maanantai 20. helmikuuta 2012

Blondi

Joyce Carol Oates
2000 suom. 2001
943 s./Otava


Tämän tiiliskiven selättäminen vaatikin sitten jo muutaman viikon. Hienon kirjan lukeminen on toki sanoinkuvailemattoman palkitsevaa, mutta ehtiihän siinä myös samalla hieman väsähtää. Kirjan nimi viittaa Norma Jeane Bakeriin, jonka suuri yleisö tuntee nimellä Marilyn Monroe. Kertomuksessa sekoittuu fakta ja fiktio, ja kirjailija muistuttaakin heti alkuun, ettei faktatietoa kannata etsiä ensisijaisesti tästä kirjasta. Tarina alkaa Norma Jeanen lapsuudesta, kun eli yhdessä skitsofreniaa sairastavan äitinsä kanssa ja päättyy, kun kuolema kolkuttelee tähden ovella. Näihin 36 vuoteen mahtuukin koko elämän kirjo: on suurta onnea, rakkautta, työniloa ja uskomatonta menestystä, mutta myös surua, ahdistusta ja ylitsepääsemättömiä itsetunto-ongelmia.

*Parasta lukukokemuksessa oli se, että lähes 1000 sivun jälkeenkin Marilyn Monroe on ihan yhtä suuri mysteeri kuin aikaisemminkin. Tämä kaltoinkohdeltu supertähti on yksinkertaisesti sellainen, ettei hänestä haluakaan tietää koko totuutta.

*Pirullista lukukokemuksessa oli se, tarinan edetessä ei tiedä, mikä on tositapahtumiin perustuvaa tietoa, ja mikä kirjailijan keksintöä. Tämä on ensikosketukseni Marilyniin, joten faktatietoa on tosiaan lähdettävä pian metsästämään jostain toisesta kirjasta, jotta kaikki mieltä kaihertamaan jääneet kysymykset saavat vastauksen.

*Surullista tarinassa oli se, että tämä maailmankuulu näyttelijätär on tuntunut olevan kovin yksinäinen koko elämänsä ajan. Tuntui pahalta lukea, miten lääkkeet ja alkoholi on pikkuhiljaa luikerrellut isoksi osaksi hänen elämäänsä, vaikka hän on alunperin ollut elämäniloinen ja raittiiseen elämään uskova tyttö.

*Mielenkiintoista kirjassa oli se, että se tarjosi paljon tietoa, jota ei ehkä yleensä mainosteta Marilyn-artikkeleissa. Jos kirjaa on uskominen, Marilyn on esimerkiksi saanut elokuvistaan vain 100 000 dollarin palkkioita Elizabeth Taylorin tahkotessa miljoonia omista rooleistaan. Hollywood on viilannut naiivia näyttelijätärtä linssiin todella pahasti.

*Inhottavaa tarinassa oli se, miten huonosti miehet kohtelivat Marilynia. Kennedy on kirjan mukaan ollut yksi pahimmista sioista. Ei ihme, että näyttelijättärellä on ollut itsetunto-ongelmia ja hän on kokenut olevansa halpa huora, joka ei kelpaa kenellekään omana itsenään. Usein sitä pysähtyi vain toivomaan, että hänellä olisi ollut ympärillään enemmän hyväntahtoisia ihmisiä.

*Ihastuttavaa oli huomata, miten lahjakas näyttelijä Marilyn on ilmisesti ollut. Ja valovoimainen, herttainen, vaatimaton ja ystävällinen. En ole juuri hänen elokuviaan nähnyt, joten siinä riittääkin puuhaa vähäksi aikaa. Oli mielenkiintoista päästä piipahtamaan muutaman elokuvan kuvauksissa tarinan edetessä, uskoisin niiden olevan ainakin osaksi tositapahtumiin perustuvia.

Kirjan loputtua mietityttämään jäi, oliko Marilyn oikeasti niin sekaisin loppuelämänsä aikana kuin mitä kirjasta käy ilmi. Ja jos oli, oliko hän mahdollisesti itsekin sairastumassa skitsofreniaan tms. vai myllersivätkö lääkkeet ja alkoholi hänen päässään. Pakostikin jäin pohtimaan, kuinka onnellinen Marilyn loppupeleissä oikeastaan on ollut. Ja oliko totta, että hän toivoi läheisten ihmisten kutsuvan häntä nimellä Norma Jeane. Jos lähipiiri tosiaan kutsui häntä ristimänimellä, niin kutsuukohan esim. Gwyneth Paltrow Madonnaa tämän oikealla nimellä vai kutsuuko hän tätä Madonnaksi? Niin, kuten näette, kirja herätti isoja ja pieniä kysymyksiä.

Hieno kirja, jota voin todella lämpimästi suositella jokaiselle, joka suinkin on kiinnostunut Marilynin elämänkaaresta. Itse aion mitä pikimmiten suunnata kirjastoon hakemaan muutaman kuvapainotteisen Monroe-teoksen.

Osallistun kirjalla So American -haasteeseen ja valloitan sillä Kalifornian.

8 kommenttia:

  1. Sonja, minusta alkaa tuntua, että niin paljon kuin Oatesin kirjosita pidänkin, tästä tulee ehkä ainoa, jota en lue. Syy: Olen lukenut liikaa faktaa Monroen elämästä.

    Miten onnellinen tai onneton hän oli juuri ennen kuolemaansa? Palkissani on huono kuva keltakantisesta kirjasta Marilynin monta elämää ja kannessa kuva Marilynistä vain päivä tai pari ennen kuolemaansa. Tuon kirjan arviota on minulla käynyt lukemassa nyt 1837 henkilöä, joten Marilyn kiinnostaa.

    Välähdyksiä, sirpaleita (Fragments) oli sitten toisenlainen kirja. Marilynin oma teos.

    On niin järkyttävää, kun ihminen, joka ei lapsenakaan saanut suojaa ja turvaa, esineellistetään ja kun hän pyrkii siitä pois ja haluaa muuttaa Lontooseen ja aloittaa opinnot, hänet uhkaillaan ja pelotellaan luopumaan ihmisarvoisesta elämästä.

    Hän oli moninkertaisesti raiskattu sekä ruumillisesti että henkisesti.

    VastaaPoista
  2. Minuakin vihastutti äärettömästi se, millaisessa "palkkakuopassa" Marilyn oli ja miten muut tekivät hänen avullaan miljoonia, joista hän ei koskaan nähnyt jälkeäkään.

    Hyvä kysymys tuo Halusiko Marilyn oikeasti, että ihmiset kutsuisivat häntä hänen ristimänimellään vai oliko se kirjailijan keino korostaa sitä, miten Marilyn kaikkineen oli rakennettu tuote elokuvateollisuuden käyttöön, miten häntä käytettiin hyväksi.

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä oli ihan mieletön kirja, ehkä suosikkini Oatesin teoksista. Marilynistä tuli hirmuisen elävän oloinen, niin että melkein ahdisti kun tiesi kuinka tarina päättyy.

    Tiesin ennakolta Marilynin vaiheista noin suurin piirtein ja ainakaan minua ei faktan ja fiktion sekoittuminen haitannut koska Oates kutoi verkkonsa niin taitavasti.

    Oli surullista huomata kuinka huonosti Marilyniä kohdeltiin ja samoin tuo bimbon blondin imago suututti. Olen ymmärtänyt että Marilyn ei oikeastikaan ollut niin yksinkertainen kuin roolit joita hän esitti.

    VastaaPoista
  4. Hienoa kun sinäkin nyt luit tämän vihdoin! Minulla on vuosia ollut se vahva kiinnostus Marilyniin ja tämän jälkeen taas vain voimistui halua saada tietää hänestä enemmän.

    Lue tosiaan tuo Välähdyksiä, sirpaleita, ellet ole jo lukenut, se on hieno myöskin ja ihana nähdä Marilynin omia kirjoituksia valokuvattuna jne!

    VastaaPoista
  5. Haluaisin kovasti lukea tämän kirjan, mutta kuten sanoit kirja on melkoinen tiiliskivi ja jotenkin niiden lukeminen aina arvelluttaa. Arviosi oli kuitenkin sen verran positiivinen, että ehkä kirja on lukemisen arvoinen :)

    VastaaPoista
  6. Voi vitsi, säkin olet selättänyt tämän. Pitäisköhän sitä...? Ehkä kesällä...

    Kiinnostava arvio, mielenkiintoisia pointteja.

    VastaaPoista
  7. Leena Lumi: Aion itsekin lukea juuri tuon mainitsemasi Marilyn Monroen monta elämää. Järvenpään kirjastossa oli valitettavasti todella vähäinen valikoima Monroesta kertovia kirjoja, onneksi yhden 1990-luvulla tehdyn kuvapainotteisen kirjan sain mukaani. Siskolta löytyisi kyllä varmastikin parisenkymmentä Monroe-aiheista kirjaa, mutta en tiedä raaskinko lainata, kun ne ovat kuitenkin hänen aarteitaan.

    Jaana: Kirja herätti kyllä niin paljon kysymyksiä, joihin on saatava vastaus, että Marilyniä ei tosiaan voi jättää rauhaan vielä. Mutta hui, yhdessä kirjassa jota selailin kirjastossa oli Marilynistä kuva kuolleena! Se oli jotenkin aika pysäyttävää. Harvoin sellaisia painetaan, uskoisin?

    Norkku: Minäkin uskoisin Blondin olevan Oatesin nautittavin kirja, mutta toisaalta olen lukenut vasta kolme hänen teostaan. Blondia on kuitenkin vaikea päihittää, uskoisin. Minäkin tiesin ennen lukemista jotain faktoja Marilynin elämästä (tyyliin, että hän oli nuorena naimisissa, oli naimisissa kirjailijan kanssa, oli blondin maineessa vaikka ei ollut blondi), mutta mitä enemmän Blondia luki, sitä enemmän harmitti, ettei ollut taustatietoja enempää, jotta olisi osannut itse erotella faktat ja kirjailijan mielikuvituksen. No, sitä varten on sitten elämäkerrat:)

    Susa: Selailin Sirpaleita kirjastossa, mutta näin ensi alkuun se vaikutti sen verran sekavalta, että on ehkä paras lukea ensin hänen elämäkertansa ja lopuksi kruunata koko Marilyn-kokemus hänen omilla tuotoksillaan...

    Kirjahiiri & Suketus: Tiiliskivihän tuo on, siitä ei pääse mihinkään, mutta Marilynin elämä on kyllä niin mielenkiintoinen, ettei kovinkaan suurta lukuahdistusta pääse syntymään. Suosittelen!

    VastaaPoista
  8. Olen aina ihaillut Marilyniä, joka on ollut ehkä minulle se tärkein ja pitkäaikaisin idoli. Ja vaikka tiilisikiveä nyt vähän kaipaisinkin, niin en tiedä haluanko lukea tätä. Ehkä juuri se faktan ja fiktion erottamisen vaikeus tai sitten se, että... hm... haluan edelleen säilyttää mysteerin ja pitää Marilynin siellä jalustalla. Tosin mysteeri kuulemma säilyy kirjan lukemisesta huolimatta. Mietin vielä.

    VastaaPoista