sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Bridget Jones's diary


Helen Fielding
1996
310 s./Picador

Bridget Jonesin päiväkirjaa lukiessani kohtasin muutamia melko suuriakin ongelmia. Olosuhteet huomioonottaen lukukokemus pysyi kuitenkin mukiinmenevänä. Suurista ilotulituksista ei voi kuitenkaan puhua. Eikä Mark Darcy onnistunut tekemään vaikutusta.

Ensinnäkin lukumaraton, jonka suoritin kuun alkupuolella, jätti jälkeensä lukuhaluttomuutta. Kirjoihin ei vain ole tullut tartuttua kovinkaan innokkaasti maratonin jälkeen. Olen huomannut haikailevani jatkuvasti jonkun muun tekemisen pariin, jos olenkin jossain vaiheessa malttanut istahtaa lukemaan. Legendaariset naiset -lukuteema kuulosti vielä huhtikuussa todella mielenkiintoiselta - teoriassa - mutta sen suorittaminen on tuntunut jopa naurettavuuksiin asti raskaalta alkaen Peppi Pitkätossusta ja päätyen Kleopatran kautta Bridget Jonesiin.

Itse Bridget Jonesiin liittyvä ongelma on se, että satuin juuri ennen lukuteeman alkamista katsomaan elokuvaversioista kakkososan. Tarinahan on tietenkin eri kuin kirjassa, mutta ensimmäinenkin osa on tullut katsottua vuosien aikana jo ainakin kolme kertaa ja nyt katsomani elokuva tietenkin herätti muistikuvia myös ensimmäisestä osasta. Näin ollen elokuvaversio (loistavine) näyttelijöineen oli vain ihan liian lähellä, jotta olisin päässyt siihen kirjaversion ansaitsemaan henkiseen tilaan, jossa olen valmis hyväksymään kirjaversion ilman, että vertaan sitä jatkuvasti elokuvalliseen sisareensa. Nyt kirjaversio tuntui auttamattoman tylsältä ja sen pelasti vain mielikuvat Hugh Grantista ja Colin Firthistä Danielina ja Markina.

Suurimmaksi ongelmaksi taisi kuitenkin muodostua se, että olen toukokuun aikana ahminut Sinkkuelämää -tv-sarjaa tuotantokausi toisensa perään. Ja nythän on niin, että alati muuttuva New York, joka pyörittää suosikkinaisiani niin, että välillä ihan hirvittää, puhuttelee niin paljon enemmän kuin homssuinen ja sympaattinen Bridget. Ikäännyin tänään taas vuodella ja Sinkkuelämää jos mikä saa uskomaan, että tulevatkin lisävuodet ovat vain positiivinen asia: minäkin voin olla kolmekymppisenä niin paljon enemmän kuin parikymppisenä;) Tosin vielä pysyttiin vuosissa parinkympin puolella, mutta tulevina vuosina jos kolmenkympin kriisi uhkaa, pitää muistaa kaivaa Sinkkuelämää taas esille.

Joka tapauksessa, vastoinkäymisiä siis oli enemmän kuin tarpeeksi, mutta kunhan totuin esimerkiksi englanninkielisen päiväkirjan lukuisiin outoihin ilmaisuihin, vuoden tapahtumat olivat melko viihdyttävääkin luettavaa. En enää muista oliko Bridget Jones suurikin ilmiö pelkkänä kirjana, mutta omaan makuuni kirjan huumori iski vain silloin kun muistin kohtauksen elokuvasta. Valkokankaalle kaikki on onnistuttu siirtämään jotenkin niin oivaltavasti ettei kirjaversio sitten oikein enää tehnyt vaikutusta. (Eikä muuten tehnyt aikoinaan Sinkkuelämää -kirjaversiokaan.)

P.S. Jotta kuukauden lukuteema saatiin jatkumaan yhtä väkinäisissä tunnelmissa loppuun saakka, tartuin tietenkin seuraavaksi Kuningatar, keisarinna, jalkavaimo -nimiseen kirjaan, jonka oli tarkoitus tarjoilla lyhyesti ja ytimekkäästi 50 kiinnostavan naisen elämän. Ja tietenkin kirja on pakahduttavan pitkäveteinen! Päätinkin eilen illalla, että elämä taitaa sittenkin olla liian lyhyt hukattavaksi tuohon teokseen, joten nyt pitäisi vielä pikapikaa lukaista joku toinen teemaan sopiva kirja... Haluaisin todeta, että odotan jo innolla seuraavan kuun teemaa, mutta itse asiassa pelkään tuleeko siitäkin samanlaista taistelua kuin toukokuussa...

Naiskirjailijoiden 100 kirjaa


7 kommenttia:

  1. Hauskaa syntymäpäivää! :)

    Siitä onkin monta vuotta, kun tämän luin.. Muistan ihan pitäneeni, tosin kakkososa alkoi käydä aika pitkäveteiseksi. Ostin tämän hiljattain kirpputorilta englanniksi. Jos sinullakin oli joissain kohdilla vaikeuksia, niin entäs sitten minulla?! :/

    VastaaPoista
  2. Bridget Jonesin kirjaversio kiinnosti kyllä minua enemmän kuin Sinkkuelämää kirjana. Sinkkuelämää on sarjana todella hyvä ja Bridget Jonesit elokuvina ihan hyviä, mutta kirjoissa paremmuusjärjestys menikin toisin päin ainakin minun mielestäni. Bridget Jonesin päiväkirjoiltakin odotin enemmän kuin mitä lopulta sain, mutta viihdyin Fieldingin parissa paremmin kuin Bushnellin. Candace Bushnelliltä olen lukenut myös yhden Carrien nuoruusvuosista kertovan kirjan ja se taas päihitti Sinkkuelämää-kirjan. Mikään mainitsemistani ei ollut mikään suuri lukuelämys, mutta Sinkkuelämää lukuun ottamatta kirjat olivat ihan viihdyttäviä.

    VastaaPoista
  3. Luin kirjan jo silloin kun se oli vasta ilmestynyt ja se oli tosi hauska ja tykkäsin siitä. Olen katsonut myös elokuvat muutaman kerran ja Renee Z on kyllä aito Bridget.

    VastaaPoista
  4. Minäkin tykkäsin suomennoksesta joskus silloin, taisin olla itsekin sinkku ja tunsin myötätunrtoa koheltavaa Bridgetiä kohtaan. Onkohan aika ajanut kirjan ohi? Elokuva oli myös hauska.

    VastaaPoista
  5. Luin kirjan uudelleen ihan vähän aikaa sitten ja minun nauruhermojani se kutkutti onnistuneesti vieläkin. Bridget on ihana hahmo, kaikessa homssuudessaan. Ja komppaan Mai Laaksoa, Renee Z on niin Bridget leffoissa!

    VastaaPoista
  6. Ooh, Brideget Jones! Klassikko chic-littiä! =D (Ymmärtääkseni tähän on tulossa pitkän tauon jälkeen jatkoa.) Minä luin aikoinaan kirjat ensin, ja vasta sitten näin leffat, ja vaikka leffat ovat ihan kivoja, ne eivät koskaan yltäneet kirjojen tasolle minun mielessäni. =D

    VastaaPoista
  7. Pidin ihan Bridget Jones -elokuvista, mutta kirjat on vielä lukematta. No jospa kesällä vaikka aurinkotuolissa, Bridget Jonesit voisivat olla sopivaa kesälukemista!

    VastaaPoista