maanantai 28. tammikuuta 2013

Uhrilahja

Åsa Larsson
2012 suom. 2012
364 s./Otava

Teemailu lukemisen suhteen on ollut mielettömän inspiroivaa ja hauskaa jo nyt, vaikka vasta ensimmäistä kuukautta lopettelen. Olinkin hetkellisesti erittäin käärmeissäni, kun tajusin, että kirjasto hukkasi minulle kuljetuksessa olleen Kuin jokin päättyisi -kirjan. Kai teos minunkin käsiini vielä joskus päätyy, mutta tämän kuukauden teemaan sitä on turha enää odottaa. Hämmennyksen eri vaiheet elettyäni tajusin, että ehtisin vielä hyvällä tuurilla löytämään kyseiselle kirjalle korvaajan (kumma pakkomielle, että teemaan on kuukaudessa sisällytettävä ainakin neljä kirjaa). Onneksi lopulta muistin Larssonin Uhrilahjan, joka sai viime vuonna hävyttömän monta rakkaudentunnustusta kirjabloggaajilta. Olihan minun tarkoitus lukea viiden tähden kirja jo monta kuukautta sitten, mutta jotenkin sitä ei aina jaksa uskoa muiden hehkutukseen. Nyt kuitenkin kannatti, joten jos joku muu urpo vielä arpoo lukemisen ja lukemattomuuden välillä, niin valitse lukeminen! Tarinan vetoa ei voi yksinkertaisesti vastustaa, kunhan on päässyt alkuun.

Kun lauantai-illan iloksi on sovittu hauska peli-ilta erinomaisessa seurassa, ja silti huomaa kieroutuneesti toivovansa, että suunnitelmat peruuntuu... Silloin tietää lukevansa erinomaista kirjaa:) Uhrilahjasta tuli teemakuukauteni ehdoton suosikki. Ruotsin Lappiin sijoittuva kirja onnistui koskettamaan, ja olen siitä himpun verran iloisempi kuin yleensä, sillä kyseessä on kuitenkin jännityskirjallisuuden edustaja, eikä kyseisen genren kirjoilta aina tule odotettua sen kummempia. Yleensä jännityskirja on hoitanut tehtävänsä, kun se on viihdyttänyt parin tunnin verran ja mieli on saanut levätä murhamysteerien parissa. Kirjasta löytyi toki koukuttavaa jännitystäkin, mutta lukukokemukseen liittyi myös aimo annos ahdistusta ja surua, kun sukupolvesta toiseen jatkuneet julmuudet pikkuhiljaa paljastuivat. Varsinkin 1800-lukuun liittyvät pätkät olivat karmivan pahanenteisiä. Lukutunnelma oli itse asiassa melko samanlainen kuin viime vuonna lukiessani Läckbergin Majakanvartijaa.

Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika tuumasi muutama päivä sitten, jännitys-kirjallisuudesta ei juuri nyt jaksa innostua samalla tavalla kuin aikaisemmin. Olen täysin samaa mieltä, nyt ei vain ole otollisin aika tarttua jännityskirjallisuuteen. Åsa Larsson kuitenkin teki aikamoisen vaikutuksen minuun, joten uskoisin tarttuvani sarjan aikaisempiin osiin jossain hyvässä välissä. Uuden kirjailijan maailmaan on toki hienoa tutustua myös siinä mielessä, että myös päähenkilöt ovat tuntemattomia. Juristi Rebecka Martinsson ja paljastukset, joita hänen menneisyydestään tehtiin, herättivät kieltämättä mielenkiintoni. Vaikuttaa siltä, että nuorella naisella on takanaan rankkojakin elämänvaiheita, mutta tapahtumat eivät ainakaan tämän kirjan perusteella vaikuta päälleliimatuilta, vaan Rebecka tuntuu ongelmineen inhimilliseltä, mukavalta ja samaistuttavalta. Täydellisen epätäydellinen päähenkilö siis.

Ja kyllä, minäkin antaisin kirjalle viisi tähteä.

Naiskirjailjoiden 100 kirjaa

4 kommenttia:

  1. Ihanaa Sonja, ihanaa! Åsa Larsson on löytämisen arvoinen kirjailija :) En lämmennyt hänen varhaisemmalle tuotannolle yhtä varauksetta kuin tähän uusimpaan. Suositella voin myös toiseksi uusinta, Kunnes vihasi asettuu. Hienoja lukuromaaneja molemmat, niin paljon enemmän kuin perusjännäri!

    VastaaPoista
  2. Minä olen lukenut kaikki Larssonin edelliset, mutta tätä en ole vielä saanut käsiini. PItääpäs mennä naputtelemaan kirjasta varaus.

    VastaaPoista
  3. Olen pitänyt kaikista Åsan kirjoista todella paljon, mutta tämä uusin on ollut kyllä kaikista parhain häneltä. TOIVOTTAVASTI saamme kuulla Rebeckasta vielä lisää!

    VastaaPoista
  4. Sonja, ellet yleensä lue paljoa jännityskirjallisuutta, niin kun luet, lue sitten Åsa Larssonia, sillä hän tuo niin vahvoja teemoja trillereihinsä. Olen lukenut Aurinkomyrsky, Sudentaival, Musta polku ja Kunnes vihasi asettuu. Kunnes vihasi asettuu on minulle tästä sarjasta vahvin.

    Ei voi mitään: Vuoden 2012 paras dekkari oli Uhrilahja. Just niin sopivat pisteet täydelliselle kirjalle;-)

    VastaaPoista