Vladimir Nabokov
1955 suom. 1959
400 s./Gummerus
Alkuperäisenä suunnitelmana ei ollut kiduttaa itseäni koko sairasloman ajan. Ajattelin naiivisti, että nyt kerrankin olisi aikaa tarttua tähän kirjahyllyn perälle unohtuneeseen klassikkoon. Aitoa kiinnostustakin tarinaan löytyi ja lisäksi flunssan tyyppi oli sellainen, että aivotoiminta oli kunnossa köhimisestä huolimatta.
Oh, little did she know... Nabokovin tunnetuin teos oli julma umpikuja ensimmäisistä riveistä lähtien, mutta luovuttaminen ei ollut vaihtoehto. Tajusin hyvin pian, että joko kärvistelen nyt ja kuitenkin saan kirjan luettua tai sitten en lue Lolitaa koskaan. Sivu toisensa jälkeen jostain ilmestyi lisävoimia jatkaa tätä uskomattoman puuduttavaa tarinaa.
Kun jäljellä oli vielä kauhistuttavat 120 sivua, mieleeni putkahti vuodet yläasteella ja lukiossa. Noina vuosina luin kiltisti jokaisen klassikkokirjan alusta loppuun asti. En päästänyt itseäni helpolla, vaikka ihan pätevän esseen olisi voinut kirjoittaa vähemmälläkin vaivalla. Nyt päätin antaa itselleni ainutlaatuisen mahdollisuuden harppoa kirja loppuun. Hymyilinkin vallan onnellisena puoli tuntia myöhemmin: Lolita oli "luettu" loppuun juonen kannalta tärkeät kohdat valikoiden ja Humbert Humbertin jaarittelut kylmästi skipaten.
Voisi luulla, että aikuisen miehen fantasiat 12-vuotiaasta tytöstä olisivat esimerkiksi liian rankkaa tai ahdistavaa luettavaa, mutta ei. Humbert onnistui kukistamaan lukijansa ihan vanhanaikaisella tylsyydellä. En muista milloin olisin viimeeksi vienyt kirjan kierrätykseen näin innoissani. Eron hetkeemme ei todellakaan liittynyt sentimentaalisia tunteita.
Nyt kohti lomaviikkoa ja Rodosta! Matkalukemiseksi valikoitui pelkkää hyväntuulista ja lämminhenkistä kaunokirjallisuutta. Tuntuu oudolta lähteä matkaan ilman jännäriä, mutta olen saanut pakkomielteen lukea Kuokkamummon Halloweenin aikaan, joten ehkä silloin tasaan tilit jännityskirjallisuuden kanssa. Klassikoista pysyttelen kaukana.
Puuduttava? Huh. Minusta Lolita oli kiehtova ja mielenkiintoinen romaani. Niin sitä mielipiteet eroavat toisistaan.
VastaaPoistaKiva kuulla eriäviäkin mielipiteitä:) Muutaman tyypin kanssa tullut vähän sivuttua Lolitaa, mutta mielipiteet ovat olleet niin yhtenevät omani kanssa, ettei siinä oikein opi uutta. Osasin kyllä uumoilla, että teitä tykkääjiäkin löytyy:)
PoistaKun luin Lolitaa, olin alkuun hyvin epäileväinen. Kirja tosissaankin vaikutti hyvin tylsältä, mutta sitten tapahtui jotain ja aloinkin pitää siitä. Nyt se on ehkä yksiä parhaimpia lukemiani klassikkoja. En tosiaan tiedä, mitä minulle oikein tapahtui, mutta niin kävi :D
VastaaPoistaSuosikkiklassikoita on ihana löytää, yllättävistäkin paikoista :) Minullakin oli hetkeni, kun sain kiinni Humbertin huumorista ja kieroutuneesta ajatuksenjuoksusta, mutta sitten putosin taas koomailemaan ja huokailemaan tylsyyttäni. Muutaman kerran toivo ehti kasvaa, mutta lopulta totesin, ettei tämä kokonaisuutena tule toimimaan minulle.
PoistaMulle varmaan tuo Humbertin epäluotettava kertojanääni oli yksi niistä jutuista, jotka tekivät kirjasta yhden suosikeistani. Lukijahan ei voi tietää millainen tyttö Lolita oikeasti on, koska tarinalla on ainoastaan Humbertin näkökulma, joten koko kirjan tulkinta on täysin lukijan varassa. Lolita on myös ihanasti kirjoitettu, täynnä sanaleikkejä ja Amerikkalaiseen kulttuuriin liittyviä huomioita ja alluusioita.
VastaaPoistaTosin ymmärrän kyllä jos kirjaa pitää puuduttavana ;) Mielestäni on muutenkin kiintoisaa lukea täysin päinvastaisia mielipiteitä omasta lempikirjasta tai inhokista.
Mietinkin lukiessani, että onkohan koskaan tehty kirjaa, joka olisi ikään kuin Lolitan vastapuhe Humbertille. Että mitä todella tapahtui.
PoistaNiin kuin yllä Lauralle totesin, hyviäkin hetkiä tarinan parissa ehti olemaan ja ne olivat juuri noita mainitsemiasi yksityiskohtia. Muutamaan otteeseen pidin oikein kovastikin modernista otteesta, jolla tekstiä oli tuotettu.
Voi apua, minulla odottelee tämä omassa hyllyssä lukemistaan... no katsotaan mitä siitä tulee.
VastaaPoista