo kahdesta naisesta, jotka ovat ystäviä mutta kuuluvat täysin eriin yhteiskuntaluokkaan.

    VastaaPoista
  4. Aasiaan: http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2013/02/aasia-helmikuun-teemalukeminen.html

    Maailmaan: http://marinkirjablogi.blogspot.fi/search/label/Matkateema

    =)

    VastaaPoista
  5. Seikkailuteemaan: Päättynätön tarina ja Ihmemaa Oz. Naishahmoista: Marian evankeliumi ja Minä, Marie Antoinette. Suomen historiasta tuli ekana mieleen Kirsti Palton Voijaa minun poroni, joka kertoo toisesta maailmansodasta suomensaamelaisten vinkkelistä.

    VastaaPoista
  6. Suomen historiaan Laila Hirvisaaren (Hietamiehen nimellä kyllä kirjoitettu) Lehmusten kaupunki -sarja osien ilmestymisjärjestyksessä. Tykkäsin kovasti tuosta sarjasta, paras häneltä lukemani. :)

    VastaaPoista