Hiljaiset sillat

Robert James Waller
1992 suom. 1993
168 s./WSOY

Wallerin esikoisromaanin päätyminen myynti- ja arvostelumenestykseksi ei ollut lainkaan itsestäänselvää. SSKK:n version alkusanoista selviää, että suuret kirjakauppaketjut eivät kiinnostuneet kirjailijan teoksesta, mutta pienten kirjakauppojen innostus luotsasi kirjan menestyksen tielle ja arvostetut kirjallisuuslehdet puolestaan julistivat kirjan moderniksi klassikoksi. Myöhemmin tarinan pohjalta tehtiin myös rakastettu elokuvasovitus. Lukijat ovat tehneet pyhiinvaelluksia Iowan silloille ja etsineet kirjasta tuttuja tapahtumapaikkoja. Ja tietenkin lukijoiden keskuudessa on toistunut sama kysymys vuodesta toiseen: onko tarina totta? On suorastaan jännittävää päästä tutustumaan kirjaan, joka on aiheuttanut moista myllerrystä lukijoissa ympäri maailman!

Hiljaiset sillat on tarina keski-ikäisestä Francescasta, joka on päätynyt Italian auringon alta maatalon emännäksi Madisonin piirikuntaan Iowaan, ja Robert L. Kincaidista, joka kiertelee pitkin maailmaa valokuvaamassa. Francesca on jo kauan sitten luopunut haaveistaan, joita nuorena tyttönä elätteli. Elämä ei ole juuri yllätyksiä tarjonnut, yhteiselo aviomiehen kanssa on toverillista, kun suuret tunteet ovat kaikonneet vuosien mittaan. Eräänä kuumana kesäpäivänä Robert saapuu yllättäen maatalon pihaan kysymään opastusta läheiselle sillalle. Tämä valokuvaaja ja kulkuri, joka kutsuu itseään viimeiseksi cowboyksi, herättää Francescassa suuria tunteita ja neljän yhdessä vietetyn päivän aikana roihuaa rakkaus, joka muuttaa molempien elämän lopullisesti. 

Ystäväni ehdotti seuraavaksi yhteiseksi lukuprojektiksi Hiljaiset sillat -kirjaa. En juurikaan välitä rakkaustarinoista, en pyri välttelemään niitä, mutta olen huomannut nauttivani rakkaustarinoista enemmän elokuvaversioina. Tarina ei kuitenkaan ollut minulle tuttu elokuvanakaan, joten suostuin mielelläni lukemaan tämän ihmisissä paljon tunteita herättäneen kirjan. Olinkin hieman harmissani, kun tarinan alku herätti minussa vastenmielisyyttä, sillä jo muutamat sanavalinnat muuttivat kirjan tunnelman harlekiinimaiseksi. Minua häiritsi myös päähenkilöiden tärkeiden luonteenpiirteiden luonnehdinnat, jotka vaikuttivat päälleliimatuilta ja tönköiltä. Robertin runollinen sielu ei vakuuttanut, Francescan älykkyyden olisin toivonut tulevan ilmi muutenkin kuin toiveena, että maalaisyhteisö ymmärtäisi enemmän taidetta. 

Ei kuulosta kovin lupaavalta, eihän? Tarina on kuitenkin kirjoitettu helposti lähestyttävästi ja se kyllä vie mukanaan, kun vauhtiin pääsee. Traaginen ja uhrautuvainen rakkaus on koskettava asia, vaikka tapahtumien keskiössä olisikin ihmisiä, joihin ei usko. Kun itse saa jakaa elämänsä rakkaan henkilön kanssa, ajatus ihmisistä, jotka eivät syystä tai toisesta siihen pysty, surettaa. Myönnän siis vuodattaneeni muutaman kyyneleen tarinan lähestyessä loppuaan. Pieni harmistus kuitenkin on ja pysyy: miksi rivejä tuhlattiin Robertin valokuvausirtaimiston tarkkaan kuvailuun tai auton hansikaslokeron sisältöön, kun paljon mielenkiintoisempaa olisi ollut uppoutua päähenkilöiden kesken käytyihin keskusteluihin.

Kuinka moni lukijoista on lukenut Hiljaiset sillat? Onko tarina koskettanut teitä? Koetteko rakkausteeman kirjoissa mieluisaksi? Minusta tuntuu, että tarina olisi menettänyt osan harlekiinimäisyyttään, jos olisin lukenut sen englanniksi. Samalla tavalla kuin koen, että esimerkiksi Twilight-sarja on ikään kuin uskottavampi englanniksi, sama kaava olisi voinut toimia tämänkin kirjan kanssa.

So American - Iowa
Avioliittojuonia - Kolmiodraamoja