Tekstin huumaa

Lukumaratonin viimeinen kirja Elokuvamuisti tuli luettua muutama ilta sitten loppuun. Ja mikä kaunis tekstinpätkä kirjan loppupuolella odottikaan lukijaa! Kymmenisen vuotta sitten olin kova tyttö kirjoittamaan sykähdyttäviä tekstejä (yleensä laulunsanoja, mutta myös aforismeja) talteen niille varattuun vihkoon, joka tulikin vuosien varrella mukavan täyteen. Moneen vuoteen en kuitenkaan ole harrastanut moista - välillä tuntuu ettei ole ollut tarvekaan, mutta Katja Kallion kirja herätti sen verran suuret kaipuutilat entiseen, että päätin jatkossa tuoda tänne blogin puolelle lukiessa kolahtaneet tektinpätkät. Ovatpahan sitten jossain tallessa ja voin niihin halutessani palata.

"Mitä kauemmin elämä jatkuu, sitä enemmän joutuu keksimään tapoja jakaa kokemuksia. Vanhemmat kuolevat, ystävät katoavat, lapset itsenäistyvät. Ei saa olla niiden kanssa joiden kanssa haluaisi olla, tai sitten he ovat niin muuttuneet ettei heitä ole enää olemassa sellaisina kuin itse haluaisi. Kuolleen isänsä kanssa voi viettää aikaa enää kuuntelemalla mustarastaan laulua, joka oli hänestä kaikkein kaunein ääni. Ainoa keino tavoittaa lapsuuden lempiystävä, joka nykyisin hössöttää vain Mörri-retkistä ja ruskovillasta, saattaa olla se että katsoo itsekseen elokuvan Missä olet Susan? Vuonna 1986 sitä rakastettiin yhdessä ja suunniteltiin taiteellista tulevaisuutta New Yorkissa. Nyt Missä olet Susan? on ainoa paikka josta ystävän enää löytää. Tai itsensäkään."

Katja Kallio Elokuvamuisti

 

 

En vielä tiedä mitä kaikkea loppuiltaani kuuluu, mutta ainakin aion katsoa jotain merkityksellistä. 

Elämää lukumaratonin jälkeen

No niin. Luku-urakasta on jo muutama tunti aikaa ja mieli alkaa olla kirkas taas. Silmätkin ovat saaneet välillä saaneet keskittyä muuhun kuin lukemiseen. Ennen nukkumaanmenoa olisi tarkoitus vielä lukea Elokuvamuisti loppuun, mutta muuten taidan tuulettaa mieltä mm. vaatekaapin siivoamisella. Muutaman lauseen laitan kuitenkin vielä muistiin maratonista, vaikka lukijoilta tulee varmasti koko aihe jo korvista ulos:) Yritän kerrankin tiivistää ja esittää asiani ytimekkäästi!

Tavoitteeseen pääsin tällä kertaa nippanappa ja en voisi olla tyytyväisempi. Tällä kertaa luin 12 tuntia ja 50 minuuttia eli 35 minuuttia vähemmän kuin viime vuonna, vaikka tarkoitus oli pistää paremmaksi. Sivumäärä oli kuitenkin tällä kertaa 66 sivua enemmän. Nukkua ehdin tällä kertaa 8 tuntia ja 45 minuuttia kun viime vuonna tunti vähemmän unta oli riittävästi. On aika selvää, että maksimini menee jossain 850 sivun paikkeilla eikä sitä suurempiin lukuihin kannata pyrkiä tällä lukuvauhdilla.

Seuraavakin kerta tulee, se on jo selvä, ja koska lukutahti on hitaanlainen, on ehkä parempi valita kirjoja pelkästään pienoisromaanien puolelta, jotta vaihtelu olisi suurempaa. Vaikka maratonlukeminen on ennen kaikkea hauskaa, rankkaakin se omalla tavallaan on ja ainakin minun silmäni ja sieluni kiittää esimerkiksi kevyttä taittoa. Aiheen ei tietenkään tarvitse olla kepeä, mutta leveät marginaalit ja usein vaihtuvat kappaleet ovat kyllä kieltämättä mieleeni ja tekee lukemisesta miellyttävämpää.

Tällä kertaa oli todella hyvä tuuri, että satuin valitsemaan ensimmäiseksi kirjaksi Viides lapsi -kirjan, jossa koko 160 sivunen tarina on tosiaan ladottu putkeen. Tänä aamuna kun olisin sellaiseen kirjaan törmännyt, en varmaan olisi kestänyt sitä henkisesti... ;)Itse tarinahan oli mielettömän hyvä ja kirja tulee varmasti loppuvuodesta olemaan kärkikastin joukossa. Ensi kerralla siis syynään kirjan sisältöä etukäteen ennen kuin hyväksyn sen maratonlukupinoon.

Jääkaapin henki puolestaan jäi mieleeni pienoisena pettymyksenä. Minusta on tärkeää, että kirjapinossa on mukana muistelmatyyppinen teo, jossa aihe on kevyt ja helposti samaistuttavissa ja vieläpä sellaisessa muodossa, että jokaista arkista aihetta käsitellään 1-3 sivun verran. Odotin Tervon kirjan olevan vastaus rukouksiini, mutta lopulta jäin kaipaamaan jutuissa sellaista Anna-Leena Härkönen -tyylistä otetta. Kokoelma oli vähän liian laimea omaan makuuni. Yhdentekevä on ehkä oikea sana?

Laura puolestaan oli pakollinen jännityskirja, jonka kuviot kyllä jaksoivat kiinnostaa viimeisille sivuille asti, mutta en tiedä luenko välttämättä kirjan jatko-osia. Kirjan pituus on lukutahtiini nähden aika maksimimitoissa, sillä korkeitaan yhden kirjan kannattaa olla yli 200 sivuinen, jotta vaihtuvuus kirjoissa olisi mukavan tiheä. Itse asiassa moni ei-lukutoukka ystäväni on luullut, että aion maratonilla lukea nimenomaan yhden tiiliskiven, mutta en usko, että yksi tarina pitäisi yllä kiinnostustani vuorokauden ajan. Tarvitsen vaihtelua ja niitä hetkiä, kun voi huokaista tyytyväisenä, että yksi kirja suoritettu ja nyt seuraavan kimppuun.

Kuten jo aikaisemmin mainitsinkin, tuntui että maraton pääsi kunnolla käyntiin vasta tänä aamuna, kun tartuin lukupinon lyhimpiin kirjoihin. Elokuvankertoja oli pienestä koostaan huolimatta kokonainen tarina, sillä mitään en osannut jäädä kaipaamaan lisää vaan kaikki olennainen löytyi niistä 133 sivusta, jotka kirjassa oli. Novelleja en lukumaratonille ottaisi, mutta Kallion kolumnikirjoitukset elokuvista olivat täydellisiä, varsinkin kun elokuvat ovat vielä lähellä sydäntäni. Nappivalintoja molemmat siis.

Iso kiitos vielä teille kaikille, jotka pistäydyitte kurkkaamassa miten maraton etenee. Kannustussanat ilostuttivat maratonin edetessä. Kiitos!<3

Lukumaratonille mars!

Tästä se alkaa. Huomenna klo 13 lopettelen ja saas nähdä onko siihen mennessä 800 sivua luettu. Sää on tällä hetkellä melko hyvä, happihyppely terassilla on suunnitelmissa. Mielettömän lämpimästä päivästä ei taida olla kyse, mutta teekuppi kourassa ja viltti harteilla terassilla varmasti tarkenee jonkun aikaa.

Hyvää ruokaa on tietenkin tullut varattua kaappiin. Perustankkaus hoituu kanapatongilla, joka on pienen perheemme ykkösherkku. Aurajuustopatonkiin laitamme sisään hunajamarinoitua kanaa, salaattia, keltaista paprikaa, fetaa ja ranskankermaa. NAM! Muuten aion mussuttaa suklaakakkua, keksejä ja sinihomejuustoa, sämpylöitä ja tzatzikia ja juoda usean kupillisen teetä. Nälän ei pitäisi yllättää!

Oletan, että lukurauha pysyy tällä kertaa paremmin yllä kuin viimeeksi ja elättelenkin hieman toiveita siitä, että ehtisin illalla pyrähtää pienelle juoksulenkille tuulettamaan ajatuksia ja siitä pikasuihkuun. Toteutukseen pitäisi kulua aikaa noin 45 minuuttia, joten vielä en ole suunnitelmaa lyönyt lukkoon, pääpainon kun kuitenkin pitäisi olla lukemisessa. Perjantai-iltana minulla oli yövieras, jonka kanssa katselimme useamman jakson Sinkkuelämää ja kokemus oli jälleen niin voimaannuttava, että sarjaa katsoisi mielellään lisääkin... Mutta nyt täytyy pysyä kovana, jotta tavoitteisiin päästään.

Nyt rupattelu seis ja kirjapinon pariin! Palaan tähän samaan postaukseen aina luettuani kirjan. Vielä ei ole koitoksen kirjavalinnat selkiytyneet, mutta sen tiedän, että Lauran luen illalla viimeiseksi ja toivon sen olevan sen verran viihdyttävä, ettei uni tule liian aikaisin silmään...

---

Viides lapsi klo 13.00-16.30 (160s. luettu)

Doris Lessing
1988 suom. 1989
160 s./Otava

Huh! Olipa rankka aloitus maratonille. Onneksi kyseessä oli todella vauhdikkaasti ja äärimmäisen kiinnostavasti etenevä tarina, muuten olisi ollut todella puuduttavaa lukea kirjaa, jossa ei ole ollenkaan kappalejakoa. 46 sivun tuntivauhti ei tosiaan päätä huimaa ja en ole edes tuhlannut aikaa ruoantekemiseen vaan vain pieneen naposteluun. Jos jotain tiedän seuraavasta kirjasta niin sen, että siinä on oltava lyhyet kappaleet!:D

Paljon kehuja blogimaailmassakin kerännyt Viides lapsi kertoo pariskunnasta, joka on aina haaveillut suurperheestä ja isosta kauniista kodista, johon kaikki olisivat tervetulleita. Neljän lapsen jälkeen onni näyttääkin täydelliseltä, mutta viidennen lapsen synnyttyä perheen elämä muuttuu, hajoaa käsiin. Viides lapsi on hankala, vihainen, väkivaltainen ja kaikin puolin mahdoton jo heti syntymästään lähtien. Miten vihamielistä lasta voi oppia rakastamaan? Ja onko oikein, että koko muu perhe kärsii yhden perheenjäsenen takia?

Hieno kirja, joka herätti paljon tunteita lukukokemuksen edetessä! Kirjasta olisi sanottavana vaikka mitä, mutta yritän tiivistää tuntemuksiani ja palata pian lukemisen ääreen. Miten ahdistaakin koko soppa, jossa perhe lopulta oli. En sinänsä halua estää ketään hankkimasta isoa perhettä, jos todella kokee, että se on elämän suurin kutsumus, mutta kyllä sen huoltamiseen pitäisi sitten olla rahkeita itsellä ja myös varaa. Suorastaan raivostuin siitä, miten koko suvun oli osallistuttava perheen ylläpitoon henkisesti ja fyysisesti vain, jossa heidän haaveensa suurperheestä toteutui. Isovanhemmat maksaa ja ne isovanhemmat joilla ei ole varaa maksaa, päätyvät lapsenlikoiksi. Ei pysty ymmärtämään!

Ja nyt lukukokemuksen ollessa tuoreena mielessä kuulun kyllä siihen koulukuntaan, joka olisi toivonut perheen äidin jättävän viidennen lapsensa laitokseen, nielevän ajan kanssa syyllisyytensä ja omistautua neljän lapsensa kasvattamiseen. Ja kuitenkin tarinan loppupuolella sitä kovasti huomaa miettivänsä, että oliko pojassa kuitenkaan missään vaiheessa mitään vikaa... Ei siis lainkaan mustavalkoinen tarina tai mustavalkoiset henkilöt. Tätä koko kuviota pitäisi ehtiä pureskelemaan hetki, mutta nyt ei ennätä! Ehdottomasti koko vuoden kirjallisia kohokohtia! Ja en olisi ikinä uskonut sanovani näin, niin kamalaa pakkopullaa Lessingin Kultainen muistikirja aikoinaan oli.

Kirjallisuuden äidit
Kiinteistöhaaste
100 naiskirjailijan kirjaa

---

Jääkaapin henki klo 16.55-18.30 (253 sivua luettu)

Kati Tervo
2011
185 s./Wsoy

Nyt on puolet Kati Tervon kirjasta luettu ja tuntuu, että on sopiva aika käydä pienellä lenkillä, suihkussa ja alkaa valmistamaan illallista. Kanapatonkia mutustellessa silmät jaksavat varmasti taas keskittyä keittiöaiheisiin tarinoihin. Toistaiseksi muutaman sivun mittaiset kertomukset ruoan maailmasta ovat olleet tasaisen hyviä ja mielenkiintoisia. Kirja ei tosiaan mikään tajunnanräjäyttävä teos ole, mutta aihe sellainen, että se herättää sopivasti ajatuksia ja omia rakkaita muistoja keittiöstä. Lukuvauhti on muuten tämän kirjan alkupuoliskon suhteen ollut 59 sivua tunnissa, heti huomaa kun on väljempi taitto ja selkeät kappalejaot. Me like!


klo 20.14-21.55 (345 sivua luettu)

Huh! Meinasi usko loppua kesken... Niin kuin aikaisemmin totesinkin, keittiöön liittyvät pikkukertomukset ja arkiset avautumisetkin ovat ihan mielenkiintoisia, mutta liika on liikaa, ehdottomasti! Napakampi kokonaisuus olisi ollut enemmän mieleeni, tiivistettynä esimerkiksi 140 sivuun kokonaisuudesta ei varmasti olisi jäänyt mitään oleellista pois. Viime vuonna lukumaratonilla luin Kirsi Pihan ihanan Italian ylistyksen Medicien naapurissa ja ehkä hieman odotin tältä Tervon kirjalta vastinetta sille. Odotuksiani ei palkittu, mutta kyllä täällä vielä hengissä ollaan ja rohkeasti mennään seuraavaa tarinaa kohti.

Kansankynttiläin kokoontumisajot - Muistelmat
Koen 13 kotimaista kirjailijaa
100 naiskirjailijan kirjaa

---

Laura klo 22.18-00.28 (465 sivua)

J.K. Johansson
2013
221 s./Tammi

Silmät sikkuralla luettu edelliset pari tuntia. Onneksi on vetävä kirja, jonka katoamismysteeri todella kiinnostaa yökukkujaa. Vielä on sata sivua jäljellä, jatkan vielä tässä yöllä sen verran kuin jaksan ja jatkan aamulla. 800 sivun tavoite tuntuu kyllä juuri nyt hyvin kaukaiselta haaveelta, sen vain sanon...

Ihan putkeen ei ole muutenkaan mennyt, juoksupyrähdys meni odotettua paremmin, mutta kanapatonki ei sitten maistunutkaan vaan tuotti vaan inhottavan ähkyn ja ruoka oli sen verran vaikeasti syötävissäkin, että tv:tähän siinä piti syödessä katsoa ja pistää kirja hetkeksi sivuun. Ja nyt väsyttää niin jumalattomasti!

Olen tosiaan tarinan puolivälissä ja toistaiseksi on vähän annettu ymmärtää suuntaan ja toiseen, saa nähdä mikä homma katoamisen takana oikeasti lymyilee! Twin Peaks -viboista olen aidon yllättynyt, tv-sarjan monesti katsoneena tuntuu, että joka toinen asia olisi hakenut inspiraatiotaan kyseisestä tv-sarjasta, vaikka ihan suorasta matkimisesta ei olekaan kyse. Mutta, nyt vielä hetkeksi lukumoodi päälle ja sitten hyvin ansaitut unet! Aamulla jatketaan...

klo 00.43-01.25 ja 9.23-10.23 (566s.)

Laura on vihdoin tullut päätökseen, lopputuomio: ihan kiva jännäri. Yllättävät loppuratkaisut ja ilmeisesti tarina jatkuu vielä tulevaisuudessa. Twin Peaks -fanina ehkä hieman petyin, ettei Lauraa oltu tällä kertaa onnistuttu tekemään niin salaperäiseksi ja kiehtovaksi kuin alkuperäisessä tarinassa, mutta kyllä tämä kotimainenkin versio menetteli. Nyt on kuitenkin jo kiire seuravaavan kirjan pariin. Luettu on pää kolmantena jalkana, mutta tuntuu, että sivumäärät pysyvät todella maltillisissa määrissä. Eilisen valvominen kostautui enkä tänään jaksanut silmiäni avata vasta kuin yhdeksän maissa. En ihan suunnitellut tämän menevän näin:)

Koen 13 kotimaista kirjailijaa

---

Elokuvankertoja 10.30-11.30 (699s.)

Hernán Rivera Letelier
suom. 2012
133 s./Siltala

Maratonin loppusuora häämöttää ja vasta nyt tuntuu, että olen pääsemässä ns. kunnolla vauhtiin: juuri tällaista lukemisen maratonilla pitäisi olla, kirjojen tarpeeksi lyhyitä, jotta niistä selviää tunnin parin aikana.

Rivera Letelierin pienoisromaani on viehättävä, mutta raadollinenkin tarina elokuvien ihmeellisyydestä. Kirsikka kakun päällä olisi toki ollut se, että kirjassa mainitut elokuvat olisivat olleet tuttuja minulle, mutta olen toki elämässäni nähnyt sen verran mont elokuvaa, että voin samaistua tunteeseen, jonka elokuvat päähenkilössä ja hänen elokuvankertojan taitojaan katsomaan tulleissa kyläläisissä aiheuttaa.

Surullisia kohtaloita pullollaan oleva pieni tarina koskettaa, mutta saa myös kaipaamaan sitä aikaa, kun on osannut pysähtyä ihastelemaan elämän ihmeitä. Onko tuo kyky aina vain lapsilla vai elämmekö vain aikaa, jolloin mikään ei hätkäytä? Minäkin haluaisin taas nähdä elokuvan, joka saa sydämen pamppailemaan villisti.

Nyt vielä loppurutistus: aikaa alle puolitoista tuntia ja 101 sivua jäljellä. Nyt on vähän laskelmoitava ja valittava kirja, jossa on väljä taitto ja tiheään kappaleen vaihdoksia.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Chile

---

Elokuvamuisti klo 11.45-13.00 (810s.)

Katja Kallio
2007
155s./Otava

Menipä hilkulle tuo tavoitteen täyttyminen, mutta täysiä paahtaminen näköjään kannatti. Nyt silmiä särkee, nälkä on hirmuinen ja puolentoista tunnin kävelylenkki ystävän kanssa kolkuttelee jo alle tunnin päässä. Siispä sohvalle Sinkkuelämään toisen tuotantokauden pariin ja vähän ruokaa naamaan. Sitä ennen kuitenkin muutama sana Kallion kirjasta, josta jäi vielä nelisenkymmentä sivua lukematta. Ne hoidettakoon illan aikana pois päiväjärjestyksestä.

Edelliseen kirjaan verrattuna oli mukava palata elokuva-aiheeseen, jossa samaistuminen tapahtuu niin vaivattomasti. Minäkin olen rakkaimmista elokuvistani erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen, minäkin rakastan suosikkielokuviani enemmän kuin monia tuntemiani ihmisiä ja minäkin ajattelen lämmöllä niitä elokuvia, joiden katsominen on osunut elämässä oikeaan aikaan vaikka muuten elokuvassa ei olisi hurraamista. Kallion kirja elokuvista on hurmaava ja hyväntuulinen ja on ilo omistaa kyseinen teos. Tällä kertaa luin sitä hieman ahmien, mutta illalla luen loput enemmän nautiskellen ja pysähdyn muistelemaan tarkemmin omia kokemuksiani, jotka varmasti nousevat pintaan kirjaa lukiessa.

Palaan myöhemmin illalla vielä saattamaan maratonin arvoiseensa loppuun, mutta nyt elämä odottaa taas!

24 h lukumaraton 4.5 - 5.5

Lukumaraton on täällä jälleen! Mies lähtee mökkeilemään viikonlopuksi ja minulle järjestyi menoiltani juuri 24 tunnin pituinen pätkä omaa aikaa, joten aion rentoutua hyvän kirjallisuuden parissa oikein urakalla. Kirjat ovat olleet hankittuna jo jonkin aikaa, joten niitä on tullut hiplattua muutamaan otteeseen. Enää ei kuitenkaan tarvitse odottaa kovin kauan! Odotan siis innolla tulevaa koitosta. Kuvakin minulla kirjapinosta oli, mutta kamera ja läppäri ei jostain syystä työskentele yhteen tänä aamuna, joten tyydytään tällä kertaa pelkkään sanalliseen kirjalistaan:

Rautasormus
Laura
Tulitikkutyttö
Teurastamo 5
Jääkaapin henki
Onnen koukkuja
Luoto meressä
Viides lapsi
William N. päiväkirja
Elokuvamuisti
Henkäys
Elokuvankertoja

Kirjapinosta löytyy aika mukavasti kaikkea. Kirjallisuutta on niin Suomesta, Ranskasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Iso-Britanniasta kuin Chilestäkin. Genreistä on edustettuna muistelmia, historiaa, kaunokirjallisuutta, jännityskirjallisuutta ja kaunon & jännityksen välimaastossa seilaavia kirjoja. Kirjapinossa on neljä mieskirjailijan tuotosta ja 8 naiskirjailjoiden. Kustantajat ovat myös hyvin edustettuina: löytyy Otava, Tammi, Wsoy, Gummerus, Siltala, Atena ja Like. Olen aikoinaan lukenut kirjoista kolme eli Henkäys, Tulitikkutyttö ja Elokuvamuisti. Tämän kevään uutuuksia löytyy kolme eli Laura, Onnen koukkuja ja Rautasormus. Klassikkokiintiö tulee täyteen kirjoilla Teurastamo 5 ja Luoto meressä. Kaksi kirjaa oli ehdolla lukumaratoniin jo viime vuonna eli Viides lapsi ja William N. päiväkirja.

Heittäydyin lukumaratonin armoille viime kesänä ja tiesin heti haluavani toteuttaa rupeaman uudelleenkin. Viime kesänä tavoitteeni oli lukea 800 sivua, mutta valitettavasti 55 sivua jäi uupumaan. Tällä kertaa pyrin lukemaan 800 sivua ja mahdollisesti hieman ekstraakin. Viimeeksi lukemiseni keskeytyi muutamien sosiaalisten tilanteiden takia ja aloituskin myöhästyi 15 minuuttia. Epämääräiseen puuhasteluun tuhraantui aikaa kolme tuntia! Olisin mielelläni aloittanut maratonin lauantaina hieman myöhemmin iltapäivällä, mutta sunnuntain sovitut menot olisivat kärsineet, joten aloittelen lauantaina klo 13-14 maissa ja toivon, että jaksan lukea energisesti lauantaina ainakin 9 tuntia. Katsotaan!

Huomiseen!:)

Kuukauden nuortenkirja: Aarresaari

R.L. Stevenson
1883 suom. 1909
292 s./7 cd levyä
WSOY 2006

Nyt olen hieman aikataulusta myöhässä, mutta saanen vielä esitellä huhtikuun nuortenkirjan Aarresaari. Teos on poikakirjallisuuden suuri klassikko ja onpa kirjaa pidetty jopa kaikkien aikojen parhaana seikkailuromaaninakin.

Tarinan päähenkilönä on nuori poika Jim Hawkins, joka pitää äitinsä kanssa vaatimatonta majataloa. Eräänä päivänä taloksi asettuu vanha ja rähjäinen merirosvo, joka tuntuu koko ajan olevan hieman varuillaan ja peloissaan. Kun mies myöhemmin kuolee, Jim löytää hänen tavaroidensa joukosta salaperäisen kartan. Pian on selvää, että vaarallinen merirosvojoukkio tietää kartasta ja on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen sen käsiinsä. Jimin ei auta muu kuin uskoutua muutamalle herrasmiehelle aarteesta ja kohta matkan esivalmistelut onkin jo tehty. Miehistöä kuitenkin tarvitaan runsaasti ja yllättäen satamasta löytyykin monta kiinnostunutta miestä mukaan. Liian myöhään Jim ystävineen tajuavat, että laivan miehistöllä on pahat mielessä ja verinen jahti aarteesta alkaa.

Aarresaari on niitä klassikoita, joiden perusidea on ollut selvillä jo kauan - tässä tapauksessa on saari ja siellä aarre ja moni halajaa aaretta itselleen - mutta muuten tarinan sisältö tuli yllätyksenä. Ihan mukava poikien seikkailuromaani Aarresaari on, mutta odotin kieltämättä hieman enemmän menoa ja meininkiä. Odotin mielenkiintoisia henkilöhahmoja, paljon kaikenlaista kieroa vehkeilyä ja erilaisia jännittäviä arvoituksia, joiden selvittäminen veisi koko ajan lähemmäksi aarteen kätköpaikkaa. Tarina kuitenkin koostui pääosassa siitä, että rehti miehistön osa saa sattuman kautta tietää epärehellisistä miehistä ja kun saareen vihdoin päästään, joukko jakaantuu kahtia niin, että rehdeillä on kartta. Pian pyssyt paukkuvat ja saartotilanteita syntyy. Virallinen aarteenmetsästys kestää muutaman sivun verran.

Kun odottaa vähintään voodoo-noidan antamia varoituksensanoja seikkailijoille; kauhutarinoita siitä miten muiden aarteenetsijöiden on käynyt ja aivonystyröiden tositoimiin joutumista, ei pettymykseltä voi oikein välttyä. Odotukset olivat kutakuinkin Jack Sparrow meets Indiana Jones meets Peter Pan meets Roope Ankan rahasäiliö. Tarina jonka kuuntelin olikin vähän laimeampi ja vakavampi. Mutta kyllä tästäkin selvitään!

---

Seuraavaksi blogissani onkin luvassa elokuvakooste parilta edelliseltä kuukaudelta, uuden teemakuukauden lanseeraus aiheella Legendaariset naishahmot ja kevään 24 tunnin lukumaratonille treenaminen. Lukukuukaudesta tulee varmasti mitä mainioin, kunhan ensin selviän tästä vappujuhlinnan aiheuttamasta pöhnästä...

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Haruki Murakami
2008 suom. 2011
175 s./Tammi

Mahdollisiin uusiin kirjailijaystäviin tutustuminen päättyy Murakamin juoksuaiheiseen muistelmateokseen. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta taitaa olla sen verran kaukana kirjailijan romaanien teemoista ja kirjoitustyylistä, etten vielä voi arvioida, onko Murakamin tuotanto kokonaisuudessaan minun heiniäni. Juoksukirja on kuitenkin kirjoitettu ytimekkään oivaltavasti ja niin mukavan rennolla otteella, että sen vietäväksi oli helppo heittäytyä. Murakamiin tutustuminen jatkukoon.

Elän tällä hetkellä juoksuharrastuksen suhteen vaikeita aikoja. Halua juoksemiseen löytyy, motivaatio-ongelmia ei juurikaan ole, mutta askel tuntuu usein niin raskaalta, että siitä pakostikin masentuu. Kaipasinkin kirjalta pientä fiiliksen kohotusta ja uskon sitä saaneeni. Oli lohdullista lukea, että aikoinaan Murakamikin on ollut aloittelija, joka ei ole jaksanut lenkkeillä kuin 20 minuuttia kerralla. Aktiivisella harrastamisella kunto on kohonnut ja jalat tuntuneet keveämmiltä.

Vielä viime kesänä olin elämäni kunnossa. Asunnon osto, remontoiminen ja sisustaminen töiden ohella rokotti vapaa-aikaa sen verran monta kuukautta, että kuntoni päästi romahtamaan kerralla. Joulun jälkeen elämä vihdoin viimein rauhoittui ja pääsin pikkuhiljaa kiinni entisiin tapoihin. Valitettavasti uudelleen aloittaminen ei ollutkaan yhtä helppoa kuin koko kuntoilun aloittaminen pari vuotta sitten, jolloin juostuani kuukauden kahden verran jaksoin jo kymmenen kilometrin lenkkejä. Nyt hyvä kun jaksan viisi kilometriä ja silloinkin olo on kuin kaikkensa antaneella. Eilisellä iltalenkillä pystyin kuitenkin psyykkaamaan hyvin itseäni Murakamin kirjan avulla: Kyllä sinä hyvä nainen jaksat kotiin juosta, kun ei sun kuitenkaan tarvitse mitään sataa kilometriä juosta. Tai maratonia. Tai edes kymmentä kilometriä. Että töppöstä toisen eteen nyt vaan!

Murakamilla on ollut monenlaisia tekniikoita riippuen mihin hän on kulloinkin tähdännyt, mutta omaan korvaan kokeilemisen arvoiselta kuulosti vaihe, kun hän juoksi kuutena päivänä viikossa muttei aina kovinkaan pitkiä lenkkejä. Usein lenkin pituus oli 10 kilometrin tienoilla, mutta välillä ihan muutama hassu kilometri. Puolen tunnin iltalenkkipyrähdys olisi ihan mahdollinen ajatuksentasolla, mutta nytkin kun tässä sohvalla nökötän; kotihommat tekemättä, työpäivän kiireet vielä mielessä ja kaupassakäynti vielä edessä niin lenkki ei kyllä huvita ajatuksena ollenkaan. Joten ei minusta kyllä uutta Murakamia tule.

Joka tapauksessa, olin lukijana eniten kiinnostunut Murakamin arkipäivän liikunnasta ja ajatuksista siihen liittyen, mutta toki hänen kokemuksensa maratoneista, ultramaratoneista ja triathloneista olivat mielenkiintoista luettavaa, vaikka oma tavoitteeni kesälle on vaatimattomat 15 kilometriä.

Kansankynttiläin kokoontumisajot (muistelmateokset)
50 mieskirjailijoiden kirjaa

Meriharakat

Susan Fletcher
2007 suom. 2008
383 s./Like

Huhtikuu alkaa olemaan lopuillaan ja silti on vasta kuukauden teeman toisen kirjan vuoro. Hävytöntä! Nyt on kuitenkin vahvasti sellainen tunne, että uusi ystävyyssuhde on puhkeamaisillaan, joten ei se määrä vaan laatu. Uusi kirjailijaystäväni on kirjoittanut kiinnostavan ja runollisen kauniisti eteenpäin soljuvan elämäntarinan nuoresta naisesta, joka valvoo siskonsa vuoteen vieressä tämän pitkää unta.

Tarina lumosi jo ensimmäisistä kappaleista lähtien ja kauniin tekstin lisäksi kiinnostusta piti yllä tarinan rakenne: aluksi lukija ei tiedä minkä ikäisiä sisarukset ovat nykyhetkessä, mikä tapahtuma on johtanut nuoremman siskon vuosia kestäneeseen koomaan ja miksi Moiraa tuntuu kantavan niin suurta syyllisyyden taakkaa harteillaan vieraillessaan sairaalassa. Takakansiteksti oli muotoiltu varsin maltilliseen sävyyn, joten Moiran elämäntarina avautui pikkuhiljaa eikä lukiessa oikein osannut edes arvata mihin suuntaan tarina siskoksia veisi ja olisiko lopulta kyse suurestakin tragediasta vai pienistä sattumuksista, joilla on kauaskantoiset vaikutukset vai onko kyseessä vain tavallista julmempi kohtalo.

Kuten sain lukiessa tietää, Moiran elämä ei lopulta ollut sen kummoisempi kuin monella meistä. Hontelo ja hiljainen suorittaja sisäoppilaitosvuosinaan puhkeaa kukkaan tavattuaan sen oikean, muttei aina jaksa uskoa siihen, että on ansainnut kaiken sen onnen, joka on käden ulottuvilla. Tavallisuudessakin on paljon kerroksia, paljon tärkeitä ja vähemmän tärkeitä hetkiä, joista kutoa tarinaa. Mukava tyttö, mutta kylmäkiskoinenkin, välillä vähän tylsä, mutta intohimoinenkin sille päälle sattuessa. Monimutkainen, niin kuin kaikki meistä, jos meistäkin kirjoitettaisiin kirja.

Vielä en osaa sanoa, olenko nyt lukenut parasta mitä Fletcherillä on tarjota vai odottaako minua vielä koskettavammat ja syvällisemmät tarinat? Mikä on sinun suosikkisi Fletcherin tuotannosta?

Naiskirjailijoiden 100 kirjaa