Paavo Haavikko
1959
55s./Otava
Hämmentävää miten laaja-alaisen ahdingon alaisena olenkaan ollut, kun en ole saanut rustattua muutamaa hassua riviäkään pari viikkoa sitten lukemastani runokirjasta. Luin osana klassikkomaratonia Haavikon Talvipalatsin ja koska en keksi yhtään mitään kirjoitettavaa kyseisestä kirjasta, kaikki muutkin lukukokemukset jumittavat jonossa.
Nyt olen vihdoin löytänyt armon itsestäni: en saanut mitään kirjan lukemisesta ja se on ihan ok. Suuria ajatuksia ei tulvinut mieleen runoja lukiessa, vastaan ei tullut pienintäkään pätkää, jonka olisin halunnut kirjoittaa muistiin päiväkirjaani. Elämä ei liikahtanut suuntaan eikä toiseen. Oikeastaan kirjasta ei jäänyt muistijälkeäkään. Unohdin kaiken lukemani saman tien.
Luin, koin ja en vaikuttunut. Jatketaan kirjallista matkaa!
Sen sijaan Haavikon jälkeen olen lukenut yhtä sun toista kiinnostavaa, joten ehkä nyt tästä kirjasta eroon päästyäni saan kirjoitettua niistäkin jotain muistiin.
Tekee varmasti ihan hyvää joskus tunnustaa, että kirja ei herättänyt tunteita tai jättänyt muistijälkiä. Tulipahan kuitenkin kirjattua blogiin muistiin, että tämmöinenkin tuli luettua :)
VastaaPoista